lauantai 26. marraskuuta 2016

Yhdeksänkuinen

On jopa vähän karmivaa, kuinka nokkelasti tuollaisen pienen ihmisen mieli  i h a n  i t s e  hoksailee kaikenmaailman juttuja. Kuten nyt Venlan kohdalla vähän päälle seitsemänkuisena kävi, että yht'äkkiä pätkä vaan nousi tukea vasten seisomaan.

Ihan normi päivä. Tyyppi oli vaan, että kippaskappas, minäpä tästä nousenkin kun alkaa tämä mahallaan köllöttely jo jurppia.

Ja nyt, elämänsä yhdeksännen kuukauden aikana Venski keksi eräs kaunis päivä, että kun jostain kuuluu musiikkia, niin silloin kuuluu tietenkin tanssia.
Kuinkas muuten.

Hukkapätkän bailubiiseiksi käy ihan mikä vain rytmikäs sävelmä, olkoonkin vaikka telkkarissa pyörivä mainosjingle tai Pikkukakkosen tunnari. Eikä musiikin tarvitse aina niin kovin rytmikästäkään olla: ihan sujuvasti näkyi tuo taannoin jammaavan elokuvan taustalla soivan oopperankin tahtiin. Ihan ylivoimainen kestosuosikki on kuitenkin Ed Sheeran, erityisesti kipaleet Don't ja Sing saavat jortsumestarin kuin pakon sanelemana esittelemään muuvejaan.

Tanssiessaan Venla alkaa nytkyttää itseään vimmatusti ja heiluttelee vaippapeppuaan, ihan naama pokkana. Jos olosuhteet eivät salli tanssiliikkeitä (esimerkiksi syöttötuolissa istuessa), alkaa Venski läpsyttää rytmiä kädellään ja vispata jalkaa.
Se on sukuvika, jos suksi ei luista: taannoin pistin merkille, kuinka kaupassa ollessani jamittelin ihan huomaamatta taustalla soivan musiikin tahtiin. Löytäessäni paatsen jostain hyllyjen välistä huomasin hänenkin hytkyvän taustasävelmän rytmissä valitessaan oikean kokoisia roskapusseja. Eli jos, rakas lapseni, näitä turinoita eksyt lukemaan, niin huoli pois: taipumuksen julkijorailuun voit laittaa perintötekijöiden piikkiin.


Ensimmäinen sana (koska yleispätevää ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivaa Ttäh? -mölähdystä ei nyt lasketa) tuli myös. Istuimme Venlan ja paatsen kanssa sohvalla, kun Venla siinä muina muikkeleina katsoi minuun ja tokaisi, että "äitti". Toinen neitokaisen sanavarastoon tarttunut sana on poppa. Ja kun tytöltä sitten kysyy, että Missä äiti?, kääntää hän katseensa minuun. Tai kun kysytään, että Missä poppa?, vilkaisee pätkä lähimpään lamppuun tai kynttilään. Alkaa vahvasti siis vaikuttaa siltä, että tässä pitää pikkuhiljaa ruveta varomaan, mitä suustaan päästää. Ettei vaan tule vahingossa kasvattaneeksi mitään pientä törkyturpaa.


Aiemmat vauvavuoden postaukset:
 Yksikuinen
Kaksikuinen
Kolmekuinen
Neljäkuinen
Viisikuinen 
 
Kuusikuinen  
Seitsemänkuinen
Kahdeksankuinen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti