Ajatuksia rukin ääreltä

18.33


Lampaistamme saatujen villojen loppusijoituspaikka on jo pitkään ollut minulle kysymysmerkki. Taidot ja välineistö villan jatkojalostukseen ei ole itsellä riittänyt, ja pienkehräämöiden vaatimat minimivillamäärät ovat näin pienen katraan omistajan näkövinkkelistä tuntuneet hirmu suurilta. Esimerkiksi Pirtin kehräämö, jos heidän kehruuttajan ohjeistustaan oikein olen tulkinnut, vaatii vähintään kahdenkymmenen kilon minimierän kutakin villasävyä. Kun joskus myin eräälle paikalliselle käsityöihmiselle lampaidemme raakavilloja, punnitsin pässistämme kertyneen kehruukelpoista, lajiteltua villaa nelisensataa grammaa (ja villaa oli ihan reilunkokoinen säkillinen). Vielä kun oma katras on väritykseltään varsinainen tilkkutäkki, niin siinä saat jonnii aikaa keräillä, ennen kuin vaadittu 20 kiloa kutakin sävyä tulee täyteen. Sen verran kauan, että ainakin meidän varastointimahdollisuuksillamme ehtisimme hukkua villasäkkeihin, ja villan laatukin kerkiäisi kärsimään odotellessa. Myin jokusia villaeriä käsityöläisille (ihan surkealla hinnalla siihen nähden, kuinka paljon aikaa ja vaivaa villojen pesu ja karstaus ennen myyntiä vaati), mutta pikkuhiljaa aloin innostua ajatuksesta, että opettelisin kehräämään villasta lankaa itse.


Noin vuosi sitten näpyttelin hakusanan ja koordinaatit Tori.fin hakuun ja sovin sen kautta kaupat lähimpänä sijaitsevasta myytävästä rukista. En tajunnut koko kapistuksesta silloin tuon taivaallista; katsoin vain, että pyörä pyörii ja nyörit on tallella, me otetaan tää. Tunteja tuon nitisevän härvelin kimpussa ähkittyäni ja rukkien ominaisuuksia opiskeltuani totesin, että siitä puuttuu jos jonkinnäköistä osaa ja ne osat, mitkä ovat tallessa, eivät toimi. Viimeistään siinä vaiheessa, kun aloin tutkia uusien rukkien hintoja, into kehräämisen opettelusta laski kuin lehmän häntä.

Tänä talvena kirpparivisiitillä satuin löytämään ikivanhat ja vähän kärsineet villakarstat. Ne olivat selvästi elämää nähneet ja olleet aikoinaan kovassa käytössä, ja epäilin niiden toimintakuntoa. Hinta oli kumminkin niin edullinen, että ostin ne. 
Siihen saakka olin karstannut villoja koiran harjaukseen tarkoitetuilla karstoilla, ja kirppiskarstoilla tuntuma oli melkoisen erilainen. Vanhat karstat saivat siltä seisomalta tuomion, että piikit ovat liian vääntyneet ja ties mitä, rikki ovat. Tässä eräänä iltana päätin kuitenkin antaa syrjään sysätyille, vanhoille karstoille vielä toisen mahdollisuuden. Hirveän ähinän ja puhinan saattelemana sain kuin sainkin karstattua ensimmäisen lepereen. Tovi jos toinenkin lisää ähinää ja puhinaa, ja aloimme päästä sinuiksi vanhojen karstojen kanssa. Kun oikea tekniikka hahmottui, homma alkoi joutua ja karstauksesta tulikin ihan hauskaa.

Kehruuapulaiset

Alkuviikosta lotrasin kylppärissä villanpesupuuhissa, kun Antti ilmestyi viereen ihmettelemään. Olemme jutelleet viime aikoina paljon haaveistani kehittää hiukan tätä meidän farmiamme, ja hän siinä touhujani seuraillessaan tuumasi, että eikös sun tota villahommaa kannattais alkaa taas miettimään, kun siitä sillon joskus olit niin innoissas?

Hetken yritin ämpyillä jotain, että mutku rukkiki on rikki enkä mää osais kumminkaan ja sit menis rahat haaskuun kun ostaisin uuden toimivan rukin ja sitte olisinki ihan huono ja önnönnöö. Ei mennyt läpi. Jätin villat likoomaan ja surffailin itseni jälleen Toriin.

Seuraavana aamuna ihastelin olohuoneemme lattialla kököttävää, pientä ja sievää rukkia. Olin kuin olinkin löytänyt sopivan ja toimivaksi todetun rukin huokeaan hintaan, ja Antilla sattui olemaan treenit illalla sopivasti samassa kaupunginosassa, jossa se oli myynnissä.

Huolsin rukin huolella ja rasvasin sen pyörivät osat. Katsoin pari Youtube-videota kehräämisestä. Sitten ryhdyin hommiin.
Viisituntinen hurahti kuin siivillä, ja hiljakseen paksu ja möykkyinen lanka alkoi muotoutua ohuemmaksi ja tasaisemmaksi. Illalla taapero lähti vaarilaan yökylään, ja minä hurrutin yömyöhään onnesta soikeana rukkini kimpussa. Vihdoin, hitaasti mutta varmasti, sain valmiiksi ensimmäisen täyden rullan itse tehtyä lankaa. Möykkyistä se on edelleen eivätkä käteni vielä tahdo pysyä vauhdissa mukana, mikäli kehrään poljinta käyttäen. Mutta eiköhän ne taidot vielä siitä ota karttuakseen, kun tekee vaan, viisveisaamatta möykyistä.




Kehrääminen, vaikka näin vasta-alkajan taidoillakin, on kertakaikkisen kiehtovaa. Prosessi, jossa lampaan karvapeite muuttuu monen vaiheen kautta langaksi (puhumattakaan sen muutoksesta edelleen vaatteeksi) on kuin eräänlaista alkemiaa.

Vaikka huomaan monen tunnin kehruusession väsyttävän lihaksia yllättävän paljon, mieltä se rauhoittaa kummasti. Kehrätessä tulee myös pohdittua kaikenlaista. Jollain tapaa siinä tuntee olevansa aika alkuvoimaisten asioiden äärellä. Kun miettii, kuinka todella suuren työn vaikkapa villasukkaparin valmistaminen on ennen vanhaan vaatinut, on helppo ymmärtää, miksi nykypäivänä pieneltä tuntuvillekin asioille annettiin ennen niin paljon arvoa. Mitä pidemmälle asiaa päässään pyörittelee, sitä enemmän nykyajan kertakäyttökulttuuri ja kaikenmaailman mikromuovia vesistöihin päästävät pörrösukat alkavat ärsyttää.


Mutta voi ettien että. Kuinka onnellinen voikaan ihminen olla pienestä, möykkyisestä kerästä lankaa. Tästä se lähtee.


22 kommenttia on "Ajatuksia rukin ääreltä"
  1. Rukilla kehräämistä on tullut opeteltua ja taas unohdeltua kun sitä ei ole harjoittanut säännöllisesti. Tämä bloggaus sai taas pienoisen kipinän hehkumaan asiaa kohtaan, jospa minäkin taas...Itse karstaan villat likaisina ja pesen vasta kehrätyt langat. Tiedän, että tästä ollaan montaa mieltä. Ihaninta on kutoa lampaiden villasta, jossa on vielä lanoliinia; samalla tulee kädet kuntoon. Tosin itse kehrätyistä ei vielä patalappua kummempaa määrällisesti tule, se kun on aikamoista taidelankaa - persoonallista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos kipinä syttyi tästä! Ei muuta kun rukki esiin ja hommiin :)
      Mä olen myös karitsanvillojen kanssa toiminut noin, että karstannut vaan pesemättä menemään. Noiden aikuisten villa (etenkin talvivilla) tuntuu kuitenkin olevan niin likaista, että pakko pestä jo ennen karstausta... Ihan ruskean mustaa huuhteluvettä tulee aina alkuun, ties missä aina möyrivät. Pesun teen kuitenkin haalealla vedellä huuhdellen ja minimaalisella määrällä marseillesaippuaa, jotta mahdollisimman paljon lanoliinia säilyisi villassa.

      Persoonallista taidelankaa tosiaan! Tuossa just isännälle naureskelin, että on niin taiteellisen näköistä tuo minunkin lankani, että ties vaikka siitä tulisi joku isokin trendi vielä :D

      Poista
  2. Voi mahtavaa, ihana postaus <3
    Rukki on tosi kaunis. Ihailen tyyliäsi tehdä asioita, hyvä sinä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä piristävästä kommentista <3 Rukki on kyllä mahdottoman sievä, siro ja selvästi huolella pidetty :) Oli kyllä oikea löytö!

      Poista
  3. Mä sanoisin että ihmiset voisivat paljon paremmin jos mitään pörrösukkia ei olisi ikinä keksittykään vaan kaikki tekisi sukkalankansa ite. Ihmispäälle parasta terapiaa on just tollanen puuhastelu. Vaikka sen ensimmäinen on vähän möykkynen, mut se on ihan ite tehty. sitä en tiedä sitten kuinka juntturassa lihaksisto on kun oikeen transsissa on viettänyt tunteja rukin ääressä, mutta pään ei pitäisi olla jumissa. Mä olen kanssa miettinyt joskus opettelevani, sillon kun meillä oli lampaita, mun äiti osti rukin ja opetteli. mä olen toistaiseksi tyytynyt toljottamaan sitä rukkia sillai pelonsekaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kanssasi tismalleen samaa mieltä. Kyllä sitä ihminen kaikkea tuollaista puhdetta tarvii, jotta kupoli pysyy kunnossa.
      Kauhulla mäkin tuossa ensin tota häkkyrää tuijottelin, mutta sitten tuumasin, että ei se ota jos ei annakaan. Se siinä vaan on vaarana, että touhuun hurahtaa niin että pian on perhe ja koti hunningolla, kun emäntä vaan hullunkiilto silmissään nyssyttää rukkinsa kimpussa... :D Pelkään tässä pahoin, että ainakin meillä ollaan menossa kovaa vauhtia sitä skenaariota kohti.

      Poista
  4. Varmasti palkitsevaa, voin vain kuvitella mikä fiilis on sitten kun saat langat paidaksi asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En edes uskalla kuvitella vielä niin pitkälle, oon maailman onnettomin neuloja ja veljelle neulotut joululahjavillasukatkin oli varsinainen vitsi :D Mutta siinäpä tavoite, opetella vielä joskus neulomaan villapaita ja vieläpä omista langoista. Sitä paitaa en riisuisi varmaan ikinä!

      Poista
  5. Luin eilen tämän sun postauksen ja piti silloin jo tulla kommentoimaan hyvin samantyyppistä kuin mitä kävit jo blogiini kirjoittelemassa! :) Ihan huippu-uutisia luettavissa täälläkin, ja tuo pieni lankakerä on niin symppis, just hyvä tuollaisena! <3 Nostan peukut pystyyn ja toivon todella että unelmasi omasta pienestä yrityksestä toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla! :)

    Ja voi miten hienoa on, että opettelet ja pidät yllä tuollaisia vanhoja taitoja ja perinteitä! Arvostan sitä todella korkealle, itse kun en ole ikinä edes kokeillut (saati ymmärtänyt että voisin kokeilla) rukkia enkä osaisi sillä mitään tehdä (ainakaan toistaiseksi). Sellainen meiltäkin löytyy tuolta pirtin takan päältä, muttei ole hajuakaan että toimiiko se edes. No, käsityöt ei ole mun vahvuus ollut muutenkaan koskaan, joten ehkä Suomi ei menetä mitään suuren suurta sukkamaakaria omassa tapauksessani... :D

    P.s. Unohdin myös kommentoida kuttu-uutista!! <3 Hih, se postaus oli niin hauskaa ja kuttumaisen hupsua luettavaa, että sydän meinasi pakahtua! Mielenkiinnolla ja sydämenmuotoiset lasit silmillä odottelen siis myös Rebekan kuulumisia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivotaan, että ideat ottaa tuulta purjeisiin ja ennemmin tai myöhemmin tästä alkaa syntyä jotain konkreettista :)

      Mä olen myös onnettomista onnettomin kaikenlaisissa käsitöissä. Jos nyt joskus opin säällistä lankaa tuolla vekottimella väsäämään, niin voipi olla, että säästän niistä sukkien teon osaavampien kontolle... :D Mullakin meni pitkään rukin toimintaan tutustuessa ennen kuin sitten lopulta aloin hahmottaa, mikä on minkäkin palikan funktio ja mitä se vaatii toimiakseen kunnolla. Eli siitä vaan nurkan rukkia polkemaan ja ihmettelemään, kyllä se siitä valkenee :D

      Rebekan kuulumisia varmasti tulee pian lisää, pikku kuttu on varsinainen hurmuri <3

      Poista
  6. Oot niin hitsin reipas!
    Erityiskiitos kuvasta jossa pieniä olentoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ana, tämä oli kannustavaa! :D Koitan olla reipas vastakin.
      Ja ole hyvä, varsin ihania ovat nuo molemmat kuvan pikkuolennot, vaikka pakko myöntää ettei niistä, innokkuudesta huolimatta, hirveästi apua noissa kehruuhommissa ole.

      Poista
  7. Itse koin langan kertaamisen hankalimpana vaiheena, mutta voi olla etten opetellut sitä tarpeeksi. Allekirjoitan kuitenkin, että itse kehräys on jotenkin kiehtovaa ja jopa rentouttavaa (silloin kun se sattui onnistumaan :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan kun se sattuu onnistumaan :D Kertaamista en ole vielä kokeillut, olen nyt tuosta yhdestä säikeestä yrittänyt opetella tekemään säällistä ja kun ne alkavat näyttää mieleisiltä, alan tutustua kertaamiseen... Kauhulla odotellen, mitä siitä mahtaa tulla.

      Poista
  8. Kuulostaa niin hienolle! Mahtavaa, ettet antanut periksi. Anna mennä vain; nokka kohti unelmia! ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä se vaatii sellaisen pienen tuumaustauon, ja jo löytyy intoa taas kokeilla uudestaan! Kiitos tsempeistä <3

      Poista
  9. Minulle palautui tätä lukiessa mieleen muisto kaukaa lapsuudesta, kun mummini kehräsi lankaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilla mummeilla on tainnut olla tuo taito hyppysissään. Minun mummuni, nyt 80-vuotias, ei ole enää oppinut kotonaan kehräämään.

      Poista
  10. Vau, sitkeä kehrääjä! :D Itselläkin kiinnostusta olisi, osaamista ei, eikä tässä kohtaa aikaa opetellakaan. Lampaatkin puuttuvat, vaikka villoja lienee jouten paikallisillakin. Mutta hattua nostan ja täällä pyritään myös pois ikävstä kertakäyttökulttuurista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi <3 Jos joskus aika antaa myöten ja innostut opettelemaan kehräämistä, niin lammastiloilta kannattaa tosiaan tiedustella villaa siihen hommaan. Mikäli oikein olen ymmärtänyt, jää monilla tiloilla paljon villoja jouten. Ostajat ja myyvät eivät taida oikein sillä saralla löytää toisiaan, ja se on sääli.

      Poista
  11. Kyllä se kehrääminen alkaa sujumaan. Omat lankani näyttivät aluksi samalta kuin sinun. Kiitos vielä villoista jotka minulle myit. Vielä riittää kehrättävää täälläkin. Mutta oli tosi hauska löytää blogisi. Seuraan sitä varmasti jatkossa.
    T.Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii, kiva kun löysit tänne ja tervetuloa seurailemaan! :) Täältä saa kysellä jatkossakin villoja kun saat edelliset kehrättyä, tulevaisuudessa saadaan suomenlampaan villan sekaan vähän ahvenanmaalaistakin joukkoon, tulee hyvää sukkalankaa kuulemani mukaan.

      Nyt on kehrääminen jäänyt ihan täysin kevään myötä, niin paljon muita töitä mitkä vaativat kaiken ajan :) Vaan eiköhän tässä taas tule aikaa treenailla rukin äärellä, syksyllä sitten viimeistään.. Toivotaan, että lanka alkaa siitä sitten tasaantumaan :D

      Mukavaa kesän jatkoa sinne!

      Poista