Vauvabuumia ja vapauden huumaa kanalassa

12.58


Eilisessä kuukausipostauksessa näittekin jo vilauksen farmimme uusista tulokkaista. Pitkän, pimeän talven ja sen päälle läiskäistyn siipikarjan ulkoilukiellon päälle kanat ovat kuitenkin eläneet niin pitkään hiljaiseloa täällä blogissa, että ne ovat mielestäni ansainneet pitkästä aikaa oman hetkensä parrasvaloissa! Nyt luvassa siis tuutin täydeltä Kesärannan kanojen kuulumisia.

Oikealla muutaman päivän ikäinen tyrnäväläinen ja parin päivän ikäinen hämäläinen, jolla ilmeisesti perimässään myös ripaus pingviiniä. Vasemmalla läjässä Team Pahnis, eli neljä eilen illalla ja yöllä kuoriutunutta hämäläistä pahnanpohjimmaista.

Kuten siis kuvistakin näkyy ja aiemmasta kirjoituksesta kuuluu, vauvabuumi on vallannut kanalamme. Tiput olivat enemmän kuin tervetulleita, sillä aiemmin tänä vuonna meillä oli niiden kanssa epäonnea. Maaliskuussa kirjoittelin, kuinka nuori maatiaiskanamme Nilkku-Hillevi innostui hautomaan, ja muu porukka kävi kovalla tohinalla munimassa sen pesään niin, että lopulta jouduin pelastelemaan munia hautomakoneeseen. Instassa meitä seuraavat näkivätkin päivitystä siitä, kuinka munista kuoriutui kahdeksan potraa tipua, ja jotka Nilkku-Hillevi otti hetken ihmettelyn jälkeen lupaavan tuntuisesti hoiviinsa. Nilkkis ja tiput sijoitettiin kanalaan omaan häkkiinsä, jossa ne saivat olla muun parven kanssa, mutta kuitenkin suojassa muilta kanoilta sen aikaa, kun tiput olivat pikkuisia. Noin viikon verran tipuja hoivailtuaan jotain ikävää kuitenkin tapahtui: kaikki tiput löytyivät hengiltä tallottuina poikashäkistä, kun päivällä menin kanalaan ruokintatelinettä täyttämään. Olisiko Nilkkis saanut jonkun äkillisen sätkyn ja siinä säntäilynsä tuoksinnassa tallonut tiput jalkoihinsa? Jotain tällaista on täytynyt tapahtua. Mutta, niin tai näin, oli aika lohduton tunne keräillä hengettömiä pikku untuvapalleroita pohjapahnoista. Välillä eläinten kanssa eläessä tulee eteen tilanteita, kun sitä on valmis pistämään pillit pussiin ja keksimään jonkun ihan uuden harrastuksen. Tämä oli yksi sellaisista hetkistä.

Aina ne ajatukset siitä vaan kumminkin ajan myötä kirkastuvat. Kun kanat alkoivat taas lässähdellä hautomapuuhiin toukokuun alussa, ajattelin, jotta miksei. Pian kaikissa kolmessa pesässä oli hautoja. Kanaset taisivat olla niin hormonihuuruissaan, että hautojat vaihtuivat pesissä taajaan tahtiin ja välillä ne nahistelivat keskenään siitä, kuka saa hautoa missäkin. Kun pesistä tuli riitaa, yritin laittaa pahvilaatikkoon kyhättyä varapesää kanalaan tyrkylle (ei kelvannut). Ainoastaan luottohautojamme ja tunnollisin emokanamme Hönö-Hempukka ei lähtenyt sekoiluun mukaan, vaan koitti sitkeästi istua nököttää neljän haudottavansa päällä muiden sitä hätyyttäessä. Päädyin kylmästi ja sydämettömästi ratkaisuun, että nappasin riitapukarien pesistä kaikki munat pois ja siirsin Hönö-Hempukan munineen tallin rauhaan hautomaan. Loput munat otin sisälle koneeseen. Läpivalaisussa huomasin, että iso osa munista oli kyllä lähtenyt kehittymään, mutta kanojen tapellessa hautomavuoroista, oli moni niistä lohjennut sen verran, että kehitys oli tyssännyt.

Koska kone jäi vajaaksi, ajattelin, että voisin siinä samaan syssyyn hankkia parveen vähän uutta verta ja kokeilla haudottaa kauan kaipaamiani hämäläisiä maatiaiskanoja. Äitienpäivänä teimme reissun äitini luokse Hämeenkyröön ja haimme samoilla seuduilla asuvalta hämeenmustien kasvattajalta yhteensä 17 munaa. Löin hämäläisen munat samaan hurruttimeen omasta kanalasta talteen otettujen munaskujen kanssa ja jäin innolla odottelemaan lopputulosta.


Viime viikolla munat alkoivat kuoriutua, ja ensimmäisenä moikat maailmalle pääsivät sanomaan oman kanalan munista haudotut tipuset. Hönö-Hempukka otti pikkuiset siipiensä suojiin kuin vanha tekijä (mitä se toki onkin). Tipuja putkahteli pitkin viime viikkoa tasaiseen tahtiin, ja 3.6., hämäläisten munien laskettuna päivänä, alkoivat ostetut munat osoittaa elon merkkejä. Hönis sai tipua toisensa perään hoidettavakseen, välillä olen vienyt sinne neljääkin samaan aikaan kuoriutunutta kerrallaan. Aina uuden tipun nokkansa eteen saatuaan se katsahtaa uutta tulokasta, nostaa hiukan pörröisiä helmojaan ja tökkää uutukaisen hellästi nokallaan masunsa alle lämpimään. Mikä hellyyttävän ihana kana!

Olen nyt totaalisesti seonnut laskuissa tipujen tarkasta määrästä, mutta arvelisin niitä olevan noin 15. Kun joka tirppana säntää eri suuntaan osan majaillessa emon alla ja ison osan ollessa vielä saman värisiä keskenään, on laskemisurakka osoittautunut jokseenkin mahdottomaksi. Koneessa porskuttaa vielä muutama muna, joiden kuoriutumisesta en vielä osaa sanoa. Kunhan nuorimmatkin tiput alkavat vipeltää reippaasti emon perässä, virittelen kanaperheelle jonkinlaisen kivan pikku ulkoiluhäkin, jossa ne pääsevät nautiskelemaan kesästä ja kärpäsistä.

Hienosti mahtuu! Kaikki noin viisitoista tipua turvassa emon alla. Mamman siipien suojissa kelpaa lekotella.

Kesästä ja kärpäsistä puheen ollen, myös muu kanalan väki on päässyt niistä nauttimaan koko kevään kestäneen ulkoilukiellon päätyttyä. Kanaparvi Jaakoppi-kukkoineen on virittäytynyt jälleen pitkän talven päätteeksi kunnon villikanamoodiin, ja ne tuntuvat nauttivan sydämensä kyllyydestä kirmatessaan pitkin kesälaitumia.

1.6. oli ensimmäinen luvallinen kanojen irtipitopäivä. Sen kunniaksi herrasväki suunnisti oikopäätä heti vapauteen päästyään kylpemään ja kuopsuttamaan kurpitsapenkkiini. Sain pelastettua pari pikkuista taimea tuosta kurpitsojen armageddonista, mutta muiden taimien osalta jouduin toteamaan, etten olisi mitään kurpitsoja tänä vuonna halunnutkaan. Päätinkin pyhittää kurpisapenkin kanojen spa-osastoksi ja sallia niiden möyhiä siellä siinä toivossa, että ne sitä myöten jättäisivät muut istutukseni rauhaan.


Pyrstö se vain tuulessa hulmuavi.

Vaikka kasvimaiden ja kylvösten suojelu vapaana viipottavien kanojen armoilla ihan työstä käykin, tuntuu pihamaalla asiat olevan taas mallillaan, kun kotkottimet siellä kaakertavat. Pienellä patiollamme salavan suojissa on ihana istuskella ja seurailla kanojen elämänmenoa, verkkaista puskien juurilla kuopsuttelua ja Jaakopin huomaavaista huolenpitoa, jota se rouvilleen osoittaa.

"Anteeksi, oliskos teillä hetki aikaa keskustella spa-osastomme laajentamisesta tuohon takanamme häämöttävään pionipenkkiin?"

"Jaa ei vai? No pidä tunkkis sitte, löydetään kyllä paljon parempiki paikka pöyhimiseen kun sun kämänen kukkapenkkis."


12 kommenttia on "Vauvabuumia ja vapauden huumaa kanalassa"
  1. Hauskoja kuulumisia, kivaa luettavaa! Kirjoitat niin oivaltavasti. Ja käytännön faktoja mukana. Tämä tuo paljon omia muistoja mieleen. Peukkuja farmille siis!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Airi ihanasta kommentista <3 Ja kiitos peukuista, nyt on kiva kun on saanut nuo isoimmat toukotyöt tehtyä ja saa hetken itsekin huilailla ja seurailla, kun kasvit kasvaa (jos kanat eivät niitä ehdi terrorisoida!).

      Poista
  2. Voi miten kiva postaus! 😊
    Eipä tuo hautominen sitten olekaan ihan yksoikoinen juttu..enpä tiennytkään. Hienoa että saitte untuvapalleroita!😊
    Mummulassa oli muutamia kanoja kun olin lapsi, ja silloinhuomasin sen, että tosi armottomia osaavat olla toisilleen. Ei mitään satukirjameininkiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei, etenkin noiden nuorten ja kokemattomien kanojen kanssa usein tuntuu tulevan yhtä sun toista hässäkkää :) Intoa riittää enemmän kuin taitoa, ja hormonipäissään toikkaroivalla kanalla ei usein tunnu järki paljoa päätä pakottavan.
      Kanojen touhu osaa tosiaan olla aika rajua rokkia! Hyvä ja lempeäluontoinen kukko kyllä harmonisoi kanaparven touhua yleensä huomattavasti, onneksi.

      Poista
  3. Mä en luota mun kanoihin :D eli kasvimaa on visusti aidattu.. ja ne kyllä tietää ettei sinne saa mennä ja jos jokin on kiellettyä niin sehän vasta on kiehtovaa :D kerran jätin portin perässäni auki ja sieltähän ne tuli perässä.. vähän korotin ääntäni että MITÄS täällä tehdään niin lähtivät portista takaisin ulos.. mutta olin jättänyt raolleen myös toisen kulkuväylän niin näähän jonossa suoraan aitan takaa toisen väylän kautta kasvimaalle.. kanat on fiksuja.. ei mitään haahuilua vaan suoraan toisen väylän tarkistus että jos se noin kieltää niin siä täytyy olla tuhansittain matoja ja muita ihanuuksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanoihin ei kyllä koskaan voi luottaa :D Ja todellakin osaavat juonia omistajan (ja kasvimaan) pään menoksi heti kun tilaisuus tulee... Mullakin on tässä nyt vaiheessa siirtää vanhan ankkatarhan aita lavakasvimaan suojaksi. Vielä en ole keksinyt, millä ilveellä nuo kohopenkit suojaisin. Nyt olen lähinnä päivystänyt ikkunassa, muksun lapio ulkoseinää vasten valmiiksi nojaten ja juossut tuulispäänä hätyyttämään kanoja muualle, jos lähestyvät istutuksia :D Onneksi ne eivät enää ole niin vahingoille alttiita, kunhan pienet taimet tuosta ottavat ja kasvavat.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. He ovat kyllä valloittava ryhmä :) Jos hyvin käy, saamme jättää tipusista vielä pari kanaa joukon jatkoksi. Saataisiin hämeenmustista vähän värivaihtelua tuohon meidän varsin vaaleavoittoiseen porukkaan!

      Poista
  5. Aivan ihana postaus. Onpa teillä siellä nyt monta uutta perheenjäsentä! Ja vahtimista riittää varmasti sen mukaisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä riittää, Hönö-Hempukka kyllä hoitaa ihailtavan esimerkillisesti vahtimispuolen. Ihanan puuhkahäntäinen kettu on tosin hiippaillut tässä pihallamme, joten ulos eivät ole nyt tipuset päässeet ollenkaan. Tallissa riittää sitten hulinaa senkin edestä!

      Poista
  6. että ovat symppiksen näköisiä!

    VastaaPoista