Kun muutimme töllille reilu pari vuotta sitten, oli haitallinen vieraslaji, jättipalsami, valloittanut suuren osan pihastamme. Jättipalsami on siitä viheliäinen seuralainen, että se on tuskallisen tehokas lisääntymään, ei ole nökönuuka kasvupaikkansa suhteen, valtaa muiden kasvien elintilan ja kilpailee voittaisasti pölyttäjistä muiden kukkien kanssa.

Aloitin systemaattisen työn sen hävittämiseksi niittämällä ja kitkemällä. Jos jotain positiivista tuosta joutomaiden valloittajasta voi sanoa, niin sen, että se on vain yksivuotinen ja hauraat juuret kiinnittyvät vain kevyesti maan pintaan.

Viime kesän loppuraskauden hormonihuuruissa jättipalsamin nyhtäminen oli hyvä konsti purkaa turhautumista yön valoisina tunteina, kun Nukku-Matti päätti ottaa minusta lomaa. Kitkin yöt läpeensä niin, että mokoman kasvin olisi voinut kuvitella olevan tukalan olotilani alkulähde.

Siinäpä muuten ilmainen vinkki: kun joku oikein kovasti vatuttaa, kitke vieraslajeja. Kiukku on oikein suunnattuna tehokas voimavara, ja näin kunnon kyrsiintymisellä saa ainakin jotain konkreettista hyvää aikaan.





Kyselin viime alkukesästä vinkkejä jättipalsamin toimiviin hävitystapoihin, ja sainkin monia hyviä vinkkejä. Suositeltu tapa kitkentäjätteen hävittämiselle oli polttaminen, mutta äärimmäisen kuivan kesän vuoksi polttorovion sytyttäminen ei tullut kyseeseen. Myös hautaamista syvälle maahan käytetään, mutta kuinka käy, jos joku joskus keksii alkaa kääntää maata ja nostaa syvällä olevat siemenet takaisin pintaan?

Permakulttuurin perusperiaatteisiin kuuluu ajatus, että jokainen ongelma sisältää myös ratkaisun siemenen. Jouduimme hakemaan osan lampaistamme pois laitumelta keskellä kesää erään sattumussarjan seurauksena. Lampaiden lyhyeksi jäänyt laidunkesä harmitti etenkin lampaiden vuoksi, mutta myös siksi, että ostoheinäkaudesta tulisi tavattoman pitkä.

Ryhdyin niittämään jättipalsamiviidakkoa viikatteella ja lampaat hoitelivat niittojätteen. Kanat alkoivat kuhista ihmetyksekseni lammasaitauksessa aina ruokinta-aikaan. Meni hetki hoksata, että nehän kärkkyivät jättipalsamien siemenkotia!

Toinen permakulttuurin olennainen perusperiaate on olemassa olevien resurssien mahdollisimman laajamittainen hyödyntäminen. Lampaiden ja kanojen kohdalla tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei niitä valjasteta pelkästään vain munien- tai villantuotantoon, vaan niiden luontaisista taipumuksista otetaan mahdollisimman monipuolisesti hyöty irti. Tapauksessa Jättipalsami niillä oli tärkeä rooli kasvijätteen hävittämisessä. Myös palsamin mokomat päätyivät hyötykäyttöön eläinten ravinnoksi. Siitä saimme edelleen lantaa, jonka avulla taas parannamme maata ja tuotamme ruokaa ihmisille ja eläimille. Bä-däm, homma kiertää. Kuten pikkuveljeni tapaa usein todeta, elämä kulkee sykleissä.






Kuvat entisestä jättipalsamipellosta on otettu eilen. Vanhalla vieraslajitantereella kukkivat nyt puna-ailakit, koiranputket, harakankellot, kurjenpolvet, leinikit ja jopa pikkuiset lemmikit. Jättipalsamin kimpussa riittää hommaa vielä moniksi vuosiksi, jottei jopa seitsemän metrin päähän siemeniään sinkoileva kiusankappale pääse valloittamaan lupaavasti kukkivaa joutomaata takaisin. Pidän silmiä hivelevää näkyä kuitenkin jo erävoittona.

Pölyttäjätkin tuntuvat viihtyvän luonnontilaisessa joutomaapuutarhassamme. Puutarhuroinnin filosofiaani kuuluu, että mahdollisimman laaja osa tontistamme saa säilyä luonnontilaisena täällä viimeisen päälle trimmattujen kesämökkipihojen keskellä.

Joskus, ihmisten toiminnan vuoksi, luonnontilaisuus ja monimuotoisuuden ylläpitokin vaatii kuitenkin hitusen verran apua.








Helpoin konsti osallistua talkoisiin vieraslajien hävittämiseksi on poimia kukkakimppu. Pienen pieni farmi -blogi haastoi kaikki mukaan lupiinihaasteeseen. Haasteen ideana on poimia mahdollisimman iso kimppu lupiineja iloksi omaan maljakkoon tai vaikka kylään viemisiksi. Ennen siementen kehittymistä luonnosta pois kuleksimasta kerätty komealupiinin kukka ei pääse levittämään siemeniään luontoon, joten kukkakimppuja poimimalla voi estää merkityksellisesti kasvin leviämistä.

Itse aion osallistua lupiinihaasteeseen aloittamalla keruun naapurimökkimme tien pientareelta. Jättipalsamista tiluksillamme aletaan pikkuhiljaa päästä eroon, joten lupiineja tänne ei enää todellakaan kaivata! Monet vielä puolustavat lupiineja pientareiden kaunistuksena, mutta ainakin omaan silmääni hentoisten, pohjoisten kukkalajien verhoamat niityt ja pientareet ovat monin verroin kauniimpaa katsottavaa.





Leppoisan kesäistä viikonloppua!

Se olisi kesäkuun ensimmäinen maanantai, hyvät hyssykät sentään. Ja sehän tarkoittaa, että Suuntana omavaraisuus -sarja jatkuu!

Jos olet vasta hypännyt mukaan seuraamaan sarjaa, niin kyseessä on omavaraistelevien bloggaajien toteuttama yhteispostaussarja. Kukin osallistuja kertoo kuukausittain blogissaan omavaraisuusprojektiensa etenemisestä (tai etenemättömyydestä). Kirjoitukset julkaistaan yhtäaikaisesti joka kuun ensimmäisenä maanantaina kello 9. Muiden tämänkuisiin kirjoituksiin löytyy linkit tämän postauksen lopusta!

Tämän blogin aiemmat sarjan tekstit löydät Suuntana omavaraisuus -tunnisteen takaa.







Olen tässä toukokuun mittaan tuskastellut kuukauden kestänyttä hullunmyllyä. Nyt saatan hyvillä mielin todeta, että olemme onnistuneet saamaan tämän kuukauden kestäneen rutistuksen myötä paljon aikaan.

Kirsi Haapamatin mainiossa kirjassa Kiehtovat kotieläimet - Kohtaamisia maatilalla (Otava 2018) oli mainittu termi 'rural fitness', josta Haapamatti kirjoittaa:

Olen kehittänyt termin rural fitness, joka tarkoittaa kaikkia niitä ruumiillisia töitä, joita työlään tilanpidon harrastuksekseen valinnut ihminen tekee. Vuohien karsinan talvipehkun tyhjennyksen jälkeen ei jaksa enää kuntosalille, mutta hauis kyllä kiristää t-paidan hihaa pinkeästi.

 Rural fitness -kesäohjelma alkaa pian täälläkin. Lampola, lampaiden ruokintapaikka ja vuohelan pehku odottavat talikoimista. Fyysinen työ, jossa tekemisiään ei tarvitse sen suuremmin miettiä, nollaa pään ja käy rankemmastakin treenistä. Alkulämmöt voi ottaa järvestä kasteluvettä hakien tai hätyyttämällä kanoja kasvipenkeistä. Loppuveryttelystä käy syväkyykintä kitkentäpuuhissa tai villiyrttejä kerätessä.






Kasvihuone on pintamaalia ja ovea vaille valmis. Myös sisäpuolella on luvassa vielä pientä hienosäätöä, kuten pienen istutuspöydän väkertely.

Pientä versontaa kasvarissa on jo meneillään. Kylvämäni pavut, rucolat ja kasvihuonekurkut ovat tehneet jo pieniä taimia. Tomaatit ovat tainneet ottaa vähän itseensä viileistä öistä, ne muuttuivat hassun värisiksi. Öiden lämmettyä uusien lehtien väri näyttää onneksi jo normaalimmalta, joten ehkä ne siitä vielä. Chilit ja paprikat ovat hengissä, mutta eivät tunnu kasvavan. Ehkä nekin odottelevat vielä lämpöisempiä öitä, tai sitten juurtuminen on vienyt hetkellisesti niiden kasvuvoiman multapinnan alapuolelle. Noiden sielunelämä on minulle vielä vähän mysteeri.

Lavankaulustarhassa ja pienellä perunatilkulla sen sijaan kasvaa ja versoo urakalla. Tai siis kasvaisi ja versoisi, elleivät kaikki talon ja farmin eläimet kävisi vuoron perään sabotoimassa kylvöksiäni. Punajuuripenkki on ainakin myllätty. Papu- ja hernerivit ovat kaikkea muuta kuin suorassa. Porkkanat meinaavat kasvaa paikoitellen ylösalaisin.

Onneksi kesä on vielä aikainen, joten uusien kylvöjen kanssa on pelivaraa. Huomenna alkaa jälleen kuukalenterin mukaan otollinen aika kylvää, joten loput lavatarhan kylvöt ja korjausistutukset on hyvä puuhastella alta pois!







Takapihan monivuotinen mauste- ja rohdostarha on vaatinut pientä entrausta. Ryhdyin reunustamaan kohopenkkejä punomalla pajua tukikeppien lomitse (lopputuloksesta kerron lisää myöhemmin). 

Pienet no dig -tyyliin toteutetut kohopenkit ovat osoittautuneet varsin toimiviksi. Perustin penkit viime keväänä suoraan kaivamattoman, möyhentämättömän maan päälle. Ensimmäiseen kerrokseen ladoin paksusti heinää katteeksi. Toiseen kerrokseen laitoin haravointisilppua, ruohosilppua, lampaanvillaa ja muuta ylimääräistä maatuvaa sälää. Lasagneen päätyi myös palavaa lantaa polttoaineeksi, sekä kompostia ja hiekkaisempaa multaa.


Iisopin taimi päätyy pian yrttitarhan jatkoksi penkin reunuskasviksi

Viime vuonna istutettu laventeli näyttää talvehtineen onnistuneesti kohopenkissä

Mäkikuisma on arvokas rohtokasvi. Olen siirtänyt villejä mäkikuisman taimia maansiirtotöiden tieltä rohdospenkkeihin.

Täällä rehottavat minttu ja koiruoho. 


Tämänkertaisen yhteispostauksen teemaksi valikoituivat puutarhan marjat. Herukka- ja karviaispensaat olivat tänne muuttaessamme ainoita puutarhaistutuksia, joita edellinen asukas on jättänyt jälkeensä tontillemme. Ihana anoppini auttoi keräämään niistä viime vuonna sadon talteen, ja nyt marjat leppyvät edelleen pakastimessamme. Olemme toki napsineet niitä talven mittaan puuroihin ja smoothieen, mutta loput ajattelin keittää mehuksi kesähelteiden janojuomaksi. Vielä toistaiseksi mehunkeittäjä on kuitenkin ollut laiska kiireinen.

Viime syksynä päätin laajentaa marjavalikoimaamme tyrnillä. Pieniä tyrnin taimia kävivät talvella namustelemassa niin vuohet, kauriit kuin jäniksetkin, mutta onneksi taimet näyttävät selvinneen.

Tyrnit olivat heräteostos hullaantuessani syksyn taimialennusmyynnissä, enkä silloin tiennyt, että niitä täytyy olla tontilla vähintään kaksi. Jotta pölytys onnistuisi ja satoa tulisi, tarvitaan sekä uros- että naarastyrni. Sattuman kaupalla nappasin taimilaarista mukaani kaksi taimea ja kotiin päästyäni ja tyrnin istutuksesta tietoa etsiessäni kauhistuin, että ostaessa olisi täytynyt tarkistaa kasvin sukupuoli! Toisen lapussa luki 'Tarmo' ja toisen lapussa 'Pertsik'. Tarmo osoittautui kuin osoittautuikin miespuoliseksi puskaksi ja Pertsiks naispuoliseksi. Että sattumalta kävi sellainen munkki!


Tyrnivauvamme Pertsik.


Miten muilla sarjaan osallistuvilla omavaraisuusbloggaajilla on viimeinen kuukausi sujunut? Käy lukemassa täältä: