keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Paistaa se risukasaankin



Terveiset täältä Teiskosta taasen.

Jutun juurta olisi riittänyt kirjoittaa ahkeramminkin, mutta syytän edelleen uhkaavasti kroonistuvaa aikapulaa. Kuin kirsikkana kakun päällä meidän pätkä meni päiväunilakkoon. Antin kanssa pohdimme, että kaipa se joku lapsen kehityksen kannalta vitaali kehitysvaihe on tämäkin. Tai näin koitamme itsellemme uskotella. Tänään nappula kuitenkin nukkui ensimmäistä kertaa muutamaan päivään kolmen (!!) tunnin päiväunet. Vielä viikko sitten olisin pitänyt tätä ihan perussettinä, mutta nyt oli olo kuin Monacon rinsessalla, niin ylelliseltä tuntui saada muutama tunti taaperovapaata puuhasteluaikaa keskellä päivää.

Äitikin poikkesi kahvilla. Kun palasin huohottaen omatoimilaidunnusta harrastaneita pässejä paimentamasta, ilmoitti äiti, että hänellä on huominen vapaata töistä, ja että hän oikeastaan haluaa pölliä lapsemme yökylään, ellen kauheesti asetu vastahankaan. Vähän päästä ipana istua tönötti Minin takapenkillä turvaistuimessaan virnuillen ja vilkuttaen minulle silmin nähden tyytyväisenä mummulaan lähdöstään.

Paistaa se aurinko risukasaankin.

Allu-pässi jäi poikineen rannalle ruikuttamaan uuhien lähdettyä laitumille, joten pojat päättivät lähteä ihan omatoimisesti laiduntamaan.

Jos viikko sitten kerroin viikonloppumme olleen eläimellinen, niin sitä se oli nytkin. Perjantaina veimme uuhet kesälaitumille aivan ihanaan miljööseen tässä kotipitäjässämme sijaitsevalle Liutun maalaistalolle.

Liutun maalaistalon pitäjään tutustuin talvella kotitiemme päädyssä talvensa viettävän naapurin kautta. Vanhan maalaismiljöön tiluksilla asustelee isäntäväen kaksi suomenlammasta ja yksi aasi, mutta lääniä on sen verran, etteivät tilan omat eläimet ehdi syödä heinää sitä mukaa, kun sitä kasvaa. Lisäksi tilalla pyörii kesäkahvila, vintagekirppis ja puoti, ja muutama lammas lisää pihapiirissä käyskentelemässä oli tervetullut tunnelmannostattaja. Meillä puolestaan oli uuhille laidun hakusessa, joten ratkaisu oli mitä parhain molemmille osapuolille. Uuhien kesälaitumelle on meiltä matkaakin vain muutama hassu kilometri, joten siinä on helppo piipahtaa aina, jos ikävä yllättää.
 


Hevosrintamalla on ollut myös tuulista, ja nyt todella toivon, että hevossekoilut olisi sekoiltu meidän osaltamme ainakin seuraavan kahdenkymmenen vuoden osalta. Palaan heppakuvioihin vielä tarkemmin omassa postauksessaan. Nyt kuitenkin kerrottakoon, että myös Kesärannan kaviokkaat pääsivät aloittamaan laidunkautensa.

Meillä ei tullut, harmi kyllä, talokauppojen mukana omia laidunmaita. Sen verran hieno mäihä kuitenkin kävi, että hevosten kesälaidun löytyi ihan lähestulkoon töllimme vierestä.
Talutettuamme hevoset pellolle alkoi ripsiä vettä, joten laitumelle laskua vietettiin varsin vetisissä tunnelmissa. Hepat eivät kuitenkaan tuntuneet olevan asiasta moksiskaan, kun vihreää purtavaa riitti joka puolella. Jopa lyllerösuokki Lento intoutui oikein riemulaukkaan, ennen kuin jämähti pupeltamaan ruohoa kaverinsa kanssa. Siellä saavat nyt kopottimet nautiskella täysin rinnoin täysipainoista hevosen elämää kirmaillen ja syödä mussuttaen koko kesän.

On vähän outo tunne nyt, kun hepat eivät ole enää takapihalla. Viime yönä hiivin ulos muun sakin jo nukkuessa ja hipsin tarkistamaan, että pollet viihtyivät uudella laitumellaan. Kaksi hörähdystä sentään sain, mutta minua valvottaneesta kauhukuvasta, jossa kaksi kauhusta kankeaa hevosta kirmaavat portille odottaen, että veisin ne kiireesti takaisin kotiin, ei ollut tietokaan. Saatoin siis nukkua yöni rauhassa.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti