maanantai 26. helmikuuta 2018

Suuria muutoksia, synttäritohinoita ja smoothieta lenssulääkkeeksi





Viikonloppu helli meitä kirkkaansinisellä taivaalla ja auringonpaisteella. Nyt sataa lunta.

Kerroin aiemmin ohi mennen, kuinka olen pohdiskellut tulevaisuuden suunnitelmiani ja haaveideni toteuttamista, ja päätynyt pohdintojeni myötä tekemään isoja ja haikeitakin muutoksia. Lauantaina oli yhden tällaisen muutoksen aika, kun hevosemme Tete muutti uuteen kotiin.

Olen kypsytellyt ajatusta hevosista luopumisesta jo useamman kuukauden, sillä pitkään minusta on tuntunut siltä, että niiden pito on ottanut enemmän kuin antanut. Aikani ei ole riittänyt touhuta hevosten kanssa tarpeeksi, ja syksyllä sain vielä kirsikkana kakun päälle lääkärin määräyksen pysyä pois ratsailta. Tässä talvella löysin hevosille onneksi ihanan liikuttajan, jonka myötä stressi hevosten aktivoinnista on hiukan hellittänyt. Siitäkin huolimatta kaviokkaiden jokapäiväinen hoito on  sitonut minut tiiviisti kotiin päivystämään ja vaatinut minulta useita tunteja aikaa jokaikinen päivä, rahanmenosta ja kaikista hevosten pidon mukanaan tuomista murheista puhumattakaan (sanonta "huoleton on hevoseton " ei todellakaan ole mikään tuulesta temmattu juttu, nimittäin). Kun hommaa on muutenkin kädet täynnä ja tiedän, ettei työn määrä tule tulevina vuosina ainakaan vähenemään, huomasin miettiväni yhä useammin, onko touhussa oikeasti mitään järkeä. Hevonen kun on kaikilta osin aika epäsopiva, kallis ja vaativa otus pitää ihan vain lemmikkinä ja pihakoristeena. Plus ettei ole nuoren, potentiaalisen ja työstä nauttivan hevosen elämää alkuunkaan tönöttää pihassa päivästä toiseen mitääntekemättömänä vain maisemia ihailemassa.

Onneksi tuntui suorastaan kohtalon johdattelemalta, kuinka kohdalle osui aivan mielettömän upea kotitarjokas. Kaikki palaset loksahtelivat kohdilleen, ja lauantaina Tete pääsi muuttamaan. Jäi ihan hirveä ikävä, mutta toisaalta mieli on hyvä ja huojentunut: tuntui helpolta lastata hevonen kuljetuskoppiin tietäen, että se tulee viihtymään uudessa kodissaan upeissa puitteissa paljon paremmin, kuin täällä. Jaajo-poni jäi vielä meille ja odottelee niin ikään sitä omaa, täydellistä kotiaan. Alkuun hiukan murehdin, kuinka polle suhtautuu hetkelliseen eloonsa ainoana hevoseläimenä, mutta onneksi poika ei ole tuntunut olevan millänsäkään. Se touhuilee rakkaan vuohensa kanssa kuten aina ennenkin. Näin vähän osasinkin uumoilla: Tetestä ja Jaajosta ei koskaan tullut varsinaisia sydänystäviä, vaan niiden yhteinen aika kului ennemminkin nahistellessa tai eri puolilla aitausta tönöttäessä.



Teten muuton ohella viikonloppuun mahtui muutakin tohinaa, sillä lauantaina juhlimme lähes koko suvun voimin taaperon 2-vuotissyntymäpäiviä. Torpassamme parveili vaareja, mummuja, isomummuja ja kaikkien näiden puolisoja, tätejä, setiä ja muuta sukua siihen malliin, että viimeiset vieraat lähtivät vasta ilta kymmenen aikoihin. Vaikka pieni sukumme on täynnä mahtavia tyyppejä joita on aina kiva nähdä, kuormittuu herkkis, introvertti mieleni hirvittävän paljon tällaisissa sosiaalisissa kinkereissä. Sunnuntai olikin pakko ottaa rauhassa ja pyhittää päivä akkujen latailulle: Venla lähti mummalaan kyläilemään, ja minä pyyhälsin koiran kanssa ulos raittiiseen ilmaan. Taivas oli sininen, pakkanen leppeä ja aurinko paistoi niin, että linnutkin saivat siitä virtaa ryhtyä visertämään. Sitä ei pimeään talviaikaan edes ymmärrä, kuinka hiljainen ympäröivä metsä onkaan ilman linnunlaulua.



Kuten saatoin aavistella, edes levon kannalta otettu sunnuntai ei pelastanut viikonlopun aikana ylikuormittumaan päässyttä systeemiäni. Illalla tuntui, kuin kurkussani olisi ollut kaktus ja olo kävi tukkoiseksi. Flunssaista oloa vastaan viikon taistelleena köhä pääsi viimein kiipeämään niskan päälle. Alkuperäinen suunnitelma tehokkaasta viikon käynnistyksestä sai väistyä tuonnemmaksi, ja olenkin tänään touhuillut kaikkea pientä leppoisaan tahtiin. Kiikutin kanalaan synttärikesteiltä jääneitä pullan ja kakun jämiä ja järjestin kanoille kunnon rääppiäiset. Olen maleksinut koirien kanssa ulkona ja trimmannut vuohen sorkkia, lässyttäen ja paijaillen ponia samalla mennen tullen. Tein ihanan ison lasillisen smoothieta pakastetuista marjoista täsmäaseeksi flunssapöpöjä vastaan, ja nautiskelin sen kaikessa rauhassa fiilistellen samalla juhlia varten lattiasta kattoon puunattua, siistiä kotia ja piristävän värisiä neilikoita ja tulppaaneja. Mikähän siinä muuten on, että kaikki maistuu aina paljon parempana viinilasista juotuna?




Muutoksen tuulien ja muiden kuulumisten myötä haluan toivotella kaikille teille mahtavaa alkavaa viikkoa! Enää pari päivää helmikuuta jäljellä, ja sitten alkaakin ensimmäinen kevätkuukausi. Muistakaahan tankata vitamiineja, nauttia auringosta ja pitää flunssapöpöt loitolla!


10 kommenttia:

  1. Kaikkea hyvää sinnekin, ihanaa kevättä ja flunssalle huspois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häätötoimet on otettu käyttöön! Ihanaa kevättä sinnekin <3

      Poista
  2. Voi neilikat ❤�� Ja onnea 2-vuotiaalle pienelle neidille! (Kuka voisi kellot seisauttaa?? Tuntuu, että siitä on ihan vähän aikaa, kun sai lueskella siun hauskoja postauksia raskaana olemisen "ihanuuksista" ��) Ja se on muuten ihan totta, synttärikemut syö hirveästi virtaa jotenkin, sitä on juhlien päätyttyä, ihan kaikkensa antanut olotila ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano, vanheneeko tässä muka itekin samaan tahtiin, vai onko ne vaan noi lapset? :D

      Poista
  3. Kiva, että heponen pääsi hyvään kotiin <3 Onnea ihanalle 2-vuotiaalle <3 Mukavaa uutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on kyllä hyvä mieli kun kaikki järjestyi niin parhain päin :) Välitän onnittelut perille, ihanaa viikkoa sinnekin <3

      Poista
  4. Hienoa, että heppa löysi hyvän kodin. Ihania kuvia. Suloinen unikuva pikkuisesta. Onnea 2-vuotiaalle. Ihanaa kevättä, joka alkaa ylihuomenna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se oli kyllä hieno juttu :) Ja kiitoksia vaan <3 Innolla sitä alkavaa kevättä odotellen, kuin myös sinnekin ja kiva kun jäit seurailemaan turinoita tänne! :)

      Poista
  5. noi hevoset on kyllä mullakin yks sellanen päänvaiva, nyt vielä kun ne on ollu kuukausia Mikon riesoina. Työläitä ja tyyriitä ovat pitää, ihania tietysti mutta hevoset ja raskaus, hevoset ja pikkulapset, hevoset ja ylläpitokustannukset, hevoset ja mielenterveys... Ihan oikean päätöksen teit.
    Onnea pikkuiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne ihania, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Veikkaan, että jos uudet, mahtavat kodit niille ei olisi järjestyneet oikeasti kuin taivaasta nenän eteen tipahtaen, niin olisin kitkutellut tätä luopumisasiaa maailman tappiin saakka... Mutta kiitos, nyt kun se päätös on tehty niin on kyllä sellainen olo, että oikein se meni :) Ja kiitos onnitteluista myös, välitän terveiset synttäritytölle!

      Poista