perjantai 30. syyskuuta 2016

Hei Marie Kondo, olis pari juttua

Pakko myöntää, tavaroiden järjestely ei ole ikinä kuulunut vahvuuksiini. Eikä varsinkaan tavaroiden järjestyksessä pitäminen. Kun sitten joskus se nyt-minä-laitan-kaiken-kuntoon -puuska iskee, tulee Antti ja latistaa tunnelman kysymällä esimerksiksi että "mihin sää oot pannu meidän tulostimen?!" viittoen keskelle olohuoneen lattiaa sen näköisenä, kuin olisi suurikin synti siirtää kyseinen härveli kaappiin omalle paikalleen kaappiin sen sijaan, että se lojuisi keskellä talon vilkkainta kulkuväylää. "Kun mää olisin tarttenu sitä viä!" kuuluu yleensä vastaus, kun koitan änkyttää jotain tavaroiden palauttamisesta oikeille paikoilleen aina käytön jälkeen. Ja niin organiseerauspuuskani tyssää kuin kanan lento heti alkutekijöissä.

(Täällä meillä Tampereen liepeillä tulostin tunnetaan muuten myös 'rintterinä'. Koska printterihän tarkoittaa sitä sellaista pikajuoksijaa. Toim. huom.)

Toimisto. Sellainen me tarvitaan. Tai edes sille tarkoitettu nurkkaus. Koska nykyisin kotitoimistomme sijaitsee olohuoneen pöydällä ja sen välittömässä läheisyydessä. Siihen se joutui siirtymään ruokailuhuoneen pöydältä, joka nykyisin toimittaa vauvan hoitopöydän virkaa.

Taidamme tarvita myös oikean lastenhoitopöydän.

Huomaatteko, siellä se kaapin alahyllyllä nyt nököttää: Rintteri.
Nyt muuton lähestyessä päätin, että tartun toimeen ja alan hävittää kaapeista ja komeroista vanhaa turhaa tavaraa ja paperisälää. Muistelin, että tovi sitten joka toisessa blogissa kohistiin jostain ihme KonMarista. Hämärän muistikuvani mukaan se liittyi kaiketi siivoukseen. Pikaisen googlailun myötä huomasin muistikuvieni osuneen oikeaan: tämä kyseinen tyyppi, Marie Kondo, oli kirjoittanut kirjan siivouksesta. Kirjan ohjenuorana ymmärtääkseni oli, että kannattaa luopua kaikesta, mikä ei tuota itselle iloa. Kuulostaapa hyvältä ja selkeältä.

Aloin muina konmarittajina nykiä tavaraoksennusta ensimmäisestä vastaantulevasta kaapista. Kun olin käynyt toista tuntia läpi isännän firman vanhoja laskuja, pikkuveljen verkkopankkisopimuksia (kysymys kuuluu, miten ne ovat päätyneet meidän kaappiin) ja jos jonkinmoista muuta lippulappua, tuumasin, ettei tämä ilon kautta -ajattelu ehkä olekaan ihan aukoton systeemi. Kun pätkä siinä siivotessani teutaroi onnessaan paperikasassa repien synnytystodistuksen suikaleiksi, alkoi käpy palaa koko hommaan. Olisikohan se synnytystodistus vielä tuottanut minulle jotain iloa? No, nyt en koskaan saa tietää. Jos vielä Kelasta kyselevät moisen dokumentin perään, lähetän niille valokuvan vauvasta, joka puristaa todistuksen riekaleita pulleissa pikku nyrkeissään leveä virne naamallaan.

Täytyy kyllä todeta, ettei tämä siivous ainakaan välittömästi iloa tuota. Kotimme on nimittäin sekaisimmillaan silloin, kun siivoan. Jossain taidetaan siis mennä metsään ja pahasti.

Tulipa tässä mieleeni eräs keskustelu, joka käytiin kun pikkuveljeni oli muuttanut ensimmäiseen omaan asuntoonsa ja vanhempani menivät hänen luokseen kylään. Äiti katseli ympärilleen sekasorrossa ja tokaisi, että "kuules poika, sunkin vois olla hyvä opetella vähän semmosta elämänhallintaa". Pikkuveli katsoi äitiä silmät hämmästyksestä suurina ja kysyi: "mitäs se on?"

Että niin. Kuten jo muinaiset roomalaiset tapasivat sanoa: se on sukuvika, kun ei suksi luista.

Äidin pikku apulainen

Meidän perhe lähtee täältä sekasorrosta viettämään taas työntäyteistä viikonloppua uuden talon raunioihin remontin pariin. Oikein elämänhallinnan täyteistä viikonloppua kaikille!


Muokkaus: KonMarista lisää googletellessani törmäsin ilokseni erään täkäläisen elämänhallintagurun kehittämään kilpailevaan metodiin! Tämä kyseinen siivousmenetelmä voisikin toimia meidän huushollissamme huomattavasti edeltäjäänsä luontevammin.

2 kommenttia:

  1. "...tuumasin, ettei tämä ilon kautta -ajattelu ehkä olekaan ihan aukoton systeemi." Hahhaa, kiitos, tää oli ihan paras! Niin allekirjoitan! :D Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinne, luin että teidänkin torpalla on touhuttu "vähän" remppahommia!

      Poista