tiistai 27. joulukuuta 2016

Se siitä sitten


Meidän bändi on palannut arkeen vedettyään tiptappia muutaman päivän. Pää ei oikein tiedä, suhtautuako talon tyhjenemiseen haikeudella vaiko helpottuneena. Isäukko hyppäsi junaan ja lähti naisystävänsä luokse uudenvuoden viettoon, pikkuveli pakkasi reissureppunsa ja hävisi omille teilleen ja Antti veti työhousut jalkaan lähti töllille remontin kimppuun. Minä siivosin joulukoristeet varastoon odottamaan parempia aikoja ja nakkasin joulupuun hevosille nakerreltavaksi. Mitäpä sitä enää nurkassa seisottamaan varisemassa ympäriinsä, kun joulu on jo lusittu.


Katselin tänään Venlan nukkuessa kuluneen vuoden aikana ottamiani valokuvia. Kun tajusin, kuinka kertakaikkisen mullistava vuosi tämä onkaan ollut, oli pakko haukata oikein syvään happea. Helmikuussa meistä tuli vanhempia. Syksyllä ostimme töllinrähjän, johon päätimme rakentaa kodin. Pian jo muutamme.

Voin sanoo, että voin kertoo. Aikamoinen vuosi.


Remontin loppurutistus ennen muuttoa on nyt käsillä, joten suonette anteeksi, jos blogi jää vähän hunningolle tässä remppa- ja muuttohässäkässä.
Muuttomme myötä myös blogi saattaa kokea uudistuksia, joko pieniä tai sitten hiukan isompia, mikäli ihan lähtee lapasesta. Osoite tulee olemaan kuitenkin vanha tuttuputtu, joten lukijuuteen nämä muutokset eivät sinällään tule vaikuttamaan.


Meidän koko kööri toivottaa kaikille blogin vakituisille ja satunnaisille lukijoille mitä mahtavinta vuodenvaihdetta!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Alkaa näyttää joululta


 Täällä meillä on lunta hädin tuskin sen verran, että mainita saattaa. Maa juuri ja juuri peittyy. Pikku pakkanen on huurtanut kiteisen, kimaltavan kerroksen kaiken ylle. Kun matalalta paistava aurinko osuu lumiseen maahan ja kuuraisiin oksiin, ei voi kaltaiseni metsittynyt pakana muuta kuin hiljentyä ihailemaan. Maaemo nukkuu, ja kaikenlainen metelin pitäminen tuntuisi nyt häiriköinniltä.





Kesärannan töllillä köökkiremppa alkaa olla loppusuoralla. Joulun vietämme kuitenkin täällä Kalliorinnassa, jotta saamme rauhassa siivoilla töllin nurkkia muuttokuntoon väliviikolla, Antin viettäessä joululomaa. Alun perin suunnitelmissa seisoi, että olisimme heränneet pätkän ensimmäisenä jouluaattoaamuna omassa tuvassa, mutta suunnitelma muuttui matkan varrella. Ja hyvä näin: joulujemme jokavuotinen teema, stressittömyys, olisi mennyt ihan munilleen, mikäli olisimme ryhtyneet rykimään muuttoa vielä joulun alla. Mutta mikäs hätä meillä tässä. Paatse on onnesta soikeana saadessaan puuhata lapsenlapsensa kanssa niin paljon kuin mielii, ja tämä takaa minulle vapaat kädet tehdä joulusiivousta, ja pakkailla siinä samalla pikkuhiljaa tavaroita muuttolaatikoihin.




Espanjassa asuva pikkuveljeni saapuu ensi maanantaina Suomeen kolmeksi viikoksi. Hän on jo vuosia asunut talvet siellä sun täällä, mutta palaa aina jouluksi kotiin maailmalta.
Meidän perheessämme joulu ei ole aseteltu mihinkään tiettyyn uskonnolliseen muottiin. Se on meille kaikille perhejuhla, jolloin meidän hyvin erilaisin maailmankatsomuksin varustettu kööri kokoontuu köllimään sohvanpohjalle, syömään hyvin ja hörppimään punkkuglögiä yömyöhille asti. Kukaan ei pahastu siitä, että yksi vie kulhollisen joulupuuroa pihapihlajan juurelle, toinen tahtoo kuunnella hiljentyen Jeesuksesta kertovan joululaulun ja kolmas syödä aattoaamuna riisipuuron sijasta makkaraperunat ketsupilla.


Tämä joulu on meille kaikille siitä jännä ja erityinen, että se on meidän Venlan ensimmäinen. Vaikkei Venski varmasti tule tästä ensimmäisestä joulustaan kummia muistamaan, alkavat nyt muodostua ne perinteet, joita pätkä tulevaisuudessa tulee muistamaan lapsuuden jouluina. Enää ei ole kuulemma kovin muodikasta, että joulupukki tulee käymään, mutta me nyt ollaan vähän tämmöisiä trendi-ilmiöiden suhteen sivistymättömiä tolloja, jotka julkeasti omia lapsuuden riemuja peilaten päättivät, että onhan pukki oltava. Tosin siinä missä meidän lapsuutemme joulupukki oli omasta takaa punanenäinen ja möhömahainen, ja saapui aina Ladalla (ja minä kun aina niin niitä poroja odotin, turhaan), on Venlan joulupukki Espanjan auringossa ruskettunut, kitaraa soittava kekkeruusi, joka enon ja kummiuden joulupukin velvotteidensa ulkopuolella elättää itsensä urheilulla (möhömaha täytynee siis topata tyynyillä).

Mutta mitäpä sitä pikkuseikkoihin takertumaan.





sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Talvisen pihan lentävät ilopillerit


Näin talvella tuntuu ajan haaskaukselta käyttää valoisan ajan pienet vapaahetket sohvanpohjalla telkkaria tuijottaen, kun lintujen ruokintapaikalla on paljon enemmän mielenkiintoista ihmeteltävää. Kun saan pätkän päiväunille ja päivätoimet eläintenhoidon osalta pakettiin, keitän kahvit ja parkkeeraan takamukseni keittiön ikkunan eteen.

Ruokintapaikalla käy niin vakituisia asiakkaita (esimerkiksi tiaiset mallia tali-, sini-, hömö- sekä kuusi-) kuin myös vierailevia tähtiä. Punatulkut, viherpeipot ja pikkuvarpuset käyvät, jos eivät nyt ihan päivittäin, niin useasti viikossa. Närhi saapuu apajille aina silloin, kun kamerasta loppuu akku.

Eivätkö vaan ole sieviä pikkuotuksia? Ihan kuin vesiväreillä värjättyjä.


Onkohan tökeröä valita suosikkeja? Olen nimittäin erityisen ihastunut urpiaisiin, jotka pörräävät heinävarastomme kulmalla, napsimassa siemeniä kuivuneista nokkosista. Tapaamme päivittäin ja ajan myötä urpiaiset ovat kai oppineet, etten ole niille vaaraksi, sillä ne päästävät minut kulkemaan ihan vierestä ohitseen säikähtämättä karkuun.


 Näiden punapipaisten tirppojen seurailusta ja veikeästä sirkutuksesta ei voi olla saamatta hymyä suupieleen.

Kävipä muuten hauska sattumus tuossa urpiaisia kuvatessa; jostain takaani pyrähti sinitiainen, joka istahti hetkeksi kamerani päälle. Siinä hetken ihmetelteltyään se meni taas menojaan.
Mietin, saattoiko kyseinen lintu olla joku niistä tiaislapsukaisista, jotka viime kesänä kasvatin ja vapautin luontoon keittiömme ikkunasta? Niin tai näin, näin haluan ainakin uskoa!









lauantai 3. joulukuuta 2016

Ensimmäiset muuttajat


Lampaat ottivat ja muuttivat eilen töllille.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli, että olisin mennyt jo torstaina asentamaan tallin asennuksen jäljiltä roikkuneen aidan, virittelemään veräjänkahvat ja sähköpaimenen, ja mylläämään tallin kuivikkeet paikoilleen. Suunnitelma ei ihan toiminut (eihän ne ikinä), joten päädyimme ratkaisuun, että lastaamme lampaat autoon alkuperäisen suunnitelman mukaan perjantaina, ja annamme niiden odotella autossa sen aikaa, kun saisimme Antin kanssa yhteistuumin tarhan ja tallin viimeisteltyä.

Antti askartelipaskarteli päkättimille lokoisan pienen "karsinan" kuormalavoja ja liinoja apunaan käyttäen pakettiautoon. Lastasimme lampaat kyytiin. Muina nooanarkkilaisina ajoimme Tampereen keskustaan ja parkkeerasimme pakun lampaineen Satakunnankadulle, jossa paatse oli vastaanottamassa Venlaa hoitoon projektimme ajaksi. Auton tavaratilassa määkivät lampaat herättivät hiukan ihmetystä ohi kulkevissa adventtisohjossa kyntävissä kaupunkilaisissa. On varmaan vaan hyväksyttävä, ettei kaltaistemme maalaistollojen ilmestyminen kaupungin vilinään jää koskaan huomaamatta.

Teimme vielä pysähdyksen Linnainmaan kauppakeskuksella, josta Antti kipaisi sylillisen jatkojohtoja ja pussillisen porkkanaa sähköpaimenta ja lampaiden tarhaanhoukuttelua varten. Määkivä auto nökötti jälleen parkkipaikalla jouluostoksia tekevien kansalaisten ihmeteltävänä. Minä virnuilin pöljänä auton vieressä Antin tehdessä ostoksia ja havahduin jossain kohtaa siihen, että olin moikannut jokaista automme ohi kulkevaa tuntematonta. Muistin, että vaikka maalla kuuluukin nostaa lapanen pystyyn niin tuttujen kuin tuntemattomienkin tullessa vastaan, eivät kaupunkilaisihmiset ole välttämättä tällaiseen käytökseen niinkään tottuneet. Laitoin kädet taskuun ja mietin hiljaa itsekseni, mahtoivatko ohikulkijat sittenkään ihmetellä auton perästä kuulunutta määyntää, vai tuijottivatko sittenkin vain sitä outoa morjestelijamuijaa auton vieressä.

Mistäpä näistä tietää.


Töllille päästyämme ryhdyimme toimeen sen enempiä ihmettelemättä: Antti kytki sähköjä, kun minä kiristelin ja putsasin aitalankoja jääkökkäreistä sormet kohmeessa.

Lampaat olivat asettuneet mukavasti köllölleen pahnoille auton perään, ja katsoivat hölmöinä Anttia, joka koitti maanitella niitä ulos autosta. Ämpärillinen pilkottua porkkanaa sai kuitenkin sorkkaväkeen vipinää, ja ne kipittivät kuuliaisesti uuteen tarhaansa.

Hetken ihmettelyn jälkeen lampaat tuntuivat hyväksyneen uuden kotinsa. Ne ryhtyivät tonkimaan vihertäviä ruohonkorsia ohuen lumipeitteen alta ja kömpivät sitten tallin kuivikkeisiin pötköttämään. Saatoin jättää päkättimet uuteen kotiin hyvin mielin, vaikka tänään aamulla olikin outoa viedä hevosille pihattoon heiniä, kun neljä villapalloa eivät olleet kuorossa määkimässä kallion laella. Antti viettää kuitenkin töllillä enemmän aikaa kuin kotona, joten lampaat ovat siellä yhtä lailla valvovan silmän alla, kuin täällä Kalliorinnassa. Mieltä rauhoittaa myös se, että uudessa tarhassa lampaille riittää enemmän tilaa ja virikkeitä kuin täällä. Toivotaan, että voimme siirtää myös hevoset sekä itsemme pian uuteen kotiin.


Remontti etenee kovaa kyytiä: Antti sai eteisen eristykset valmiiksi, ja tölli on nyt ensi kesän yläkertaprojektia lukuunottamatta lämmin. Eteistilan ja kylpyhuoneen seinät odottavat vielä levytystä ja viimeistelyä, sillä puusepältä tilatut, vanhaan taloon sopivat ikkunat saapuvat vasta vuodenvaihteen tienoilla. Levytys kannattaa suorittaa vasta ikkunoiden asennuksen jälkeen. Keittiö saa tämän viikonlopun aikana kattopaneelit, ja ensi viikolla, anopin jäädessä lomalle ja lupauduttua lapsenvahdiksi, pääsee allekirjoittanut tiivistämään köökin seinähirsien tuulentuivertamia rakoja pellavalla.

Olohuoneen lattiarakenteet, jotka ovat pysyneet rossipohjan hyvän tuuletuksen johdosta priimakuntoisena (toisin, kuin keittiön päädyssä), saavat jäädä tältä erää omiin oloihinsa. Kunhan olemme saaneet yläkerran eristettyä, käymme olkkarin lattioiden kimppuun ja eristämme lattiat uudelleen selluvillalla. Tällä hetkellä olohuoneen katto ja seinät ovat 50-luvulla asennetulla halltex-levyllä päällystetyt, ja ikään kuin kirsikkana kakun päällä, on kaikki seinäpinnoista ja listoista lähtien maalattu erilaisin imelän vaaleanpunaisen sävyin.

Olen istunut lukemattomia tunteja jakkaralla keskellä olohuonetta seiniä katsellen, ja koittanut totuttaa silmiäni tuohon hattaraisen vaaleanpunaiseen värimaailmaan. Siinä kuitenkaan onnistumatta päätimme, että vedämme vielä viimeisenä silauksena väliaikaisen maalin olohuoneen seinäpintoihin. Nykyisellään seinät on sudittu lateksimaalilla, jolla ei tölliin ole meidän hallintokautemme aikana mitään asiaa. Väliaikaismaalaus täytynee kuitenkin sutia seinäpintoihin myös jollain tuohon lateksipintaan tarttuvalla maalilla, kunnes pääsemme ensi kesänä purkamaan maalatut pahvilevyt pois seinistä ja laittamaan tilalle jotain  hirsiseinille paremmin sopivaa. Hirttä jätämme (kuten nyt olemme toimineet keittiössä ja ruokailutilassa) mahdollisimman paljon näkyviin, niin kuin talossa on alun perin ollut. Osa seinistä täytyy kuitenkin koolata, levyttää ja tapetoida, sillä alkuperäistä hirttä on tasoiteltu levyjen asennuksen aikaan niin karskilla kädellä, ettei hirsipinta pääse enää millään lailla oikeuksiinsa. Olohuoneen hirsiseinien kunto on vielä arvoitus, mutta toivomme, että niitä olisi uudelleenmuotoiltu mahdollisimman vähän aikoinaan pahvilevyjen asennuksen yhteydessä.

Olohuoneen seinän ja listojen sävyt ovat suorastaan silmää hiveleviä.



torstai 1. joulukuuta 2016

Susia ovista ja ikkunoista



Mitä mainiointa joulukuuta! Eilinen Antin päivä on suomalaisessa perinteessä ollut pyhä, josta alkaa joulun odotus.

Meidän kylällä (täällä, missä nyt vielä toistaiseksi asutaan) joulukuu alkoi melko jännittyneissä tunnelmissa, kun ihan tuossa muutaman kilometrin päässä oli kuulemma tehty susihavainto. Tai no, ensin oli kai jälki lumessa ja kaatunut roskapönttö, kohta jo raportoitiin neljästä sudesta. Tänään karsinaa siivotessani naapuri huuteli ohi kulkiessaan, että peräti viisi sutta oli jolkotellut ympäriinsä ja ovat kuulemma arvaamattomia.
Kohta joku varmasti vannoo nähneensä suden (tai kymmenen sellaisen) pöllimässä pyykkejä naapurin narulta. Tai jotain.

Kuten rakas ystäväni niin osuvasti totesi: "Kummallista tosiaan että metsässä on eläimiä".

No, olen minäkin sen verran varovaisen valveutunut (ja valvonut), että heräsin yöllä tunnin välein tarkastamaan, ettei eläinten päälukuun ole tullut muuttujia. Varmuuden vuoksi vauhditimme myös lampaiden muuttoa, ja ne lähtevät uuteen kotiimme huomenna. Sielläkin päädyssä muuten tapahtuu: lehden mukaan villisikalauma oli kirmaillut lumisella tiellä ihan töllin seutuvilla!

Tässähän alkaa luonto tuppaamaan sisään jo melkein ovista ja ikkunoista.

Kuvien sudet eivät liity tapaukseen
Vaikka monet paikallisen Facebook-ryhmän susikeskusteluun osallistuneista ovatkin muistaneet ottaa terveen järjen mukaan keskusteluun, ja ihailtavan iso osa suhtautuu susiuutisiin suopeasti, osuu sekaan mukaan - tietysti, kuten susikeskustelulta vain odottaa voi - ainakin se yksi mielensä pahoittanut huutelemaan, että ammutaan kaikki. Argumenttipakasta vedetään muun muassa iänikuinen lasten turvallisuus (koska kukaan ei tietenkään taaskaan ajattele lapsia!!), vapaana ulkoilevat lemmikit (koska muutenhan on ihan täysin okei seisottaa rakasta lemmikkiään yön yli talvipakkasessa) ja kaipa nuo kohta jo vievät meidän naiset ja työpaikatkin.

Toivotan susille turvallista reissua takaisin kotikonnuille laumansa luokse! Ja toivotetaan nyt samaan syssyyn myös ihanaa joulunalusaikaa kaikille, olit sitten susi, villisika tai lasten ja lemmikkieläinten hyvinvoinnista huolestunut kyläläinen :)