tiistai 20. syyskuuta 2016

Oodi kissoille


Eräs Antin hyvä ystävä ja nuoruusvuosien kämppis otti meihin taannoin yhteyttä, kun hänen avovaimonsa oli alkanut kuumeilla lemmikkiä. He olivat arponeet, minkälainen eläin olisi sopiva, ja tämä Antin ystävä oli sattuneista syistä sitä mieltä, että meidän perhe voisi olla oikea foorumi erilaisten lemmikkinä pidettävien eläinlajien lajityypillisten ominaisuuksien selvittelyyn. Muistan Antin tuolloin todenneen, että rehellisesti hän voisi suositella tasan kahta eläinlajia: kanoja ja kissoja.

Kanoista olen kertonut täällä blogissa useaan otteeseen, mutta kissat ovat jostain syystä jääneet hiukan vähemmälle huomiolle. Hassua sinänsä, sillä ne ovat kaikista eläimistä eniten menossa mukana arjessa, ja niillä on myös tärkeä rooli työkavereina tällä meidän piskuisella "kotifarmillamme".

Tämä kirjoitus olkoon siis omistettu kissoillemme Astridille, Pimulle, Herra Huulle ja Dino Kikkarellille.

Astrid

Kun olin lapsi, en koskaan saanut kissaa, vaikka naapurin Annikallakin oli (terveisiä vaan Annikki-rakas sinne Espanjan lämpöön!). Paatse oli paitsi allerginen, niin myös inhosi kissoja. Niinpä muuttaessani kotoa pois ensimmäiseen omaan asuntoon olin varannut itselleni kissan ennen kuin kämpän vuokrasopimus oli lyöty lukkoon. Pelastetaan Koirat ry:n kautta Virosta minulle saapuikin Astrid, kaunis ja pörröinen löytökissa. Astrid oli tuolloin arviolta vuoden vanha, mutta silti jo hyvin arvonsa tunteva, herkkähipiäinen kissaneitokainen.

Astrid on ollut kaverinani nyt kahdeksan vuotta. Se on nähnyt kanssani monet muutot, nuoruusvuosien koukerot ja aloilleen asettumisen. Antinkin se oikeastaan valitsi puolestani: kun vajaa viisi vuotta sitten toin kotiin ensimmäistä kertaa tuon kikkarapäisen hunsvotin, kiipesi Astrid pitemmittä puheitta hänen syliinsä ja minä jäin täysin paitsioon Antin ja Assin lässyttäessä keskenään. Tuolloin muistan miettineeni, että tuon täytyy olla hyvä mies, kun äijä pääsi hienohelma-Assin tutkasta läpi heti ensiyrittämällä. Ja niinhän se olikin.

Dino
Pimu
 Toinen kissamme Pimu saapui minulle oikeastaan vahingossa, noin viikko sen jälkeen kun olin tavannut Antin ensimmäistä kertaa. Olimme lähteneet kavereiden kanssa Rukalle rilluttelureissuun, ja ajomatkalla poimimme Kuopiosta kyytiin erään matkaseuruelaisen. Hänen luonaan tapasin aran mustavalkoisen kissanrimpulan, joka oli serkun toimesta vain "tuotu heille vastusteluista huolimatta". Kun sitten Rukalla ollessamme tämä Pimun silloinen omistaja sai avokiltaan puhelun, että he voisivat nyt kaveriporukalla vääntää talon takana Pimulta niskat nurin ja päästä siitä niillä puheilla eroon, kiekaisin minä  hädissäni että mun luokse kyllä mahtuu! Tuo arka nurkkia pitkin hiippaileva kissa matkasi sitten Kuopiosta automatkan sylissäni Tampereelle, etupenkillä istuvan allergisen ystäväni napsiessa allergialääkettä kuin karkkia koko nelituntisen automatkan ajan. Pimusta on kuoriutunut sittemmin maailman hellyydenkipein, mutkattomin ja lempein otus, Antin sanojen mukaan Suosikkieläinten liiton puheenjohtaja. (Ihan näin ohi aiheen, Antin tituleeraamaan Suosikkieläinten liittoon kuuluvat myös lampaat, Dino, Astrid ja Herra Huu, sekä Lento-hevonen ja Elli-koira hallituksen varajäseninä. Aha.)

Pikimusta Herra Huu saapui meille vuonna 2014, kun toimimme ensikotina Kisu Ry:n kodittomille kissoille. Se oli löytynyt alle vuoden ikäisenä hortoilemasta kesämökkialueelta. Saapuessaan meille se hurmasi meidät samoin tein ihanan leppoisalla luonteellaan, ja päätimme pitää sen. Huu oli ensikotiaikoina verraton apu, kun meidän piti kesyttää kotia etsimään tulleita villikissoja: se tuli kaikkien kissojen kanssa toimeen, hoivasi orpoja pentuja ja toimi esimerkkinä villeille löytökissoille näyttäen, että me ihmiset ollaan loppujen lopuksi ihan mukava juttu.

Dino on kissueemme (on se sana, päätin justiinsa) kuopus, ja tuli meille viime joulukuussa pentuna Kisu ry:n alla toimivasta Kissankulman ensikodista. Antti ei alkuun innostunut yhtään neljännestä kissasta, mutta kun pieni sängyn alla lymyilevä otus meille sitten saapui, oli isäntäkin ihan myyty. Nykyisin Dino onkin Antin silmäterä, ja Antti on opettanut sen antamaan tassua rapsutuksia vastaan.

Huu
 Lähtökohtaisesti suhtaudun varauksella kissojen vapaaseen ulkoiluun, mutta meillä täällä maalla asuessa kissat on opetettu pienin askelin ulkoilemaan myös vapaana ja kuitenkin niin, että ne pääsevät aina halutessaan sisälle syömään ja nukkumaan. Niistä onkin tullut ihan korvaamaton apu, kun vanhan talon eristeet ja rehuvarastot on pidettävä vapaana rotista ja hiiristä; tämän huomasimme hyvin tänä kesänä, kun heinävarastomme oli kuukauden ajan tyhjänä eläinten ollessa laiduntamassa, eikä tarvetta kuivaheinälle ollut. Kun kissat eivät käyneet päivätorkuillaan heinäkasojen päällä, myös hiiret olivat mellastaneet varsin reippaasti kanojen rehuissa. Heti kun kuivaheinää vietiin taas varastoon, loppuivat myös hiirten tekemät tuhot kuin seinään.
Normaalisti koirat eivät jostain syystä päästä kissojamme keittiöön, mutta kevättalvella hiirten mellastaessa roskiskaapissa estimme koirilta pääsyn keittiöön hetkeksi ja annoimme Pimulle iltapäiväksi siellä työrauhan. Ei tainnut mennä puolta tuntia, kun kuului kolahdus ja Pimu sipsutti eteiseen ehkä maailman lihavin hiiri suussaan. Itse karsastan myrkyn käyttöä ja loukkuunkin hiiri voi jäädä kitumaan sen räpsähtäessä huonosti kohdalle, mutta kissan hampaissa hiireltä on hetkessä henki pois. Kissoja on käytetty iän kaiken apuna tuhoeläinten torjunnassa, ja mielestäni ne ovatkin tähän tarkoitukseen aika luonnonmukainen ja toimiva konsti, kunhan kissojen ympäristö katsotaan niille turvalliseksi ja turhat uskomukset ja urbaanilegendat ("leikattu kissa ei ole hyvä saalistaja", "kissoja saa aina uusia, joten miksi huolehtia niistä" jne.) unohdetaan, ja niitä arvostetaan työtovereina ja perheenjäseninä.

 Täällä nykyisellä kotikylällä on lähes jokaisessa talossa vähintään yksi kissa, mutta naapurusto on kukin tahollaan huolehtinut siitä, että kissat ovat leikattuja ja niistä pidetään todella hyvä huoli. Ja nyt, kun meillä on muutto edessä, ilahduin myös uusia naapureita jututtaessani siitä, että heidän vapaasti ulkoilevat kissansa ovat kaikki hyvin huolehdittuja ja leikattuja. Meidän kissalauma siis varmasti tulee myös siltä osin mainiosti juttuun myös uudessa kodissa.

Löytyykö sieltä lukijoiden päädystä kissoja lemmikkeinä, työkavereina, perheenjäseninä? Ulkoilevat ja sisäkissat, kissamuistot lapsuudesta tai mitä vaan, antaa palaa! Jakakaahan tarinanne kommenteissa kissoistanne ja linkatkaa ihmeessä, jos teillä löytyy omista blogeistanne kissatarinoita jaettavaksi!

8 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus,kyllä ansaitsivat oodin nämä ihanuudet!Mieltä lämmittää aina nämä tarinat,joissa eläin pelastetaan hyvään kotiin.Mulla on Väinö koiruus,seropi Vironmaalta,kissoista ei niinkään kokemuksia...Lämmintä syksyä teidän poppoolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kiisu kivasta kommentista! <3 Hienoa, että teiltäkin on rescuehauva löytänyt kodin. Meillä myös löytyy kaksi seropia, viipurilainen ja romanialainen. Täytynee omistaa oma postauksensa jossain vaiheessa niillekin ;)

      Poista
  2. Voi kissat<3
    Meiltä niitä löytyy viisi. Ensimmäinen saatiin tutulta "lahjaksi" (harkittiin kyllä hyvin etukäteen, mikään yllätyslahja se ei siis ollut, sieni-infektio, kirput yms hoiti sitten sen yllätyspuolen :D). Toinen otettiin ekalle leikkikaveriksi. Kolmas tuli vahingossa. Kävin katsomassa pentua kaverilleni, mutta päädyin ottamaan puolivillin palleron itselleni. Neljäs on myös melko lailla sattumaa. Paikallinen löytökissojen hoitola pursuili hylätyistä pennuista ja sieltä kysyttiin josko me haluttais ottaa yksi niistä. Käytiin "vaan kattomassa", mutta kotiinhan se lähti.
    Viides ilmestyi kaverin oven taakse huutamaan nälkäänsä, ja mehän se käytiin noukkimassa talteen. Ei ollut ilmeisesti kenellekään kelvannut sairas pentu, joten kadulle vaan. Asutaan siis Latviassa ja täällä päätyy kadulle kaikki kissat joissa on jotain "vikaa" :(
    Kissoista voisin tarinoida vaikka kuinka, mutta ehkä tämä kilometrikommentti riittää tähän väliin :D Kiitos muuten huipusta blogista, ekaa kertaa kommentoin vaikka aina luenkin.
    -Armi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat - et voi ottaa vain yhtä :D Hyi hittolainen, siinäpä teillä on sienen kanssa ollut ylläriä kerrakseen! Meillä on majaillut paljon paikallisen kissayhdistyksen ensikotikissoja ennen kun piti jäädä siitä toiminnasta paussille. Kahdella villillä hoidokilla oli sieniepäily. Taivahan onni että epäily paljastui negatiiviseksi, mutta kun kymmenen saman populaation kissoja majoittanutta ensikotia odotti kolme viikkoa henkeään pidätellen sienitestien tuloksia (tiedä mikä niissäkin kesti niin kauan...), meinasi siinä aina välillä päästä pari kirosanaa. Hieno kuulla, että autoitte pientä kisulia ja hoivasitte sienet ja muut inhotukset pois :)

      Hheh, niin se meni meilläkin, että eka kissa hankittiin tarkoituksella, toka oli silkka vahinko, kolmas vaan "jotenkin jäi" ja neljäs hankittiin sitten kolmantena tulleelle rasavillille kaveriksi :D Jotenkin niitä vaan kertyy nurkkiin. On se jännä.

      Kiitos itsellesi ihanan mieltä piristävästä kommentista! Kissoista tosiaan riittäisi loputtomiin tarinoitavaa. Kiva, kun käyt lukemassa, ja erityiskiva saada terveisiä Latviasta! :) Isännän kanssa teimme sinne eräänlaisen "minihäämatkan" vuonna 2013. (Meinasi muuten siltäkin reissulta humpsahtaa matkakassiin kotiinviemisinä muutama kulkukissa...)

      Poista
  3. Olipas kiva kissepostaus! Sä sitten tiedät että oon aina kärppänä lukemassa.. ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana tarina, aivan liikutuin! Teidän kissue on sitä paitsi kissueeksikin aivan tavattoman suloisen näköinen ja Dino oikein erityisen ihana ❤️

    Kissat on niin ihania asuinkumppaneita, että sitä ei oikein edes ymmärrä miten joskus pärjäsi ilman. Se vanha viisaus, että koti ilman kissaa on asunto pitää paikkansa tismalleen.

    Meidän kissat ei ulkoile vapaana, kaupungissa kun ollaan, mutta jonkun muun kissat tässä kyllä ulkoilee vapaana. Sitä en ymmärrä. Teillä ymmärrän, koska olette maalla ja kissoilla on virka. On silti pienempi paha antaa kissan vapaasti hoitaa hiiret, kuin kylvää myrkkyä ympäriinsä, edellyttäen toki että kissat on leikattu ja hoidettu kuten kuuluu (ja kuten teillä on).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Välitän kissueelle terveiset sieltä, ja Dinolle vielä erityiskunniamaininnalla!

      Komppaan ihan täysin. Ei koti ilman kissoja olisi enää koti ensinkään :)

      Mullakin oikein sydäntä kylmää nähdä vapaana ulkoilevia kissoja kaupunkialueilla, tai ylipäätään alueilla jossa on esmerkiksi autoteitä lähellä. Niin usein päättyvät ennenaikaisesti ja kurjalla tavalla sellaisten ulkona vapaana kulkevien kissojen elämät :(
      Toki meilläkin kissat ulkoilevat "valvovan silmän alla", ja koko kööri kerätään paristi päivässä sapuskan yhteydessä tarkastukseen, jotteivat ole menneet itseään ulkona mitenkään satuttamaan. Yöksi ja yöksi koko kissue huudellaan sisälle talteen :) Se täällä asuessa on kissojenkin kannalta mukavaa, että naapurustossa lähes joka talossa on kissa, ja kaikki asukkaat pitävät kissoistaan hyvän huolen. Lisäksi jokainen tuntee naapurien kissat nimeltä ja ulkonäöltä, ja jokainen ajaa tuossa "kylänraitilla" varoen kun tietää, että täällä kissoja liikuskelee.

      Poista