maanantai 19. kesäkuuta 2017

Kanojen saapuminen ja surkeiden sattumusten päivä


Jos alkuviikosta sattui ja tapahtui, niin loppuviikko se vasta hulabaloota olikin. Taitaa olla parempi purkaa raporttia osiin, että joku edes vähäinen tolkku säilyy.

Torstain ihana juttu oli kanojen muutto vihdoin Kesärantaan. Meillä ei ole täällä vielä talviasuttavaa kanalaa, vaan sellainen olisi tarkoitus rakentaa syksyllä. Siihen saakka minulla on ollut rakenteilla pikkuinen kesäasuttava kanankoppero, mutta projekti on aina jäänyt muiden kiirusten jalkoihin ja kesäkanalan vinossa vinksottava ranka on jäänyt tönöttämään pihan perälle kuin nalli kalliolle.

Kunnes sitten tajusin että ei saakeli, meillähän on eläimet laitumilla ja pässit lautatarhassa. Ja talli on ollut kuukauden tyhjillään. Ja kukaan ei ole tätä tajunnut.

Palataan muuttotunnelmiin vielä myöhemmin.


Kanojen saaminen kotiin oli tervetullut piristysruiske, sillä edellisen päivän aamu paljastui ihan kertakaikkisen hirveäksi. Heräsin tekstiviestiin, jossa seisoi, että hevoset olivat kaataneet aitaa laidunlohkojen välissä, ja että meidän ja naapurilohkon hevoset mellastivat kaikki samassa tilassa. Ensimmäinen oletukseni oli tietysti, että paikalta löytyisi vähintäänkin ruumiita, joten kiskoin päälleni ensimmäiset käteen osuneet vaatteet, kaappasin unisen lapsen suoraan sängystä vaunuihin ja lähdin hölkkäämään laitumelle.

Vahinkoja ei ollut päässyt sattumaan onneksi, vaikka tunnelma kieltämättä aika sähköinen hevosten keskuudessa olikin: naapurilohkon Saana-tamma oli kiimassa ja keikisteli meidän ruunillemme minkä kerkesi. Lento oli tästä varsin riemuissaan ja oli selvästi löytänyt sisäisen oriinsa uudelleen ja jahtasi vieraita ruunia ympäri laidunta korvat luimussa koittaen omia tamman, tämän vinkuessa ja pörheltäessä häntä töttöröllä kaiken hässäkän keskellä. Naapurilohkon hevosten omistaja kertoi, että tammalla oli vähän taipumusta karata kiimassa vieraisiin miehiin sähkölankojenkin läpi.

Saimme aidat pystytettyä Venlan tönöttäessä vaunuissa ihmettelemässä erikoista aamuohjelmaa. Aivoni olivat aivan jumissa aamukahvin puutteessa, ja Venlakin oli joutunut seuraamaan aitatalkoita ilman aamupalaa. Onneksi pätkää ei tuntunut haittaavan, kaipa aamupala unohtui siinä hevosia katsellessa ja ihhahaa-ääniä päästellessä.

Päästyämme kotiin syötin lapsen ja pistin kahvit tippumaan. Vilkaisin ikkunasta ulos takapihalle. Ei helvetti soikoon, tallin ovi on auki. Olin illalla käynyt keräämässä ankat talliin yöpuulle ja sulkenut perässäni oven.Mutta minun oli täytynyt unohtaa laittaa ovi illalla säppiin.

Kurkin tallin joka nurkan ja kiersin pihan. Tipu-tipu-tiputtelin ympäriinsä ja tutkin marjapensaiden juuret. Mistään ei kuulunut ankanpoikasten tuttua piipitystä, puristava tunne rinnassa voimistui.
Etsin ankkoja pitkin tienoita, kunnes laitumien läheltä metsänreunasta löysin kasan untuvia. Untuvien vana jatkui metsään. Myöhemmin Antti löysi toisen ankan kuolleena tonttimme reunasta. Joku peto, tarina ei kerro mikä, oli tappanut ankanpoikaset ja vienyt ainakin yhden niistä mennessään. 

Eipä olisi karmeammin voinut keskiviikko alkaa. 


 Antti haki kanat Kalliorinnasta kotiin myöhään seuraavan päivän iltana. Kanat ihmettelivät hetken uutta kotiaan, mutta uteliaisuus voitti pian arkailun. Edellispäivän järkytysten jälkeen oli ihana seurailla, kuinka kotkottimet kuopivat ja tutkailivat uutta reviiriään silmin nähden tyytyväisinä. Olkoonkin, että ne kuopivat kohopenkit leväälleen katkoen samalla viimeisenkin kitukasvuisen kesäkurpitsan taimeni. Ei tuntunut enää siinä konkurssissa.


 Ilmeisestikään surkeita sattumuksia ei ollut kuitenkaan sattunut tarpeeksi, sillä vielä seurasi lisää. Sen verran paljastan, että tapaukseen liittyi pikkuveljeni huoli Antin hyvinvoinnista, kotkan lailla lentänyt kukko ja yllättävän löydön tehnyt naapuri. Mutta siitä lisää pian. Nyt täytyy mennä lukitsemaan kanalan ovi.


Jälkimuokkaus: tämä surkeiden sattumusten päivä olikin tosiaan keskiviikko, ja kanat saatiin kotiin seuraavana päivänä. Sekoilin päivien kanssa.

2 kommenttia:

  1. Mutta todella hienoja kuvia olet saanut järkytyksistä huolimatta, ei ole enää kädet tärisseet tuossa vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kana on mukava eläin katsella ja kuvata.

      Poista