tiistai 28. helmikuuta 2017

Villavia juttuja


Nyt on sitten postauksen kuva-anti ihan sitä, mitä on puhelimeen sattunut tulemaan. Kamerani muistikortti hävisi nimittäin hyvin mystisesti lähestulkoon nenäni edestä. Joko sen on syönyt tai sullonut johonkin lattianrakoon lapsi tai koira, tai sitten  meidän vintillä ryskäävä kotitonttu on mieltynyt kortteihin (viikko sitten ihan yhtä mystisesti katosi pätkän neuvolakortti).


 Eilen päätin, että on aika pelastaa lampaiden viime syksyn villat pusseista ummehtumasta. Idea sai alkunsa, kun hoipertelin eteisen remonttikaaoksen halki puolisokkona, kantaen sylissäni viltteihin ja makuupusseihin vällättyä päiväunille menijää. Matkalla olin kompastua kangassäkkiin, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui Ansa-lampaan villojen säilytyspussiksi. Mitä säkki teki hyörimässä eteisen remppakaaoksessa keskellä kulkuväylää, sitä en tiedä.

Liottelin villoja tunnin verran lämpimässä, Marseille-saippualla terästetyssä pesuvedessä. Sen jälkeen nostelin villat huuhtoutumaan puhtaaseen, lämpimään veteen, puristellen likaveden takaisin pesuvatiin. Huuhdottuani villat puristelin huuhteluveden niistä varovasti pois (huopumisvaara nääs) ja toistin huuhtelun. Kaksi huuhtelua tuntui tekevän temput riittävän hyvin (huuhteluvesi jäi suht kirkkaaksi). Sitten villat päätyivät leppymään ritilälle ilmavaan paikkaan, jossa käyn niitä aina välillä pöyhimässä.

Nyt eteisessä on lähestulkoon kuivana satsi 'Ansaa'. Vielä yksi vadillinen samaista mustaa villaa likoaa pesuvedessä, sillä kaikki ei mahtunut ensimmäisellä kierroksella saatavilla oleviin vateihin. Seuraavaksi on hankittava karstat ja odotettava, että villa kuivahtaa läpikotaisin. Sitten pääsen harjoittelemaan karstaamista.


Villojen varsinaisten omistajien kanssa elo sujuu taas rennommin nyt, kun kaikki karitsat ovat vihdoin syntyneet, eikä tallissa tarvitse juosta enää yötä päivää lampaiden hengityksen tiheyttä tai hännänalusia kyttäämässä. Musta Ansa-uuhi synnytti kaksi pässiä (ylemmässä kuvassa näkyvä vaalea "pandasilmäinen", sekä toinen samanmoinen, mutta mustin merkein); seuraavaksi synnyttänyt harmaa Nuunu teki kaksi pässipoikaa (alemman kuvan isompi musta, jolla valkoinen täplä otsalla, sekä toinen musta läsipäinen, joka yrityksistä huolimatta menehtyi melko pian syntymänsä jälkeen); viimeisenä Nana-uuhi synnytti mustan, valko-otsaisen pässin sekä veikeän ja ihan minikokoisen uuhen (sisarukset alemmassa kuvassa takimmaisina).

Melko pässivoittoista toimintaa siis.

Uuhien huolenpito pikkuisiaan kohtaan on aivan ihastuttavaa seurailtavaa. Ne toki tunnistavat omansa, mutta silti hoivaavat tämän tästä ristiin myös toistensa vauvoja. Kaikki karitsat saavat jo ulkoilla vapaasti emiensä kanssa, ja jopa pienin Bambi-karitsa harjoittelee jo kovaa vauhtia heinän syöntiä.

Ansan karitsat, Arvi ja Armas, ovat luonteeltaan aivan isänsä kaltaisia sylilampaita, ja laitetaan varmaankin myyntiin kunhan kasvavat. Kaksi muuta pässipoikaa päätyvät todennäköisesti pataan (joskaan en tahdo vielä miettiä sitä niiden ollessa noin pieniä ja lutusia. Huomaan kumminkin, että jotenkin jo olen alkanut suhtautua niihin sellaisella otteella, etten kiintyisi liikaa). Pieneen Bambi-uuheen olen aivan totaalisesti ihastunut, ja käyn pään sisäistä painia siitä, jätänkö Bambin kotiin vai myynkö sen. Jos Bambi jää, täytyy meidän luopua sen isästä, Allu-pässistä. Tai sitten Allulle täytyy kehitellä jonnekin oma yksiö.


perjantai 24. helmikuuta 2017

Omavaraistelu alkuun töllin tiluksilla



Vaikka ulkona onkin pari viimeistä vuorokautta riehunut lumimyteri (ihmettelin eilen illalla ikkunassa, miksi Lennolla on loimi päällä, mutta lähempi tarkastelu osoittikin "loimen"olevan kerros lunta), ovat ilmat muten olleet aika kevätmieltä nostattavia. Suunnitelmat puutarhan ja omavaraistelun suhteen ovat meinanneet lähteä lapasesta kaikessa suuruudenhulluudessaan, kun käytössä on oma pläntti pihamaata, maakellari ja muutama marjapuska. Olen talsinut tiluksilla (höhhöh) ja piirrellyt hahmotelmia lumeen. Tässä tällä olis perunamaa, tässä kasvikilta ja tossa toinen, tähän tää tekis penkin josta sais napata yrttejä aina kun tekee ruokaa.

Tjoo-o. 


Vaikka toisaalta vähän nyppii, että aloittamani omavaraisemman elämän ensiaskeleet jäivät edellisen kotimme pihaan (ja joiden päälle isäni suunnittelee nyt hulppeaa, puoli pihaa peittävää terassia upotettuine ulkoporeammeineen), on ajatus toisaalta myös huojentava. Siinä missä aiemmin innostuksissani hosuin ja kiipesin niin sanotusti perse edellä puuhun, pystyn nyt täällä tekemään paremmin, toivottavasti virheistäni jotain oppineena.

Kolme kasvukautta omakotitalon pihan valtiattarena opettivat ainakin sen, ettei maahan voi läiskiä ihan vaan summanmutikassa kasveja, joita haluaa syödä. Vaati hiukan perehtymistä ja tutkailua selvittää, missä mikäkin kasvi menestyy, ja minkälaisia pohjatöitä kasvattaminen vaatii. Ei ole hirveän omavaraista ostaa ensin kahtakymmentä eri sorttia siemeniä ja sitten törsätä rahaa hirveisiin määriin ostomultaa, koska ne siemenistä kasvaneet taimet täytyisi saada kasvamaankin jossain.

Tarvitaan huolella suunniteltu systeemi, eikä pohjatöissä passaa oikoa.


Frantsilan yrttipenkeistä mallia oman puutarhan suunnitteluun

Alkavan kevään ja kesän tärkeimpiä projekteja ovat siis toimiva kompostisysteemi, sadeveden keruun järjestäminen, maakellarin siivous ja kunnostus, kohopenkkien alullepano sekä pihan aitaaminen.

Toimiva komposti on monessakin mielessä elintärkeä härtsy omavaraistelusta haaveilevassa taloudessa: sinne pystymme "hävittämään" ja käyttämään hyödyksi sekä biojätteet (sen osan niistä, joita kanat eivät syö), että eläinten lannan ja kuivikkeet. Kompostissa noista edellä mainituista valmistuu meille omavaraisesti tuotettua multaa, jolloin puutarhamme ei jatkossa vaadi kaupasta kannettua multaa.

Kohopenkit ovat toinen hieno tapa saada pihanperän maatuva tavara, kuten vaikka ruohosilppu ja puun lehdet, sekä tietty se eläinten kakka, tekemään työtä. Tallin pehkupatja on muhinut talven yli ja on nyt kevään tullen periaatteessa jo ainakin osin palanutta, puolivalmista kompostia. Tätä aion hyödyntää tekemällä muutaman kasvikiltapenkin pihalla valmiiksi nököttävien marjapensaiden ympärille.

Pääosin ihan toimivassa ja siistissä kunnossa oleva maakellari tulee saamaan pienen ehostuksen (ainakin sen sisempi ovi on hiinä ja hiinä, jääkö se avattaessa käteen), hyllyt sekä luultavasti kalkkimaalauksen seinilleen. Jos oikein riemastun, kalkkimaalaan myös tallin sisäseinät tallin kunnostuksen yhteydessä.

Suunnittelemastani piha-aidasta on tulossa aika iloinen sekamelska, mutta hittoakos sen sitten on väliä: tontin takavasenta laitaa tulee reunustamaan risuaita (koska johonkin ne risut on hukattava...), osaan aidasta taas hyödynnän entisen eläinaitauksemme vanhoja, jo harmaantuneita lautoja. Lisäksi tahtoisin ympäröidä kasvimaan pajuaidalla (sellaisella, mikä Tanskiksellakin on). Pajuaidan funktio olisi pitää ei-toivotut vieraat, kuten kanat, jänikset, karanneet lampaat, omat ja naapurin hevoset sekä Rolle kavereineen poissa kallisarvoisilta viljelyksiltäni.

Rolle, näin sivuhuomautuksena, on villisika, joka käy tämän tästä pihoilla pyörimässä ja joka on tullut naapurustossa niin tutuksi, että se on jo saanut nimenkin. Tuossa just yksi päivä naapuri kertoi, että Rollella on tapana heiluttaa häntää aina kun sille juttelee. "En tiiä sitten että pitääkö siitä olla huolissaan vai ei, kun on vähän epäselvää onko hännän heilutus villisian tapauksessa hyvä vai huono merkki", totesi naapuri. Ihan hyvä huomio. Jos siellä linjoilla on villisian elekielen tuntijoita, niin pyydän, valaiskaa meitä hiukan. Tiedetään jatkossa sitten hiukan paremmin, mitä Rolle juonii.

No mutta. Back to the aihe.



Istutusten ja viljelysten suhteen aion olla tänä ekana vuonna maltillinen, koska aika ei kuitenkaan riitä kaikkeen. Aion istuttaa muutamia monivuotisia- ja itsekylväytyviä rohdoskasveja takapihalle; myös jokunen hedelmäpuu päätyy maahan kasvamaan. Peruna- ja porkkanamaan teen, jos ehdin. Kohopenkkeihin laitan luultavasti kesäkurpitsaa (viime kesänä sain Maatiaiselta tilatuista siemenistä vauvan kokoisia kesäkurpitsoja, kun lykkäsin taimet hevosen lannalla kyllästettyyn kohopenkkiin. Otin siemeniä talteen) ja avomaankurkkua. Nämä kaksi sorttimenttia eivät kerää itseensä palamattomista eläinten jätöksistä nitraatteja, joten niitä voi huoletta kasvattaa syötäväksi myös vielä "tekeytymättömissä" kohopenkeissä.

Pääpainon aion syötävien suhteen pitää kerätyissä ja säilötyissä ruuissa. Ehtimisen mukaan kerään pakkaseen marjoja ja sieniä, ja kellaria aion ilman muuta hyödyntää mm. mehujen ja hillojen säilömisessä. Myös kasvikuivuri saa huutaa hoosiannaa ja kuivata talteen rohdos-, mauste- ja teeaineksia. En ole koskaan kokeillut sienten kuivattamista, mutta ehkä sekään ei olisi hassumpi juttu testata? Tuoreena käytettäväksi kerään tietty myös villivihanneksia, ja eläinten rehuja aion haalia talvea varten sen verran, kuin suinkin ehdin (mm. kerppuja). Lihaomavaraisuudessa vedämme tänä vuonna vesiperän, sillä uusi kukkomme Vuoristoneuvos Tuura on vielä sen verran nuori koltiainen, ettei kanalassa ole odotettavissa perheenlisäystä tälle keväälle. No, munia sentään tulee.




Muutama pussi siemeniä lähtee tilaukseen ja päätyy taimikasvatukseen, mutta monivuotisten yrttien taimet haen suosiolla taimikaupasta. Viime keväänä haimme silloisen kotimme lähellä sijaitsevalta Iso-Pahkalan puutarhalta yrttien taimia, ja voin kehua laadun olleen ihan priimaa. Lampaiden hyökkäyksestä huolimatta yrtit tuottivat hyvin satoa pitkälle syksyyn.



Joko te muut olette tehneet hurjia (tai vähemmän hurjia) suunnitelmia puutarhahommien ja omavaraistelun suhteen tälle keväälle? Laittakaahan kommenttiboksiin linkkiä puutarhapostauksiinne, jos olette sellaisia rustailleet!






maanantai 20. helmikuuta 2017

Vuosi blogia




Blogin ensimmäisen postauksen päivämääräpalkissa seisoo 11.2.2016. Tämä suuri ja mahtava vuosipäivä meni ohi ihan huomaamatta. Spektaakkelimainen vuosijuhla jäi pitämättä.

Harmi.






Vuosi sitten, tuota ensimmäistä postausta kirjoittaessani, olin viimeisilläni raskaana ja ajatukset oman pienen hirsitöllin hankinnasta vasta heräilivät. Lyllersin jättimäisen mahani kanssa ja päivät tuntuivat matelevan. Elo oli aika joutilasta ja leppoisaa (vaikka raskaana olemiseen olin jo aivan kypsä).

Käsittämätöntä, kuinka paljon elämä ehtii muuttua vuoden aikana. Jaloissa pyörii tomera ja touhukas 1-vuotias, olohuoneen oven takana odottaa valtaisa remonttikaaos ja olen näköjään ryhtynyt myös eläintarhan tirehtööriksi. On jopa hiukan ikävä sitä vuoden takaista vauvakuplassa leijumista. Mutta en tosiaankaan valita. Nyt elän unelmaani, tai ainakin hyppysissäni on nyt kaikki tarvittavat palikat niiden toteuttamiseksi.



Pääkoppa pursuaa suunnitelmia, eikä mieli malttaisi odottaa kevättä ja maan sulamista. Vähän aidan pystytystä tuonne, komposti tänne; monivuotisten yrttien penkki tuohon, keittiöpuutarha tähän. Talli pitäisi maalata ja kunnostaa, maakellari kaipaa fiksausta ja siistimistä. Ja mihin perunamaan pistäisin?

Tilanne vaatii varmaan kunnon suunnitelman ja aikatauluhahmotelman, tai muuten löydän itseni pian miljoonan keskeneräisen projektin keskeltä.



Yksivuotiaan blogin ja toivottavasti pian koittavan kevään kunniaksi naatiskelen nyt kunnon pullakahveet ja käyn Maatiaisen uuden siemenluettelon kimppuun. Kylvökausi, täältä tullaan!



maanantai 13. helmikuuta 2017

Vanhan emännänkaapin uusi väri


Taloa ostaessamme saimme töllin mukana kaupantekijäisinä paljon vanhaa tavaraa. Osa tavarasta oli silkkaa roskaa (tai jos Antilta olisi kysytty, olisi kaikki joutanut kaatopaikalle), osa taas täysin käyttökelpoista, muttei vain miellyttänyt omaa silmää ja jouti siksi kierrätykseen.
Ja sitten joukkoon mahtui muutama aarre, jotka päätin täysin mielivaltaisesti säilyttää ja ympätä osaksi töllin sisustusta.

Eräs näistä kaupanpäällisaarteista oli suuri, täyspuinen emännänkaappi. Kaappi oli maalattu vaaleanpunaisella, mintunvihreällä ja banaaninkeltaisella, ja koko komeudesta tulikin mieleen lähinnä festarioksennuksen värikartta.

Antti suti kaapin kauttaaltaan valkoisella pohjamaalilla, johon minä maalasin päälle Tikurilan Helmi-kalustemaalia sävyssä Syvänne. Koska kaappi oli aiemmin maalattu jollain lateksimaalilla ja vanhan maalikerroksen poisto olisi ollut aivan liian työläs savotta, rajasi se uuden maalin valintaa aika tavalla. Tumma, kylmän vihreä sävy oli mielestäni oikein passeli valinta kaapille, etenkin kun halusin rikkoa keittiön tapettien luomaa lällänpunaista yleisilmettä.
Omaa silmääni miellyttää jostain syystä tasaista, virheetöntä pintaa enemmän jälki, jossa pensselin vedot näkyvät eikä lopputulos ole ihan viimeisen päälle nyssytetty. Päätin siis jättää toisen maalikerroksen maalaamatta.



 Talon vanha emännänkaappi löysi paikkansa keittiön nurkasta, ja saimme sen avulla pieneen, vähäkaappiseen keittiöömme hyllykaupalla lisää säilytystilaa. Maaliakin jäi vielä sen verran, että ajattelin maalata 'Syvänteellä' myös vintiltä löytyneet, vanhat puutuolit. Tuoleilla on jo paikka ruokapöydän ympärillä, mutta niiden väri on tällä hetkellä sellainen tunkkaisen beigehtävän kukertavankikertävä. Uusi maalipinta ei siis tekisi tuoleillekaan yhtään huonoa.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Siperia opettaa


Meninpä tekemään vähän silleen tyhmästi, että arvioin polttopuiden menekin törkeällä tavalla alakanttiin. Niinpä jouduin nousemaan tänään seitsemältä, jotta ehdin tehdä puuhellaan lisää puita ennen kuin lapsi heräisi. 

No, kova pakkanen olisi vaatinut heräämään tavallista aiemmin joka tapauksessa, sillä eläinten on saatava näin kylmällä ilmalla enemmän heinää. Myös lampaita olen pitänyt silmällä normaalia tiiviimmin, sillä minulla on sellainen pelko persiissä, että ryhtyvät tietysti karitsoimaan nyt, kun tallissakin on lisälämmöstä huolimatta vähän vilakka tunnelma. 


Arki on alkanut Kesärannassa, ja elämämme täällä löytää hiljalleen rytminsä. Ensimmäinen viikko sujui hapuillen, mutta tähän toiseen huomaan lähteneeni jo paljon varmemmalla meiningillä. Sytyttäessäni aamulla tulen puuhellaan, muistan jo täyttää muutaman kattilallisen vettä liedelle lämpiämään, jotta tarpeen yllättäessä hollilla on lämmintä pesuvettä. Olen paikantanut pahimmat vetokohdat olohuoneen lattiasta ja tilkinnyt raot pellavalla. Olen myös kantapään kautta oppinut, että huussiin kirmaaminen lämpimien täkkien välistä kolmelta aamuyöllä ei ole mikään järin miellyttävä kokemus, joten tässä asiassa kannattaa olla kaukaa viisas ja ennakoida.

Siperia opettaa ja silleen. Vielä kun oppisi, että kannattaa vaan malttaa tehdä reilusti polttopuita edellisenä päivänä, niin ei sitten kypsytä ihan niin pahasti aamulla.