perjantai 15. kesäkuuta 2018

Neitsytlypsäjä-vuohi ja muita kuttumaisia kuulumisia

Pienestä blogihiljaisuudesta huolimatta en ole vielä synnyttänyt, jos joku ehti jo ihmetellä (todennäköisesti ei). Sen sijaan olen synnyttänyt viimeiset pari viikkoa vähän toisenlaista "vauvaa". Tämä hengentuotos ansaitsee ihan oman postauksensa, mutta jotten tulisi jättäneeksi härnääviä cilffhangereita, kerrottakoon sen verran, että odottelen parhaillaan Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksyntää oman, pienen yrityksen perustamiselle! Tästä tulen kuitenkin kirjoittelemaan enemmän ja paremmin, kunhan saan viranomaistaholta vielä sen viimeisen naulan arkkuun.

Nyt kuitenkin vähän muun (tai oikeastaan mään) tyyppisiä kuulumisia täältä meidän minifarmilta.



Rebekka-vuohi on joutunut edelleen odottelemaan ulko-puuhanurkkauksensa valmistumista, sillä emme ole vieläkään saaneet sitä varten tilaamiamme aitaverkkoja. Pulju, jolta verkot tilasimme, ilmoitti toimitusajaksi 5-10 arkipäivää, mutta vielä kolme viikkoa myöhemminkään toimitusta ei ole kuulunut. Tiedustellessamme asiaa kahden viikon hiljaisuuden jälkeen, saimme vastaukseksi, että tavarantoimittajalta on päässyt kyseinen tuote loppumaan (aha, no kiitos vaan ilmoituksesta). Meille luvattiin lähettää vastaavaa, mutta hitusen korkeampaa verkkoa pikatoimituksena ilman lisäkustannuksia hyvityksenä. Tuota hyvitystä olemme odotelleet nyt viikon päivät. Ei tahdo sopia ollenkaan tämä töpeksintä tällaisen raskaushormonipäissään malttamattomana odottelevan vuohimuijan pirtaan. Pitäähän minun ussun-mussun-silmäterä-Reppulillani nyt kunnon leikkipaikka olla!

Aitausta odotellessa Rebekka on joutunut ulkoilemaan valvotusti narun päässä. Olen sitonut liekaa pahimpien jättipalsamikasvustojen ulottuville siinä toivossa, että kuttu laiduntaessaan popsisi palsamit pötsiinsä. Turha luulo. Marjapuskat ja pihaa reunustavat salavat olisivat paljon enemmän Rebekan makuun.


Huhtikuussa kirjoittelin aikeistamme saada vuohi tiineeksi ja sitä kautta myös lypsyyn, jotta pääsisimme maidon suhteen ainakin jonkinlaiseen omavaraisuuteen. Vielä meillä ei ole tiedossa, olisiko Riesa-pukin visiitistä ollut muutakin kuin riesaa, ja olisiko pukki saanut Rebekan tiineeksi kertalaakista. Ainakaan en ole huomannut Rebekan ulkoisessa olemuksessa pyöristymistä tai muita merkkejä tiineydestä, mutta toisaalta, eipä olisi ensimmäinen kerta, kun sellainen pikkuseikka kuin eläinteni tiineys jää minulta huomaamatta. Reppulin laskettu aika sijoittuu jonnekin elokuulle, mikäli tärppi on käynyt, joten vielähän tässä on kutulla aikaa pyöristyä.

Vaikka tiineysasia on vielä toistaiseksi arvoitus, saimme vastikään ilahtua positiivisesti maitoasioissa. Kutun alettua saada vihreää, tuoretta syötävää ruokavalioonsa tuossa kuukausi takaperin, aloimme kiinnittää Antin kanssa huomiota sen hieman turvonneisiin utareisiin. Kutun tissien turpoaminen tiineydestä johtuen oli tuolloin ihan liian aikaista, joten aloin pohtia, voisiko Rebekassa olla neitsytlypsäjän vikaa. Rebekka on noin kolmevuotias, eikä se ole koskaan poikinut tai ollut lypsyssä. Koitin tämän tästä tunnustella utareita ja niiden maitotilannetta aina ruokinta-aikaan, mutta lypsyyn tottumatonta vuohta kopelointi otti selvästi päähän. Nyt, kun Antti sattui olemaan kotona ja vapaalla, päätin nostaa kissan pöydälle ja selvittää syyn mystiselle utareiden pullotukselle.

Antin pidellessä ja rauhoitellessa tilanteesta selvästi pöyristynyttä kuttua, ryhdyin lypsyhommiin. Hetken ähellettyäni ja koittaen palautella lypsyn saloja mieleeni, alkoi utareista tosiaankin herua maitoa! Määrällisesti tavaraa ei tainnut tulla kuin pari desiä (joista suurin osa suihkusi kutun ämpyillessä Antin kengille ja minun flanellipaitani hihoille), mutta maitoa se on tilkkakin. Nyt ei auta kuin jatkaa lypsyä ja toivoa, että maidon määrä alkaa sitä myöten lisääntyä.

Mielenkiintoisia ja omituisia otuksia nuo vuohet.




Näiden vuohimaisten kuulumisien myötä meidän farmin väki toivottelee leppoisaa ja kesäistä viikonloppua kaikille!