perjantai 21. huhtikuuta 2017

Päivä elämästä

Kevät toivotettiin meillä tervetulleeksi rentoillen ja metsässä rämpien (palaan siihen vielä myöhemmin).

Venla oli pääsiäisenä ensimmäistä kertaa kaksi (!!) yötä poissa kotoa mummulassa, ja Antilla oli töistä sen verran vapaita, että muun muassa eteisen eristystyöt edistyivät huimasti (myös remppakuulumisista tulossa päivitystä piakkoin).

Meille melko epätavallisen viikonlopun jäljiltä olen tarkastellut vähän eri vinkkelistä arkeamme nyt, kun se on taas palannut normaaleihin puitteisiinsa. Ihan niitä tavallisia arkipäiviä tulee harvoin sen enempää funtsittua, ne kun ovat niin, noh, arkisia. Tavallisia. Ei juuri mainittavaa, sillä siinähän ne menevät, päivä toistaan seuraten.

Nyt ajattelin kuitenkin kertoa meidän aiiiiivan tuikitavallisesta torstaipäivästä täällä meidän työleirillä.


7.00
Herään viereltäni kuuluvaan heleään huudahdukseen: "Ka! H-ppa!". Lapsi istuu aurinkoisen näköisenä tyynyni vieressä ja osoittelee sormellaan ikkunaan. Käännän katseeni toiselle puolelleni, jossa kaksi koiraa nukkuu tyytyväisenä siinä, mistä Antti on aiemmin noussut ja lähtenyt töihin. Kuten lähes joka aamu, tänäänkin oli meidän ensitöiksemme kivuttava ikkunaan ihmettelemään takapihalla möllöttäviä hevosia.


7.30
Lämmitän Venlalle aamupalaa ja kauhon kahvinporoja suodatinpussiin. Pieni käsi nykii housunpunttiani, poski kiehnää polveani vasten. "Mam-MAM!" kuuluu lapsen suusta jo varsin käskevään sävyyn. 
Lapsen suu on auki kuin linnunpoikasella, ja minä tuuppaan sinne lusikallisen spagetti blognesea toisensa perään. Käskevä mam-MAM raikaa heti, jos jään vähänkin puhaltelemaan kuumaa ruokaa. Samalla hörpin kahvia naamariini ja kurkin ikkunasta, kuinka hevoset hivuttautuvat aidalle merkiksi siitä, että aamupala alkaisi maistua jo siihenkin osoitteeseen.

Neljännellä yrittämällä ipana ei potki enää kenkää jalastaan. Kiukuttelu loppuu, kun lasken haalariin puetun piltin lattialle, josta se lähtee oitis taapertamaan ovea kohti. Vedän tallivaatteet niskaan, en löydä taaskaan hanskan paria mistään. Lapselle alkaa tulla kuuma, naama menee jo vähän ruttuun.


8.00
"H-ppa! Lamma! H-ppa! Lamma! Miau!" Venla hihkuu ihastuksissaan tönöttäessään aidan vierustalla kuin mikäkin puutarhatonttu. Minä retkotan polvillani heinäläjässä, nyhtäen tuppoja pyöröpaalista. Lampaat määkivät kuorossa ja säntäilevät heinäkasalta toiselle sitä mukaa, kun käyn ripottelemassa heiniä pitkin poikin tarhaa. Hevoset rouskuttavat omilla kasoillaan jo tyytyväisinä, pukkaillen karitsoja välillä turvallaan pois aamupalansa päältä.
Kun jokaisella elikolla on riittävästi heinää turpansa edessä, ryhdyn kantamaan ämpäreillä vettä vesisaaveihin. Kahdeksan ämpärillisen jälkeen nappaan riemusta hihkuvan lapsen mukaani aitaukseen lampaita rapsuttelemaan.

Venla hihkuu innostuneena "aaaaaai" paijaillen karitsoja töppökädellään.



9.30
Lapsi tuhisee vaunuissaan umpiunessa. Minä harjaan hevosia ja syljeskelen suustani karvoja. Ah kevättä ja karvanlähtöä! 
Siivoan tarhasta kottikärryllisen lantaa ja levittelen ne kesäkurpitsapenkkeihin. Vielä pitäisi kasata ainakin pari kohopenkkiä ja alkaa sitten työstää juuresmaata. Kutkuttaisi jo ihan hirveästi ryhtyä maalaamaan ränsistyneen näköistä tallia, mutta pakko malttaa vielä: öisin on vielä pakkasta, ja tuleville päiville on lupailtu epävakaista säätä. 

Ryhdyn suunnittelemaan lampaiden tulevaa pihattotarhaa. Suunnitteluasteelle homma taasen jää, sillä yleensä jos alan tehdä jotain omin päin, päätyy pikkutarkka Antti kumminkin purkamaan aikaansaannokseni ja tekemään koko homman alusta. Niinpä säästän häneltä purkamisen vaivan.


Venlan päiväuniaika antaa minulle päivittäin kolmisen tuntia tehokasta työaikaa: siivoilen, kaivan ylös takapihalta esiin puskevia pelto-ohdakkeita, kannan eläimille lisää vettä, siivoan, ruokin kissat, pilkon puita, teen ruokaa, nyhdän paalista uuden satsin heiniä ja ripottelen ne eläimille... Teen siis päiväohjelmasta ne sellaiset perusjutut, jotka on sujuvampaa hoitaa ilman vilkkaan ja huomionkipeän taaperon aiheuttamia jatkuvia keskeytyksiä.


13.00
Pakolliset päiväpuhteet on suurilta osin tehty. Naamaa peittää kuran, karvan ja pölyn muodostama kasvonaamio, tukka on likainen ja hikinoro valuu selkää pitkin. Olen sytyttänyt tulen saunan padan pesään ja kannan saunalle vettä. Vilkuilen mennen tullen, näkyykö vaunuissa liikettä. Kokeilen vähän väliä, onko padan vesi jo tarpeeksi lämmintä peseytymiseen. Olen kompastua useaan otteeseen saunan kynnyksellä jaloissa pyörivään kissaan.


Vaunuista alkaa kuulua ähinää ja pienet jalat räpistelevät tomerasti makuupussissa. Voi paska. Kokeilen padan vettä. Kovin on vielä viileää.

Punnittuani vaihtoehtoja päädyn kärräämään vaunut saunan eteiseen ja nostan niiden selkänojan istuma-asentoon, jottei unosiltaan herännyt piltti hermostu. Järveltä puhaltava vilakka tuuli puhkuu suoraan saunan pesutilaan. Heitän vaatteet naulaan ja alan kauhoa noin 17-asteista vettä päälleni hölöttäen samalla ylipirteällä äänellä pitääkseni lapsen tyytyväisenä vaunuissaan, vaikka oikeasti kiroilen sisäisesti kuin merimies. Erittäin hieno suomalainen päähän, nopea vaahdotus, huuhtelu ja lisää hiljaa mielessä lausuttuja kirosanoja.


Makuupussissaan toukkaa muistuttava muksu kainaloon, pyyhe päälle ja ripeällä hölkällä sisälle. Päivän työt on hoidettu, lapsi on hymyssä suin, minä tuoksun kukkasille. Jes.




Muutama tunti kuluu sisätiloissa lähinnä siihen, että touhuan lapsen kanssa. Päivällä järjestelty huusholli on enää muisto vain, kun muksu löytää lelukoppansa. Myös vaatekaappini tyhjentyy pikkumuijan toimesta hetkessä olohuoneen lattialle. Venla tyhjentää myös astianpesukoneesta aterimia sitä mukaa, kun minä asettelen sinne lautasia. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.


18.00
Aiemmin päivällä puhaltanut tuuli tuo mukanaan pilviä ja vesisateen. Vaan eipä auta: eläimet täytyy taas käydä syöttämässä, joten pakkaan muksun jälleen kerran ulkovaatteisiin ja lähdemme ulos sateeseen.

Nuorimmat karitsat ovat taas livahtaneet aitalangan alta ja mässyttävät heinää tyytyväisenä suoraan paalista. 


 Venla on taas niin kuin ei olisi ennen eläimiä nähnytkään, ja ihastelee niitä haltioituneena aidan vierellä sen aikaa, kun minä revin heinää. Pyörittelen jälleen mielessäni toimivia ja yksinkertaisia ratkaisuja, joilla saisimme järjestettyä vapaan heinätarjoilun eläimille.

Lapsi taapertaa pitkin pihaa, minä keräilen rehuvateja ja täytän ne varastossa. Lampaiden kaurat ja kivennäiset. Hevosten kaurat, kivennäiset ja hamput. Hölkkään vateineni tarhalle, jossa lampaat alkavat rynniä aidoista sähköstä välittämättä nähdessään kauraämpärit. Tänäänkin aitalangat antavat kuitenkin sen verran periksi, etteivät napsahda poikki villapallojen rynnimisen vuoksi.

Eläimet syödä rouskuttavat. Lapsi on taaplannut pihan poikki ja löytänyt lelumoponsa, jota hän nyt innoissaan hypistelee. Ihmettelemme hetken mopoa, mutta ilma ei anna myöten lähteä nyt ajelulle. Koppaan muksun kainaloon, juoksen eteiseen ja kehun kuinka hienosti saatiin hommat hoidettua. Nostan käden ja ehdotan piltille yläfemmaa, mutta tämä pudistaa päätään eikä tee elettäkään heittääkseen läpyjä kanssani. Aha.

Kuoriuduttuamme ulkovaatteista alkaa ulko-ovelta kuulua ryskettä. Koirat ovat olleet päivän pihalla ja ovat yltä päältä kurassa (koska eivät suostuneet tulemaan kanssamme sisälle vielä päivällä, kun maa oli vielä kuivaa). En tosiaan jaksa pukea Venlaa ulkovaatteisiin enää uudestaan jotta pääsisin pesemään koirat saunalla, joten tyydyn pyyhkimään märät kurat pyyhkeellä ja harjaan isoimmat hiekat pois perskarvoista ja mahanalusista.


Nyt on aika hengähtää. Syömme lapsen kanssa pöydän ääressä, pesemme kimpassa hampaat ja vaihdamme yöpuvut päälle. Muksu haluaa syliin, joten kaappaan hänet kainalooni ja luen ääneen Suomen myyttiset linnut -kirjaa. Kuvat ovat Venlasta hirmuisen kiinnostavia. Kun lapsen silmät lupsuvat, lasken hänet makuulle sängylle pehmolelu kainalossa, ja käyn itse viereen köllimään puhelimen näytöltä kirjaa lukien. Puoli kymmenen aikoihin lapsi lakkaa härväämästä ja nukahtaa.


22.00
Kiskon haalarin yöpuvun päälle ja lähden pihalle. Kannan juomasaavit täyteen vettä. Nyhdän monta isoa kasaa heinäpaalista ja jaan eläimille iltapalan tarhaan. Lopuksi haen vielä pussillisen kissanruokaa ja hiivin pihavarastomme peränurkkaan. Siellä, vanhaan rehulaariin rakennetussa yksiössään majailee hoitosiilimme Sämpylssön. Sämpy on herännyt talvihorroksestaan ja on nyt horroksen jäljiltä lihotuskuurilla, jotta se voidaan vapauttaa takaisin kotikonnuilleen tänä keväänä.
Nappaan hanskojeni päälle vielä toiset paksut hanskat, sillä Sämpy on aika ärhäkkää mallia eikä arastele tökkäistä terävillä piikeillään, jos sitä joku erehtyy hipelöimään. Kehun siilille, että muistaa pitää äksyn asenteensa vastakin, jottei kukaan tohtisi sitten vapautuksen jälkeenkään käydä sitä kiusaamaan. Punnitsen siilin: 810 grammaa. Vielä pitää parisensataa grammaa kiriä, ennen kun voin päästää pojan hyvillä mielin synnyinseuduilleen mellastamaan ja jakamaan kiukkuisia geenejään.


00.30
Havahdun vällyjen välistä siihen, kun ovi kolahtaa. Antti tulee töistä kotiin. Vaihdamme pari sanaa, Antti kertoo, että huomenna on vain pieni työmaa ja lyhyt päivä, ja minä pyydän, että Antti vielä jaksaisi laittaa koirille ruuat. Kuulen, kuinka leipäpussi rapisee keittiössä. Sitten nukahdan.

12 kommenttia:

  1. Oi, nämä tuikitavalliset päivät on just mukavaa luettavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva, jos tykkäsit! Mä tykkään myös lukea muiden kertomuksia siitä tavallisesta arjesta :)

      Poista
  2. Ihana postaus. Lapsiperhe-arki on jokaisella niin samanlaista ja toisaalta erilaista! Vaikuttaa leppoisan työntäyteiseltä teidän päivät. Se on jännä miten lapset ovat ihan haltioissaan eläimistä, ei mene kauaa kun saat hyödyllisen apurin elukoita ruokkimaan ja jätöksiä putsaamaan. 😊 Voisin kuvitella oman kaksivuotiaan härppäkärpäsen puuhailemassa tuollaisessa ympäristössä. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on leppoisaa, välillä ei :D Mutta niinhän tuo tupppaa olemaan ihan jokaisella! Juu totta, on kyllä hassua miten kaikenlaiset elikot jaksaa pieniä kiinnostaa heti siitä alkaen kun ylipäätään mikään alkaa kiinnostaa syömisen ja nukkumisen lisäksi! Ja voi, mä niiiin odotan sitä aikaa kun pääsen nakittamaan pikkulikkaa apulaiseksi eläintenhoitohommiin ;D

      Poista
  3. Melkoista palapeliä - mutta todella hauskasti kirjoitat. Eipä taida käydä aika pitkäksi päivän mittaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Airi :)
      Hih, juu, on se aika seikkailemista välillä! Ei kyllä aika käy pitkäksi, eikä unta tarvitse iltaisin odotella, kun päivät ovat puuhaa täynnä.

      Poista
  4. Hieno päivitys. Hiki tuli lukiessa. Teidän tenavasta tulee kiva iso ihminen, kun se tajuaa eläimiä jo pienestä saakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Välillä nappula tuntuu jo pärjäävän noiden eläinten kanssa paremmin kuin minä! :D Toisinaan kyllä mietin, että kasvatankohan tässä jälkikasvustani kovaa vauhtia sellaista hullua lammasnaista. Vaikka toisaalta, ei kai siinäkään sitten mitään pahaa olisi ;D

      Poista
  5. Voi apua, on siinä hommaa, olisi vaikka ilman taaperoakin :D
    En muista kommentoinko tuonne aikaisemmin mutta luin mielenkiinnolla teidän kaikki remppapostaukset ajan kanssa. Otin opiksi "tee älä mieti" asenteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Vaikka kyllä se aina tuntuu suorastaan lomailulta tuonkin työlistan suorittaminen, jos taapero on hoidossa.

      Tuo appiukon "älkää miettikö, teette vaan!" on ollut kyllä maailman paras remonttineuvo. Sitä on tullut niinä pimeimpinä hetkinä hoettua melkein unissaankin :D

      Poista