keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Kylpyhuoneremontin väliaikatiedote

Remontti on edennyt töllillä kevään aikana verkkaiseen tahtiin, sillä remonttipäällikkö Antin työkalenteri on ollut poikkeuksellisen täysi vuodenaikaan nähden. Tämä on ihan positiivinen ongelma, etenkin, kun alkuperäinen remonttibudjettimme on ylittynyt kirkkaasti muun muassa keittiön lattian kunnostuksen yhteydessä löytyneiden ylläreiden vuoksi.

Nyt isäntä on kuitenkin paahtanut menemään illat ja viikonloput tulevan kylpyhuoneen kimpussa.

Lähtötilanne kylpyhuoneen rakentamiselle talossamme oli aika pitkälti nyhjäistään tyhjästä -osastoa. Töllissä ei ollut entuudestaan minkäänlaisia märkätiloja tai viemärisysteemiä. Kylmä vesi tuli omasta porakaivosta keittiöön ja ulkosaunalle, mutta kaivoveden tiedetään tällä alueella olevan niin arseenipitoista, ettemme lähteneet sitä edes tutkituttamaan. Vesiosuuskunnan liittymä kulkee aivan tonttimme nurkalta, joten siihen oli kuitenkin helppo liittyä. Samalla kaivurikäynnillä maahan myllättiin myös viemärisysteemit.

Kylpyhuonetilan aihio oli jo valmiina, sillä eristämättömään, lautarakenteiseen eteistilaan oli tehty pieni kesäkäyttöinen kamari. Eteisen lattiat oli purettava kokonaisuudessaan pois, jotta saimme lapioitua rossipohjasta pois ylimääräisen saven ja roskat, sekä eristettyä lattian kauttaaltaan. Tämän yhteydessä oli helppo vetää myös vesi ja viemäröinti kulkemaan lattian alta tulevaan kylpyhuoneeseen talon toiseen päätyyn. TÄÄLTÄ löytyy silloista kuvamateriaalia eteisestä ja viemäriputkien asennuksesta.

Kylpyhuone tällä hetkellä. Oluttölkit lienevät ihan vaan kuvausrekvisiittaa.
Mikään putkimies Antti ei varsinaisesti ole, mutta teki kuitenkin kaikki putkityöt itse putkimieskaverinsa puhelinneuvonnan avustuksella. Samainen kaveri kävi tarkistamassa lopputuloksen, siltä varalta ettei puhelinkurssin käyneelle tee-se-itse-putkarille olisi käynyt mitään lapsuksia matkan varrella. 

Kun putkityöt olivat kunnossa ja ammattilaisella hyväksytetty, Antti valoi uusien lattiarakenteiden päälle betonin. Tämän operaation teknisistä pikkuseikoista en osaa kertoa tuon taivaallista, mutta mikäli jotakuta kiinnostaa, haastattelen isäntää mielelläni ja pureudun aiheeseen vielä syvemmin. Syväluotaavat luennot betonivaluistahan siis kuuluvat näin betonilattian yrittäjän vaimona osaksi jokapäiväistä arkeani, mutta jostain ihmeellisestä syystä analyysit massan oikeasta koostumuksesta, levityksistä, pohjatöistä, hierroista ja pintasirotteista soljuvat aina toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Go figure.



Ulkoseinät koolattiin ja lautarakenne päällystettiin Ekovillan hengittävällä ilmansulkupaperilla. Paperien päälle ladottiin pystysuuntaan selluvillaeriste, jonka päällystettiin vielä toiseen kertaan ilmansulkupaperilla. Tämän jälkeen seiniin laitettiin vielä vaakakoolaukset ja toinen selluvillakerros. Näin ulkoseiniin saatiin riittävän paksulti hengittävää eristettä, ja ristikkäin tehdyt kerrokset ehkäisevät lämmön karkaamista saumoista, joita olisi syntynyt, mikäli koolaukset ja villoitus olisi tehty molempiin kerroksiin samansuuntaisesti.

Nyt seinät odottavat levytystä ja vesieristyksiä. Sen jälkeen pääsemmekin pintojen kimppuun.


Myös suihkunurkkauksen erottava seinä ja kylpyhuoneen etuseinän runko ovat nyt paikallaan. Suihkunurkkauksen katonrajaan on porattuna reikä, johon laitetaan katkaisijalla toimiva tuuletin puhaltamaan suihkuttelusta syntyvää kosteutta ulos. Käsienpesupiste sijoitetaan ovelta katsoen suihkuseinän oikealle puolen. 

Wc-pönttö tulee vasempaan etulaitaan (ensimmäisessä kuvassa näkyvä nurkka, josta törröttää punaisia ja sinisiä putkia). Itse toivoin sisätiloihin kuivakäymälää, mutta se olisi ollut tavattoman hankala toteuttaa fiksusti käytettävissä olevan tilan kannalta. Lisäksi Antille oli jonkunlainen henkireikä saada sisälle "kunnon vesivessa". Taivuin sitten lopulta, koska onhan meillä silti olemassa myös ulkohuussi.

Kylppärin ja eteisen erottavan seinän runkoa

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Päivä elämästä

Kevät toivotettiin meillä tervetulleeksi rentoillen ja metsässä rämpien (palaan siihen vielä myöhemmin).

Venla oli pääsiäisenä ensimmäistä kertaa kaksi (!!) yötä poissa kotoa mummulassa, ja Antilla oli töistä sen verran vapaita, että muun muassa eteisen eristystyöt edistyivät huimasti (myös remppakuulumisista tulossa päivitystä piakkoin).

Meille melko epätavallisen viikonlopun jäljiltä olen tarkastellut vähän eri vinkkelistä arkeamme nyt, kun se on taas palannut normaaleihin puitteisiinsa. Ihan niitä tavallisia arkipäiviä tulee harvoin sen enempää funtsittua, ne kun ovat niin, noh, arkisia. Tavallisia. Ei juuri mainittavaa, sillä siinähän ne menevät, päivä toistaan seuraten.

Nyt ajattelin kuitenkin kertoa meidän aiiiiivan tuikitavallisesta torstaipäivästä täällä meidän työleirillä.


7.00
Herään viereltäni kuuluvaan heleään huudahdukseen: "Ka! H-ppa!". Lapsi istuu aurinkoisen näköisenä tyynyni vieressä ja osoittelee sormellaan ikkunaan. Käännän katseeni toiselle puolelleni, jossa kaksi koiraa nukkuu tyytyväisenä siinä, mistä Antti on aiemmin noussut ja lähtenyt töihin. Kuten lähes joka aamu, tänäänkin oli meidän ensitöiksemme kivuttava ikkunaan ihmettelemään takapihalla möllöttäviä hevosia.


7.30
Lämmitän Venlalle aamupalaa ja kauhon kahvinporoja suodatinpussiin. Pieni käsi nykii housunpunttiani, poski kiehnää polveani vasten. "Mam-MAM!" kuuluu lapsen suusta jo varsin käskevään sävyyn. 
Lapsen suu on auki kuin linnunpoikasella, ja minä tuuppaan sinne lusikallisen spagetti blognesea toisensa perään. Käskevä mam-MAM raikaa heti, jos jään vähänkin puhaltelemaan kuumaa ruokaa. Samalla hörpin kahvia naamariini ja kurkin ikkunasta, kuinka hevoset hivuttautuvat aidalle merkiksi siitä, että aamupala alkaisi maistua jo siihenkin osoitteeseen.

Neljännellä yrittämällä ipana ei potki enää kenkää jalastaan. Kiukuttelu loppuu, kun lasken haalariin puetun piltin lattialle, josta se lähtee oitis taapertamaan ovea kohti. Vedän tallivaatteet niskaan, en löydä taaskaan hanskan paria mistään. Lapselle alkaa tulla kuuma, naama menee jo vähän ruttuun.


8.00
"H-ppa! Lamma! H-ppa! Lamma! Miau!" Venla hihkuu ihastuksissaan tönöttäessään aidan vierustalla kuin mikäkin puutarhatonttu. Minä retkotan polvillani heinäläjässä, nyhtäen tuppoja pyöröpaalista. Lampaat määkivät kuorossa ja säntäilevät heinäkasalta toiselle sitä mukaa, kun käyn ripottelemassa heiniä pitkin poikin tarhaa. Hevoset rouskuttavat omilla kasoillaan jo tyytyväisinä, pukkaillen karitsoja välillä turvallaan pois aamupalansa päältä.
Kun jokaisella elikolla on riittävästi heinää turpansa edessä, ryhdyn kantamaan ämpäreillä vettä vesisaaveihin. Kahdeksan ämpärillisen jälkeen nappaan riemusta hihkuvan lapsen mukaani aitaukseen lampaita rapsuttelemaan.

Venla hihkuu innostuneena "aaaaaai" paijaillen karitsoja töppökädellään.



9.30
Lapsi tuhisee vaunuissaan umpiunessa. Minä harjaan hevosia ja syljeskelen suustani karvoja. Ah kevättä ja karvanlähtöä! 
Siivoan tarhasta kottikärryllisen lantaa ja levittelen ne kesäkurpitsapenkkeihin. Vielä pitäisi kasata ainakin pari kohopenkkiä ja alkaa sitten työstää juuresmaata. Kutkuttaisi jo ihan hirveästi ryhtyä maalaamaan ränsistyneen näköistä tallia, mutta pakko malttaa vielä: öisin on vielä pakkasta, ja tuleville päiville on lupailtu epävakaista säätä. 

Ryhdyn suunnittelemaan lampaiden tulevaa pihattotarhaa. Suunnitteluasteelle homma taasen jää, sillä yleensä jos alan tehdä jotain omin päin, päätyy pikkutarkka Antti kumminkin purkamaan aikaansaannokseni ja tekemään koko homman alusta. Niinpä säästän häneltä purkamisen vaivan.


Venlan päiväuniaika antaa minulle päivittäin kolmisen tuntia tehokasta työaikaa: siivoilen, kaivan ylös takapihalta esiin puskevia pelto-ohdakkeita, kannan eläimille lisää vettä, siivoan, ruokin kissat, pilkon puita, teen ruokaa, nyhdän paalista uuden satsin heiniä ja ripottelen ne eläimille... Teen siis päiväohjelmasta ne sellaiset perusjutut, jotka on sujuvampaa hoitaa ilman vilkkaan ja huomionkipeän taaperon aiheuttamia jatkuvia keskeytyksiä.


13.00
Pakolliset päiväpuhteet on suurilta osin tehty. Naamaa peittää kuran, karvan ja pölyn muodostama kasvonaamio, tukka on likainen ja hikinoro valuu selkää pitkin. Olen sytyttänyt tulen saunan padan pesään ja kannan saunalle vettä. Vilkuilen mennen tullen, näkyykö vaunuissa liikettä. Kokeilen vähän väliä, onko padan vesi jo tarpeeksi lämmintä peseytymiseen. Olen kompastua useaan otteeseen saunan kynnyksellä jaloissa pyörivään kissaan.


Vaunuista alkaa kuulua ähinää ja pienet jalat räpistelevät tomerasti makuupussissa. Voi paska. Kokeilen padan vettä. Kovin on vielä viileää.

Punnittuani vaihtoehtoja päädyn kärräämään vaunut saunan eteiseen ja nostan niiden selkänojan istuma-asentoon, jottei unosiltaan herännyt piltti hermostu. Järveltä puhaltava vilakka tuuli puhkuu suoraan saunan pesutilaan. Heitän vaatteet naulaan ja alan kauhoa noin 17-asteista vettä päälleni hölöttäen samalla ylipirteällä äänellä pitääkseni lapsen tyytyväisenä vaunuissaan, vaikka oikeasti kiroilen sisäisesti kuin merimies. Erittäin hieno suomalainen päähän, nopea vaahdotus, huuhtelu ja lisää hiljaa mielessä lausuttuja kirosanoja.


Makuupussissaan toukkaa muistuttava muksu kainaloon, pyyhe päälle ja ripeällä hölkällä sisälle. Päivän työt on hoidettu, lapsi on hymyssä suin, minä tuoksun kukkasille. Jes.




Muutama tunti kuluu sisätiloissa lähinnä siihen, että touhuan lapsen kanssa. Päivällä järjestelty huusholli on enää muisto vain, kun muksu löytää lelukoppansa. Myös vaatekaappini tyhjentyy pikkumuijan toimesta hetkessä olohuoneen lattialle. Venla tyhjentää myös astianpesukoneesta aterimia sitä mukaa, kun minä asettelen sinne lautasia. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.


18.00
Aiemmin päivällä puhaltanut tuuli tuo mukanaan pilviä ja vesisateen. Vaan eipä auta: eläimet täytyy taas käydä syöttämässä, joten pakkaan muksun jälleen kerran ulkovaatteisiin ja lähdemme ulos sateeseen.

Nuorimmat karitsat ovat taas livahtaneet aitalangan alta ja mässyttävät heinää tyytyväisenä suoraan paalista. 


 Venla on taas niin kuin ei olisi ennen eläimiä nähnytkään, ja ihastelee niitä haltioituneena aidan vierellä sen aikaa, kun minä revin heinää. Pyörittelen jälleen mielessäni toimivia ja yksinkertaisia ratkaisuja, joilla saisimme järjestettyä vapaan heinätarjoilun eläimille.

Lapsi taapertaa pitkin pihaa, minä keräilen rehuvateja ja täytän ne varastossa. Lampaiden kaurat ja kivennäiset. Hevosten kaurat, kivennäiset ja hamput. Hölkkään vateineni tarhalle, jossa lampaat alkavat rynniä aidoista sähköstä välittämättä nähdessään kauraämpärit. Tänäänkin aitalangat antavat kuitenkin sen verran periksi, etteivät napsahda poikki villapallojen rynnimisen vuoksi.

Eläimet syödä rouskuttavat. Lapsi on taaplannut pihan poikki ja löytänyt lelumoponsa, jota hän nyt innoissaan hypistelee. Ihmettelemme hetken mopoa, mutta ilma ei anna myöten lähteä nyt ajelulle. Koppaan muksun kainaloon, juoksen eteiseen ja kehun kuinka hienosti saatiin hommat hoidettua. Nostan käden ja ehdotan piltille yläfemmaa, mutta tämä pudistaa päätään eikä tee elettäkään heittääkseen läpyjä kanssani. Aha.

Kuoriuduttuamme ulkovaatteista alkaa ulko-ovelta kuulua ryskettä. Koirat ovat olleet päivän pihalla ja ovat yltä päältä kurassa (koska eivät suostuneet tulemaan kanssamme sisälle vielä päivällä, kun maa oli vielä kuivaa). En tosiaan jaksa pukea Venlaa ulkovaatteisiin enää uudestaan jotta pääsisin pesemään koirat saunalla, joten tyydyn pyyhkimään märät kurat pyyhkeellä ja harjaan isoimmat hiekat pois perskarvoista ja mahanalusista.


Nyt on aika hengähtää. Syömme lapsen kanssa pöydän ääressä, pesemme kimpassa hampaat ja vaihdamme yöpuvut päälle. Muksu haluaa syliin, joten kaappaan hänet kainalooni ja luen ääneen Suomen myyttiset linnut -kirjaa. Kuvat ovat Venlasta hirmuisen kiinnostavia. Kun lapsen silmät lupsuvat, lasken hänet makuulle sängylle pehmolelu kainalossa, ja käyn itse viereen köllimään puhelimen näytöltä kirjaa lukien. Puoli kymmenen aikoihin lapsi lakkaa härväämästä ja nukahtaa.


22.00
Kiskon haalarin yöpuvun päälle ja lähden pihalle. Kannan juomasaavit täyteen vettä. Nyhdän monta isoa kasaa heinäpaalista ja jaan eläimille iltapalan tarhaan. Lopuksi haen vielä pussillisen kissanruokaa ja hiivin pihavarastomme peränurkkaan. Siellä, vanhaan rehulaariin rakennetussa yksiössään majailee hoitosiilimme Sämpylssön. Sämpy on herännyt talvihorroksestaan ja on nyt horroksen jäljiltä lihotuskuurilla, jotta se voidaan vapauttaa takaisin kotikonnuilleen tänä keväänä.
Nappaan hanskojeni päälle vielä toiset paksut hanskat, sillä Sämpy on aika ärhäkkää mallia eikä arastele tökkäistä terävillä piikeillään, jos sitä joku erehtyy hipelöimään. Kehun siilille, että muistaa pitää äksyn asenteensa vastakin, jottei kukaan tohtisi sitten vapautuksen jälkeenkään käydä sitä kiusaamaan. Punnitsen siilin: 810 grammaa. Vielä pitää parisensataa grammaa kiriä, ennen kun voin päästää pojan hyvillä mielin synnyinseuduilleen mellastamaan ja jakamaan kiukkuisia geenejään.


00.30
Havahdun vällyjen välistä siihen, kun ovi kolahtaa. Antti tulee töistä kotiin. Vaihdamme pari sanaa, Antti kertoo, että huomenna on vain pieni työmaa ja lyhyt päivä, ja minä pyydän, että Antti vielä jaksaisi laittaa koirille ruuat. Kuulen, kuinka leipäpussi rapisee keittiössä. Sitten nukahdan.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Tölli

Kun muutat vanhaan taloon, asu siinä vuosi ennen remontin aloittamista, ja tutustu taloon kaikessa rauhassa. Ensimmäisen vuoden aikana huomaat, mitä oikeasti kannattaa korjata. Näin et tule tehneeksi turhaa remonttia, tai, vielä pahempaa, korjanneeksi jotain, mikä ei ole rikki.

Tuon mantran saa varmasti jokainen vanhan talon ostoa suunnitteleva jossain vaiheessa kuulla. Ja neuvo pitääkin varmasti pitkälti kutinsa. Tunnustan kyllä, että tehdessämme talokauppoja ja saatuamme töllin todellisen kunnon selville, ei meillä käynyt edes mielessä noudattaa tuota neuvoa. Se, että lattian ja joidenkin seinähirsien rakenne oli pinnan alla siinä kunnossa, että puuta pystyi purkamaan imurilla, ei ollut sellainen talomme ominaisuus, johon olisimme millään muotoa halunneet kaikessa rauhassa ensin vuoden ajan tutustua.

 (Ainakin TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ löytyy juttua lattiarimpuiluistamme).


Jotain meidänkin umpipuisiin päihimme tuosta "yhden vuoden säännöstä" iskostui. Koska keittiön puolen kunto oli niin ilmiselvästi sellainen, ettei se hirveästi sen syvällisempää tutustumista tarvinnut, ryskäsimme neljä kuukautta köökkiä kuntoon ja sen jälkeen muutimme auttamattomasti keskeneräiseen tölliimme ihmettelemään sen sielunelämää.

Pikkuisen talomme hirsirunko on siirretty nykyiselle paikalleen vuonna 1925. Hirsirungon iästä ei meillä ole tietoa, muuta kuin sen verran, että se on itse talon rakennusvuotta vanhempi. Hirsirungon pohjapinta-ala on noin 45 neliömetriä. Tämä 45 neliötä on nykyisin se asuinalamme, lopun ollessa vielä remontin alla tai kokonaan kylmillään.

 Talo on rakennettu ikään kuin hirsirungon ympärille niin, että siihen on tehty koko hirsiosan pitkän sivun levyinen kylmä lautarakenteinen eteistila, sekä eristämätön ullakkotila yläkertaan. Eteistila on pinta-alaltaan ehkä 20-neliöinen, joten töllimme pohjapinta-ala huiskii suurin piirtein siinä kuudenkymmenenviiden neliömetrin tietämillä.


 Ristiriitaisten tietojen vuoksi meille on jäänyt epäselväksi, miltä vuodelta nämä laudasta rakennetut laajennukset ovat peräisin: kiinteistövälittäjämme kertoi eteisen ja yläkerran rakennetuksi joskus 50-luvulla, mutta varsin perusteellista työtä tehnyt kuntotarkastaja oli ostotarkastusta tehdessään sitä mieltä, että laajennukset ovat tuota arviota jopa muutaman vuosikymmenen vanhempia. 

Talon jäämistöistä löytyi yhtä sun toista paperia taloa ja sen entisiä asukkaita koskien aina 1930-luvulle asti. Näistä eri lähteistä kerättyjä tiedonmurusia ynnäilemällä olen päätellyt, että talo on rakennettu nykyiseen ulkoasuunsa juurikin sen rakennusvuodeksi merkittynä vuonna 1925, ja 50-luvulla siihen on tehty vain mittavampi remontti. Tuon rempan lopputulosta saimme ostohetkellä ihastella kaikilla pastellin sävyillä maalatuissa, hirsiseiniä peittävissä Halltex-levyissä, jotka oli lätkitty suoraan seinähirsien päälle. Hirsiä ei oltu remontissa suotta säästelty, vaan niitä oli paikoin tasoiteltu aika raa'alla kädellä, jotta levyt saatiin sopimaan seinään.

Se oli kuitenkin positiivista, että tölli oli päätynyt remonttiin tuolloin, eikä joskus 60-70 -luvulla, jolloin monet vanhat hirsitalot päätyivät "peruskorjauksen" uhreiksi, ja tämän vuoksi talo oli säilynyt suhteellisen terveenä.


Vielä hyvin lyhyen tuttavuutemme varrella olemme ehtineet oppia talostamme yhtä sun toista. Alun alkaenkaan emme olisi osanneet pintapuolisesti tarkasteltuna edes kuvitella, minkälainen savotta meitä töllin suhteen odottikaan. Olemmekin monesti pohtineet, kuinka oli ehdottoman hyvä päätös oli satsata ostotarkastuksessa oikeasti asiansa osaavaan kuntotarkastajaan: ehdimme ennen töllin löytämistä nuuhkia läpi ties kuinka monta taloa ja lukea niistä tehtyjä kuntotarkastusraportteja, joista suurin osa oli hyvinkin pintapuolisia. Tässä tulee nyt ilmainen mainos: ilman Suomen Rakennuskonservoinnin , Niko Palosen, perusteellisesti tehtyä tarkastusta ja savella täytetyssä rossipohjassa tetsaamista, olisi lattiarakenteiden tuhoon tuomittu kunto jäädä kokonaan huomaamatta. Tämä löytö sai meidät tarttumaan heti alkuunsa toimiin tilanteen korjaamiseksi, ja keittiön lattioiden purkamisen yhteydessä saimme myös arvokasta tietoa siitä, etteivät myöskään olohuoneen puolen lattiarakenteet ole niin priimaa, kuin mitä olimme niiden pintapuolisesti odottaneet olevan. 


Muutto keskellä talvea keskeneräiseen tölliin oli siinä mielessä hyvä ratkaisu, että kylmimmillä pakkaskeleillä talo osoitti itse meille heikot kohtansa. Kesän lämpimillä säillä emme olisi välttämättä osanneet kiinnittää huomiota esimerkiksi pahimpiin vetokohtiin ja sitä kautta ryhtyä tarkastelemaan rakenteissa piileviä ongelmia ja niiden aiheuttajia. Nyt olemmekin osanneet ottaa taloon tutustumisen myötä työn alle monta ongelmakohtaa, jotta tuleva talvi sujuisi edes hiukan jouhevammin.



Olen saanut arvokasta tietoa talomme historiasta myös naapureiltamme. Täällä syrjäkylillä asuessa on se etu, että naapurit eivät asu liian lähellä kytätäkseen, mutta tarpeeksi lähellä siihen, että heihin voi törmätä harvakseltaan vaikka postilaatikkoreissulla, ja silloin on aina aikaa jäädä juttelemaan pidemmäksikin aikaa. On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka kaikki tapaamani seudun asukkaat ovat olleet varsin hyvillään siitä, että tähän on vihdoin muuttanut väkeä, jotka haluavat kunnostaa autiona pitkään tönöttäneen talon.

Kauppoja tehdessämme saimme tietoomme sen, että tölli on ollut nykyiselle paikalleen siirtymisestä saakka saman perheen omistuksessa, ennen kuin se oli myyty perheelle, joilta talon ostimme. Meille talon myyneiden omistajien hallussa paikka ehti olla vain vuoden, jonka aikana he ehtivät kunnostaa talosta katon ja pihasaunan, kunnes päätyivät myymään sen edelleen.

Sittemmin ovat naapurit tienneet kertoa meille talosta yhtä sun toista: eräs naapuri kertoi, että talo oli myynnissä monta vuotta lähes 190 000 euron hintapyynnillä, mutta kukaan ei ollut siitä tarpeeksi kiinnostunut ostaakseen. Toinen samoilla seuduilla asunut henkilö pysähtyi juttelemaan, kun siivosin hevosten pihattoa: hän kertoi asuneensa seudulla nuoruudestaan asti ja oli varsin yllättynyt, että taloon oli joku muuttanut, sillä se oli seissyt niin monta vuotta autiona.

Lisäksi olen saanut tölliä vuosikymmenten ajan asuttaneesta perheestä tietoa ullakolla pölyttyneistä dokumenteista: sieltä on löytynyt 1800-luvun lopulta peräisin olevia lääkärikirjoja ja Raamattuja, 1930-luvulla signeerattuja Helmi-nimisen naisen piirrustuksia, Seija-nimisen vauvan 60-luvulta peräisin oleva neuvolakortti ja Pentti-nimisen miehen muistiinpanoja aina lähes 80-luvulle asti.

Remontin kourissa kärvistelevä töllinraasu

Tällä hetkellä remontissa meillä on työn alla eteisen seinien eristys ja kylpyhuoneen rakentaminen pieneen kamaritilaan, joka on toistaiseksi eristämättömän eteistilan toisessa päädyssä. Kamari sopi kylppäritilaksi moneltakin kantilta katsottuna: se ei sijaitse kosteudelle haavoittuvaisen hirsirungon sisällä, se on eteisen välittömässä läheisyydessä ja sinne on suora kulku ulko-ovelta (nimimerkillä "Kolmen koiran kuratassujen pesua varten saunan padan lämmittämiseen tympääntynyt").


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kiiran karkotusta ja muita puuhasteluvinkkejä pääsiäisviikolle


Lapsuudenkodissani ei erityisemmin vietetty pääsiäistä. Joitakin hauskoja perinteitä muistan toki meilläkin olleen: palmusunnuntaina, tai 'virposunnuntaina', kävimme tietenkin virpomassa, ja pääsiäissunnuntain aamuna äiti herätti minut ja pikkuveljeni varhain etsimään suklaamunia.

Ihmettelin tuolloin, miten ihmeessä munat, pajunkissat, tiput, puput ja noidat liittyivät koulun uskontotunneilla kerrottuihin tarinoihin siitä, miksi pääsiäistä vietettiin. Sittemmin opin, että pääsiäistä on vietetty jo esikristillisellä ajalla, ja että munat, pajunkissat ja muut härvilät symboloivat kevättä, hedelmällisyyttä ja uutta elämää.


Pääsiäisen ajasta tulee aina sellainen olo, että nyt on ihan oikeesti oikeesti kevät. Siksi se on aika ihana juhla. Tämä oli myös vanhan kansan vuodenkierrossa pääsiäisen merkitys: pääsiäinen toimi ikään kuin taitekohtana talven ja kevään välillä. Silloin ennustettiin tulevaa kesää, tehtiin taikoja ja juhlittiin luonnon heräämistä. Pääsiäisen ajan uskottiin olevan myös erityisen väkevää aikaa kekrin tapaan, ja pahoja henkiä karkotettiinkin oikein talkoomeiningillä pois pihoilta pyörimästä. Esimerkiksi kiirastorstai on saanut nimensä siitä, että silloin karkotettiin kiira, paha henki, pois pihapiiristä tulen, katajansavun, tervan ja lehmänkellojen avulla.



Taivaannaulan sivuilla kerrotaan, että koska pääsiäinen on vuodenaikojen taitekohta, ennustivat sen tapahtumat koko tulevaa kesää. Muiden ennusmerkkien muassa uskottiin, että ihminen sai koko tulevaksi vuodeksi sen eläimen ominaisuudet, jonka tämä ensimmäisenä näki herättyään pääsiäisaamuna.

"Lammas tuo laupiaan mielen, sika suttuista elämää, kissa uneliaisuutta ja viluisuutta, koira viisautta ja äreyttä, kaunis lintunen hyvää tuulta ja naimaonnea, ja vanha varis pahuutta."

Täytyy siis muistaa olla pääsiäisaamuna varovainen, minne ensimmäisenä katseensa suuntaa: omalla kohdallani todennäköisyydet ovat joko koiran tai kissan puolella. Viluisuus ei houkuttele ja laiskottelulle ei olisi oikein sijaa. Koiran tuoma viisaus ei varmastikaan olisi huono ominaisuus, mutta veikkaan, että Antti ei juuri arvostaisi, jos olisin äreä koko loppuvuoden. Täytyy varmaan pitää noustessa silmät tiukasti kiinni ja kipittää ikkunaan, sillä lampaan laupeudelle ja hevosen voimalle löytyy aina käyttöä.


Meidän perheen pääsiäinen tulee varmasti hurahtamaan pitkälti remontin ja pihatöiden kimpussa. Toki aiomme töiden paiskimisen ohella muistaa myös vähän nautiskella ja kunnioittaa vanhoja perinteitä ainakin sytyttämällä pääsiäisvalkean ja syömällä hyvin.



maanantai 10. huhtikuuta 2017

Kohopenkkikikkailua


Enää ei täällä Tampereenkaan korkeuksilla paljoa lunta näy. Ennen kuin viimeisetkin lumet ja jäät ehtivät meidän pihaltamme sulaa, kartoitin vähän pihan lämpimimpiä kohtia lumilaikkujen perusteella: viimeisenä sulaneet kohdat ovat varmasti kesälläkin niitä, joihin auringonvalo osuu päivän mittaan vähiten, joten ainakaan tomaatti-istutuksia ei kannata noille kohdille sijoittaa. Koko totuus ei tosin ole lumiläikkien pohjalta pääteltävissä, sillä puihin myöhemmin puhkeavat lehdet vaikuttavat vielä jonkin verran tilanteeseen varjostaen kohtia, johon päivä vielä tällä hetkellä pääsee paistamaan. Jotain osviittaa tästä kuitenkin saa, ja nyt kun työn alla on uusi, vieras tontti eikä hajuakaan siitä, missä mikäkin kasvinhyväkäs viihtyy, otan kaikki pienetkin vihjeet ilolla vastaan.

Suunnitelma pärjätä oman pihan materiaaleilla puutarhaa rakentaessa on pitänyt ainakin toistaiseksi kutinsa. Taisin jo aiemmin kertoa trimmailleeni rannan pajukkoa ja punoneeni siitä reunuksia kohopenkkien ympärille. Pajupunosmatskut käyvät vähiin, ja koska en tahdo skalpeerata koko tonttia sileäksi oksasaksineni, aloin kehitellä muita ratkaisuja kohopenkkien reunustamiseen.

Uusi reunusratkaisu löytyi huussin nurkalta. Siellä lojunut pino eteisestä purettuja lattianiskan pätkiä päätyi palvelemaan uutta käyttötarkoitustaan ryytimaalla.

Täältä ne lähtivät...

... ja tähän ne päätyivät.
Olen kasannut kaikki pihan istutuspenkit myös muiden materiaalien osalta nollabudjetilla omasta takaa löytyneitä tykötarpeita hyödyntäen. Pohjalle olen levitellyt kerroksen sanomalehteä (kiitos mummu, joka lahjoitit meille kuukauden ilmaiset Aamulehdet!), jonka päälle tulee kerros risuja. Risukerroksen päälle olen pinonnut ohuelti kerroksittain vuorotellen lantaa ja kaikkea, mitä haravaan sattuu osumaan, kuten puiden lehtiä ja märkää, kuollutta ruohoa. Päällimmäiseksi levitän kaikkiin penkkeihin vielä varsinaiseksi kasvualustaksi osittain palanutta kuiviketurvetta ja kompostimultaa, jota meillä jäi kärrykaupalla edelliseen kotiimme.


Tänä vuonna istutan kakkavimpiin (juu kyllä se on sana) penkkeihin kasveja, jotka viihtyvät hyvin runsasravinteisessakin maassa, kuten kesäkurpitsaa ja avomaankurkkua. Pihan aurinkoisimmalle paikalle, lattianiskoista rakennettuihin penkkeihin, laitan monivuotisten yrttien lisäksi ainakin tomaattia ja paprikaakin sillä edellytyksellä, että esikasvatus näiden suhteen onnistuu. Kun penkit tuosta alkavat maatua ja sen myötä tujakkuus vähenee, kylvän niihin vuoroviljelyperiaatteella vähäravinteisemmassa kasvualustassa viihtyviä kasveja ja yrttejä. Yksivuotiset kasvit valikoin nyt ja tulevaisuudessa sen mukaan, että ne toimivat omissa penkeissään yhteen niissä kasvavien monivuotisten kanssa, toisin sanoen suosin siis kumppanuuskasvien yhdistämistä keskenään samoihin penkkeihin.

Hyötykasviyhdistyksen sivuilta löytyy lisäinfoa sekä vuoro- että kumppanuuskasviviljelystä, eli yhteen niputettuna sekaviljelystä. Sivulta löytyy selkeästi listattuna muun muassa hyvät ja huonot kumppanit, toistensa makua parantavia kasveja, tuholaisia torjuvia kumppanuuskasveja sekä yleistä tietoa sekaviljelystä.


 
Esikylvöni alkavat olla silviissiin hyvällä mallilla, että joka päivä yhdestä tai useammasta purkista ilmestyy uusi taimi, jonka siirrän kylvöpöydältä (joka ehkä joissain piireissä tunnetaan myös nimellä ruokapöytä, sen ääressä ei pahemmin ole meillä viime viikkoina vain mahtunut ruokailemaan) valoisammalle paikalle ikkunan eteen. Kylvöpöytä siis tyhjenee kovaa vauhtia. Tosin tästä ei ole pelkästään kiittäminen siementen itämistä, vaan myös pöydällä riekkuva Pimu-kissa tuhoaa järjestelmällisesti edelleen kylvöksiäni tiputtelemalla purkkeja maahan.

NIIN! Ja mitä tulee aiemmassa postauksessa tuskailemaani siementen väärinpäin kylvämiseen, raportoin täten empiiristen havaintojeni pohjalta teille seuraavaa:
Tosiaankin oman kokemukseni perusteella näyttäisi siltä, että ne oikein päin kylvetyt siemenet alkavat pilkottaa mullasta nopeammin, kuin väärin päin istutetut lajitoverinsa. Eivät ne väärin päin kylvetytkään jää sinne purkin pohjalle kuolemaan, niillä vain näyttäisi kuluvan hieman enemmän aikaa löytää tiensä pinnan yläpuolelle. Mutta mikäli viljelijä ei ole jäniksen selässä esikasvatustensa kanssa, on varmaan aika yhden tekevää, miten päin ne siemenet multiin lykkii.






torstai 6. huhtikuuta 2017

Väärin päin kylvettyjä siemeniä, pässejä ja joutsenjoogaa


Yleensä havahdun siinä kesäkuun puolivälin paikkeilla siihen, että kevät on ollut ohi jo hyvän aikaa, mutta silti minä onneton yhä vain nyssytän kevättöiden kimpussa.

Villi veikkaukseni on, että niin käy tänäkin vuonna. Ainakin mikäli uskallan vilkuilla tekemääni tehtävälistaa ja suhteutan sen työtahtiini.

Osasin kyllä ennakoida, että kiire tulee, ja ryhdyin kevätvalmisteluihin tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. Siinä korvaamaton apu on muun muassa hyvä, painava rautakanki, jolla pystyy nakuttamaan tolpanreikiä kohmeiseenkin maahan.


En välttämättä kehtaisi sen suuremmin kertoa puolitoista viikkoa sitten aloittamistani esikasvatuksista.

Mutta kerron silti.

Kolme pikkuruista tomaatintaimea on ottanut hienoisen välimatkan muihin kylvettyihin siemeniin. Osa kylvöksistä menetettiin jo ennen kuin ne ehtivät edes itää. Tästä käy kiittäminen kissaa, joka kumoaa ruukkuja mennen tullen pöydillä tassutellessaan, ja jopa kuopii multaa ja siemeniä ulos ruukuista (?!!).

Lisäksi olen ihan itse sabotoinut omia esikasvatusyrityksiäni: muutama itämään alkanut kesäkurpitsan taimi itää mullasta juuret edellä (?!!). Olen siis, mitä ilmeisimmin, istuttanut kaikki kesäkurpitsan siemenet väärin päin. Jos sama logiikka pätee kesäkurpitsojen ohella kurkunsiemeniin (juuret tulevat ulos suiposta päästä), ovat todennäköisesti myös avomaankurkkuni tällä hetkellä kasvamassa kohti purkin pohjaa.

Nyt olen varovasti käännellyt kesäkurpitsan siemeniä ympäri sitä mukaa, kun olen huomannut pienten juurien pilkottavan mullan seasta. Millähän ihmeen ilveellä olen onnistunut näillä puutarhurin taidoilla saamaan satoa aiempina vuosina? Kysyn vaan.



Kasvatusasioista saankin hyvän aasinsillan toiseen aiheeseen: jos kasvit eivät meinaa meikäläisen hoidossa kasvaa, niin pihatolla karitsat kasvavat sitten senkin edestä. Ensimmäiset pässipojat alkavat saavuttaa kolmen kuukauden iän ja piakkoin ne on erotettava uuhista.

Olen aikeissa purkaa Kalliorintaan väsäämämme aitauksen, ja uusiokäytän siihen käytetyt, nyt jo kauniisti harmaantuneet laudat uuden lammasaitauksen rakentamiseen. Lampaat saavat aivan ikioman pihaton metsätarhan kupeeseen, kunhan keksimme, kuinka saamme siirrettyä kevythirsisen vajarakennuksen vanhalta taloltamme tänne. Rakennuksen toiselle puolen olemme rakentaneet kanalan, ja toisesta puolesta saisi lampaille toimivan pihaton, kun sitä vähän eristäisi ensin.

Mutta tosiaan, takaisin aiheeseen: pässit olisi tarkoitus saada pikapuoliin erilleen uuhista, joten ne aion myydä ne pois. Musta mäyrävärityksinen pässykkä löysi jo kodin, mutta ruskeamäyrä Armas sekä isäpässi Allu (josta luovumme, koska olemme aikeissa pitää itsellämme sen tyttären) etsivät vielä kotia. Tätä kaksikkoa en tahtoisi millään myydä pataan pistettäväksi, vaan toiveissa olisi löytää niille yhdessä tai erikseen koti, jossa niiden elämä saisi jatkua vastakin. Jos siellä lukijoiden päädyssä joku etsiskelee laumaansa sylikesyä, hienovillaista, kilttiä ja rapsuteltavaa pässiä (tai kahta) joko ihan lemmikiksi tai vaikka siitokseen, niin täällä olisi tyrkyllä ☺







Ja vielä ihan ilman mitään aasinsiltoja:

Soinnuksi ja Martiksi nimeämäni joutsenpariskunta on edelleen jatkanut päivittäisiä visiittejään kotijärvemme jäällä. Olen seuraillut niitä päivittäin ja odotan innolla, asettuvatko ne tänne myös pesimään.

Olen oppinut tunnistamaan (luultavasti) Soinnun Martista koon perusteella: laulujoutsenen sukupuolitunnistuksessa koiras on yleisesti ottaen isompikokoinen ja vähän skrodempi rakenteeltaan. Olen perustanut rantapajukkoon pienen kyttäysaseman, ja ilokseni pariskunta onkin viime päivinä parkkeerannut lepäämään ja venyttelemään ihan kamerani kantamankin päähän.

Yllä olevissa kuvissa joogaavan linnun olen tulkinnut Martiksi, sillä se on selkeästi puolisoaan isompi ja rotevampi. Martti tuntuu olevan näistä myös se puuhakkaampi ja äänekkäämpi: sirorakenteisempi Sointu tyytyy usein köllöttelemään somasti jäällä, seuraillen puoliskonsa hääräilyä kommentoiden touhuja satunnaisilla tööttäyksillä.