keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Paistaa se risukasaankin



Terveiset täältä Teiskosta taasen.

Jutun juurta olisi riittänyt kirjoittaa ahkeramminkin, mutta syytän edelleen uhkaavasti kroonistuvaa aikapulaa. Kuin kirsikkana kakun päällä meidän pätkä meni päiväunilakkoon. Antin kanssa pohdimme, että kaipa se joku lapsen kehityksen kannalta vitaali kehitysvaihe on tämäkin. Tai näin koitamme itsellemme uskotella. Tänään nappula kuitenkin nukkui ensimmäistä kertaa muutamaan päivään kolmen (!!) tunnin päiväunet. Vielä viikko sitten olisin pitänyt tätä ihan perussettinä, mutta nyt oli olo kuin Monacon rinsessalla, niin ylelliseltä tuntui saada muutama tunti taaperovapaata puuhasteluaikaa keskellä päivää.

Äitikin poikkesi kahvilla. Kun palasin huohottaen omatoimilaidunnusta harrastaneita pässejä paimentamasta, ilmoitti äiti, että hänellä on huominen vapaata töistä, ja että hän oikeastaan haluaa pölliä lapsemme yökylään, ellen kauheesti asetu vastahankaan. Vähän päästä ipana istua tönötti Minin takapenkillä turvaistuimessaan virnuillen ja vilkuttaen minulle silmin nähden tyytyväisenä mummulaan lähdöstään.

Paistaa se aurinko risukasaankin.

Allu-pässi jäi poikineen rannalle ruikuttamaan uuhien lähdettyä laitumille, joten pojat päättivät lähteä ihan omatoimisesti laiduntamaan.

Jos viikko sitten kerroin viikonloppumme olleen eläimellinen, niin sitä se oli nytkin. Perjantaina veimme uuhet kesälaitumille aivan ihanaan miljööseen tässä kotipitäjässämme sijaitsevalle Liutun maalaistalolle.

Liutun maalaistalon pitäjään tutustuin talvella kotitiemme päädyssä talvensa viettävän naapurin kautta. Vanhan maalaismiljöön tiluksilla asustelee isäntäväen kaksi suomenlammasta ja yksi aasi, mutta lääniä on sen verran, etteivät tilan omat eläimet ehdi syödä heinää sitä mukaa, kun sitä kasvaa. Lisäksi tilalla pyörii kesäkahvila, vintagekirppis ja puoti, ja muutama lammas lisää pihapiirissä käyskentelemässä oli tervetullut tunnelmannostattaja. Meillä puolestaan oli uuhille laidun hakusessa, joten ratkaisu oli mitä parhain molemmille osapuolille. Uuhien kesälaitumelle on meiltä matkaakin vain muutama hassu kilometri, joten siinä on helppo piipahtaa aina, jos ikävä yllättää.
 


Hevosrintamalla on ollut myös tuulista, ja nyt todella toivon, että hevossekoilut olisi sekoiltu meidän osaltamme ainakin seuraavan kahdenkymmenen vuoden osalta. Palaan heppakuvioihin vielä tarkemmin omassa postauksessaan. Nyt kuitenkin kerrottakoon, että myös Kesärannan kaviokkaat pääsivät aloittamaan laidunkautensa.

Meillä ei tullut, harmi kyllä, talokauppojen mukana omia laidunmaita. Sen verran hieno mäihä kuitenkin kävi, että hevosten kesälaidun löytyi ihan lähestulkoon töllimme vierestä.
Talutettuamme hevoset pellolle alkoi ripsiä vettä, joten laitumelle laskua vietettiin varsin vetisissä tunnelmissa. Hepat eivät kuitenkaan tuntuneet olevan asiasta moksiskaan, kun vihreää purtavaa riitti joka puolella. Jopa lyllerösuokki Lento intoutui oikein riemulaukkaan, ennen kuin jämähti pupeltamaan ruohoa kaverinsa kanssa. Siellä saavat nyt kopottimet nautiskella täysin rinnoin täysipainoista hevosen elämää kirmaillen ja syödä mussuttaen koko kesän.

On vähän outo tunne nyt, kun hepat eivät ole enää takapihalla. Viime yönä hiivin ulos muun sakin jo nukkuessa ja hipsin tarkistamaan, että pollet viihtyivät uudella laitumellaan. Kaksi hörähdystä sentään sain, mutta minua valvottaneesta kauhukuvasta, jossa kaksi kauhusta kankeaa hevosta kirmaavat portille odottaen, että veisin ne kiireesti takaisin kotiin, ei ollut tietokaan. Saatoin siis nukkua yöni rauhassa.









keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Elämä voittaa sittenkin



 Olen melko lahjakkaasti unohtanut kaikki lupaukseni itselleni siitä, etten haali pihan puolella liikaa hommia, jotta saisin jotain joskus valmiiksikin. Nyt, sen sijaan että olisi edes vähän valmista, on paljon keskeneräistä.

Aloitin esimeriksi jossain hetkellisessä hulluudenpuuskassani kaivamaan kasvimaata, jota ei vielä pitänyt kaivaa. Päässä vaan sumeni ja jossain kohtaa sitten havahduin siihen, että olin mönkinyt ylösalaisin ison slaissin takapihaa. Nyt pitäisi sitten ehtiä kääntää loputkin, koska kesken ei tietenkään voi jättää.


Taimikasvatukseni epäonnistuivat totaalisesti. Surkean ja lyhyen elämänsä alkutaipaleensa taimet joutuivat kitkuttelemaan tilanpuutteen vuoksi pohjoiseen viettävällä ikkunalla, ja valo ei selvästikään riittänyt siinä kunnon kasvuun. Onnistuttuani pelastustoimissa tuli kuitenkin uusia murheita: Antin minulle tuomasta ruukkukukasta taimiin tarttui sekä kirva- että (vihannes?)punkkiepidemia. Ainoastaan pikkuruiset laventelin alut selvisivät tuholaishyökkäyksestä, varmastikin tuhoöttiäisiä karkottavien ominaisuuksiensa vuoksi.

Koska chilipaprikaa ja tomaattia ei näiden kämmien vuoksi omasta takaa tänä kesänä tule, päädyin ostamaan korvaajat kupsahtaneille kasveilleni puutarhamyymälästä. Avomaankurkkutilanteemme koitan vielä pelastaa ja suorakylvää muutaman siemenen maahan. Joko ne ehtivät vielä, tai sitten eivät. Mutta ainakin voin sanoa, että kaikkeni yritin.


 Puutarhamyymälästä mukaan lähti myös muutamia yrttösiä: ruukkupuutarhaan päätyivät yksivuotiset basilika ja persilja, sekä laventeli ja oregano kukkaistutusten kaveriksi talon edustalla oleviin isoihin patoihin. Monivuotisten yrttien penkkiin marjapensaiden katveeseen pistin rosmariinia, timjamia, salviaa ja lipstikkaa. Kohopenkeistä odottelen kasvavaksi kamomillaa ja mäkikuismaa, ja erääseen epämääräiseen plänttiin huiskin sinne tänne kehäkukkaa, punahattua, samettikukkaa, ahomansikkaa ja vuonankaalia.

Ensimmäistä kertaa ikinä istutin myös muutamia kesäkukkia. Ehkäpä sinne tänne ripotellut väriläiskät harhauttavat huomion(i) pois ainaisesta remonttisekamelskasta, kaivinkoneiden mylläämästä pihasta, pihalla lojuvista putkenpätkistä ja loppumattomasta risusavotasta. Talon edustalla sain ilokseni huomata myös scillojen kukkivan pirteinä kaiken romun seassa. Tulkitsin niiden ilmestymisen merkiksi siitä, että kyllä se elämä vielä voittaa.


tiistai 23. toukokuuta 2017

Eläimellinen viikonloppu




Köröttelimme viikonlopun aikana 707 kilometriä ristiin rastiin Suomea. Eläinasioilla. Kuinkas muutenkaan.

Lauantaina ajelimme Pohjanmaalle Ilmajoelle tapaamaan vanhaa ystävää, josta en ollut kuullut kymmeneen vuoteen. Kyseessä oli ensimmäinen oma hevoseni, jonka jouduin olosuhteiden pakosta myymään 11 vuotta sitten. Tyttö, jonka ratsuksi tamma tuolloin meni, menetti heppailuinnostuksensa vuosien mittaan, mutta perhe ei hennonnut enää myydä hevosta eteenpäin, ja se sai jäädä viettämään eläkepäiviään perheen lypsytilalle.
Vanha tamma on jo 24-vuotias, ja se on todella kunnioitettava ikä lämminveriselle. Vanhuus oli jättänyt jälkensä tamman ulkoiseen olemukseen, mutta oli uskomattoman hienoa huomata, että mikään muu ei ollut muuttunut: sen katseesta paistoi edelleen lempeys, viisaus ja sielukkuus ja samat hassut tavat olivat yhä tallella. Hevosesta näki, että se oli saanut elää hyvää elämää.

Tilan emäntä vei meidät myös erittäin mielenkiintoiselle kierrokselle navettaan. Nykyisen emännän isä oli perustanut aikoinaan tuon maitotilan ja aloittanut kuudellatoista lypsävällä (ja tätä olivat aikoinaan naapurit pitäneet ihan suuruudenhulluna määränä!). Nykyisin tilalla eleli toista sataa lypsävää, ja maito päätyy kaupan hyllylle Valion luomutölkissä.

Vaikka eläimiä oli melkoinen määrä, olivat niiden tilat siistit ja valoisat. Lehmillä oli navetassa parret, mutta ne eivät olleet kiinni ja saivat käyskennellä navetassa miten mielivät. Ne lompsivat myös lypsylle itse: kolme lypsyrobottia tarjoili rehuannoksia, ja lehmien aterioidessa koneet lypsivät minkä kerkesivät. Kesäaikaan lehmillä on temmellyskenttänään kymmeniä hehtaareja laidunta.

Saimme tutustua myös valvomoon, jossa pystyi koneelta seuraamaan oikeastaan kaikkea, mitä navetan puolella tapahtui. Siinä tietokoneen ruudulta numeroita tuijottaessani kävi mietin, että mahtoi olla lehmänpito hiukan erilaista silloin, kun isomummoni Lempi hoivaili ammujaan Kalliorinnassa.

Myös hieholaan pääsimme tutustumaan, ja saimmepa nähdä tilan komean sonninkin morsiantensa kanssa.

Takaisin kotia kohti ajelimme onnellisempina ja sivistyneempinä. Paluumatkalla kurvasimme Jämijärvelle ja haimme sikäläiseltä lintutilalliselta minulle myöhästyneen äitienpäivälahjan. Loppumatkan takaisin Tampereelle sylissäni kotiin kulki piipittävä laatikko, jossa matkasi neljä keltauntuvaista ankanpoikasta.



 Sunnuntaina kotimaan kiertueemme jatkui: kurvasimme taas liikenteeseen, matkaseuranamme pässikaritsa ja kiukkuinen siili. Ihan perus settiä.

Vuosi sitten meille toimitettiin hoitoon orpo siilinpoikanen, joka kasvoi meillä syksyn ja jäi vielä varmuuden vuoksi luoksemme horrostamaan talven yli. 108-grammainen pikkuinen siilinrääpäle ehti kasvaa lähes kilon painoiseksi mötikäksi, ja vihdoin koitti aika vapauttaa se takaisin synnyinseuduilleen. Siili Sämpylssön palasi kotiseudulleen Akaan Junkkariin, rauhalliseen paikkaan kauas autoteistä ja muista vaaroista.

Akaasta matkamme jatkui kohti Tiiriön ABC:tä, jossa olimme sopineet treffit lampaanostajan kanssa. Ansa-uuhemme toinen karitsa, Kesärannan Armas, vaihdettiin meidän autostamme toiseen ja jatkoi matkaansa Kotkaan asti. Kotkassa poikaa odotti monta pässikaveria sekä oma uuhilauma hellittäväksi.

Tiiriöstä ajoimme vielä Metsänkylän navetalle, jossa kävimme katselemassa eteiseen ja kylpyhuoneeseen väliovea (vielä ei löytynyt sopivaa). Tietysti paijasimme läpi myös alpakat, aasit, ponin ja lampaat ennen lähtöämme.

Pysähdyimme vielä Lakstedtin puutarhamyymälässä ostamassa tuliaisiksi kotiin kesäkukkia, muutaman yrtin taimen sekä kirsikkatomaatin ja chilin taimet. Iso suositus paikalle, kaikki kasvit olivat todella hyväkuntoisia ja hinnat edullisia!




torstai 18. toukokuuta 2017

Puuhaa pariskunnille

Tänään kuulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä käen kukkuvan. Pidän itseäni onnekkaana: käki on yksi onnea tuottavimmista linnuista kansanperinteessä, ja lähellä kukkuvan käen uskottiin tuovan erityistä lykkyä kuulijalleen.

Käestä en ikävä kyllä onnistunut saamaan kuvaa, mutta onneksi pihapiirissämme on riittänyt bongailtavaa muutenkin. Täällä asustavien lintulajien äänikirjo on niin monipuolinen, että olemme Antin kanssa vallan hurahtaneet opiskelemaan lintujen tunnistusta.
Iltaisin Antti juoksee usein huussikeikaltaan aamutakin liepeet lepattaen ja reinot jalassa lonksuen sisälle ja huutaa jo eteisessä, että mikä se semmonen lintu on mikä pitää tämmöstä ääntä että ja imitoi varsin seikkaperäisesti lintua, jota on kuunnellut huussissa istuessaan. Siinä on minullekin viikon luontoääntä kerrakseen, kun katselen uksen suussa tonottavaa oman elämänsä tukkasotkaa ja koitan tulkita hänen versioitaan lintujen äänimaailmasta. Tähänastisia lemppareitani ovat taivaanvuohi, pikkukuovi ja haapana. Eikä palokärki-imitaatiokaan huono ollut.

Mutta eipä siinä, nyt on meilläkin monen vuoden jälkeen vihdoin yhteinen harrastus.









 Ihana Martiksi ja Soinnuksi nimeämäni joutsenpariskuntamme on alkanut viihtyä aivan rantamme tuntumassa. Seistessäni rannalla ne uivat usein uteliaina lähemmäs pällistelemään minua, joten kovin arkojakaan ne eivät ole. Ihan mahtava juttu mielestäni, että ne ovat tykästyneet juuri tähän meidän suojaisaan järvenpoukamaamme, sillä harvoin sitä sattuu saamaan naapureita, jotka ovat näin kauniita katsella! Tämän pariskunnan yhteinen harrastus näyttäisi olevan lipuminen. Ei yhtään huono pariskunta-aktiviteetti sekään. Ehkä nappaamme isännän kanssa vinkistä vaarin ja kokeilemme joku kerta.

Tässä samaisessa poukamassa viihtyy iso liuta myös pienempiä sorsalintuja. Telkkäpariskunnan lisäksi kaislikoissamme hengailee iso kööri koiraspuolisia sinisorsia, ja haapanapariskuntakin käy rannassamme kiljahtelemassa.

Herra ja Rouva Haapana
Herrasmiesliiga

perjantai 12. toukokuuta 2017

Lampaiden karkureissu - VIDEO

Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel tälle blogille. Täten otamme harppauksen kohti uutta aikaa ja astumme videopäivitysten aikakaudelle. Olkaa siis armollisia (vaikka niinhän te olette aina).

Videopostauksen teko on ollut suunnitelmissani jo pitkään, ja minulla, ihan totta, oli hommaan oikein suunnitelmakin. Eilen illalla tuli kuitenkin napattua videokamera mukaan lampaiden karatessa iltamyöhällä naapurin vihreämpiä ruohonkorsia syömään. Blogin ensimmäinen videopostaus jatkakoon siis blogin tyypillistä sekametelisoppa-linjaa.

Lampaat ovat nyt hullaantuneet ensimmäisten vihreiden ruohotuppojen ilmaantumisesta. Pienin uuhemme Ansa on aina ollut varsinainen aitojen uhmaaja, ja sen kaksi karitsaa, Arvi ja Armas, seuraavat nykyisin perässä Ansan karkureissuille. Videolla vilahtava "paimensauva" on meidän isännän sählymaila. Ja anteeksi ajoittainen huohotukseni, noiden villapyllyjen kiinni saamiseksi joutuu välillä juoksemaan!


tiistai 9. toukokuuta 2017

Ajankohtaisia villiyrttejä: Nokkonen, vuohenputki, poimulehti ja ahomansikka

 Vaikka epävakainen, härmäläinen suvisää ei olekaan tänä vuonna antanut varsinaisesti lentävää lähtöä villiyrttien keruukauteen eli hortoilukauteen, on ainakin täällä Tampereen leveyspiireillä asti saatu jo nautiskella ensimmäisistä villivihanneksista.

Hortoilukausi on näin keväisin parhaimmillaan, sillä kasvien nuorissa versoissa ravintoainepitoisuudet ovat nappeimmillaan ja makukin on nuorissa villivihanneksissa ihan ensiluokkainen.

Kevään myötä olen päässyt nyt ensikertaa tutustumaan töllin takapihalla kasvaviin luonnonyrtteihin, rohtokasveihin ja villivihanneksiin. Tässäpä teille neljä nyt versovaa kasvia, joita on helppo löytää ja jotka taittuvat niin ravinto- kuin rohtokäyttöönkin.


NOKKONEN  Urtica dioica


Nokkonen on mitä monikäyttöisin ja kiehtovin kasvi, ja ehdoton henkilökohtainen suosikkini. Se edistää muiden kasvien, erityisesti herukoiden ja hedelmäpuiden, kasvua, ja onkin siksi puutarhurin paras kaveri. Nokkosta löytääkin puutarhassa parhaiten juuri marjapensaiden ja hedelmäpuiden juurilta - varsin havainnollistava esimerkki luonnon omasta kumppanuusviljelystä.

Nokkonen on erinomainen ruokakasvi ja taipuu käytettäväksi pinaatin tapaan lähes tulkoon missä vain. Oma suosikkini on sekoittaa tuoreita nokkosenversoja aamusmoothieen marjojen sekaan. Siitä voi tehdä muhennoksia, täytteitä, paistoksia, keittoja, lettuja, siirappia, teetä... Oikeasti melkein mitä vain.

Rohtokäytössä nokkosta on käytetty lähestulkoon joka vaivaan. Yleisesti se mielletään yleiskuntoa kohottavana jasairauksia ehkäisevänä kasvina, ja ennen vanhaan sitä on käytetty myös vastalääkkeenä erilaisiin myrkytystiloihin. Korkean rautapitoisuutensa vuoksi se on hyvä lääke hemoglobiinin nostamiseen ja anemian hoitamiseen. Nokkosella on rohtokäytössä vankka maine myös hedelmällisyyden edistäjänä. Liekö sitten sattumaa vaiko eikö, mutta itse tulin raskaaksi kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen silloin pari vuotta sitten juuri siitä kuukautiskierrosta, jolloin nautin nokkosenversoja koko kierron ajan joka aamu smoothieni seassa ;) Ei se ota, jos ei annakaan!

Nokkonen taipuu sisäisesti nauttimisen ohella myös ulkoiseen käyttöön. Nokkostee pesuvedessä tuo kaunista kiiltoa hiuksiin, ja päänahkaan hangattuna sen sanotaan edistävän hiusten kasvua. Myös ihoa nokkostee hellii.




VUOHENPUTKI  Aegopodium podagraria


Vuohenputki on varsin mainio villivihannes jo ihan siitäkin syystä, että sitä löytää ihan mistä vaan. Toisin kuin nokkonen, tämä kasvi ei useinkaan ole puutarhurien suosiossa, sillä se on varsin sitkeä ja tukahduttaa helposti isoina mattoina kasvaessaan muut lajit alleen. Vuohenputki on entinen inhokkikasvini, mutta opeteltuani käyttämään sitä ravintomielessä, olemme oppineet tulemaan keskenämme toimeen.
Vuohenputki on aivan loistava villivihannes, joka taipuu ravinnepitoiseksi raaka-aineeksi melkein mihin vaan ruokaan. Mitä nuorempana vuohenputken keräät, sen parempi maku. Itse suosin sitä useimmiten salaateissa ja piirakkatäytteissä. Kuten nokkosen, niin myös tämänkin kasvin kohdalla vain mielikuvitus on rajana, jos siitä haluaa ryhtyä jotain kokkailemaan.

Meillä vuohenputkea niitetään kesäisin paljon myös eläinten rehuksi. Joidenkin olen kuullut kertoneen, että hevosille vuohenputki ei aina maistu, mutta ainakin meidän hummilla ei ole ollut tämän suhteen ongelmia. Myös lampaat ja kanat popsivat vuohenputkea mielellään.

Vuohenputken ruokakäyttöä tunnutaan usein arastelevan, sillä osa sen näköislajeista on myrkyllisiä. Kukat näillä lajeilla muistuttavatkin kieltämättä erehdyttävästi toisiaan, mutta lehdistään vuohenputken tunnistaa kuitenkin helposti: siinä missä esimerkiksi myrkyllisen hukanputken tunnistaa sen monihaaraisista lehdistä (hukanputki LuontoPortissa), ovat vuohenputken lehdet malliltaan pyöreämmät ja simppelimmät: varsi haarautuu kolmeen osaan, ja kunkin haaran päässä kasvaa kolme lehteä. Lehtiensä muodolta samankaltainen karhunputki on ehkä helpoin sekoittaa vuohenputkeen, mutta se on niin ikään myrkytön ja ravintokasviksi kelpaava. Lajit on kuitenkin syytä opetella tunnistamaan, jottei tule vahingossa popsineeksi vuohenputken myrkyllisiä sukulaisia.

Vuohenputken aukeava lehtiverso ja jo auennut lehti.


POIMULEHTI  Alchemilla vulgaris


Poimulehden pintaan kerääntynyttä aamukastetta on varmasti hyvinkin moni hörppinyt pikkunassikkana, ja kasvin keräämä kaste on ollut aikoinaan kovassa huudossa myös maagisissa tarkoituksissa.
Poimulehti taipuu ruuanlaitossa esimerkiksi keittoihin ja salaatteihin, mutta erityisesti rohtokäytössä kasvi on varsin tunnettu ja arvostettu.
Poimulehti tunnetaan erityisesti 'naisten rohtona', ja sillä onkin varsin suotuisa vaikutus moniin naisellisiin vaivoihin: sitä on käytetty lääkkeenä niin vaihdevuosiin, kuukautiskipuihin kuin hedelmällisyyden lisäämiseenkin. Poimulehti on verenvuotoa tyrehdyttävä, limakalvoja supistava  ja tulehduksia laskeva rohto, ja sitä pidetään myös muiden kasvien lääkinnällisiä ominaisuuksia voimistavana kasvina.

Itse olen tavannut kerätä poimulehteä kuivattavaksi ja haudutan siitä teetä kuukautiskipujen lievitykseen. Myös vatsakipuihin poimulehtitee on hyvä apu sen ruuansulatusvaivoja ja ilmavaivoja helpottavan vaikutuksen vuoksi. Meillä sekä mies että minä olemme vatsojemme kanssa herkkiä ja moniongelmaisia, joten poimulehti on meidän huushollissamme usein käytössä.



AHOMANSIKKA  Fragaria vesca


Aho- eli kotoisammin metsämansikan marjat ovat jokaiselle varmasti tuttu juttu, mutta myös kasvin lehtiä voi hyödyntää niin ravintona kuin rohdoskäytössäkin. 
Rohdoskäyttöön lehdet on hyvä kerätä ennen kukintaa. Kasvi toimii hyvänä rohtona ruuansulatusvaivoihin, hengitystietulehduksiin ja virtsanerityksen lisäämiseen. Kurlausvetenä käytettynä mansikan lehdistä haudutettu tee myös vahvistaa ikeniä.

Lehtiä hyödyntäessä on hyvä kuitenkin huomioida, että niiden sisältämät aineet voivat etenkin suurina määrinä aiheuttaa herkistymistä auringolle, ja aiheuttaa sitä myöten aurinkoihottumaa. Kasvia kannattaakin käyttää ensisijaisesti täsmälääkkeenä jatkuvaa käyttöä välttäen.

Toukotöitä




Pari viime viikkoa ovat kuluneet kiirettä pitäen toukotöiden parissa. Vappuiset lumisateet saivat kaipaamaan kesän vihreyttä niin, että hankin sisälle kotiin muutamia uusia viherkasveja ja ruukkuyrttejä. Lumipäiviä seurannut lämmin jakso herätteli kasvit vihertämään myös ulkosalla. Nyt meillä rehottaa vihreää sekä ulkona että sisällä. Molempi parempi.



Haimme Kalliorinnasta peräkärryllisen viime keväänä kompostiin pistämääni hevosenlantaa, joka oli ehtinyt vuoden aikana muhiutua mullaksi. Tällä "kotitekoisella" mullalla päällystin kohopenkit, ja kuormasta riitti multaa vielä yhteen juuresmaahankin. Juures- ja perunamaat sijoittelen talon itäpäätyyn, johon aamupäivän aurinko paistaa mukavasti, muttei kuitenkaan pääse paahtamaan. Jos joskus saamme satoa kellariin vietäväksi asti, on juuresmailta lyhyt matka maakellarille. Ikään kuin sillä tämän kokoisella tontilla nyt olisi suurestikaan merkitystä.



Aitoja olemme pystytelleet vähän sinne sun tänne. Koska tontillamme on kosolti mäntyjä ja koivuja, löytyy pihalta myös hitokseen risuja. Risuista kasautui oikein asiansa ajava pätkä aitaa, joka sekä rajaa puutarha-aluetta, että toimii näkösuojana epäsiistille tallintaukselle.

Kalliorinnasta purettua vanhan pihattotarhan aitalautaa olemme uusiokäyttäneet uuteen lammasaitaukseen. Lampaat tulevat saamaan ensi talveksi oman pihaton ja metsätarhan. Yhteiselo hevosten kanssa samassa aitauksessa ei ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia, mutta katsoimme kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi järjestää sekä hevosille että lampaille ihan omat tilansa. Toivon myös, että uuden lammashaan kuiva metsäpohja auttaisi pitämään lampaiden villat vastaisuudessa siistimpänä.



Järven viimeisetkin jäät sulivat ennen vappua, ja erilaisten vesilintujen kevättouhotuksia on ollut ilo seurailla eturivin paikoilta kannonnokassa istuen. Laulujoutsenpari Martti ja Sointu asettuivat, kuten aiemmin uumoilin, pesimään järvemme länsirannalle. Erilaisia sorsalintuja näkyy paljon, ja erityisesti telkkäkoiraiden kilpamachoilu välinpitämättömän oloisen naaraan ympärillä on ollut hupaisaa seurattavaa. Uusi, mielenkiintoinen tuttavuus meille on ollut kaulushaikara, joka aina illan tullen alkaa töräyttelemään reviirilaulantaansa jossain rantojen ruovikoissa. Kyseistä tirppaa emme ole vilaukseltakaan nähneet, mutta sen matala, hyvin paljon pulloon puhaltamista muistuttava ääni on varsin erottuva ja tunnistettava.

Myös oma vesipetomme Elli on jo vakaasti päättänyt, että vesi on riittävän lämmintä jokapäiväiseen pulikointiin. Koiraa ei saa järvestä pois, vaikka kuinka rannalla uhittelisin, että joku nälkänen hauki saa susta vielä herkkupalan. Luulen, että tuo meidän nelikiloinen uimamaisterimme onkin ollut edellisessä elämässään piisami.