keskiviikko 16. elokuuta 2017

Ehkä hieman eläinpainotteisia terveisiä Espanjasta


Miltään aiemmalta lomareissulta paluu ei ole tainnut tuntua yhtä haikealta, kuin tämänkertainen. Syy on varmaankin siinä, että matka tuttuun paikkaan tuntui alusta pitäen niin kotoisalta: saapuessamme lentokentältä yömyöhään pikkuveli käveli meitä vastaan talon porteilla ja kaappasi isoon halaukseen. Asunnolla kaikki oli kuten ennen, Venlan leluja myöten. Ensimmäiset reissupäivät eivät humahtaneet ohi uutuudenviehätyksessä päätä pyöritellen ja joka paikkaan säntäillen, jotta ehtisimme varmasti nähdä kaiken. Alusta asti saimme vain olla. Ja se oli ihanaa.


Matkanteko vilkkaan taaperoikäisen kanssa junamatkoineen, viiden tunnin lentoineen ja yöllisine taksisuhailuineen tuskin on herkkua kellekään. Pätkä on kuitenkin melko harmiton reissukaveri (koputan varuiksi puuta): niin juna- kuin lentomatkoista selvittiin ilman ensimmäistäkään kiukkukohtausta. Ravintolaillalliset kylläkin vaihtuivat muutaman illan jälkeen kämpillä nautittuun noutoruokaan tai pikkuveljen kokkaamaan pasta bologneseen, sillä matkaseurueen nuorimmainen olisi mieluusti ravintelissa kahminut tahmatassuillaan maistiaisia myös kaikkien muiden lautasilta ja sai raivarin, jos ei saanut popsia jälkkäriksi naapuripöydän alta löytyneitä ranskalaisia.

Poislukien ravintolareissut, kaikki meni loistavasti: ipana sai pulikoida terassilla puhallettavassa ammeessaan sydämensä kyllyydestä ja me otimme viimeisen päälle rennosti. Iltaisin Venlan painuttua unille pistimme tuikkuja palamaan, kuuntelimme pikkuveljen kitaransoittoa ja hörpimme punaviiniä.


Tietysti me maalaiset löysimme niin sanotusti heimoomme myös Espanjassa, ja löysimme itsemme eläinten keskeltä tämän tästä.

Ensimmäinen retkikohteemme oli "omalla kylällä" sijaitseva Parque de la Paloma. Puisto sijaitsee Arroyo de la Mielin kylässä Benalmádenassa. Kaikenkarvaisista ja -höyhenisistä eläinasukkaistaan huolimatta paikka ei ole varsinainen eläinpuisto, vaan enemminkin epävirallinen turvapaikka hylätyille lemmikkieläimille. Ihmisten hylkäämät kanit, kanat, marsut, kilpikonnat, ankat, papukaijat ja ties mitkä muut otukset ovat ajan myötä majoittuneet puistoon ja alkaneet elää siellä omaa elämäänsä. Valtoimenaan viipottavien eläinten lisäksi valtavassa puistossa voi ihastella erilaisia kasveja, tosin näin elokuun paahtavassa kuumuudessa ei kasvilajisto ole enää kukkeimmillaan.





Toisen eläimellisen ekskursiomme teimme parin tunnin ajomatkan päähän Gibraltarille. Britannialle kuuluvassa Eurooppaa ja Afrikkaa erottavassa niemennokassa sijaitsee kasvitieteellinen puisto, jonka keskelle on perustettu Alameda Wildlife Conservation park -niminen eläinpuisto.

Eläinpuisto on siinä mielessä poikkeuksellinen, että se on perustettu salakuljettajilta takavarikoitujen eksoottisten eläinten sijoituspaikaksi, ja samaa tarkoitusta se palvelee tänäkin päivänä. Puistoon on sijoitettu myös ihmisten hylkäämiä lemmikkejä. Toiminta pyörii vapaaehtoisvoimin, ja kuuden euron sisäänpääsymaksulla katetaan eläinten ylläpitokuluja.

Itse olin vanhana papukaijafanina täysin myyty puiston harmaapapukaijoista, enkä olisi malttanut lähteä niiden luota minnekään. Harmaapapukaija on Suomessakin suosittu lemmikkilintu, joka on erityisen tunnettu huikeasta älykkyydestään ja erinomaisista matkimislahjoistaan: harmaapapukaijojen on tutkittu yltävän ongelmanratkaisukyvyssään esikouluikäisen lapsen tasolle, ja esimerkiksi lajin tunnetuin edustaja Alex on oppinut luomaan itse käsitteitä (Alex muun muassa ryhtyi itse nimittämään erityisen kovaa maissia "kivimaissiksi")! Linnut ovat ikävä kyllä saaneet myös maksaa älykkyydestään, sillä niiden salakuljetusbisnes kukoistaa ja tämä Afrikasta kotoisin oleva papukaijalaji onkin vaarassa hävitä luonnosta.

Lähdin ehkä vähän sivuraiteille. No, kuten sanottu: vanha papukaijafani.

Venlan suosikki oli tässäkin eläinpuistossa pupu ja kukko. Kuinkas muutenkaan.



Venla tutkimassa linnunkakkaa kauluskaijoja.
Nyt olemme palanneet arkeen ja tämän pikaisen reissupäivityksen myötä vaihdan jälleen Folke West -vaihteeni pois päältä ja työhousut jalkaan. Marjapensaat nimittäin notkuvat, ilmassa tuoksahtaa jo vähän syksyiseltä ja maakellarissa keskeneräiseltä. Joku myös väitti, että Teiskon metsistä löytyisi jo sieniäkin.