sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Realistisen maalaisromanttinen viikonloppu



 Aina tämän kylmän, harmaan, kolean ja kostean ajanjakson koittaessa tulee sellaisia pieniä ohikiitäviä hetkiä, kun kyseenalaistan elämäntapavalintojamme. Vain pari ihan inasen pientä erilaista päätöstä tiettyyn aikaan ja eri suuntaan, ja olisimme todennäköisesti hyggeilleet tämänkin viikonlopun keskuslämmitetyssä asunnossa, jossa viltti ja villasukat ovat enemminkin fiilistelyjuttu, eivät välttämättömyys. Siinä elämässä olisin oikaissut ruotoni sohvanpohjalle jo lauantaisesta alkuillasta ja makustellut pari lähimarketista valikoitua herkkuolutta vailla jännitystä siitä, että niistä vääjäämättä seuraavasta vessareissusta selvitäkseen täytyy nähdä kauhea vaiva sonnustautuakseen laturetkivarustukseen. (Koska ei, meillä ei vieläkään ole sisävessaa.)

Tällaiset ajatukset ovat onneksi tosiaan vain sellaisia päähän pälkähtäviä ajatusleikkejä. Sellaistakin elämäntyyliä kokeilleena voin verrata ja todeta, etten enää mistään hinnasta vaihtaisi takaisin. Vaikka kaupunkielämässä on paljon hyvää, on siinä myös kääntöpuolensa. Sama pätee tietysti maalla vanhassa omakotitalossa asumiseen: suurimman osan ajasta se on jotain ihan muuta, kuin sitä kuuluisaa maalaisromanttista hattaraa.

Onneksi nykypäivänä ihmisellä on vapaus valkkailla ne omat rusinansa pullasta ja tehdä itsestä hyvältä tuntuvia päätöksiä. Tämän ajatuksen virkistämänä diilasin perijättären mummolaan hoitoon, kaivoin isältäni pöllityn lainatun toppahaalarin naftaliinista ja vietin puolisoni kanssa puuhakkaan viikonlopun tallin remppauksen, talvikanalan viimeistelyn ja sen sellaisten maalaisromanttisten puhteiden kimpussa.



Pätkän aloitettua osapäiväisessä päivähoidossa, meinasi tätä äitiä ensialkuun kirpaista ajatus lapsen lähettämisestä yökylään mumman luokse tarhaviikon päälle. Päikky on kuitenkin järjestetty niin, että 5-tuntisia tarhapäiviä tulee 15 kuukaudessa. Nyt sattui niin hyvin, että yökyläilyä edeltävä tarhaviikko oli vain kolmipäiväinen, ja meillä oli pitkästä aikaa sellainen viikonloppu, jonka ajaksi emme olleet lupailleet kellekään mitään. Lisäksi yöpakkaset ovat ennättäneet jo tänne Tampereenkin seutuville, joten lämpöeristetty talvikanala oli pakko pusertaa asumiskuntoon. Vaikka ipana meneekin jo varsin hyvin kaverina farmin päivittäisissä perustöissä ja lyllertää mukana haalarissaan päivät pitkät hiekkalapio viuhuen, ei tuon pikku, öh, apulaisen kanssa tahdo tällaisista kanalanrakennuksen kaltaisista pitkäjänteisyyttä vaativista hommista oikein tahdo tulla hevonkukkua. Onneksi muksu kaikista ennakkopeloistani huolimatta jäi mumman hoiviin hymyssä suin.

Autenttisella maalaisromantiikalla höystetyn, kahdenkeskisen viikonloppumme päätteeksi olimme saaneet aikaiseksi huippuhienon, uuden kanalan, jossa kanojen kelpaa kökkiä talven yli. Harmi vaan, että villiä ja vapaata elämää viettäneet kanat eivät ole vielä hoksanneet uuteen asumukseensa mennä yöpymään. Hönö-Hempukka tipuineen muutti sinne edeltä, ja toivonkin, että niiden elämöinti houkuttelisi myös lopun parven tutustumaan uuteen talviresidenssiinsä. Myös ruoka- ja juomahuolto on aseteltu varsin näyttävin liikkein kanalaan, jottei keneltäkään ole jäänyt huomaamatta, minne suunnata nälän (ja kylmän) hetkellä. Nyt täytyy kai vaan luottaa, että routa ajaa porsaan kanan kotiin, sillä pihalla vapaana mellastavaa kanaparvea on täys mahdottomuus pyydystellä ja raahata sisälle pakkokeinoin.

Lampaiden oma, pihattotyyppinen talviasumus on nyt loppusilausta vaille valmis. Ensi viikolla lampolan valmistuttua pääsen tekemään syyskerinnän, jonka jälkeen saamme hengähtää sen suhteen, ettei ainakaan talvi pääse yllättämään, kun joka elikolle on pakkasen ja viiman kestävät, mukavat tilat. Töllin eteinenhän on edelleen vasta puoliksi eristetty ja ikkunanpielistä tuulee sisään niin että tukka hulmuaa. Mutta niitä ehtii näperrellä onneksi sitten syssymmällä.


Tätä fiilistä, kun on saanut parissa päivässä hyvin asioita aikaan, ei voita mikään. Se on yksi suurimmista syistä, minkä vuoksi rakastan valitsemaamme elämäntapaa.




Vaikka meillä töllin ihmisväellä olikin touhuntäyteinen viikonloppu, onneksi sentään jotkut muistivat hyggeillä sohvilla ja tyynyillä köllötellen sisällä koko viikonlopun. Seuraavissa kuvissa muutama taidonnäyte.


Meidän bändi toivottaa oikein leppoisaa sunnuntai-iltaa ja oikaisee vihdoin ja viimein sinne hartaasti kaivetulle sohvan pohjalle!




6 kommenttia:

  1. Niin, minäkin kärsin aivan kamalasta pesänrakennusvimmasta. Mutta ei ole sitä pesää! Olisi ihana laitella kynttilöitä, kölliä söhvalla glögiä siemaillen, mutta ei. Apumies totesi asumisoloista ja menosta viikolla että tää on vähän kun jossain naparetkellä olis. Niin kai...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Juu, siperialainen työleiri on meilläkin käynyt mielessä kerran tai pari. Ne kynttilät ja glögi on kyllä hyvä motivaattori, oon huomannut.

      Poista
  2. Olipa ihana kirjoitus! Kuulostaa vähän samanlaiselta teidän elonne siellä,kuin mitä meillä täällä pohjoisessa!:)Ja kylläpä ovat ne vaaleanpunaiset lasit matkan varrella kadonneet jonnekin..ainakin minulla;)Päivääkään en vaihtaisi pois,vaikka aina välillä tulee "juurikin se ohikiitävä ajatus",että helpommallakin voisi tehdä arkisia asioita. Kaikkea hyvää teidän perheelle ja mukavaa talven odotusta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanhenkiseen ainakin pikkuhiljakseen täällä pyritään :) Ja juu, kyllä on mullakin ne pinkit lasit tipahtaneet johonkin tuonne pihan perälle kuralätäkköön aikoja sitten! Mutta ei haittaa. Samoin sinne teidän perheelle!

      Poista
  3. Voi, tuo musta kissa. Sydän sulaaaaah...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huu Huuppispuuppis Huupponen on semmonen sydäntensulattaja! Ensikotikissaksi se meille aikoinaan tuli, mutta jotenkin se vaan "unohtui" meille nurkkiin pyörimään :D On nyt pyörinyt kolme vuotta.

      Poista