perjantai 29. syyskuuta 2017

Lenkki aamusumussa - blogin uusi Youtube-kanava ja sen ensimmäinen VIDEO


No niin, jostain pitää aloittaa.

Blogi sai oman Youtube-kanavan ja samaan syssyyn ensimmäisen videopäivityksensä. Pikaisen karvalakkimalli-editoinnin ja parin punkkulasillisen jälkeen kehtasin ladata videon näkyville. Jos jaksatte katsoa kankean alkujuonnon, jossa unohdin kaiken mitä suunnittelin sanovani ja höpötin vaan, tulette näkemään ainakin paljon sumua. Ja nenän niiskutusta, silmäpussit ja aika söpön koiran.




maanantai 25. syyskuuta 2017

Hötyä pöttyyn



Se viime postauksessa julistamani kanalarakennuksen hakureissu Kalliorinnasta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kovin montaa osaa emme ehtineet irrottaa kun jo tulimme siihen tulokseen, että mökkerön purku pienempiin osiin ja nostaminen kyytiin on silkka mahdottomuus.

Vaan eipä siinä, kanalan ja talvilampolan uuhille tarvitsemme joka tapauksessa. Eilen Antti suunnisti puutavarakauppaan ja haki pelit ja pensselit pienen kanala-lampolan rakentamista varten. Isäpaatsekin ilmestyi tänne työhousuissaan ja ajoi Avantilla muutaman tunnin savea eläinten uuden asuinmökin tieltä. Myös hevosten tarhaa saatiin koneella lanattua edes hiukan siedettävämpään kuntoon. Perusteellisempaan pohjan tasaamiseen täytyy kuitenkin odottaa vielä hetki tarhan kuivumista, sillä märässä savivellissä painavalla koneella ajaminen on aikamoista lipsuttelua.



Tänään Antti pääsi aloittamaan varsinaiset rakennuspuuhat. Ilma on upea, aurinko paistaa pihaan koivujen keltaisten lehtien lomasta. Hevosten heinän rouskutuksen, ankkojen kylpyveden lotinan ja satunnaisten sirkkelin surahdusten lisäksi on aivan tyyntä ja hiljaista. Saatuani lapsen päiväunille en malttanut jäädä sisälle näpyttelemään, vaan leiriydyin ulos kaivonkannelle läppärini kanssa. Kun ajatus jumittaa (ja sehän jumittaa), seurailen kanojen auringossa paistattelua ja verkkaista kuopsuttelua.

Tällaisissa lämpimän leppeissä syyspäivissä on jotain, mikä vetoaa minuun vielä kesäpäiviäkin enemmän. Matalammalta paistavan auringon valo on värisävyltään pehmeä ja lämmin, ja ilma tuntuu jotenkin helpolta hengittää. Valokuvat (etenkään nämä oman kamerani lopullisen hajoamisen vuoksi Antin puhelimella räpsityt) eivät tee ollenkaan oikeutta sille, kuinka upean kontrastin ruskan värjäämät puut saavat aikaan pilvettömän sinisen taivaan kanssa. Kun vielä koko tuo väripläjäys heijastuu tyynen järven pintaan, näyttää maisema siltä, kuin jollain olisi lähtenyt pahasti lapasesta kuvan värikylläisyyden säätönamiskan kanssa.
Uupumuksen ja ämpyilyn jälkeen tunnen taas, kuinka akut alkavat palata latinkiin ja inspiraatio nostaa varovasti päätään. Vielä jokin aika sitten olo oli niin väsähtänyt ja alakuloinen viikkotolkulla, että ajattelin sen hävinneen johonkin ikihyviksi.




Olen miettinyt, josko ryhtyisin päivittämään blogia jatkossa myös videoblogin muodossa. Toisinaan kun tuntuu, että näytettävää ja kerrottavaa riittäisi, mutta valokuvat ja teksti eivät aina palvele parhaiten tarkoitusta välittää tunnelmaa. Luonto täällä on ihan mielettömän kaunis, ja olisi varmasti hauskaa jakaa kokemuksia ja tunnelmia kanssanne myös elävän kuvan kautta.

Jaksaisittekohan, oi ihanaiset lukijat siellä, seurata jatkossa Kesärannan töllin kuulumisia myös videopäivitysten muodossa?


Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Menkää ulos! Nauttikaa!

perjantai 22. syyskuuta 2017

Rapa-Matti





Tässä kuussa (tarkalleen ottaen 15. päivä) vietimme töllin omistajuutemme ensimmäistä vuosipäivää. Olen kokenut nyt kaikkien vuodenaikojen vaihtumisen täältä Kesärannasta käsin ja saanut seurata luonnon vuodenkiertoa aitiopaikalta.

Tänään on syyspäiväntasaus, jota ennen vanhaan juhlittiin suunnilleen näihin aikoihin, 21.9., Syys-Mattina. Taivaannaulan linkin mukaan Syys-Matti tunnettiin myös Rapa-Mattina, ja ainakin meidän pihaa ja erityisesti pihattotarhaa vilkuillessa ei ole vaikea päätellä, mistä nimitys juontaa juurensa. Minun kävi kurassa raahustavia hevosia niin sääliksi, että ne ovat nyt tarhanneet kuivassa lautatarhassa pässien kanssa.
Viikonlopun suunnitelmat ovatkin nyt siltä osin plakkarissa, että tarhan pohja kuoritaan mutavellistä ja peitetään katteella. Huomenna vien hevoset naapurille "lainaan": ne menevät pitämään eroahdistuksesta kärsivälle ruunavanhukselle seuraa siksi aikaa, kun toinen heidän hevosistaan lähtee päiväksi kisareissuun. Sen jälkeen suuntaamme Kalliorintaan mukanamme peräkärry ja yltiöoptimistinen mieli, ja koitamme saada nostettua talvikanalarakennuksen jollain ilveellä kyytiin ja tuotua tänne.



Lähimetsät alkavat tulla entistä tutummiksi ja pakastin täyttyy sienistä. Puolukkaa on myös reilusti, kun vain joutaisi keräämään. Kun lähden metsään vasu käsikynkässä ja arvon sienestyksen ja marjastuksen välillä, vie sienestys yleensä voiton.
Myös kananmunat ovat olleet varsin satoisia, vaikka toisin luulin: pitkän aikaa kanojen munintapesä oli päivästä toiseen tyhjä, ja kerkesin jo soimata itseäni, että näinköhän olen kotkottimia jotenkin huonolla hoidolla pitänyt, kun ihan tykkänään lopettivat kaikki yhtä aikaa munimisen. Eilen kuitenkin heiniä viedessäni löysin yllärin heinäpaalin takaa. Sinne oli vuorattu maahan varisseista heinistä soma pesä, ja pesässä nökötti iso läjä munia.

No niin, kunhan saamme tämän viikonlopun puhteineen pulkkaan ja eläimet talviteloille, maltan varmasti lopettaa täälläkin ainaisen kiireestä valittamisen. Palataan pian kanalansiirtokuulumisten kera - pitäkäähän peukkuja, että saadaan koppero kommelluksitta kyytiin ja Kesärantaan!







maanantai 11. syyskuuta 2017

Ryhtiliikeyritelmä



Syksy saapui ja kiire sen mukana. Kun sääennusteet alkoivat näyttää viileneviltä ja vetisiltä, piti meidän noutaa kiireenvilkkaa eläimet laitumelta kotiin. Uuhet olisivat meidän puolestamme saaneet vielä jäädä, mutta niiden laidun alkoi olla aika loppuun syöty, joten tuumimme, että taitaa olla parempi hakea villapyllyt kotiin. Uuhien onneksi en onnistunut löytämään myynnissä olevaa käsikäyttöistä ruohonleikkuria sopivan matkan päästä, joten kotipihassakin riittää vielä vihreää järsittäväksi.

Kevättalvella ensimmäisenä karitsoinut Ansa-lammas näyttää selvästi muita uuhia pyöreämmältä, ja olen aika varma, että se on mennyt paukahtamaan tiineeksi pian poikimisensa jälkeen. Emme ajatelleet teettää uuhilla enää karitsoja (emmekä varsinkaan vasten talvea syntyviä karitsoja!), mutta toki tiedostimme riskin: jouduimme majoittamaan Allu-pässin uuhien ja karitsojen kanssa samaan tarhaan ennen kuin pystyimme rakentamaan erillistä pässiaitausta, ja suomenlampaat ovat tunnetusti aika toimeliaita näissä puuhissa. Saamme siis ehkäpä jälleen pian kuulla pikku sorkkien tepsutusta. (Taikka sitten Ansa on herkutellut koko kesän oikein antaumuksella ja lihonut vaan muita enemmän.)



Olin taas kerran syksyn työlistaa suunnitellessani turhan optimistinen. Mutta mitäpä tuota murehtimaan: tallin ehtii maalata kevväämmällä ja kellariin ei vielä tältä sadonkorjuulta säilöttävää juuri jäänyt, odotelkoon sekin mörskä lahoine ovineen kaikessa rauhassa otollisempia aikoja. Tärkeimmät hommat saamme varmasti pakerrettua valmiiksi pistämällä hötyä pöttyyn ja järjestämällä kunnon talkoot. Kun nyt kekriin mennessä saamme pihat kuntoon, eteisen remontin valmistumaan ja eläinten talvisuojat reilaan, niin lupaan hyristä tyytyväisyydestä koko loppuvuoden.



Suunnittelin tekeväni hunningolle jääneen blogini kanssa pienen ryhtiliikkeen. Huomaan nimittäin, että mitä pidemmän aikaa kuulumisten päivitystä tänne lykkään, sitä hankalampi on lopulta tarttua toimeen ja herätellä blogia taas tauolta. Ainakin Jovelassa ja Kolmas luonto -blogissa oli otettu käyttöön ihan näppärä konsti päättää joku tietty viikonpäivä uuden blogipostauksen julkaisulle. En aseta (ainakaan vielä) itselleni mitään tiettyä postauspäivää, mutta jos nyt ainakin kerran viikossa lupaudun jotain tänne rustailemaan, niin kai se on alku sekin.


Oikein leppoisaa syksyä teille kaikille!