Myrskymietteitä, luuta ja lumiukko

5.1.19

Talvimyrsky tuli ja puhalsi tänne Teiskoonkin kunnon talven. Samaan syssyyn töllille saapui myös tuulahdus keväästä, kun mukava postinkantajamme oli lipsutellut halki myterin ja käynyt tiputtamassa postilaatikkoomme ensimmäisen siemenluettelon.

Ai että oli mukavaa linnoittautua nojatuoliin lämpimänä hohkaavan muurin kylkeen siemenluetteloa selaamaan, kun ulkona tuuli ja tuiversi niin, että olohuoneessakin verhot lepattivat. Vaikka on ihanaa, että talven verkkaista tahtia rauhallisine puhteineen on vielä pitkä pätkä edessä päin, hiipii hienoinen puutarhahulluus mieleen aina näin tammikuusta alkaen. Toivotan nämä ensimmäiset keväthulluuden merkit ihan tervetulleiksi, sillä rauhallinen suunnittelu, siemenluettelojen plärääminen ja ostoslistalle päätyvien siementen ympyröinti ovat ihan olennainen osa koko kotitarveviljelyn iloa.

Tänä vuonna viljelysten suunnittelussani on omalta osaltani ihan uudenlainen jännitysmomenttinsa, sillä mitä todennäköisimmin saan tehdä uuden aluevaltauksen ja pääsen kokeilemaan ensimmäistä kertaa kasvihuoneviljelyn parissa! Meillä popsitaan paljon tomaatteja ja tykkäämme isännän kanssa tujauttaa ruokiimme usein potkua chilillä. Omien tomaattisoseiden ja ketsupin valmistus kiinnostaisi myös, mutta kaikki avomaakokeiluni tomaatinkasvatukseen ovat kaatuneet viimeistään kanojen tekemään terroriin. Odotan siis kasvihuonetta ja siellä paremmin menestyvien vihannesten kasvatusta kuin kuuta nousevaa. Veikkaan, että naapurikesämökin rouvakin on hyvillään, kun hänen ei tarvitse enää kestää, kuinka kuikuilen hänen hienoa kasvihuonettaan ja siellä punertavia tomaatteja tontin reunan yli kuola valuen.

Kerron teille kasvihuoneprojektista ja muista viljelyssuunnitelmistani kuitenkin vielä myöhemmin lisää. Vieläkö muistatte viime vuonna pyörineen postaussarjan, jossa iso liuta omavaraisuusbloggaajia kertoi tavoitteistaan omavaraisuutensa edistämiseksi? Itse riemastuin, kun samaisten bloggaajien keskuudessa ryhdyttiin herättelemään keskustelua, josko jatkaisimme kimpassa samaa postaussarjaa myös tälle vuodelle. Olen toiveikas, että saamme tarpeeksi innostuneita kirjoittajia mukaan ja saamme sarjalle toteutettua eräänlaisen kakkoskauden!





Talvimyrsky riepotteli Suomea ja aiheutti myös täällä kotitienoillamme reilusti sähkökatkoksia ja muuta säätöä. Meillä sähköt eivät katkenneet, tai ainakaan emme sitä huomanneet. Talvisten myräköiden aikana sähköjen katkeaminen on kuitenkin täällä peräkylillä varsin mahdollinen skenaario, joten aina niihin tulee jossain määrin varauduttua etukäteen.

Meillä alkuasetelmat ovat onneksi nykyään jo varsin hyvät. Noin 50-neliöinen asuintilamme lämpiää muutoinkin puuhellan voimin, joten töllin lämpimänäpito ei sähköjen katketessakaan hetkahda suuntaan eikä toiseen. Myös ruokahuolto sujuu näppärästi puuliedellä, ja sillä lämpiävät myös pienemmät pesuvedet ja pannullinen aamukahvia. Pidän myös aina pientä varmuusvarastoa kynttilöistä, joilla saamme valoa torppaan iltojen pimetessä. Kun katuvaloja ei ole, olemme muutoinkin tottuneet hosumaan eläintenhoidon otsalampuin ja vaikka myrskylyhdyin, jos tarve vaatii.

Pidemmät, laajamittaiset sähkökatkokset katkaisisivat toki myös veden tulon taloomme. Tässä asiassa meillä olisi petrattavaa: kotivaraan täytyisi lisätä riittävä varasto juomavetta, sillä omasta pihakaivostamme saatava vesi on todettu arseenipitoisuutensa vuoksi juomakelvottomaksi. Pesuvettä ja eläinten juomavettä saamme tarvittaessa viereisestä järvestä. Ensimmäisen talvemme täällä töllillä hoidimme kantovedellä saunan padassa ja puuhellalla vettä lämmittäen, ja tuolloin meillä oli vieläpä kaksi hevosta, jotka joivat paukkupakkasillakin kymmeniä litroja vettä päivässä. Vuohet, lampaat, kanat ja kanit juovat tuohon nähden vain murto-osan, joten saunaa ja sen pataa lämmitellessä pärjäisimme jo pitkälle.





Tavallaan salaa toivoin edes pientä sähkökatkosta, sillä esikoisemme Venla ei tietenkään muista noista parin vuoden takaisista kantovesiajoistamme mitään. Nykyään hän höpöttää alvariinsa sähkökatkoksista, mistä lie Pipsa Possusta moisen oppinut. Hän hämpyröi tämän tästä pitkin torppaamme huutaen "oho, tuli sähkökatkos!" ja räpsii valokatkaisijaa. Pieni sähköjen tsippaaminen olisi siis varmasti ollut taaperolle paitsi jännittävä, niin myös valaiseva (no pun intended) kokemus.

Sähkökatkosta ei kuitenkaan tullut tällä kertaa, mutta lunta tuli senkin edestä. Meillä on eräs töllin entisten asukkaiden jäämistöistä löytynyt risuista tehty luuta, jolla Antti oli lakaissut lumen hautaamia ulkorappusia. Venla löysi luudan ovenpielestä ja alkoi viuhtoa sillä vimmatusti pitkin eteistä. Minulla on kai joku päähänpinttymä: töllin vintiltä on löytynyt hirmuinen määrä erilaisia iänikuisen vanhoja käyttötavaroita, joita tykkään pitää hyvänä ja käyttää myös omassa arjessamme. Tämä pikkuinen, par'aikaa lapsemme kätösissä kokenut luudanräyskä on yksi sellainen aarre.

Kun komensin taaperoa, ettei luutaa saa kohdella kaltoin, kysäisi Antti minulta, että onko tuollaisella risupuskalla nyt niin väliä. No on tietty, vastasin. Pitäähän mun lentää sillä Kyöpelinvuorelle. Antti katsoi minua öönä aapisen reunalla ihmetellen, mikä on Kyöpelinvuori. Tokaisin, että sinne kaikki noita-akat lentävät luudillaan noitasapatteihin. Antti vilkaisi huvittuneena ensin minua ja sitten virnuilevan lapsen kädessä törröttävää luudanräyskää. Sitten hän totesi, että jos tolla meinaat lentää niin rohkenen väittää, että havaitsen sun työturvallisuudessa pieniä puutteita.

Aha.

Sain esikoisen harhautettua luutani kimpusta ehdottamalla, että lähtisimme ulos hoitamaan eläimet ja tekisimme samalla lumiukon. Asiasta ei tarvinnut kauaa neuvotella. 

Rakensimme portaiden pieleen juuri sen kokoisen lumiukon, mikä riitti nippanappa varsin vilkkaan melkein kolmevuotiaamme kärsivällisyydelle. Keräsimme käsiksi myrskyn riepottamat risut ja nenäksi tökkäsimme totta kai porkkanan. Posket punasimme kanojen eväslaariin menossa olevien tomaattien mehulla. Nyt pikkuinen lumiukko tönöttää vartioimassa ulko-ovellamme ja tervehtii ohikulkevia ratsastajia ja satunnaisia lenkkeilijöitä.





14 kommenttia on "Myrskymietteitä, luuta ja lumiukko"
  1. Ihana, elämänmakuinen postaus! Ja kyllä vaan, pieniä pilkahduksia keväästä täälläkin, vaikka talvikin on vielä välissä.. ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Pianhan esikasvatuskausi on jo täydessä vauhdissa ja valoakin riittää taas päivä päivältä enemmän, kevättä kohti mennään :)

      Poista
  2. Oi, miten paljon teillä on lunta! Meillekin tuli kevät, kun ensimmäinen siemenluettelo tupsahti postilaatikkoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumipeite tuprahti kirjaimellisesti kertaheitolla. Ja nyt alkoi juuri sataa lisää :) Noiden siemenluetteloiden parissa lähtee kyllä aina niin mukavasti vuosi käyntiin. Optimismi omista taidoista ja esikasvatustiloista alkaa kukkia vinhasti aina niitä selaillessa :D

      Poista
  3. Kauniita kuvia! Meillä oli sähköt yön ajan poissa, mutta vanhassa tuvassa se ei tosiaan haittaa. Tietysti pitkä katkos aiheuttaisi ongelmia veden kanssa. Sen sijaan vanhemmillani sähköt olivat poikki lähes kaksi vuorokautta ja tämän vuosituhannen talossa se onkin ihan toinen juttu. Kämppä jähtyi hyvää kyytiä, pesulle ei päässyt ja ruokaa ei voinut lämmittää :D onneksi sisko asuu suhteellisen lähellä kaupungilla, ja toi kylmälaukussa lämmintä ruokaa :p
    Lapsuudesta muistan, että sähkökatkot olivat mielestäni ihan tosi kivoja. Oli niin hiljaista ja hämärää. En tietenkään ymmärtänyt, että asunto voisi vaikka jähtyä sen johdosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon <3 Jep, modernimmissa taloissa lähes kaikki on sähkön varassa. Uudemmissakin taloissa asuvien kannattaisi kyllä asentaa puuhella, tai jonkinlainen tulisija ainakin! Kyllä se niin monesta pattitilanteesta voi pelastaa :)
      Minulla on ihan samanlaisia muistoja sähkökatkoksista lapsuudesta. Oli jännittävää, kun koko kylä oli pimeänä.

      Poista
  4. Onpa ystävällinen lumiukko, ja sillä on selvästi luonnetta! Meillä täällä kaupungissa olivat pihan lapset tehneet tänä vuonna erilaisia lumiukkoja kuin yleensä, yksi lumiotus kiipeää puunrunkoa pitkin ja pari ukkoa ja otusta istuu pihan penkillä. Lapsenmielinen puoleni ilahtuu aina myös tuollaisista hauskuuksista kuin nuo Venlan 'sähkökatkot', toivon etten ikinä lakkaa nauramasta niille. :D Meidän 'mökillä' on useampi risuluuta entisen asukkaan jäljiltä, käytän niitä pääasiassa juuri lumien lakaisemiseen portailta. Mutta mitkähän mahtavat olla niitten aerodynaamiset ominaisuudet..? Talo oli toisaalta tyhjennetty silloin kaksi vuotta sitten perusteellisesti, toisaalta kaikkea rikkinäistä roinaa ja ihan silkkaa jätemateriaalia jouduttiin silti kuskaamaan pois. Mutta talossa viimeisimmäksi (ihan vanhaksi) asuneen mamman henki majailee kyllä edelleen tiukasti siellä, hän availee aina yhtä tiettyä kaapinovea ja alkuun äkäistyi aina pahasti kun alettiin tehdä lähtöä kaupunkiin. Ei ihme, kyllä minäkin odotan päivää jolloin voisimme asua siellä pysyvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli lumi nippanappa sen verran suojalunta, että saimme kyhättyä tuon kaverin kasaan. Ja kyllä, itse olen myös ihan mukana noissa Venlan "sähkökatkoissa", nyt vielä enemmän kun Venla kokee ajatuksen jotenkin pelottavana. Järjestelen siis itse välillä tahallisia sähkökatkoksia jotta pieni huomaisi, ettei niitä tarvitse turhaan jännittää :)
      Meillä tyhjättiin myös perusteellisesti varasto ja iso osa vintin roinaa menneenä kesänä. Paljon sinne mahtui ihan pelkkää roskaa. Paljon oli myös sellaista, mitä mies olisi surutta viskellyt kaatikselle mutta minä julistin suojeltavaksi... Paljon löytyy mm. vanhoja taikinatiinuja, noita luutia, peilejä ym. minkä toivon tässä torpassa vielä löytävän paikkansa, kunhan saadaan remppa etenemään.
      Kiva kuulla, että teilläkin on "vanha mamma" siellä pitämässä jöötä :) Meillä oli täällä varsin rauhatonta silloin, kun isommat remontit olivat vielä käynnissä. Nyt, kun remppa on rauhoittunut (ja kun latelin suorat sanat mellastajalle), on ollut aika rauhallista. Välillä silti yhä sattuu ja tapahtuu jotain pientä. Koko ajan vähemmän, tulkitsen sen niin, että alamme oppia talon tavoille :)

      Poista
    2. Okei, pelko on eri asia, eikä hauskaa. Mutta hyvä jos 'jujutus' toimii, niin asia muuttuu ehkä kevyemmäksi. Ja jos sähkökatkos osuu kohdalle, on sitten tutumpi jo. :)

      Joo taisin teidän 'väkenne' rymsteerauksesta jonkin postauksen lukeakin joskus tässä, hyvä että rääkäisysi tuotti tulosta; ja toki remontti on voinut häiritä heitä. Olen itse törmännyt teemaan jopa uudemmissa asunnnoissa, vanhat talot eivät olekaan ainoita, joissa kummittelee. Kuten joskus luulin.

      Poista
    3. Minusta ainakin vahvasti vaikuttaa siltä, ettei Venla oikeasti ymmärrä, mikä sähkökatkos on :D Meillä vietetään usein iltoja pelkkien kynttilöiden valossa jotain touhuillen ja puuhellaa lämmitellen, mutta kun pieni on nähnyt piirretyissä tuon "sähkökatkoksen" ja sen haloon mikä siitä syntyy, niin sen perusteella koko homma saattaa vaikuttaa jotenkin pelottavaltakin. Meillä ei sähkökatkosta edes välttämättä huomaa muualta, kuin että jääkaappi lakkaa ajoittaisen hurinansa. Arvailen siis, että ihan noista piirretyistä päätellen asiasta on piirtynyt lapsen päähän joku ihan poikkeuksellisen ihmeellinen tilanne :D

      Juu, tuo silloinen hermon meneminen ja kunnon rääkäisy tosiaan auttoi :) Vieläkin täällä joku puuhastelee ja hymistelee, mutta se tolkuton mellastus onneksi loppui siihen paikkaan. Antti kuuli aikoinaan ennen muuttoamme naisäänen hymisevän tai hyräilevän jotain, ja se kuuluu aika-ajoin edelleen. Minun puolestani saa hymistä ja touhuta, mutta jotenkin on sellainen olo, ettei tämä rauhallinen hymisijä ja tavaroiden siirtelijä ole alkuunkaan sama, joka täällä silloin alkuaikoinamme ovia hakkasi ja ramppasi vihaisena pitkin yläkertaa. Tunnelma on nyt ihan eri.

      Itsekin kuulemieni tarinoiden ja kokemani perusteella uskon, että myös uusissa taloissa on jonkin sortin "elämää". Kukapa näistä tietää :)

      Poista
  5. Tänä aamuna täällä Helsingissäkin on talven ihmemaa, lunta on tullut kiitettävästi ja on kaunista. Sähkökatkoksiin varautuminen taitaa olla nykyjään hyvä, tuntuu että isoja myrskyjä on ollut joka vuosi ja siitä syntynyt monille pitkällistäkin harmia. Kaupungissa jos sähköt menee niin sitten mökki kylmenee oitis, vettä ei tule eikä ruokaa voi laittaa... tulisija olisi hyvä kaikilla. Lumiukkonne on niin eläväisen näköinen tomaattiposkineen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna noita isompia mytereitä oli jo alkutalvesta, nyt ollaan päästy aika vähällä ja talvi on kohdellut leppoisasti :) En muista yhtään sähkökatkoksia kaupunkielämä-vuosiltani, mutta kyllä varmaan olisin hukassa ollut, jos sellaisia olisi kohdalle sattunut! Kaupungeissa ja maallakin uudemmissa taloissa vaikutus varmasti ensimmäisenä tuntuu. Vaikka täällä maalla vanhassa talossa sähkökatkokset ovatkin todennäköisempiä, niin kaupungissa varmasti tuo varautuminen lienee myös enemmän kuin paikallaan :)

      Poista
  6. Moikka!
    Kasvihuoneesta tuli mieleen. Tee se panssarilasista. Ovi sellainen kassakaappimallinen ja muuri ympärille. Juoksuhautakin saattaa olla ihan paikallaan. Olen nimittäin tehnyt ihan kenttätutkimusta siitä että vuohi sopii hirveen huonosti yhteen kasvihuonekasvatuksen kanssa. Ihan lyhytkin vuohen vierailu kasvihuoneessa on samaa tasoa kuin pohjois-korean saavutukset ydinkoe-alueellaan.

    Myös lapset ovat välillä turhan avokätisiä kylväjiä. Mulla oli tomaatit ihmeissään kun pavut ja herneet käytti tomaatinvarsia telineinään.. Vähän niinkuin kuristajakäärmeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa :D En tiedä mihin noi meidän vuohet oikein kesäksi hukkaisin, nyt jo on sellainen Jurassic park-henkinen aitaus tuossa vuohia varten ja silti vaan kummasti sieltä notkein edelleen keplottelee itsensä pihalle silloin kun haluaa... Meillä on vuohet saaneet välillä pari minuuttia aikaa, kun olen avannut karsinoiden ja tallin ovet niin, että siitä omillaan kulkisivat ulkoaitaukseen sillä välin, kun itse heitän lampaille heiniä. Se on jopa aika vaikuttavaa, kuinka paljon saavatkaan aikaan tallissa, jossa kauralaarit on kumminkin suljettu kansilla ja työnnetty vielä kansineen hyllyjen alle. En siis käy epäilemään yhtään, etteikö kasvihuoneessa aikaan saatu hävitys olisi samaa luokkaa.

      Meillä tuo pian 3-v. esikoinen jo innoissaan puhuu kevään kylvöistä, omasta kasvimaasta sekä äidin "auttamisesta" puutarhatöissä. Suorastaan intoa puhkuen odotan myös hänen panostaan tulevan kevään puutarhapuhteisiin. Haistan jo nyt, että kelvollista yritetään mutta priimaa pukkaa tulemaan.

      Poista