tiistai 9. toukokuuta 2017

Toukotöitä




Pari viime viikkoa ovat kuluneet kiirettä pitäen toukotöiden parissa. Vappuiset lumisateet saivat kaipaamaan kesän vihreyttä niin, että hankin sisälle kotiin muutamia uusia viherkasveja ja ruukkuyrttejä. Lumipäiviä seurannut lämmin jakso herätteli kasvit vihertämään myös ulkosalla. Nyt meillä rehottaa vihreää sekä ulkona että sisällä. Molempi parempi.



Haimme Kalliorinnasta peräkärryllisen viime keväänä kompostiin pistämääni hevosenlantaa, joka oli ehtinyt vuoden aikana muhiutua mullaksi. Tällä "kotitekoisella" mullalla päällystin kohopenkit, ja kuormasta riitti multaa vielä yhteen juuresmaahankin. Juures- ja perunamaat sijoittelen talon itäpäätyyn, johon aamupäivän aurinko paistaa mukavasti, muttei kuitenkaan pääse paahtamaan. Jos joskus saamme satoa kellariin vietäväksi asti, on juuresmailta lyhyt matka maakellarille. Ikään kuin sillä tämän kokoisella tontilla nyt olisi suurestikaan merkitystä.



Aitoja olemme pystytelleet vähän sinne sun tänne. Koska tontillamme on kosolti mäntyjä ja koivuja, löytyy pihalta myös hitokseen risuja. Risuista kasautui oikein asiansa ajava pätkä aitaa, joka sekä rajaa puutarha-aluetta, että toimii näkösuojana epäsiistille tallintaukselle.

Kalliorinnasta purettua vanhan pihattotarhan aitalautaa olemme uusiokäyttäneet uuteen lammasaitaukseen. Lampaat tulevat saamaan ensi talveksi oman pihaton ja metsätarhan. Yhteiselo hevosten kanssa samassa aitauksessa ei ole tuottanut minkäänlaisia ongelmia, mutta katsoimme kuitenkin parhaaksi vaihtoehdoksi järjestää sekä hevosille että lampaille ihan omat tilansa. Toivon myös, että uuden lammashaan kuiva metsäpohja auttaisi pitämään lampaiden villat vastaisuudessa siistimpänä.



Järven viimeisetkin jäät sulivat ennen vappua, ja erilaisten vesilintujen kevättouhotuksia on ollut ilo seurailla eturivin paikoilta kannonnokassa istuen. Laulujoutsenpari Martti ja Sointu asettuivat, kuten aiemmin uumoilin, pesimään järvemme länsirannalle. Erilaisia sorsalintuja näkyy paljon, ja erityisesti telkkäkoiraiden kilpamachoilu välinpitämättömän oloisen naaraan ympärillä on ollut hupaisaa seurattavaa. Uusi, mielenkiintoinen tuttavuus meille on ollut kaulushaikara, joka aina illan tullen alkaa töräyttelemään reviirilaulantaansa jossain rantojen ruovikoissa. Kyseistä tirppaa emme ole vilaukseltakaan nähneet, mutta sen matala, hyvin paljon pulloon puhaltamista muistuttava ääni on varsin erottuva ja tunnistettava.

Myös oma vesipetomme Elli on jo vakaasti päättänyt, että vesi on riittävän lämmintä jokapäiväiseen pulikointiin. Koiraa ei saa järvestä pois, vaikka kuinka rannalla uhittelisin, että joku nälkänen hauki saa susta vielä herkkupalan. Luulen, että tuo meidän nelikiloinen uimamaisterimme onkin ollut edellisessä elämässään piisami.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti