keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Epätäydellinen farmi ja zen kaiken keskellä


Selailin tässä hiljakkoin Maalla-lehteä, jonka nappasin mukaan lähikaupan tarjouksesta. Olo oli vähän kuin Margella siinä Simpsonien jaksossa, jossa hän lukee sisustuslehteä nimeltä Better homes (than yours).

Sama ihastuksen ja kateuden sekainen tunne iskee välillä muiden maalla asujien ja omavaraistelijoiden blogeja selaillessa, Instagramista ja Pinterestistä nyt puhumattakaan. Ei kuraa! Ei kakkaa! Kasvimaalla kasvaa oikeasti vain niitä kasveja, joita sinne on istutettu kasvamaan! Miksei meidän farmi näytä lähimainkaan tuolta?
Takapihalleen ei viitsi edes vilkaista, sillä siellä kasvavien rikkaruohojen lisäksi alkaisi kasvamaan myös tatti otsaan.



Vertailu on kotitarveviljelijän ja omavaraisuusasteensa nostamiseen pyrkijän pahimpia kiroja. Se tappaa pienien onnistumisien ja saavutusten tuottaman ilon. Silti myönnän nolona siihen välillä sortuvani, ja ehkä siellä lukijoiden joukossa joku pystyy samaistumaan.
Olisi hyvä osata pitää mielessä aina vertailun tielle lipsahtaessa, että toisilla on ehkä ollut enemmän aikaa väsätä tilansa, kasvimaansa ja kanatarhansa siihen kuntoon, missä ne ovat tänä päivänä. Lähtötilanne on saattanut heillä olla aivan samanlainen, ja nykytilanteeseen pääsemiseksi on huhkittu jopa vuosien ajan hiki hatussa töitä. Ja, kun tarkemmin asiaa mietin, harvoinpa sitä tulee itsekään tehtyä instapäivitystä läjästä hevosenpaskaa —  ennemmin suuntaan kamerani viisi metriä vasemmalle ja kuvaan sen sijaan söpöä karitsaa ja liinaharjaista suomenhevosta, jotka mussuttavat heinää somasti turvakkain. Todennäköistä on, että muut tekevät samoin.

Vertailun sijaan täytyisi osata taputtaa itseään olalle pienistäkin onnistumisista. Oma farmimme ei ehkä ole se kaunein, mutta ainakin se muuttuu koko ajan käytännöllisemmäksi ja tuottavammaksi. Jos pistän vaakakuppeihin esteettisyyden ja käytännöllisyyden, niin ainakin tällä haavaa päätavoitteemme on päästä alkuun ja saada puutarha siinä määrin satoa tuottavaksi, että saisimme omasta pihasta säilöttyä purtavaa myös talven varalle. Sen vuoksi sommittelu ja sipistely saattaa jäädä vähemmälle. Voimme kuitenkin rehellisesti todeta, että aikalailla kaikkemme täällä päivästä toiseen annamme, jotta arki pyörii, koti rakentuu ja että pihastakin tulisi ennemmin tai myöhemmin paitsi tuottava, myöskin kaunis katsella.


Järjellä ajateltuna tämä on meille varmasti myös se sopivin tapa edetä: vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja ja meillä vain kaksi työteliästä käsiparia, eikä oma jaksaminen aina riitä sinne asti siinä tahdissa, minne mieli kaikkine ruusunpunaisine kuvitelmineen hoputtaa. Muiden saavutuksista voi vertailun sijaan inspiroitua ja päättää, että viude, vielä jonakin päivänä meidänkin minitila on tuossa pisteessä. Hitaasti edeten ja itselleen armoa antaen oppii havainnoimaan, missä järjestyksessä työlistalta on hyvä ryhtyä hoitamaan hommia pois. Kun käytännön asiat on saatu kuntoon ja tilan toimet rullaamaan luonnollisessa rytmissään, alkaa aikaa jäädä pikkuhiljaa myös esteettisen puolen panostuksiin. Itselleen täytyy muistaa myös antaa kiitosta silloin tällöin: itse ainakin tunnustan sortuvani siihen, että kun joku joskus kehuu jotain saavutustani, vastaan että no toi nyt on vaan tommonen  tai että  joo mutta tossa nyt olis kumminkin sitä ja tätä vielä rumasti ja tyhmästi ja auttamattomasti ihan kesken. Omista onnistumisistaan, niistä pienistäkin, saa ja pitää olla vähän ylpeä ja ottaa kehut vastaan. Ihan varmasti jaksaminen loppuu ennen pitkää, jos keskittyy vertailemaan, kuinka jollain muulla on asiat paljon pidemmällä, kauniimmin ja paremmin.

Löytyykö sieltä linjojen toisesta päästä vertaistukea? Sortuuko joku muukin aika-ajoin vertailuun ja tuskailuun siitä, kun oma maatila ei näytäkään samalta, kuin aikakauslehtien sivuilla tai muiden maalaisidylliä henkivissä ja hönkivissä blogeissa?





8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ah, ihanaa! Kun musta aina välillä tuntuu että.
      Mutta hienoa (tavallaan), etten ole ainoa <3

      Poista
  2. Vertailuhan on olennainen osa ihmisluonnetta. Sitä ei vaan kannata ottaa niin vakavasti, vaan mieluummin ottaa vaikka inspiksiä toisten tekemisistä.

    Välillä on kyllä vaikeaa malttaa tämän keskeneräisyyden keskellä, kun silmissä vilkkuu kuvia valmiiksi hiotusta maatilasta.

    Joten ymmärrän, ja olen läsnä näissä tunteissa.

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Sama täällä. Välillä meinaa olla maltti kortilla!

      Poista
  3. Juuri niin! Minulla on hyvin pieni puutarha, mutta en saa sitäkään pysymään järjestyksessä. Minulla on varmaan kaaos näpeissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, täällä toinen kaaosnäppi. Ihailen ihmisiä, joilla on luonnostaan taito pitää asiat järjestyksessä. Mulla räjähtää nurkat saman tien, kun keskittyminen herpaantuu.

      Poista
  4. Tutulta kuulostaa. Itse olen pohtinut aika paljon sitä, miksi välillä tulee sorruttua ahdistukseen tekemättömistä töistä, vaikka oikeasti kaikessa hauskinta on se tekeminen itse, ei välttämättä lopputulos. Vaan olisi se kiva saada joskus jotain valmiiksikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta :) Mulla olisi siinä paljon opittavaa, että oppisin ottamaan enemmän ilon irti siitä itse tekemisestä.

      Poista