keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Elämä voittaa sittenkin



 Olen melko lahjakkaasti unohtanut kaikki lupaukseni itselleni siitä, etten haali pihan puolella liikaa hommia, jotta saisin jotain joskus valmiiksikin. Nyt, sen sijaan että olisi edes vähän valmista, on paljon keskeneräistä.

Aloitin esimeriksi jossain hetkellisessä hulluudenpuuskassani kaivamaan kasvimaata, jota ei vielä pitänyt kaivaa. Päässä vaan sumeni ja jossain kohtaa sitten havahduin siihen, että olin mönkinyt ylösalaisin ison slaissin takapihaa. Nyt pitäisi sitten ehtiä kääntää loputkin, koska kesken ei tietenkään voi jättää.


Taimikasvatukseni epäonnistuivat totaalisesti. Surkean ja lyhyen elämänsä alkutaipaleensa taimet joutuivat kitkuttelemaan tilanpuutteen vuoksi pohjoiseen viettävällä ikkunalla, ja valo ei selvästikään riittänyt siinä kunnon kasvuun. Onnistuttuani pelastustoimissa tuli kuitenkin uusia murheita: Antin minulle tuomasta ruukkukukasta taimiin tarttui sekä kirva- että (vihannes?)punkkiepidemia. Ainoastaan pikkuruiset laventelin alut selvisivät tuholaishyökkäyksestä, varmastikin tuhoöttiäisiä karkottavien ominaisuuksiensa vuoksi.

Koska chilipaprikaa ja tomaattia ei näiden kämmien vuoksi omasta takaa tänä kesänä tule, päädyin ostamaan korvaajat kupsahtaneille kasveilleni puutarhamyymälästä. Avomaankurkkutilanteemme koitan vielä pelastaa ja suorakylvää muutaman siemenen maahan. Joko ne ehtivät vielä, tai sitten eivät. Mutta ainakin voin sanoa, että kaikkeni yritin.


 Puutarhamyymälästä mukaan lähti myös muutamia yrttösiä: ruukkupuutarhaan päätyivät yksivuotiset basilika ja persilja, sekä laventeli ja oregano kukkaistutusten kaveriksi talon edustalla oleviin isoihin patoihin. Monivuotisten yrttien penkkiin marjapensaiden katveeseen pistin rosmariinia, timjamia, salviaa ja lipstikkaa. Kohopenkeistä odottelen kasvavaksi kamomillaa ja mäkikuismaa, ja erääseen epämääräiseen plänttiin huiskin sinne tänne kehäkukkaa, punahattua, samettikukkaa, ahomansikkaa ja vuonankaalia.

Ensimmäistä kertaa ikinä istutin myös muutamia kesäkukkia. Ehkäpä sinne tänne ripotellut väriläiskät harhauttavat huomion(i) pois ainaisesta remonttisekamelskasta, kaivinkoneiden mylläämästä pihasta, pihalla lojuvista putkenpätkistä ja loppumattomasta risusavotasta. Talon edustalla sain ilokseni huomata myös scillojen kukkivan pirteinä kaiken romun seassa. Tulkitsin niiden ilmestymisen merkiksi siitä, että kyllä se elämä vielä voittaa.


tiistai 23. toukokuuta 2017

Eläimellinen viikonloppu




Köröttelimme viikonlopun aikana 707 kilometriä ristiin rastiin Suomea. Eläinasioilla. Kuinkas muutenkaan.

Lauantaina ajelimme Pohjanmaalle Ilmajoelle tapaamaan vanhaa ystävää, josta en ollut kuullut kymmeneen vuoteen. Kyseessä oli ensimmäinen oma hevoseni, jonka jouduin olosuhteiden pakosta myymään 11 vuotta sitten. Tyttö, jonka ratsuksi tamma tuolloin meni, menetti heppailuinnostuksensa vuosien mittaan, mutta perhe ei hennonnut enää myydä hevosta eteenpäin, ja se sai jäädä viettämään eläkepäiviään perheen lypsytilalle.
Vanha tamma on jo 24-vuotias, ja se on todella kunnioitettava ikä lämminveriselle. Vanhuus oli jättänyt jälkensä tamman ulkoiseen olemukseen, mutta oli uskomattoman hienoa huomata, että mikään muu ei ollut muuttunut: sen katseesta paistoi edelleen lempeys, viisaus ja sielukkuus ja samat hassut tavat olivat yhä tallella. Hevosesta näki, että se oli saanut elää hyvää elämää.

Tilan emäntä vei meidät myös erittäin mielenkiintoiselle kierrokselle navettaan. Nykyisen emännän isä oli perustanut aikoinaan tuon maitotilan ja aloittanut kuudellatoista lypsävällä (ja tätä olivat aikoinaan naapurit pitäneet ihan suuruudenhulluna määränä!). Nykyisin tilalla eleli toista sataa lypsävää, ja maito päätyy kaupan hyllylle Valion luomutölkissä.

Vaikka eläimiä oli melkoinen määrä, olivat niiden tilat siistit ja valoisat. Lehmillä oli navetassa parret, mutta ne eivät olleet kiinni ja saivat käyskennellä navetassa miten mielivät. Ne lompsivat myös lypsylle itse: kolme lypsyrobottia tarjoili rehuannoksia, ja lehmien aterioidessa koneet lypsivät minkä kerkesivät. Kesäaikaan lehmillä on temmellyskenttänään kymmeniä hehtaareja laidunta.

Saimme tutustua myös valvomoon, jossa pystyi koneelta seuraamaan oikeastaan kaikkea, mitä navetan puolella tapahtui. Siinä tietokoneen ruudulta numeroita tuijottaessani kävi mietin, että mahtoi olla lehmänpito hiukan erilaista silloin, kun isomummoni Lempi hoivaili ammujaan Kalliorinnassa.

Myös hieholaan pääsimme tutustumaan, ja saimmepa nähdä tilan komean sonninkin morsiantensa kanssa.

Takaisin kotia kohti ajelimme onnellisempina ja sivistyneempinä. Paluumatkalla kurvasimme Jämijärvelle ja haimme sikäläiseltä lintutilalliselta minulle myöhästyneen äitienpäivälahjan. Loppumatkan takaisin Tampereelle sylissäni kotiin kulki piipittävä laatikko, jossa matkasi neljä keltauntuvaista ankanpoikasta.



 Sunnuntaina kotimaan kiertueemme jatkui: kurvasimme taas liikenteeseen, matkaseuranamme pässikaritsa ja kiukkuinen siili. Ihan perus settiä.

Vuosi sitten meille toimitettiin hoitoon orpo siilinpoikanen, joka kasvoi meillä syksyn ja jäi vielä varmuuden vuoksi luoksemme horrostamaan talven yli. 108-grammainen pikkuinen siilinrääpäle ehti kasvaa lähes kilon painoiseksi mötikäksi, ja vihdoin koitti aika vapauttaa se takaisin synnyinseuduilleen. Siili Sämpylssön palasi kotiseudulleen Akaan Junkkariin, rauhalliseen paikkaan kauas autoteistä ja muista vaaroista.

Akaasta matkamme jatkui kohti Tiiriön ABC:tä, jossa olimme sopineet treffit lampaanostajan kanssa. Ansa-uuhemme toinen karitsa, Kesärannan Armas, vaihdettiin meidän autostamme toiseen ja jatkoi matkaansa Kotkaan asti. Kotkassa poikaa odotti monta pässikaveria sekä oma uuhilauma hellittäväksi.

Tiiriöstä ajoimme vielä Metsänkylän navetalle, jossa kävimme katselemassa eteiseen ja kylpyhuoneeseen väliovea (vielä ei löytynyt sopivaa). Tietysti paijasimme läpi myös alpakat, aasit, ponin ja lampaat ennen lähtöämme.

Pysähdyimme vielä Lakstedtin puutarhamyymälässä ostamassa tuliaisiksi kotiin kesäkukkia, muutaman yrtin taimen sekä kirsikkatomaatin ja chilin taimet. Iso suositus paikalle, kaikki kasvit olivat todella hyväkuntoisia ja hinnat edullisia!




torstai 18. toukokuuta 2017

Puuhaa pariskunnille

Tänään kuulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä käen kukkuvan. Pidän itseäni onnekkaana: käki on yksi onnea tuottavimmista linnuista kansanperinteessä, ja lähellä kukkuvan käen uskottiin tuovan erityistä lykkyä kuulijalleen.

Käestä en ikävä kyllä onnistunut saamaan kuvaa, mutta onneksi pihapiirissämme on riittänyt bongailtavaa muutenkin. Täällä asustavien lintulajien äänikirjo on niin monipuolinen, että olemme Antin kanssa vallan hurahtaneet opiskelemaan lintujen tunnistusta.
Iltaisin Antti juoksee usein huussikeikaltaan aamutakin liepeet lepattaen ja reinot jalassa lonksuen sisälle ja huutaa jo eteisessä, että mikä se semmonen lintu on mikä pitää tämmöstä ääntä että ja imitoi varsin seikkaperäisesti lintua, jota on kuunnellut huussissa istuessaan. Siinä on minullekin viikon luontoääntä kerrakseen, kun katselen uksen suussa tonottavaa oman elämänsä tukkasotkaa ja koitan tulkita hänen versioitaan lintujen äänimaailmasta. Tähänastisia lemppareitani ovat taivaanvuohi, pikkukuovi ja haapana. Eikä palokärki-imitaatiokaan huono ollut.

Mutta eipä siinä, nyt on meilläkin monen vuoden jälkeen vihdoin yhteinen harrastus.









 Ihana Martiksi ja Soinnuksi nimeämäni joutsenpariskuntamme on alkanut viihtyä aivan rantamme tuntumassa. Seistessäni rannalla ne uivat usein uteliaina lähemmäs pällistelemään minua, joten kovin arkojakaan ne eivät ole. Ihan mahtava juttu mielestäni, että ne ovat tykästyneet juuri tähän meidän suojaisaan järvenpoukamaamme, sillä harvoin sitä sattuu saamaan naapureita, jotka ovat näin kauniita katsella! Tämän pariskunnan yhteinen harrastus näyttäisi olevan lipuminen. Ei yhtään huono pariskunta-aktiviteetti sekään. Ehkä nappaamme isännän kanssa vinkistä vaarin ja kokeilemme joku kerta.

Tässä samaisessa poukamassa viihtyy iso liuta myös pienempiä sorsalintuja. Telkkäpariskunnan lisäksi kaislikoissamme hengailee iso kööri koiraspuolisia sinisorsia, ja haapanapariskuntakin käy rannassamme kiljahtelemassa.

Herra ja Rouva Haapana
Herrasmiesliiga

perjantai 12. toukokuuta 2017

Lampaiden karkureissu - VIDEO

Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel tälle blogille. Täten otamme harppauksen kohti uutta aikaa ja astumme videopäivitysten aikakaudelle. Olkaa siis armollisia (vaikka niinhän te olette aina).

Videopostauksen teko on ollut suunnitelmissani jo pitkään, ja minulla, ihan totta, oli hommaan oikein suunnitelmakin. Eilen illalla tuli kuitenkin napattua videokamera mukaan lampaiden karatessa iltamyöhällä naapurin vihreämpiä ruohonkorsia syömään. Blogin ensimmäinen videopostaus jatkakoon siis blogin tyypillistä sekametelisoppa-linjaa.

Lampaat ovat nyt hullaantuneet ensimmäisten vihreiden ruohotuppojen ilmaantumisesta. Pienin uuhemme Ansa on aina ollut varsinainen aitojen uhmaaja, ja sen kaksi karitsaa, Arvi ja Armas, seuraavat nykyisin perässä Ansan karkureissuille. Videolla vilahtava "paimensauva" on meidän isännän sählymaila. Ja anteeksi ajoittainen huohotukseni, noiden villapyllyjen kiinni saamiseksi joutuu välillä juoksemaan!


tiistai 9. toukokuuta 2017

Ajankohtaisia villiyrttejä: Nokkonen, vuohenputki, poimulehti ja ahomansikka

 Vaikka epävakainen, härmäläinen suvisää ei olekaan tänä vuonna antanut varsinaisesti lentävää lähtöä villiyrttien keruukauteen eli hortoilukauteen, on ainakin täällä Tampereen leveyspiireillä asti saatu jo nautiskella ensimmäisistä villivihanneksista.

Hortoilukausi on näin keväisin parhaimmillaan, sillä kasvien nuorissa versoissa ravintoainepitoisuudet ovat nappeimmillaan ja makukin on nuorissa villivihanneksissa ihan ensiluokkainen.

Kevään myötä olen päässyt nyt ensikertaa tutustumaan töllin takapihalla kasvaviin luonnonyrtteihin, rohtokasveihin ja villivihanneksiin. Tässäpä teille neljä nyt versovaa kasvia, joita on helppo löytää ja jotka taittuvat niin ravinto- kuin rohtokäyttöönkin.


NOKKONEN  Urtica dioica


Nokkonen on mitä monikäyttöisin ja kiehtovin kasvi, ja ehdoton henkilökohtainen suosikkini. Se edistää muiden kasvien, erityisesti herukoiden ja hedelmäpuiden, kasvua, ja onkin siksi puutarhurin paras kaveri. Nokkosta löytääkin puutarhassa parhaiten juuri marjapensaiden ja hedelmäpuiden juurilta - varsin havainnollistava esimerkki luonnon omasta kumppanuusviljelystä.

Nokkonen on erinomainen ruokakasvi ja taipuu käytettäväksi pinaatin tapaan lähes tulkoon missä vain. Oma suosikkini on sekoittaa tuoreita nokkosenversoja aamusmoothieen marjojen sekaan. Siitä voi tehdä muhennoksia, täytteitä, paistoksia, keittoja, lettuja, siirappia, teetä... Oikeasti melkein mitä vain.

Rohtokäytössä nokkosta on käytetty lähestulkoon joka vaivaan. Yleisesti se mielletään yleiskuntoa kohottavana jasairauksia ehkäisevänä kasvina, ja ennen vanhaan sitä on käytetty myös vastalääkkeenä erilaisiin myrkytystiloihin. Korkean rautapitoisuutensa vuoksi se on hyvä lääke hemoglobiinin nostamiseen ja anemian hoitamiseen. Nokkosella on rohtokäytössä vankka maine myös hedelmällisyyden edistäjänä. Liekö sitten sattumaa vaiko eikö, mutta itse tulin raskaaksi kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen silloin pari vuotta sitten juuri siitä kuukautiskierrosta, jolloin nautin nokkosenversoja koko kierron ajan joka aamu smoothieni seassa ;) Ei se ota, jos ei annakaan!

Nokkonen taipuu sisäisesti nauttimisen ohella myös ulkoiseen käyttöön. Nokkostee pesuvedessä tuo kaunista kiiltoa hiuksiin, ja päänahkaan hangattuna sen sanotaan edistävän hiusten kasvua. Myös ihoa nokkostee hellii.




VUOHENPUTKI  Aegopodium podagraria


Vuohenputki on varsin mainio villivihannes jo ihan siitäkin syystä, että sitä löytää ihan mistä vaan. Toisin kuin nokkonen, tämä kasvi ei useinkaan ole puutarhurien suosiossa, sillä se on varsin sitkeä ja tukahduttaa helposti isoina mattoina kasvaessaan muut lajit alleen. Vuohenputki on entinen inhokkikasvini, mutta opeteltuani käyttämään sitä ravintomielessä, olemme oppineet tulemaan keskenämme toimeen.
Vuohenputki on aivan loistava villivihannes, joka taipuu ravinnepitoiseksi raaka-aineeksi melkein mihin vaan ruokaan. Mitä nuorempana vuohenputken keräät, sen parempi maku. Itse suosin sitä useimmiten salaateissa ja piirakkatäytteissä. Kuten nokkosen, niin myös tämänkin kasvin kohdalla vain mielikuvitus on rajana, jos siitä haluaa ryhtyä jotain kokkailemaan.

Meillä vuohenputkea niitetään kesäisin paljon myös eläinten rehuksi. Joidenkin olen kuullut kertoneen, että hevosille vuohenputki ei aina maistu, mutta ainakin meidän hummilla ei ole ollut tämän suhteen ongelmia. Myös lampaat ja kanat popsivat vuohenputkea mielellään.

Vuohenputken ruokakäyttöä tunnutaan usein arastelevan, sillä osa sen näköislajeista on myrkyllisiä. Kukat näillä lajeilla muistuttavatkin kieltämättä erehdyttävästi toisiaan, mutta lehdistään vuohenputken tunnistaa kuitenkin helposti: siinä missä esimerkiksi myrkyllisen hukanputken tunnistaa sen monihaaraisista lehdistä (hukanputki LuontoPortissa), ovat vuohenputken lehdet malliltaan pyöreämmät ja simppelimmät: varsi haarautuu kolmeen osaan, ja kunkin haaran päässä kasvaa kolme lehteä. Lehtiensä muodolta samankaltainen karhunputki on ehkä helpoin sekoittaa vuohenputkeen, mutta se on niin ikään myrkytön ja ravintokasviksi kelpaava. Lajit on kuitenkin syytä opetella tunnistamaan, jottei tule vahingossa popsineeksi vuohenputken myrkyllisiä sukulaisia.

Vuohenputken aukeava lehtiverso ja jo auennut lehti.


POIMULEHTI  Alchemilla vulgaris


Poimulehden pintaan kerääntynyttä aamukastetta on varmasti hyvinkin moni hörppinyt pikkunassikkana, ja kasvin keräämä kaste on ollut aikoinaan kovassa huudossa myös maagisissa tarkoituksissa.
Poimulehti taipuu ruuanlaitossa esimerkiksi keittoihin ja salaatteihin, mutta erityisesti rohtokäytössä kasvi on varsin tunnettu ja arvostettu.
Poimulehti tunnetaan erityisesti 'naisten rohtona', ja sillä onkin varsin suotuisa vaikutus moniin naisellisiin vaivoihin: sitä on käytetty lääkkeenä niin vaihdevuosiin, kuukautiskipuihin kuin hedelmällisyyden lisäämiseenkin. Poimulehti on verenvuotoa tyrehdyttävä, limakalvoja supistava  ja tulehduksia laskeva rohto, ja sitä pidetään myös muiden kasvien lääkinnällisiä ominaisuuksia voimistavana kasvina.

Itse olen tavannut kerätä poimulehteä kuivattavaksi ja haudutan siitä teetä kuukautiskipujen lievitykseen. Myös vatsakipuihin poimulehtitee on hyvä apu sen ruuansulatusvaivoja ja ilmavaivoja helpottavan vaikutuksen vuoksi. Meillä sekä mies että minä olemme vatsojemme kanssa herkkiä ja moniongelmaisia, joten poimulehti on meidän huushollissamme usein käytössä.



AHOMANSIKKA  Fragaria vesca


Aho- eli kotoisammin metsämansikan marjat ovat jokaiselle varmasti tuttu juttu, mutta myös kasvin lehtiä voi hyödyntää niin ravintona kuin rohdoskäytössäkin. 
Rohdoskäyttöön lehdet on hyvä kerätä ennen kukintaa. Kasvi toimii hyvänä rohtona ruuansulatusvaivoihin, hengitystietulehduksiin ja virtsanerityksen lisäämiseen. Kurlausvetenä käytettynä mansikan lehdistä haudutettu tee myös vahvistaa ikeniä.

Lehtiä hyödyntäessä on hyvä kuitenkin huomioida, että niiden sisältämät aineet voivat etenkin suurina määrinä aiheuttaa herkistymistä auringolle, ja aiheuttaa sitä myöten aurinkoihottumaa. Kasvia kannattaakin käyttää ensisijaisesti täsmälääkkeenä jatkuvaa käyttöä välttäen.

Toukotöitä




Pari viime viikkoa ovat kuluneet kiirettä pitäen toukotöiden parissa. Vappuiset lumisateet saivat kaipaamaan kesän vihreyttä niin, että hankin sisälle kotiin muutamia uusia viherkasveja ja ruukkuyrttejä. Lumipäiviä seurannut lämmin jakso herätteli kasvit vihertämään myös ulkosalla. Nyt meillä rehottaa vihreää sekä ulkona että sisällä. Molempi parempi.



Haimme Kalliorinnasta peräkärryllisen viime keväänä kompostiin pistämääni hevosenlantaa, joka oli ehtinyt vuoden aikana muhiutua mullaksi. Tällä "kotitekoisella" mullalla päällystin kohopenkit, ja kuormasta riitti multaa vielä yhteen juuresmaahankin. Juures- ja perunamaat sijoittelen talon itäpäätyyn, johon aamupäivän aurinko paistaa mukavasti, muttei kuitenkaan pääse paahtamaan. Jos joskus saamme satoa kellariin vietäväksi asti, on juuresmailta lyhyt matka maakellarille. Ikään kuin sillä tämän kokoisella tontilla nyt olisi suurestikaan merkitystä.



Aitoja olemme pystytelleet vähän sinne sun tänne. Koska tontillamme on kosolti mäntyjä ja koivuja, löytyy pihalta myös hitokseen risuja. Risuista kasautui oikein asiansa ajava pätkä aitaa, joka sekä rajaa puutarha-aluetta, että toimii näkösuojana epäsiistille tallintaukselle.

Kalliorinnasta purettua vanhan pihattotarhan aitalautaa olemme uusiokäyttäneet uuteen lammasaitaukseen. Lampaat tulevat saamaan ensi talveksi oman pihaton ja metsätarhan. Yhteiselo hevosten kanssa samassa aitauksessa ei ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia, mutta katsoimme kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi järjestää sekä hevosille että lampaille ihan omat tilansa. Toivon myös, että uuden lammashaan kuiva metsäpohja auttaisi pitämään lampaiden villat vastaisuudessa siistimpänä.



Järven viimeisetkin jäät sulivat ennen vappua, ja erilaisten vesilintujen kevättouhotuksia on ollut ilo seurailla eturivin paikoilta kannonnokassa istuen. Laulujoutsenpari Martti ja Sointu asettuivat, kuten aiemmin uumoilin, pesimään järvemme länsirannalle. Erilaisia sorsalintuja näkyy paljon, ja erityisesti telkkäkoiraiden kilpamachoilu välinpitämättömän oloisen naaraan ympärillä on ollut hupaisaa seurattavaa. Uusi, mielenkiintoinen tuttavuus meille on ollut kaulushaikara, joka aina illan tullen alkaa töräyttelemään reviirilaulantaansa jossain rantojen ruovikoissa. Kyseistä tirppaa emme ole vilaukseltakaan nähneet, mutta sen matala, hyvin paljon pulloon puhaltamista muistuttava ääni on varsin erottuva ja tunnistettava.

Myös oma vesipetomme Elli on jo vakaasti päättänyt, että vesi on riittävän lämmintä jokapäiväiseen pulikointiin. Koiraa ei saa järvestä pois, vaikka kuinka rannalla uhittelisin, että joku nälkänen hauki saa susta vielä herkkupalan. Luulen, että tuo meidän nelikiloinen uimamaisterimme onkin ollut edellisessä elämässään piisami.


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kylpyhuoneremontin väliaikatiedote

Remontti on edennyt töllillä kevään aikana verkkaiseen tahtiin, sillä remonttipäällikkö Antin työkalenteri on ollut poikkeuksellisen täysi vuodenaikaan nähden. Tämä on ihan positiivinen ongelma, etenkin, kun alkuperäinen remonttibudjettimme on ylittynyt kirkkaasti muun muassa keittiön lattian kunnostuksen yhteydessä löytyneiden ylläreiden vuoksi.

Nyt isäntä on kuitenkin paahtanut menemään illat ja viikonloput tulevan kylpyhuoneen kimpussa.

Lähtötilanne kylpyhuoneen rakentamiselle talossamme oli aika pitkälti nyhjäistään tyhjästä -osastoa. Töllissä ei ollut entuudestaan minkäänlaisia märkätiloja tai viemärisysteemiä. Kylmä vesi tuli omasta porakaivosta keittiöön ja ulkosaunalle, mutta kaivoveden tiedetään tällä alueella olevan niin arseenipitoista, ettemme lähteneet sitä edes tutkituttamaan. Vesiosuuskunnan liittymä kulkee aivan tonttimme nurkalta, joten siihen oli kuitenkin helppo liittyä. Samalla kaivurikäynnillä maahan myllättiin myös viemärisysteemit.

Kylpyhuonetilan aihio oli jo valmiina, sillä eristämättömään, lautarakenteiseen eteistilaan oli tehty pieni kesäkäyttöinen kamari. Eteisen lattiat oli purettava kokonaisuudessaan pois, jotta saimme lapioitua rossipohjasta pois ylimääräisen saven ja roskat, sekä eristettyä lattian kauttaaltaan. Tämän yhteydessä oli helppo vetää myös vesi ja viemäröinti kulkemaan lattian alta tulevaan kylpyhuoneeseen talon toiseen päätyyn. TÄÄLTÄ löytyy silloista kuvamateriaalia eteisestä ja viemäriputkien asennuksesta.

Kylpyhuone tällä hetkellä. Oluttölkit lienevät ihan vaan kuvausrekvisiittaa.
Mikään putkimies Antti ei varsinaisesti ole, mutta teki kuitenkin kaikki putkityöt itse putkimieskaverinsa puhelinneuvonnan avustuksella. Samainen kaveri kävi tarkistamassa lopputuloksen, siltä varalta ettei puhelinkurssin käyneelle tee-se-itse-putkarille olisi käynyt mitään lapsuksia matkan varrella. 

Kun putkityöt olivat kunnossa ja ammattilaisella hyväksytetty, Antti valoi uusien lattiarakenteiden päälle betonin. Tämän operaation teknisistä pikkuseikoista en osaa kertoa tuon taivaallista, mutta mikäli jotakuta kiinnostaa, haastattelen isäntää mielelläni ja pureudun aiheeseen vielä syvemmin. Syväluotaavat luennot betonivaluistahan siis kuuluvat näin betonilattian yrittäjän vaimona osaksi jokapäiväistä arkeani, mutta jostain ihmeellisestä syystä analyysit massan oikeasta koostumuksesta, levityksistä, pohjatöistä, hierroista ja pintasirotteista soljuvat aina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Go figure.



Ulkoseinät koolattiin ja lautarakenne päällystettiin Ekovillan hengittävällä ilmansulkupaperilla. Paperien päälle ladottiin pystysuuntaan selluvillaeriste, jonka päällystettiin vielä toiseen kertaan ilmansulkupaperilla. Tämän jälkeen seiniin laitettiin vielä vaakakoolaukset ja toinen selluvillakerros. Näin ulkoseiniin saatiin riittävän paksulti hengittävää eristettä, ja ristikkäin tehdyt kerrokset ehkäisevät lämmön karkaamista saumoista, joita olisi syntynyt, mikäli koolaukset ja villoitus olisi tehty molempiin kerroksiin samansuuntaisesti.

Nyt seinät odottavat levytystä ja vesieristyksiä. Sen jälkeen pääsemmekin pintojen kimppuun.


Myös suihkunurkkauksen erottava seinä ja kylpyhuoneen etuseinän runko ovat nyt paikallaan. Suihkunurkkauksen katonrajaan on porattuna reikä, johon laitetaan katkaisijalla toimiva tuuletin puhaltamaan suihkuttelusta syntyvää kosteutta ulos. Käsienpesupiste sijoitetaan ovelta katsoen suihkuseinän oikealle puolen. 

Wc-pönttö tulee vasempaan etulaitaan (ensimmäisessä kuvassa näkyvä nurkka, josta törröttää punaisia ja sinisiä putkia). Itse toivoin sisätiloihin kuivakäymälää, mutta se olisi ollut tavattoman hankala toteuttaa fiksusti käytettävissä olevan tilan kannalta. Lisäksi Antille oli jonkunlainen henkireikä saada sisälle "kunnon vesivessa". Taivuin sitten lopulta, koska onhan meillä silti olemassa myös ulkohuussi.

Kylppärin ja eteisen erottavan seinän runkoa

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Päivä elämästä

Kevät toivotettiin meillä tervetulleeksi rentoillen ja metsässä rämpien (palaan siihen vielä myöhemmin).

Venla oli pääsiäisenä ensimmäistä kertaa kaksi (!!) yötä poissa kotoa mummulassa, ja Antilla oli töistä sen verran vapaita, että muun muassa eteisen eristystyöt edistyivät huimasti (myös remppakuulumisista tulossa päivitystä piakkoin).

Meille melko epätavallisen viikonlopun jäljiltä olen tarkastellut vähän eri vinkkelistä arkeamme nyt, kun se on taas palannut normaaleihin puitteisiinsa. Ihan niitä tavallisia arkipäiviä tulee harvoin sen enempää funtsittua, ne kun ovat niin, noh, arkisia. Tavallisia. Ei juuri mainittavaa, sillä siinähän ne menevät, päivä toistaan seuraten.

Nyt ajattelin kuitenkin kertoa meidän aiiiiivan tuikitavallisesta torstaipäivästä täällä meidän työleirillä.


7.00
Herään viereltäni kuuluvaan heleään huudahdukseen: "Ka! H-ppa!". Lapsi istuu aurinkoisen näköisenä tyynyni vieressä ja osoittelee sormellaan ikkunaan. Käännän katseeni toiselle puolelleni, jossa kaksi koiraa nukkuu tyytyväisenä siinä, mistä Antti on aiemmin noussut ja lähtenyt töihin. Kuten lähes joka aamu, tänäänkin oli meidän ensitöiksemme kivuttava ikkunaan ihmettelemään takapihalla möllöttäviä hevosia.


7.30
Lämmitän Venlalle aamupalaa ja kauhon kahvinporoja suodatinpussiin. Pieni käsi nykii housunpunttiani, poski kiehnää polveani vasten. "Mam-MAM!" kuuluu lapsen suusta jo varsin käskevään sävyyn. 
Lapsen suu on auki kuin linnunpoikasella, ja minä tuuppaan sinne lusikallisen spagetti blognesea toisensa perään. Käskevä mam-MAM raikaa heti, jos jään vähänkin puhaltelemaan kuumaa ruokaa. Samalla hörpin kahvia naamariini ja kurkin ikkunasta, kuinka hevoset hivuttautuvat aidalle merkiksi siitä, että aamupala alkaisi maistua jo siihenkin osoitteeseen.

Neljännellä yrittämällä ipana ei potki enää kenkää jalastaan. Kiukuttelu loppuu, kun lasken haalariin puetun piltin lattialle, josta se lähtee oitis taapertamaan ovea kohti. Vedän tallivaatteet niskaan, en löydä taaskaan hanskan paria mistään. Lapselle alkaa tulla kuuma, naama menee jo vähän ruttuun.


8.00
"H-ppa! Lamma! H-ppa! Lamma! Miau!" Venla hihkuu ihastuksissaan tönöttäessään aidan vierustalla kuin mikäkin puutarhatonttu. Minä retkotan polvillani heinäläjässä, nyhtäen tuppoja pyöröpaalista. Lampaat määkivät kuorossa ja säntäilevät heinäkasalta toiselle sitä mukaa, kun käyn ripottelemassa heiniä pitkin poikin tarhaa. Hevoset rouskuttavat omilla kasoillaan jo tyytyväisinä, pukkaillen karitsoja välillä turvallaan pois aamupalansa päältä.
Kun jokaisella elikolla on riittävästi heinää turpansa edessä, ryhdyn kantamaan ämpäreillä vettä vesisaaveihin. Kahdeksan ämpärillisen jälkeen nappaan riemusta hihkuvan lapsen mukaani aitaukseen lampaita rapsuttelemaan.

Venla hihkuu innostuneena "aaaaaai" paijaillen karitsoja töppökädellään.



9.30
Lapsi tuhisee vaunuissaan umpiunessa. Minä harjaan hevosia ja syljeskelen suustani karvoja. Ah kevättä ja karvanlähtöä! 
Siivoan tarhasta kottikärryllisen lantaa ja levittelen ne kesäkurpitsapenkkeihin. Vielä pitäisi kasata ainakin pari kohopenkkiä ja alkaa sitten työstää juuresmaata. Kutkuttaisi jo ihan hirveästi ryhtyä maalaamaan ränsistyneen näköistä tallia, mutta pakko malttaa vielä: öisin on vielä pakkasta, ja tuleville päiville on lupailtu epävakaista säätä. 

Ryhdyn suunnittelemaan lampaiden tulevaa pihattotarhaa. Suunnitteluasteelle homma taasen jää, sillä yleensä jos alan tehdä jotain omin päin, päätyy pikkutarkka Antti kumminkin purkamaan aikaansaannokseni ja tekemään koko homman alusta. Niinpä säästän häneltä purkamisen vaivan.


Venlan päiväuniaika antaa minulle päivittäin kolmisen tuntia tehokasta työaikaa: siivoilen, kaivan ylös takapihalta esiin puskevia pelto-ohdakkeita, kannan eläimille lisää vettä, siivoan, ruokin kissat, pilkon puita, teen ruokaa, nyhdän paalista uuden satsin heiniä ja ripottelen ne eläimille... Teen siis päiväohjelmasta ne sellaiset perusjutut, jotka on sujuvampaa hoitaa ilman vilkkaan ja huomionkipeän taaperon aiheuttamia jatkuvia keskeytyksiä.


13.00
Pakolliset päiväpuhteet on suurilta osin tehty. Naamaa peittää kuran, karvan ja pölyn muodostama kasvonaamio, tukka on likainen ja hikinoro valuu selkää pitkin. Olen sytyttänyt tulen saunan padan pesään ja kannan saunalle vettä. Vilkuilen mennen tullen, näkyykö vaunuissa liikettä. Kokeilen vähän väliä, onko padan vesi jo tarpeeksi lämmintä peseytymiseen. Olen kompastua useaan otteeseen saunan kynnyksellä jaloissa pyörivään kissaan.


Vaunuista alkaa kuulua ähinää ja pienet jalat räpistelevät tomerasti makuupussissa. Voi paska. Kokeilen padan vettä. Kovin on vielä viileää.

Punnittuani vaihtoehtoja päädyn kärräämään vaunut saunan eteiseen ja nostan niiden selkänojan istuma-asentoon, jottei unosiltaan herännyt piltti hermostu. Järveltä puhaltava vilakka tuuli puhkuu suoraan saunan pesutilaan. Heitän vaatteet naulaan ja alan kauhoa noin 17-asteista vettä päälleni hölöttäen samalla ylipirteällä äänellä pitääkseni lapsen tyytyväisenä vaunuissaan, vaikka oikeasti kiroilen sisäisesti kuin merimies. Erittäin hieno suomalainen päähän, nopea vaahdotus, huuhtelu ja lisää hiljaa mielessä lausuttuja kirosanoja.


Makuupussissaan toukkaa muistuttava muksu kainaloon, pyyhe päälle ja ripeällä hölkällä sisälle. Päivän työt on hoidettu, lapsi on hymyssä suin, minä tuoksun kukkasille. Jes.




Muutama tunti kuluu sisätiloissa lähinnä siihen, että touhuan lapsen kanssa. Päivällä järjestelty huusholli on enää muisto vain, kun muksu löytää lelukoppansa. Myös vaatekaappini tyhjentyy pikkumuijan toimesta hetkessä olohuoneen lattialle. Venla tyhjentää myös astianpesukoneesta aterimia sitä mukaa, kun minä asettelen sinne lautasia. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.


18.00
Aiemmin päivällä puhaltanut tuuli tuo mukanaan pilviä ja vesisateen. Vaan eipä auta: eläimet täytyy taas käydä syöttämässä, joten pakkaan muksun jälleen kerran ulkovaatteisiin ja lähdemme ulos sateeseen.

Nuorimmat karitsat ovat taas livahtaneet aitalangan alta ja mässyttävät heinää tyytyväisenä suoraan paalista. 


 Venla on taas niin kuin ei olisi ennen eläimiä nähnytkään, ja ihastelee niitä haltioituneena aidan vierellä sen aikaa, kun minä revin heinää. Pyörittelen jälleen mielessäni toimivia ja yksinkertaisia ratkaisuja, joilla saisimme järjestettyä vapaan heinätarjoilun eläimille.

Lapsi taapertaa pitkin pihaa, minä keräilen rehuvateja ja täytän ne varastossa. Lampaiden kaurat ja kivennäiset. Hevosten kaurat, kivennäiset ja hamput. Hölkkään vateineni tarhalle, jossa lampaat alkavat rynniä aidoista sähköstä välittämättä nähdessään kauraämpärit. Tänäänkin aitalangat antavat kuitenkin sen verran periksi, etteivät napsahda poikki villapallojen rynnimisen vuoksi.

Eläimet syödä rouskuttavat. Lapsi on taaplannut pihan poikki ja löytänyt lelumoponsa, jota hän nyt innoissaan hypistelee. Ihmettelemme hetken mopoa, mutta ilma ei anna myöten lähteä nyt ajelulle. Koppaan muksun kainaloon, juoksen eteiseen ja kehun kuinka hienosti saatiin hommat hoidettua. Nostan käden ja ehdotan piltille yläfemmaa, mutta tämä pudistaa päätään eikä tee elettäkään heittääkseen läpyjä kanssani. Aha.

Kuoriuduttuamme ulkovaatteista alkaa ulko-ovelta kuulua ryskettä. Koirat ovat olleet päivän pihalla ja ovat yltä päältä kurassa (koska eivät suostuneet tulemaan kanssamme sisälle vielä päivällä, kun maa oli vielä kuivaa). En tosiaan jaksa pukea Venlaa ulkovaatteisiin enää uudestaan jotta pääsisin pesemään koirat saunalla, joten tyydyn pyyhkimään märät kurat pyyhkeellä ja harjaan isoimmat hiekat pois perskarvoista ja mahanalusista.


Nyt on aika hengähtää. Syömme lapsen kanssa pöydän ääressä, pesemme kimpassa hampaat ja vaihdamme yöpuvut päälle. Muksu haluaa syliin, joten kaappaan hänet kainalooni ja luen ääneen Suomen myyttiset linnut -kirjaa. Kuvat ovat Venlasta hirmuisen kiinnostavia. Kun lapsen silmät lupsuvat, lasken hänet makuulle sängylle pehmolelu kainalossa, ja käyn itse viereen köllimään puhelimen näytöltä kirjaa lukien. Puoli kymmenen aikoihin lapsi lakkaa härväämästä ja nukahtaa.


22.00
Kiskon haalarin yöpuvun päälle ja lähden pihalle. Kannan juomasaavit täyteen vettä. Nyhdän monta isoa kasaa heinäpaalista ja jaan eläimille iltapalan tarhaan. Lopuksi haen vielä pussillisen kissanruokaa ja hiivin pihavarastomme peränurkkaan. Siellä, vanhaan rehulaariin rakennetussa yksiössään majailee hoitosiilimme Sämpylssön. Sämpy on herännyt talvihorroksestaan ja on nyt horroksen jäljiltä lihotuskuurilla, jotta se voidaan vapauttaa takaisin kotikonnuilleen tänä keväänä.
Nappaan hanskojeni päälle vielä toiset paksut hanskat, sillä Sämpy on aika ärhäkkää mallia eikä arastele tökkäistä terävillä piikeillään, jos sitä joku erehtyy hipelöimään. Kehun siilille, että muistaa pitää äksyn asenteensa vastakin, jottei kukaan tohtisi sitten vapautuksen jälkeenkään käydä sitä kiusaamaan. Punnitsen siilin: 810 grammaa. Vielä pitää parisensataa grammaa kiriä, ennen kun voin päästää pojan hyvillä mielin synnyinseuduilleen mellastamaan ja jakamaan kiukkuisia geenejään.


00.30
Havahdun vällyjen välistä siihen, kun ovi kolahtaa. Antti tulee töistä kotiin. Vaihdamme pari sanaa, Antti kertoo, että huomenna on vain pieni työmaa ja lyhyt päivä, ja minä pyydän, että Antti vielä jaksaisi laittaa koirille ruuat. Kuulen, kuinka leipäpussi rapisee keittiössä. Sitten nukahdan.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Tölli

Kun muutat vanhaan taloon, asu siinä vuosi ennen remontin aloittamista, ja tutustu taloon kaikessa rauhassa. Ensimmäisen vuoden aikana huomaat, mitä oikeasti kannattaa korjata. Näin et tule tehneeksi turhaa remonttia, tai, vielä pahempaa, korjanneeksi jotain, mikä ei ole rikki.

Tuon mantran saa varmasti jokainen vanhan talon ostoa suunnitteleva jossain vaiheessa kuulla. Ja neuvo pitääkin varmasti pitkälti kutinsa. Tunnustan kyllä, että tehdessämme talokauppoja ja saatuamme töllin todellisen kunnon selville, ei meillä käynyt edes mielessä noudattaa tuota neuvoa. Se, että lattian ja joidenkin seinähirsien rakenne oli pinnan alla siinä kunnossa, että puuta pystyi purkamaan imurilla, ei ollut sellainen talomme ominaisuus, johon olisimme millään muotoa halunneet kaikessa rauhassa ensin vuoden ajan tutustua.

 (Ainakin TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ löytyy juttua lattiarimpuiluistamme).


Jotain meidänkin umpipuisiin päihimme tuosta "yhden vuoden säännöstä" iskostui. Koska keittiön puolen kunto oli niin ilmiselvästi sellainen, ettei se hirveästi sen syvällisempää tutustumista tarvinnut, ryskäsimme neljä kuukautta köökkiä kuntoon ja sen jälkeen muutimme auttamattomasti keskeneräiseen tölliimme ihmettelemään sen sielunelämää.

Pikkuisen talomme hirsirunko on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1925. Hirsirungon iästä ei meillä ole tietoa, muuta kuin sen verran, että se on itse talon rakennusvuotta vanhempi. Hirsirungon pohjapinta-ala on noin 45 neliömetriä. Tämä 45 neliötä on nykyisin se asuinalamme, lopun ollessa vielä remontin alla tai kokonaan kylmillään.

 Talo on rakennettu ikään kuin hirsirungon ympärille niin, että siihen on tehty koko hirsiosan pitkän sivun levyinen kylmä lautarakenteinen eteistila, sekä eristämätön ullakkotila yläkertaan. Eteistila on pinta-alaltaan ehkä 20-neliöinen, joten töllimme pohjapinta-ala huiskii suurin piirtein siinä kuudenkymmenenviiden neliömetrin tietämillä.


 Ristiriitaisten tietojen vuoksi meille on jäänyt epäselväksi, miltä vuodelta nämä laudasta rakennetut laajennukset ovat peräisin: kiinteistövälittäjämme kertoi eteisen ja yläkerran rakennetuksi joskus 50-luvulla, mutta varsin perusteellista työtä tehnyt kuntotarkastaja oli ostotarkastusta tehdessään sitä mieltä, että laajennukset ovat tuota arviota jopa muutaman vuosikymmenen vanhempia. 

Talon jäämistöistä löytyi yhtä sun toista paperia taloa ja sen entisiä asukkaita koskien aina 1930-luvulle asti. Näistä eri lähteistä kerättyjä tiedonmurusia ynnäilemällä olen päätellyt, että talo on rakennettu nykyiseen ulkoasuunsa juurikin sen rakennusvuodeksi merkittynä vuonna 1925, ja 50-luvulla siihen on tehty vain mittavampi remontti. Tuon rempan lopputulosta saimme ostohetkellä ihastella kaikilla pastellin sävyillä maalatuissa, hirsiseiniä peittävissä Halltex-levyissä, jotka oli lätkitty suoraan seinähirsien päälle. Hirsiä ei oltu remontissa suotta säästelty, vaan niitä oli paikoin tasoiteltu aika raa'alla kädellä, jotta levyt saatiin sopimaan seinään.

Se oli kuitenkin positiivista, että tölli oli päätynyt remonttiin tuolloin, eikä joskus 60-70 -luvulla, jolloin monet vanhat hirsitalot päätyivät "peruskorjauksen" uhreiksi, ja tämän vuoksi talo oli säilynyt suhteellisen terveenä.


Vielä hyvin lyhyen tuttavuutemme varrella olemme ehtineet oppia talostamme yhtä sun toista. Alun alkaenkaan emme olisi osanneet pintapuolisesti tarkasteltuna edes kuvitella, minkälainen savotta meitä töllin suhteen odottikaan. Olemmekin monesti pohtineet, kuinka oli ehdottoman hyvä päätös oli satsata ostotarkastuksessa oikeasti asiansa osaavaan kuntotarkastajaan: ehdimme ennen töllin löytämistä nuuhkia läpi ties kuinka monta taloa ja lukea niistä tehtyjä kuntotarkastusraportteja, joista suurin osa oli hyvinkin pintapuolisia. Tässä tulee nyt ilmainen mainos: ilman Suomen Rakennuskonservoinnin , Niko Palosen, perusteellisesti tehtyä tarkastusta ja savella täytetyssä rossipohjassa tetsaamista, olisi lattiarakenteiden tuhoon tuomittu kunto jäädä kokonaan huomaamatta. Tämä löytö sai meidät tarttumaan heti alkuunsa toimiin tilanteen korjaamiseksi, ja keittiön lattioiden purkamisen yhteydessä saimme myös arvokasta tietoa siitä, etteivät myöskään olohuoneen puolen lattiarakenteet ole niin priimaa, kuin mitä olimme niiden pintapuolisesti odottaneet olevan. 


Muutto keskellä talvea keskeneräiseen tölliin oli siinä mielessä hyvä ratkaisu, että kylmimmillä pakkaskeleillä talo osoitti itse meille heikot kohtansa. Kesän lämpimillä säillä emme olisi välttämättä osanneet kiinnittää huomiota esimerkiksi pahimpiin vetokohtiin ja sitä kautta ryhtyä tarkastelemaan rakenteissa piileviä ongelmia ja niiden aiheuttajia. Nyt olemmekin osanneet ottaa taloon tutustumisen myötä työn alle monta ongelmakohtaa, jotta tuleva talvi sujuisi edes hiukan jouhevammin.



Olen saanut arvokasta tietoa talomme historiasta myös naapureiltamme. Täällä syrjäkylillä asuessa on se etu, että naapurit eivät asu liian lähellä kytätäkseen, mutta tarpeeksi lähellä siihen, että heihin voi törmätä harvakseltaan vaikka postilaatikkoreissulla, ja silloin on aina aikaa jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa. On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka kaikki tapaamani seudun asukkaat ovat olleet varsin hyvillään siitä, että tähän on vihdoin muuttanut väkeä, jotka haluavat kunnostaa autiona pitkään tönöttäneen talon.

Kauppoja tehdessämme saimme tietoomme sen, että tölli on ollut nykyiselle paikalleen siirtymisestä saakka saman perheen omistuksessa, ennen kuin se oli myyty perheelle, joilta talon ostimme. Meille talon myyneiden omistajien hallussa paikka ehti olla vain vuoden, jonka aikana he ehtivät kunnostaa talosta katon ja pihasaunan, kunnes päätyivät myymään sen edelleen.

Sittemmin ovat naapurit tienneet kertoa meille talosta yhtä sun toista: eräs naapuri kertoi, että talo oli myynnissä monta vuotta lähes 190 000 euron hintapyynnillä, mutta kukaan ei ollut siitä tarpeeksi kiinnostunut ostaakseen. Toinen samoilla seuduilla asunut henkilö pysähtyi juttelemaan, kun siivosin hevosten pihattoa: hän kertoi asuneensa seudulla nuoruudestaan asti ja oli varsin yllättynyt, että taloon oli joku muuttanut, sillä se oli seissyt niin monta vuotta autiona.

Lisäksi olen saanut tölliä vuosikymmenten ajan asuttaneesta perheestä tietoa ullakolla pölyttyneistä dokumenteista: sieltä on löytynyt 1800-luvun lopulta peräisin olevia lääkärikirjoja ja Raamattuja, 1930-luvulla signeerattuja Helmi-nimisen naisen piirrustuksia, Seija-nimisen vauvan 60-luvulta peräisin oleva neuvolakortti ja Pentti-nimisen miehen muistiinpanoja aina lähes 80-luvulle asti.

Remontin kourissa kärvistelevä töllinraasu

Tällä hetkellä remontissa meillä on työn alla eteisen seinien eristys ja kylpyhuoneen rakentaminen pieneen kamaritilaan, joka on toistaiseksi eristämättömän eteistilan toisessa päädyssä. Kamari sopi kylppäritilaksi moneltakin kantilta katsottuna: se ei sijaitse kosteudelle haavoittuvaisen hirsirungon sisällä, se on eteisen välittömässä läheisyydessä ja sinne on suora kulku ulko-ovelta (nimimerkillä "Kolmen koiran kuratassujen pesua varten saunan padan lämmittämiseen tympääntynyt").