sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hyggeilyn sudenkuopat ja miten ne voi välttää


Luin viime viikolla jutun hyggeilystä, tuosta Tanskan lahjasta kaikille kaamosmasiksen kanssa kamppaileville Pohjolan asukkaille. Hyggeilyn idea pähkinänkuoressa on siis se, että kylmyyden ja pimeyden keskellä fiilisteltäisiin kotona puuhastelun ja rentoutumisen parissa; sytytettäisiin kynttilöitä, nautittaisiin hyvästä ruuasta, juomasta ja kodista, hidastettaisiin tahtia ja nautittaisiin arjen pienistä asioista.

Hyggeilystä touhotetaan nyt joka tuutista muka uutena juttuna, mutta ainakin useiden bloggaajien olen havainnut jo pitkään hallitsevan hyggeilyn salat: sohvannurkka, vilttiin kääriytyminen, villasukat, muki teetä ja sitä rataa. Ja hei, muutama vuosi sitten kaikki kotoilivat, eikä siihen tarvittu tanskalaisia. Mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee!

Päätinkin siis tänään testata kotoilua hyggeilyä, kun sitä niin kovasti nyt tuntuvat joka puolella suitsuttavan. Kun kuulosti niin kaikin puolin hyvältä idealta.


Alku lähti käyntiin lupaavasti. Laitoin kattilaan neilikoita, kanelia ja appelsiinin siivuja, ja pistin keitoksen liedelle porisemaan ja tuomaan tupaan kotoista joulun tuoksua. Kaivoin esiin jouluvalot. Kaappasin kainaloon ensimmäisenä vastaantulleen kissan. Sytytin tuikkuja sinne tänne. Niiiiiin hyggeä.

Heti alkuun hyggeilyni koki muutaman kuprun. Tuikut kiinnostivat turhan paljon sohvapöydälle ylttävää taaperouden kynnykselle kasvanutta ipanaa, ja ne piti siirtää korkeammalle takanreunalle. Jouluvalosarjat olivat menneet (itsekseen?) varastossa solmuun. Kissalle tuli koiran kanssa riitaa ja se singahti närkästyneenä takaisin yläkertaan sängynpohjalle pötköttämään.
Muina hyggeilijöinä sivuutin kuitenkin nämä pienet töyssyt, ja ryhdyin selvittämään valosarjoja sykkyröiltään. (Ei ole muuten mikään helppo homma irrottaa noita valopiuhoja niistä ylettömästi kiinnostuneen yhdeksänkuisen yllättävän puristusvoiman omaavista pikku hyppysistä. Toim.huom.)


Pienen ähellyksen jälkeen valot keikkuivat asennettuina verhotangossa. Talokin tuoksui neilikoilta, kanelilta ja yksisarvisen pierulta jouluiselta. Puitteet olivat vihdoin otolliset kietoutua kotoisiin tunnelmiin.

(Paitsi, että ensin piti käydä nytkyttämässä väsykiukkuinen ja jouluvalojen syömisen kieltämisestä suivaantunut hukkapätkä päiväunille, ja käydä talikoimassa sonnat pois pihatosta.)

Tuossa yllä linkkaamassani Ylen hyggeilyjutussa seisoo seuraavaa:

"Kuvittele tilanne, jossa istut mukavasti sohvalla. Olet ehkä kietoutunut ympärillesi lämpimän viltin ja kaatanut lasiin punaviiniä tai hauduttanut pannullisen suosikkiteetäsi. Et napsauta julman kelmeää kattovaloa päälle, vaan poltat kynttilöitä (ihan todella paljon kynttilöitä). Toki olet muistanut valita taustalle musiikkia, joka saa sinut rentoutumaan. Tartut ehkä kirjaan tai aikakausilehteen. Unohdat hetkeksi maailmanpolitiikan ja keittiön tiskivuoren. Olet vaan. Aijaijai."

Kävin sanoista tekoihin. Otin lasillisen olutta (koska viiniä ei ollut), sammuttelin kattovalot ja asettelin kynttilät takaisin sohvapöydälle. Laitoin Katie Meluaa soimaan. Unohdin keittiössä olevat tiskit ja nappasin kirjan kaveriksi sohvannurkkaan (koska aiemmin hyggeilykaveriksi kaavailemani kissa mökötti edelleen jossain sängynpeitteiden suojissa). Aijaijai.


...Kunnes sitten huomasin, etten sitten yhtään nähnyt lukea pelkän kynttilän valossa. Oli pakko kytkeä se "kelmeä kattovalo" päälle, jotteivat silmät menisi ristiin. (Jos siellä linjoilla on joku tanskalainen, niin valaiskaa vähän (no pun intended), miten kynttilänvalossa luetaan??)
Ehdin uppoutua kirjaan noin kolmeksi minuutiksi ja olla ihan tosissaan hyggeilyn aallonharjalla, kunnes ah-niin-ihana liedeltä kantautuva joulun tuoksu peittyi hiljakseen johonkin vähän erityyppiseen hajuun.
 Hajun lähteeksi paljastui löysä koirankakka. Lili-koira oli mitä ilmeisimmin saanut vatsansa vekkulille uudesta ruuasta, ja näyttö siitä komeili nyt keskellä köökkimme lattiaa.

Hyggeilyn maailmaan uppoutuneena hoidin tilanteen tietysti vähääkään häiriintymättä, poimin kirjan syliini (kissaa ei edelleenkään näkynyt) ja käperryin takaisin sohvannurkkaan. Katossa paistava valo ei päästänyt kynttilöiden luomaa tunnelmaa oikeuksiinsa. Olut oli ehtinyt laimentua. Ilmassa tuoksahti neilikoiden ja kanelin sijaan koiranpaska. Puolitoista riviä kirjaa luettuani itkuhälyttimestä kuului ponteva parkaisu, kun hyggeilyn ohjelmavastaava heräili ennen aikojaan päiväuniltaan. Tämän jälkeen olikin turha haaveilla mistään sohvalle käpertymisestä, kun jälkikasvua piti viihdyttää laulamalla ja varjella tippumasta jyrkistä rappusista.


Tähän loppuun ajattelin vielä tehdä listan yleisimmistä sudenkuopista, jotka aloittelevan hyggeilijän tulee ottaa huomioon, joita tulee välttää, jotta hyggeilykokemuksesta tulisi mahdollisimman onnistunut. Nimimerkillä 'Yours truly'.

1. Älä hanki lapsia TAI jos kumminkin hankit, niin hanki ne hyvissä ajoin niin, että hyggeilyyn ryhtyessäsi ne ovat jo siinä iässä, että tajuavat olla tunkematta sormiaan kynttilöihin tai jouluvaloja suuhun.

2. Älä hanki koiraa TAI jos kumminkin hankit, niin älä ainakaan kokeile sille mitään uutta herkkua hyggeilyä edeltävänä iltana.

3. Muista ostaa punkkua TAI jos et kumminkaan muista, niin koita ehtiä edes hauduttamaan teetä

ja 

4. Älä luota kissaan. Ikinä.

12 kommenttia:

  1. Hauska postaus. :) Noinhan se usein tuppaa menemään, vaikka kuinka olisi hyvät suunnitelmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuppaa! Kyllä oli ihan selkeät suunnitelmat, mutta toteutus ontui... Miten ne tanskalaiset oikein onnistuvat?

      Poista
  2. Tanskalaiset kuulemma hyggeilevät jotenkin sosiaalisesti. Olisikohan se sitten erilaista? Ei sovi meille. Mutta herranen aika kun on nätti lapsi! Lapsethan ovat yleensä rumia. Koira on myös nätti. Näillä kuvilla pystyisi helposti lavastamaan vale-some-hyggen.

    Kissat taas ovat hyggeilyssä niin luontaisesti lahjakkaita, etteivät todellakaan tarvitse siihen ihmistä kaveriksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei istu kyllä sellainen sosiaalinen hyggeily tällaisen introvertin möllöttäjän pirtaan ollenkaan. Koirankakan kuvan liittämisen pois jättäminen tähän postaukseen oli ihan tietoinen valinta. Toivoin kuvista huokuvan, että kaikkeni ainakin yritin!

      Ja ihan totta, kissan elämä on kyllä pelkkää hyggeä. Ja parhaiten ne sitä toteuttavat silloin, kun kukaan ei koita mennä viereen härkkimään.

      Poista
  3. Hyvin vangitsit tunnelman, tätä samaa on koettu! Kiitos hyvästä mielestä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kohtalotoveri! :D Ei ole hyggeily ollenkaan niin helppoa, kuin mitä tanskalaiset ja kaverien some-päivitykset antavat ymmärtää!

      Poista
  4. Tollaseen hyggeilyyn mäkin saattaisin kyetä :D Ihan ilman lasta ja kissaakin. (Mä oon itte vaan niin taitava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, sulla on selvästi hyggeilyn syvin olemus selvästi sisäistetty! :D Nostan hattua!

      Poista
  5. :-D

    1. En
    2. En
    3. Ehkä joskus
    4. Ei tulisi mieleenkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siltä, että sulla on noilla eväillä elämä yhtä hyggeä ihan luonnostaan! Mutta ei mikään ihme, sulla on siellä kaksi niin luonnollisesti lahjakasta hyggeilijää kaverina. Kuten Keskeneräinen tuolla yllä totesi, kissat vaan haltsaa sen homman!

      Poista
  6. Entisaikaan rauhoituttiin talveksi ja kesällä painettii töitä. Nyt lomaillaan kesällä ja kaasutetaan syksyn tultua. Hyvä jos hygge saisi ihmiset rauhoittumaan. mainio postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Kyllä vanha kansa oli oikeassa, tässäkin asiassa :)

      Poista