keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Ajatuksia toimistolta – uusi yritykseni Villifarmi ja tarina sen takana


Terveisiä täältä helteisestä vauvakuplasta! Näissä lämpötiloissa ei päässä tunnu liikkuvan mitään, joten olen pitänyt suosiolla myös blogia pienellä kesälomalla. Vaikka eipä tässä pääse sillä kehumaan, että hommista olisi pulaa: käy ihan työstä yrittää estää lapsia ja eläimiä läkähtymästä kuumuuteen. Minua eivät helteet haittaa, mutta kaikkien nuutuneiden hoidokkien puolesta hiukan harmittaa.

Pitkän aikaa on minun pitänyt kertoa teille myös tästä hiukan eri tyyppisestä "vauvastani", elikkäs vastikään perustamastani toiminimestä. Vaan kun tässä tuli vähän kaikkea muuta pientä hässäkkää (kuten synnytys), niin homma on jäänyt roikkumaan. Nyt en kuitenkaan enää malta olla kertoilematta pienestä puulaakistani teille!


Postauksen kuvat olen muuten ottanut uudelta toimistoltani. 




Olen aina ollut se hoomoilanen, joka ei ole osannut vastata kun kysytään, että mikäs susta tulee isona. Olen seurannut vierestä ystävieni valmistumisia ja järkeviä elämänvalintoja vihertyen samalla salaa kateudesta. Siinä samalla olen kuitenkin aina tiennyt, ettei minun polkuni löydy vuosikausien koulunpenkkien kulutuksella. Etenkin, kun oman luonteenlaatuni tuntien tiedän, että jossain vaiheessa hyvin todennäköisesti huomaisin, ettei vuosia opiskelemani ala olekaan minua varten. Minua ei motivoi tarpeeksi se, että niin nyt vain kuuluisi tehdä.

Isäni on ollut yrittäjä koko olemassaoloni ajan. Kun ulkopuolelta tullut paine ja odotukset hokivat, että hae kouluun, opiskele jotain järkevää, kun sulla on tota lukupäätäkin, antoi isäni hiukan toisenlaisen neuvon. Hän kannusti aina pohtimaan, missä olen hyvä ja minkä tekemisestä nautin niin paljon, että haluan tehdä sitä täysillä vielä vuosienkin päästä.

Minun ongelmani kuitenkin oli, etten kokenut olevani missään hyvä.



Muutto tänne metsäiseen tölliimme sai jotain päässäni naksahtamaan. Sillä lailla hyvällä tavalla. Uusi, vähän verkkaisempi elämänrytmi antoi tunkkaisille ajatuksilleni tilaa tuulettua. Elämä lähellä luontoa ja eläinten ympärillä pyörivä arki saivat minut havahtumaan ehkä ensimmäistä kertaa ikinä siihen, että kyllä minä, itse asiassa, olenkin oikeasti ihan hyvä jossain. Olin itseopiskellut ihan silkasta mielenkiinnosta ja kiehtomuksesta erilaisten kasvien hoitavia ja hyvää tekeviä ominaisuuksia jo yli vuosikymmenen, ja nyt yht'äkkiä omaksikin hämmästyksekseni huomasin osaavani hyödyntää tuota kirjaviisautta myös käytännössä. Uppouduin asian äärelle entistä syvemmin oivaltaessani, että kasvien parissa työskentely on paaaljon muutakin, kuin kirjasta luettua tietoa. Kasvit ovat voimakkaita, vivahteikkaita ja arvaamattomia. Mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimikaan toiselle. Saattaa kuulostaa hullulta, mutta kasveja on tietyllä tapaa intuitiivisesti kuunneltava. Meidän isäntä kutsuu minua tästä hyvästä noita-akaksi, mutta itse olen sitä mieltä, että kasvien kuuntelemisen taito on meissä ihmisissä, kuten muissakin eläimissä, sisäänrakennettuna. Eläimillä on luontainen kyky osata valikoida laiduntaessaan sellaisia kasveja, joita niiden elimistö tarvitsee. Nykypäivän luonnosta vieraantuneella Homo sapiensilla tämä taito ei ehkä tule kuin apteekin hyllyltä, mutta se on siellä jossain. Se saattaa vain kaivata hiukan herättelyä, ja ulkopuolisen silmään pähkähullulta näyttävää rikkaruohojen pällistelyä, hypistelyä ja itsekseen höpöttelyä. 

Entistä pahemman hullaantumiseni myötä hakeuduin opiskelemaan yrttien ja villivihannesten saloja myös ammattilaisten opastuksella.

(Tähän väliin sanottakoon, etten missään nimessä suosittele, että painut umpimähkään vain "kuuntelemaan intuitiotasi" ja maistelemaan kasveja, joita et tunne. Ihan kuin sienienkin kanssa, älä koskaan kerää saatika käytä kasveja, joita et varmasti tunne.)

Mutta, kuten olin tässä kertomassa, ennen kuin harhailevat ajatukseni töykeästi ohjasivat sivuraiteille... Se yritys! (Tätä se asiaan perinpohjaisesti hurahtaminen kaiketi teettää.)

Toinen intohimoni, jo oikeastaan kun ylipäätään opin mistään mitään tajuamaan, ovat olleet eläimet ja niiden parissa puuhastelu. En osaisi ikäkuuna päivänä elää ilman eläinten seuraa. Tässäkin asiassa lähipiiri on pitänyt minua jo vuosikaudet täytenä pällinä – miksi ihan vapaaehtoisesti hankin itselleni nurkat väärälleen elukoita, jotka teettävät hirveän määrän töitä, huolta ja rahanmenoa? Jos olen rehellinen, niin syyt ovat varsin itsekkäät. Olen vain pienestä pitäen kokenut, että tulen eläinten kanssa hyvin juttuun. Ymmärrän ja tulen ymmärretyksi. Kun yritän perustella tätä järkevästi, väitän, että eläimet ovat keino viedä eteenpäin pyrkimystäni omavaraisempaan elämään. Se on ehkä osa totuutta, mutta oikeasti eläimiimme kuluu ainakin näissä puitteissa paljon enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa, kuin mitä saamme niistä konkreettista, omavaraisuutta edistävää hyötyä. Paitsi, jos mukaan ei lasketa sitä henkistä pääomaa. Eläinten hoito ja elämä niiden kanssa on juttu, joka pitää pääni kasassa. Sitä rakastan tehdä.

Näiden ajatusten myötä kaivoin isäni vanhan neuvon naftaliinista. Olisiko minun mahdollista tehdä tulevaisuudessakin täydestä sydämestäni asioita, joita rakastan ja joissa olen hyvä, ja mahdollisesti jakaa tuota tekemisen iloa ja matkan varrella tarttunutta osaamista myös muille? Pystyisinkö hiukan järjestelemään asioita niin, että saattaisin saada noiden asioiden tekemisestä myös hiukan lisätienestiä ja sen myötä minulla olisi mahdollisuus panostaa niihin entistäkin enemmän?


Tästä oivalluksen kipinästä sai alkunsa yritykseni Villifarmi. 



Villifarmi on pikkuinen puulaaki, jonka pääpaino on etenkin näin alkuun erilaisten yrttituotteiden myynnissä. Pieneen, mutta tulevaisuudessa laajentuvaan valikoimaan kuuluu pääasiassa aidoista villikasveista artesaanityönä ja huolella valikoiden kerättyjä ja käsiteltyjä yrttirouheita ja teesekoituksia, joita on tarpeen mukaan höystetty omasta, villistä ja vapaasta puutarhastamme kerätyillä kasveilla.

Alan sesonkiluonteisuuden, tuoreen perheenlisäyksen ja yrityksen pyörittämisen opettelun vuoksi aloitan pienesti ja rauhallisesti, mutta tulevaisuudessa haaveilen toiminnan laajentamisesta siinä määrin, että voisin tarjota myös erilaisia palveluja, kuten villivihannesten keruupalvelua ja oman minifarmimme miljööseen sijoittuvia kursseja. Suunnitteilla ovat erilaiset villivihannesten keruukurssit sekä jotain pientä kivaa eläinten pitoon ja hoitoon liittyen (sekä paljon kaikenlaista muuta, mutta asia kerrallaan...). Näistä infoilen kuitenkin lisää täällä blogissa kuin myös Villifarmin omilla some-kanavilla, kunhan saan tässä vauva-taapero-hellehulabaloon keskellä viriteltyä sellaiset muodollisuudet pystyyn. Facebook-sivut yritykseltä jo löytyvätkin, tosin ovat vielä kesken ja pahasti vaiheessa. Toki sivusta saa jo käydä tykkäämässä, niin ennätätte jo ensimmäisten joukossa saamaan tuoreimmat kuulumiset sekä tietoa siitä, mistä meikäläisen voi tässä syksyn mittaan löytää yrttösiä myymästä! Näillä näkymin Villifarmi pitää kojua ainakin Tampereen Tallipihan Elojuhlassa sunnuntaina 26.8.2018 sekä Sadonkorjuujuhlassa 16.9.2018. Yrttituotteiden lisäksi myyntipöydästä löytyy myös rajoitettu erä omien maatiaislampaidemme ja angorakanin villaa, joten käsityöihmisten kannattaa tulla kärkylle! Kauppias takaa, että nämä villat ovat 100-prosenttisesti eettisesti tuotettua, lellityistä eläimistä kerittyä villaa.



Villifarmin löydät Facebookista täältä. Tulkaa myös ihmeessä Tallipihalle ostoksille ja rupattelemaan, tai ihan vain moikkaamaan. Toivottavasti nähdään siellä!