tiistai 9. toukokuuta 2017

Ajankohtaisia villiyrttejä: Nokkonen, vuohenputki, poimulehti ja ahomansikka

 Vaikka epävakainen, härmäläinen suvisää ei olekaan tänä vuonna antanut varsinaisesti lentävää lähtöä villiyrttien keruukauteen eli hortoilukauteen, on ainakin täällä Tampereen leveyspiireillä asti saatu jo nautiskella ensimmäisistä villivihanneksista.

Hortoilukausi on näin keväisin parhaimmillaan, sillä kasvien nuorissa versoissa ravintoainepitoisuudet ovat nappeimmillaan ja makukin on nuorissa villivihanneksissa ihan ensiluokkainen.

Kevään myötä olen päässyt nyt ensikertaa tutustumaan töllin takapihalla kasvaviin luonnonyrtteihin, rohtokasveihin ja villivihanneksiin. Tässäpä teille neljä nyt versovaa kasvia, joita on helppo löytää ja jotka taittuvat niin ravinto- kuin rohtokäyttöönkin.


NOKKONEN  Urtica dioica


Nokkonen on mitä monikäyttöisin ja kiehtovin kasvi, ja ehdoton henkilökohtainen suosikkini. Se edistää muiden kasvien, erityisesti herukoiden ja hedelmäpuiden, kasvua, ja onkin siksi puutarhurin paras kaveri. Nokkosta löytääkin puutarhassa parhaiten juuri marjapensaiden ja hedelmäpuiden juurilta - varsin havainnollistava esimerkki luonnon omasta kumppanuusviljelystä.

Nokkonen on erinomainen ruokakasvi ja taipuu käytettäväksi pinaatin tapaan lähes tulkoon missä vain. Oma suosikkini on sekoittaa tuoreita nokkosenversoja aamusmoothieen marjojen sekaan. Siitä voi tehdä muhennoksia, täytteitä, paistoksia, keittoja, lettuja, siirappia, teetä... Oikeasti melkein mitä vain.

Rohtokäytössä nokkosta on käytetty lähestulkoon joka vaivaan. Yleisesti se mielletään yleiskuntoa kohottavana jasairauksia ehkäisevänä kasvina, ja ennen vanhaan sitä on käytetty myös vastalääkkeenä erilaisiin myrkytystiloihin. Korkean rautapitoisuutensa vuoksi se on hyvä lääke hemoglobiinin nostamiseen ja anemian hoitamiseen. Nokkosella on rohtokäytössä vankka maine myös hedelmällisyyden edistäjänä. Liekö sitten sattumaa vaiko eikö, mutta itse tulin raskaaksi kolmen vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen silloin pari vuotta sitten juuri siitä kuukautiskierrosta, jolloin nautin nokkosenversoja koko kierron ajan joka aamu smoothieni seassa ;) Ei se ota, jos ei annakaan!

Nokkonen taipuu sisäisesti nauttimisen ohella myös ulkoiseen käyttöön. Nokkostee pesuvedessä tuo kaunista kiiltoa hiuksiin, ja päänahkaan hangattuna sen sanotaan edistävän hiusten kasvua. Myös ihoa nokkostee hellii.




VUOHENPUTKI  Aegopodium podagraria


Vuohenputki on varsin mainio villivihannes jo ihan siitäkin syystä, että sitä löytää ihan mistä vaan. Toisin kuin nokkonen, tämä kasvi ei useinkaan ole puutarhurien suosiossa, sillä se on varsin sitkeä ja tukahduttaa helposti isoina mattoina kasvaessaan muut lajit alleen. Vuohenputki on entinen inhokkikasvini, mutta opeteltuani käyttämään sitä ravintomielessä, olemme oppineet tulemaan keskenämme toimeen.
Vuohenputki on aivan loistava villivihannes, joka taipuu ravinnepitoiseksi raaka-aineeksi melkein mihin vaan ruokaan. Mitä nuorempana vuohenputken keräät, sen parempi maku. Itse suosin sitä useimmiten salaateissa ja piirakkatäytteissä. Kuten nokkosen, niin myös tämänkin kasvin kohdalla vain mielikuvitus on rajana, jos siitä haluaa ryhtyä jotain kokkailemaan.

Meillä vuohenputkea niitetään kesäisin paljon myös eläinten rehuksi. Joidenkin olen kuullut kertoneen, että hevosille vuohenputki ei aina maistu, mutta ainakin meidän hummilla ei ole ollut tämän suhteen ongelmia. Myös lampaat ja kanat popsivat vuohenputkea mielellään.

Vuohenputken ruokakäyttöä tunnutaan usein arastelevan, sillä osa sen näköislajeista on myrkyllisiä. Kukat näillä lajeilla muistuttavatkin kieltämättä erehdyttävästi toisiaan, mutta lehdistään vuohenputken tunnistaa kuitenkin helposti: siinä missä esimerkiksi myrkyllisen hukanputken tunnistaa sen monihaaraisista lehdistä (hukanputki LuontoPortissa), ovat vuohenputken lehdet malliltaan pyöreämmät ja simppelimmät: varsi haarautuu kolmeen osaan, ja kunkin haaran päässä kasvaa kolme lehteä. Lehtiensä muodolta samankaltainen karhunputki on ehkä helpoin sekoittaa vuohenputkeen, mutta se on niin ikään myrkytön ja ravintokasviksi kelpaava. Lajit on kuitenkin syytä opetella tunnistamaan, jottei tule vahingossa popsineeksi vuohenputken myrkyllisiä sukulaisia.

Vuohenputken aukeava lehtiverso ja jo auennut lehti.


POIMULEHTI  Alchemilla vulgaris


Poimulehden pintaan kerääntynyttä aamukastetta on varmasti hyvinkin moni hörppinyt pikkunassikkana, ja kasvin keräämä kaste on ollut aikoinaan kovassa huudossa myös maagisissa tarkoituksissa.
Poimulehti taipuu ruuanlaitossa esimerkiksi keittoihin ja salaatteihin, mutta erityisesti rohtokäytössä kasvi on varsin tunnettu ja arvostettu.
Poimulehti tunnetaan erityisesti 'naisten rohtona', ja sillä onkin varsin suotuisa vaikutus moniin naisellisiin vaivoihin: sitä on käytetty lääkkeenä niin vaihdevuosiin, kuukautiskipuihin kuin hedelmällisyyden lisäämiseenkin. Poimulehti on verenvuotoa tyrehdyttävä, limakalvoja supistava  ja tulehduksia laskeva rohto, ja sitä pidetään myös muiden kasvien lääkinnällisiä ominaisuuksia voimistavana kasvina.

Itse olen tavannut kerätä poimulehteä kuivattavaksi ja haudutan siitä teetä kuukautiskipujen lievitykseen. Myös vatsakipuihin poimulehtitee on hyvä apu sen ruuansulatusvaivoja ja ilmavaivoja helpottavan vaikutuksen vuoksi. Meillä sekä mies että minä olemme vatsojemme kanssa herkkiä ja moniongelmaisia, joten poimulehti on meidän huushollissamme usein käytössä.



AHOMANSIKKA  Fragaria vesca


Aho- eli kotoisammin metsämansikan marjat ovat jokaiselle varmasti tuttu juttu, mutta myös kasvin lehtiä voi hyödyntää niin ravintona kuin rohdoskäytössäkin. 
Rohdoskäyttöön lehdet on hyvä kerätä ennen kukintaa. Kasvi toimii hyvänä rohtona ruuansulatusvaivoihin, hengitystietulehduksiin ja virtsanerityksen lisäämiseen. Kurlausvetenä käytettynä mansikan lehdistä haudutettu tee myös vahvistaa ikeniä.

Lehtiä hyödyntäessä on hyvä kuitenkin huomioida, että niiden sisältämät aineet voivat etenkin suurina määrinä aiheuttaa herkistymistä auringolle, ja aiheuttaa sitä myöten aurinkoihottumaa. Kasvia kannattaakin käyttää ensisijaisesti täsmälääkkeenä jatkuvaa käyttöä välttäen.

4 kommenttia:

  1. Tässä kylmässä keväässä on se etu, että villivihanneksien keräämiseen on enemmän aikaa. Siis että ne eivät hujahda liian isoiksi liian nopeasti. Minun tulee kerättyä eniten nokkosta ja vuohenputkea, mutta tuota poimulehteäkin voisin kokeilla vatsavaivoihin, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! :) Sen olen huomannut tässä meidän pohjoiseen viettävällä tontilla, että nuo yllä mainitut villivihanneksetkin on valtaosin vielä liian pikkuisia kerättäväksi. Vanhassa kodissa, jossa isäni nykyään asun, käyn keräämässä kasveja tämän tästä ja siellä ne rehottavatkin jo paljon reippaammin, kun aurinko pääsee porottamaan pihaan paljon paremmin. Mutta eipä olisi enää esimerkiksi viime vuonna näin hienosti versoja löytänyt, kun kaikki kasvu oli tähän aikaan jo täydessä vauhdissa!

      Poista
  2. Meillä nokkonenkin on vielä hirveän pienellä alulla. Odottelen koko ajan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä. Vasta olen tästä omasta pihasta yhden pienen satsin raaskinut nokkosta kerätä. Vanhan kodin pihasta olen kerännyt jo desikaupalla, kun sinne aurinkokin paistaa tätä meidän metsäistä pihaa paremmin. Sinne on täältä meiltä 50 kilometriä matkaa, ja kun vanhan kotimme pihassa toissapäivänä keräilin jo nokkosia, laittoi isäntä kuvaviestiä siitä 50km rannikolle päin kuvan, ja siellä oli ihan täysi talvi! Oli siellä siis työreissulla.

      Kyllä on ihme kevät.

      Poista