tiistai 8. maaliskuuta 2016

Myös kissan löytyminen herätti muutamia satunnaisia ajatuksia

  • Kissa löytyi. Se ehti olla mieron tiellä viisi päivää. Karkuretken ajan pidimme ulkorappusilla ruokakuppeja, jotka oli täytetty kaupan haisevimmilla kissanruuilla. Antti katsoi öisin pelejä ja päivysti samalla, laukaisisiko rappusille syömään tullut Dino liiketunnistimella toimivan pihavalon. Minä olin kuulemma joka yö havahtuut vähän väliä kysymään, tuliko kissa jo kotiin. Unissani olen kysellyt, sillä en edes muista näin tehneeni. Mutta tuleehan se uniin, huoli nimittäin. Pieni kissapolo yksinään ja nälissään hukan teillä. Vaikka ilves tulisi ja nappaisi herkkupalakseen. Ja Dinon nyt voisi napata vaikka orava. Kun se on niin semmoinen, että se vaan rakastaa kaikkia eikä osaa oikein pitää puoliaan.
  •  
  • Viiden päivän ajan päässä soi tämä:


  • Dinoa ei näkynyt jättämillämme ruokakupeilla. Sen sijaan eräs vanha tuttu, harmaahäntäinen kissarähjä, kävi niitä tyhjentämässä. Kisu on pyörinyt pihallamme taajaan tahtiin talven mittaan; se on repinyt roskapussit auki ja syönyt nirsoilematta pihalle jättämäni satunnaiset ruokalahjukset. Nyt otin asiakseni kysellä kyläläisiltä, mikä se on oikein kissojaan. Naapurissa se on käynyt kuulemma syömässä kuivia leipiä lintulaudalta. Toinen naapuri kertoi, että tuolta mutkan takaa muutti kesällä pois porukkaa, ja he jättivät jälkeensä kaksi kissaansa. Aha. Ihan muina mulkvisteina. Tämä kissarähjä on toinen niistä hylätyistä. Ties mitä on tapahtunut sille toiselle.

  • Ihan fiksu veto kisurähjältä majoittua meidän pihaan: on tainnut kylillä kuulla, että tämän talon asukkaissa on vähän anjaeerikäisen vikaa. Huomenna viritämme loukun kisulle pihaan ja noukimme poloisen pois kuleksimasta. Sille järjestetään hätämajoitus KiSu ry:n ensikodista, jossa se pääsee eroon myös loisista ja muista ei-toivotuista lieveilmiöistä, joita hylätty eläin saattaa villistä luonnosta mukaansa kerätä.

  • Niin, se Dino. Huutelin eilen illalla Pimua syömään, kun saunalta kuului tuttu, raavaalle kollille sopimaton, tyttömäisen soma "mjau". Huusin Dinon nimeä, johon sain vastauksena toisen mjaun. Ja kolmannen. Ja aika monta huojentavaa mjauta vielä lisää. Siellähän se kolli lymysi, kyyryssä saunan terassin alla. Tonnikala ei poikaa esiin houkuttanut, rapsuttamaan ojentunut käsi kylläkin. Kissa oli niin hellyydenkipeä, että se oli puskea minut kumoon. Lopulta ruokakin alkoi maistua. Metri kerrallaan onnistuin houkuttelemaan kissan kotiovelle ja siitä helvetin kyytiä sisään ja ovi säppiin.

  • Tänään paistaa aurinko, elämä on ihanaa. Ja mitenkäs tuo kissakin on vain söpöstynyt entisestään? Pinkki nenä ja korvat ja kaikki. Ihan samaa sävyä, kuin olkkarin pöydällä olevat tulppaanit. Ihanat, kissan kirsun väriset tulppaanit. Pari päivää sitten uhkasin tehdä Dinosta karvalakin, otti niin päähän kun mulle tuollaisen tempun teki. Mutta eihän siitä mitään lakkia voi. Kun on niin söpö ja kaikkea.

  • Oivoi. Sanoinko jo, että ihanaa?




2 kommenttia:

  1. Huippua, että Dino päätti palata retkeltään!

    Siitä toisesta kissasta. En tajua, että kaikesta tiedottamisesta huolimatta on vieläkin niin saatanan mielenvikaisia ihmisiä, että hylkäävät eläimensä. PISTÄÄ NIIN VIHAKSI!!!! Onneksi on taas sitten myös teidän kaltaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta :/... Kyllä nykypäivän ihmisellä pitäisi sen verra olla tolkkua päässään, että jos ei muuten, niin ainakin kaiken tiedottamisen ja vallistuksen myötä ymmärtäisi, ettei kissa pärjää omillaan. Etenkään Suomen sääoloissa. Sen on pakko olla sitä, ettei vaan kiinnosta; siinä tapauksessa nämäkin kissan entiset "omistajat" voisi mun mielestä lykätä pihalle -25 asteen pakkaseen pariksi viikoksi fiilistelemään, että miltä se elo vailla ruokaa ja kodin lämpöä tuntuu.

      Kurkkua kuristaa kun miettii, mitä sille toiselle kissalle on käynyt. Tämä harmulihäntäinen kaveri kävi taas eilen yömyöhillä tyhjäämässä sille jättämäni ruokakipot :)

      Poista