Pesuvesien, käpyjen ja martaisen luonnon kaikki ruskean sävyt

16.40






Olen optimistisesti odotellut kuivempia säitä hoitaakseni syksyn kerintäurakat loppuun saakka, mutta kymmenen päivän sääennuste ei anna piirunkaan vertaa toivoa siitä, että sumutihku ja ilmassa vellova kosteus hellittäisi. Koska lampaamme asuvat pihatossa ja valitsevat viettää suuren osan ajastaan ulkona, ehtivät villat suttaantua ja kuraantua. Niinpä olen nöyrtynyt marraskuisen märkyyden edessä ja ottanut kerintäsakset kauniiseen käteen.

Eilen parturointiaika koitti vaalealle suomenlammas Bambille. En ymmärrä tuon taivaallista lampaanvillan laatuluokituksista, mutta omiin hyppysiini Bambin villa on aivan ihastuttavaa: se on kuohkeaa, kiiltävää ja täynnä pientä, tiheää kiharaa, aivan kuin joku olisi käsitellyt lampaan kauttaaltaan pikkuruisella kreppiraudalla.

Kosteat kelit olivat kuitenkin jo tehneet tehtävänsä, ja villaan oli jo ehtinyt tarttua jonkin verran kuraa. Niinpä katsoin parhaaksi hieman huuhtaista kerinnän tuotoksia ja tarkastella sitten, minkälaiseen jatkojalostukseen villat soveltuvat. Laitoin villat isoon saaviin ja laskin päälle varoen reilusti haaleaa vettä. Jätin villat yöksi likoamaan kylpyhuoneeseen. Illalla Antti ja esikoinen huusivat hammaspesulla kuorossa, että täällä haisee lammas!

Nyt aamulla vauvan torkahtaessa tuumasin, että laitanpa lokoisasti lionneet villat kuivumaan samalla, kun särvin aamukahviani. Aloitan päivän työt kuin kelpo artesaani ikään, siemaillen virkistävää sumppia ilves-mukistani pehmitellen samalla töissä parkkiintuneita kätösiäni annoksella lampaanvillan hoitavaa lanoliinia.

Juupajuu. Yrittäessäni epätoivoisesti lirutella likaista huljuvettä lähes itseni kokoisesta saavista kipeine selkineni, kippasi koko paska (pardon my French) suihkun lattialle. Läimäisin suihkunurkkauksen oven kiinni ja toivoin, että tiiviste pitäisi kuraveden suihkukopin puolella. No ei pitänyt. Huljuvesi pulputti iloisesti oven alta ja minä liippasin sitä suihkulastalla hiki päässä. Silmissäni vilisi mitä eläväisimpiä kauhukuvia siitä, kun isäntä palaa viikon viimeiseltä työmaalta kotiin ja valssii ovesta sisään lampaanpapanan hajuiseen vesivahinkoon.

No, loppu hyvin kaikki hyvin. Sain tulvan taltutettua ja tulipa siinä samalla pestyä kylpyhuoneen lattia. Hienoinen eau de sheep shit jäi ilmaan leijumaan, mutta jos Antti kysyy, kerron sen olevan vain autenttisen artesaaniuden tuoksahdusta. Syytän koko jupakasta jälleen ilves-mukia. Pilaamassa meikäläisen aamuja ja astiakaappini feng shuita jo vuodesta 2012.





 Pakolliset hommathan on tietysti hoidettava säällä kuin säällä, mutta muuten ulkona vallitseva synkkyys ja pimeys eivät juuri houkuttele. Venla on ollut reipas apulaiseni eläintenhoitotoimissa, mutta muutoin olemme viettäneet aikaamme tukevasti sohvalla rötväten. Venla on tillittänyt Netflixistä Mashaa ja karhua ja minä olen uppoutunut mitä kiehtovimpaan kirjaan, joka käsittelee yhä tänäkin päivänä jossain määrin voimissaan porskuttavaa noitaperinnettä lounaisessa Englannissa. Eevi-vauva on tietysti lojunut menossa mukana. Hän täytti eilen neljä kuukautta ja on äimistyttävää, kuinka yllättäen tuo pieni, aina aurinkoinen pötkylä päästelee jo erilaisia ääniä, nauraa omille päristelyilleen, riemastuu silmittömästi erilaisista loruista ja lauluista eikä tahtoisi enää millään pysyä aloillaan. Farmin pyörittämisen ja eläinten hoidon vuoksi arkemme on aika toiminnantäyteistä, joten rauhoittuminen ja leppoisa lekottelu sylityksin on ollut ihan tervetullutta.

Eilen kuitenkin päätimme Venlan kanssa, että joku raja se on lojumisellakin. Lähdimme uhmaamaan ikkunasta pilkottavaa harmautta, jätimme Eevin isän kanssa kotiin ihmettelemään ja suuntasimme metsään, kun päivänvaloa oli vielä pieni tovi jäljellä.

Ikkunasta kurkistellessa maisema näyttää harmaalta ja synkältä, mutta kun itsensä saa väännettyä ulkosalle ilman sen kummempia tarkoitusperiä ja vailla kiirettä, on totuus toinen. 2-vuotiaan kanssa ulkoillessa tahti on sen verran verkkainen, että omakin mieli ehtii rauhoittua. Huomion kiinnittyessä yksityiskohtiin sitä huomaa, että luonto on tällaisenaankin oikeastaan todella kaunis. Tasainen ja ilmeetön valo toi uskomattoman kauniilla tavalla esiin talviunilleen valmistautuvan luonnon eri värisävyt.

Jos nenäni eteen lyötäisiin väripaletti ja minua pyydettäisiin maalaamaan taulu lempiväreilläni, taulusta löytyisivät juuri nuo sävyt, joita tämä marraskuinen maisema parhaillaan tarjoilee. Ryömin haltioissani pitkin pusikoita ja valokuvasin innoissani kuolleita kasvinkarahkoita Venlan huudellessa, että äitiii, mitä ihmettä sinä nyt teet. Vastatessani, että kuvaan näitä kauniita värejä, ihmetteli taapero, että missä on värejä, näytä minullekin värejä. 

Metsässä ihmettelimme pienten kuusten oksilla helmeileviä vesipisaroita, valkoisia jäkäliä ja kaatunutta puuta. Venlaa suuri mänty paksuine, ilmaan nousseine juurineen hieman pelotti. Pikkuihminen kuunteli huuli pyöreänä kun kerroin, kuinka puu imee juurillaan maasta vettä ja ravinteita, ja siten kasvaa isoksi ja korkeaksi. Hämärän hiipiessä lähdimme talsimaan kotia kohti. Kävelymatkalla kotiin Venlaa pohditutti, miksi puiden täytyi kaatua. Kerroin, että tämä kyseinen puu oli kaatunut myrskyssä ja olin hiljaa mielessäni kiitollinen siitä, ettei retkemme ollut päätynyt hakkuuaukealle, siinä sitä vasta olisikin ollut selittämistä. Metsästä Venla kantoi kotiin ylpeänä käpyjä, joita hän oli kerännyt pikkuiseen vasuunsa. Kyllä isi nyt hämmästyy, minä näytän isille kaikkia näitä minun käpyjä!

Kotiin päästyämme taapero esitteli ylpeänä käpysaalistaan. Käpysiä piti juosta kilvan ihailemassa pitkin iltaa koko perheen voimin. Kun lupasin, että voimme kuivattaa kävyt uunissa ja tehdä niistä joulukoristeita, pienen ihmisen silmät kirkastuivat entisestään.

Laitoin kävyt uuniritilälle leivinpaperin päälle, ja nyt ne paistuvat parhaillaan noin 90-asteisen uunin lämmössä. Antin palatessa töistä töllissä tuoksahtaa vahvasti lampaalle, kylpyhuoneessa lojuu kuivumassa märkää villaa ja keittiössä on tarjolla pellillinen uunituoreita männynkäpyjä.

Kyllä isi nyt hämmästyy.





 Metsästä palatessamme kävelimme kotitietä pitkin tulevan kasvimaani ohi. Näin myöhäissyksyllä kasvimaajuttujen saattaisi jo kuvitella aikalailla sesongin ulkopuolella, mutta nyt on itse asiassa hyvä hetki rakentaa kasvimaata ja helpottaa näin kevättä, jolloin urakkalista repeilee muutenkin liitoksistaan.

Tuleva kasvimaamme on reilun aarin kokoinen. Mittanauhan kanssa hääriessäni sain kooksi noin 108 neliömetriä. Useimmiten puutarhatöitä touhuillessani minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, mitä olen tekemässä. Sama pätee nyt tähän tulevaan vihannestilkkuuni.

Pitkään pohdin, toteuttaisinko tulevan vihannesmaani permakulttuurin mukaisin keinoin, vai nopeuttaisinko prosessia mylläämällä maan nopeasti Avantilla. Tilanne tosin olisi kummassa vaan tapauksessa aikalailla potaatous-poteitous, sillä tähän hätään en äkkiseltään keksi, mistä löytäisimme isännän kanssa sopivan hetken sellaiselle romanntiselle, kahdenkeskiselle ajalle, että hän ehtisi perehdyttää minut Avantin kauhakuormaajan käytön saloihin. Toisaalta taas, olisin innokas kokeilemaan kasvimaan perustamista alusta alkaen permakulttuurisin menetelmin niin kutsutulla no dig -periaatteella, kun siihen olisi tarjolla näin loistava mahdollisuus... Se taas vaatisi jo hieman enemmän aikaa ja odottelua, mutta toisaalta, mikäs kiire tässä.

Kasvimaan perustamiseen ja sen pohdintaan palailen kuitenkin vielä paremmin omassa postauksessaan, vaikka voipi olla, että kaikki ovat tähän aikaan vuodesta jo ihan tukka täynnä vihannespenkkejä ja puutarhatouhuja. Täällä kuitenkin taotaan niin kauan, kun rauta on kuumaa. Tai tässä tapauksessa, kun maa on sulaa.





Mukavaa viikonloppua ja ihanaa isänpäivää kaikille, jotka sellaista viettävät!
16 kommenttia on "Pesuvesien, käpyjen ja martaisen luonnon kaikki ruskean sävyt"
  1. Kiitos tekstistä... nauran täällä vedet silmissä ja nenässäni tuoksujen sinfonia. Elämä on kyllä ihanaa kaikessa harmaudessaan. Villavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on <3 Kiitos, varsin villavissa merkeissä sitä olisi tosiaan tarkoitus viettää :) Leppoisaa viikonloppua myös sinne! <3

      Poista
  2. Ihanan pitkä postaus! Tästä on hyvä aloitella päivää. Kiitti!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia! Värikäs lapsi sopii hyvin tuonne harmaanruskeaan maisemaan. :)

    Makeen kuuloista meininkiä muutenkin! Onneksi muutkin sähläävät ja säheltävät hommiensa parissa, ei tarvitse yksin tumpeloida. Minäkin pesin tänä kesänä ensimmäisen kerran lampaanvillaa. Aika nopeasti siinä alkoi erottaa villan laatueroja, vaikka ei niistä mitään kokemusta olekaan. Samaan lopputulemaan päädyin kuin sinäkin, että se krepatun näköinen osuus on sitä parasta. Viisaammat voivat valaista jos näin ei ole! Miten meinaat jatkojalostaa villat? Minä haluaisin rukin ja lankaa tai sitten huovuttaa jättimäisen kankaan. Hmm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Juu, kyllä niistä vaan oppii äkkiä huomaamaan eroja, ja esimerkiksi keriessä on harjaantunut jo sen verran että villan lajittelu on hleppoa jo siitä suoraan lampaan päältä. Mutta ammattilampureilla on vielä jotkut ihan omat laatukuokituksensa villalle, mitä lasketaan jollain ihme luvuilla ja millä lie, niistä en kyllä tajua tuon taivaallista!:DTuo "krepatun" näköinen villa on ilmeisesti eritoten käsinkehruuta ajatellen hyvä juttu.
      Olen pienen osan karstannut varastoon, ihan treenatakseni taas talvella tuota rukin käyttöä. Suurimman osan villoista aion lähettää kehräämölle ja teettää langoiksi :) Ei tuo suuren kankaankaan huovuttaminen huonolta kuulosta!

      Poista
  4. Kauniita kuvia jälleen kerran ja ihana pikku-neiti 💛 ..Ja ihanaa positiivisuutta hei 😅 Itekkin ajattelin ensi viikolla pakolla aloittaa eri touchilla nää päivät, yritettävä vaan ulkoilla mahdollisimman paljon siihen pieneen hetkeen mitä nyt on valoisaa, jos sitä virtaa jostain irtoaisi 😅 Tehtävä sisähommia vasta sitten pimeän tullen, eikä toisinpäin 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pakko sitä positiivisuutta on jostain repiä ettei vallan mene kuuppa jumiin :D Eilen katselin esikoisen kanssa muumeja ja mietin Antille ääneen, että miksei voi vaan tehdä niin kuin Muumipeikko. Kun sataa ja on harmaata viikkotolkulla yhteen menoon, miksei voi vain linnoittautua huoneeseensa ja lukea romanttisia seikkailuja :D

      Poista
  5. Hih, ilves-mukihan on ihan huippuhieno. :) Mikä on noitakirjan nimi/tekijä? Kuulostaa kiintoisalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :D Kirja on nimeltään Silent as the Trees - Devonshire Witchcraft, Folklore and Magic. Kirjoittaja on Gemma Gary. Hän on kirjoittanut useampiakin mielenkiintoisen oloisia teoksia, jotka yritän saada hyppysiini jostain kun saan tämän nyt työn alla olevan opuksen loppuun :)

      Poista
    2. Kiitos!! Pitää etsiä käsiini.

      Poista
  6. Voi mikä tunnelma kuvissa, jälleen kerran!

    Omaakin silmää mielyttävät nämä tämänhetkiset värit luonnossa. Töissä itseasiassa juuri naureskeltiin että meikäläinen maastoutuu nyt täydellisesti tuonne metsään, vaatetus kun on nyt aikalailla sävysävyyn luonnon kanssa :D

    Ja täällä myös odotellaan malttamattomasti että tuo sade lakkaisi edes hetkeksi ja saisin kerittyä tuon ainokaisen keritsemättömän villatyypin! En malttaisi odottaa että pääsisi vihdoin käsittelemään ja jatkojalostamaan omien tyyppien villoja <3 Tosin, saa nähdä tuleeko hommasta yhtikäs mitään vai onko loputuloksena sieltä täältä kynitty kiukkuinen lammas ja hermot riekaleina oleva emäntä. Edellisestä kerintäkerrasta kun itsellä on aikaa sen parisenkymmentä vuotta, ja silloinkin keskityin lähinnä heinän tarjoamiseen ja villoilla leikkimiseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3

      Se omista lampaista talteen saatu villa on kyllä kultaakin kalliimpaa <3 Mua aina säälittää "tuhlata" noita meidän päkättimien villoja omiin kehruuharjoituksiini, kun lopputulos ei vielä ole tällä osaamistasolla ollenkaan käyttökelpoista :D
      Omia ekoja kerintöjäni muistellessa lopputulos oli kyllä just tuollainen kuin kuvailit! Mutta äkkiä se tatsi hommaan löytyy :) Onko teillä kone hommattuna, vai meinaatko ihan saksipelillä?

      Poista
    2. Ihan saksipelillä mennään, minä + mikä tahansa sähköllä toimiva laite ei koskaan tiedä hyvää :D Ja muutenkin mietin että pärjätään noiden viiden tyypin kanssa ilman konetta, vaikkakin mies kyllä ahkerasti on jo myytäviä koneita etsiskellyt. Kuulema "ihan vaan varuilta vilkuilee"...
      Onneksi tuosta tämän syksyn ainoasta kerittävästä on paljastunut varsinainen mammanmussu, jonka mielestä mamman seura voittaa jopa heinän! Katsotaan mikä on tyypin mieli kerinnän jälkeen :D

      Itekkin olisi tarkoituis kehrätä lanka omin kätösin (jos jostain nyt vaan löytyisi kohtuuhintaan se toimiva rukki!). Veikkaan että myös menee "jokunen" satsi hukkaan ennenkuin siitä edes jollain tasolla käyttökelpoista tuotosta saa.
      Oon myös keränny noiden meidän koirien harjauksesta lähteneitä karvoja, haaveissa kun olisi saada tehtyä lankaa missä olisi myös niidenki karvaa hyödynnetty. Miulla on yhdet sukat joiden lanka on yhdistelmä edesmenneen samojedini karvoja sekä suomenlampaan villaa, ja ne ovat kestäneet meikäläisen 24/7/365 villasukkakäytössä moitteettomassa kunnossa jo yli 10 vuotta <3 !

      Poista
    3. Juu, en mäkään ole noiden yhdeksän villapeffan takia konetta ostanut, hyvin ne jaksaa vielä saksillakin kunhan on hyvät ja terävät sakset :) Tosin mulla on myös sitä taipumusta, että otan minkä tahansa sähkövimpaimen käteeni niin se hajoaa heti tai menee jotenkin jumiin, ja päädyn menettämään hermoni ja messuamaan kaiken modernin kehityksen maan rakoon :D

      Hehe, meillä pahimmat mammanmussu-lampaat on juurikin ne hankalimmat kerittävät ;D Tiedä mikä siinäkin sitten. Toivottavasti teillä ei!

      Teillä on koirat kanssa ainakin kuvien perusteella sellaisia, millä lähtee pohjavillaa ihan "tarpeeksi" :D Meillä myös tuo isoin, Lili, on sitä sorttia. Oon myös ajatellut sekoittaa sitä joskus ainakin affen villaan ja katsoa, mitä tulee. Kun vain oppisi edes alkeellisesti kehräämään ensin... Mutta hei, käy kurkkaamassa Facebookissa sellainen ryhmä, kun "Kehrääjät", jos et vielä siellä ole. Sieltä löysin tietoa, joka jeesasi hurjasti toimivan rukin hankinnassa. Varsinkin jos vanhempaa rukkia katselee, niitä löytyy edullisesti esim. Torista, mutta niistä saattaa usein osia puuttua. Sopivia varaosia voi olla kinkkistä ruveta erikseen haeskelemaan, mutta mulla ainakin rukin hankinnassa helpotti kun oli kehrääjien kertomuksia ja kuvia katsellut etukäteen, niin tiesi vähän silmäillä, mitkä osat siinä olisi hyvä olla olemassa ja tallella :D

      Poista
  7. Terveisiä kaupungin harmaudesta, ihana jos olis enemmänkin tätä ruskaa ihasteltavana. Meillä täällä Helsingissä haisee seisseessä ilmassa eau de pakokaasu. Tosin täälläkin olis toiveissa vähän kuivempia kelejä, palstan kääntäminen käsipelillä ei oo mieluisinta puuhaa painavan savimössön kanssa.

    VastaaPoista