Kukkolan emännän taikinatiinun arvoitus

20.8.19




Aiemmin tänä kesänä tapasin pitkästä aikaa äidin puolen sukulaisiani, kun mummani ja serkkuni ajelivat 'Lahest' käymään äitini luona Hämeenkyrössä. Lapsena vietin lähes kaikki loma-aikani mumman ja papan luona Äinäällä, jossa he asuivat aivan metsän keskellä pienessä hirsimökissä, eläen hyvin pitkälti omavaraisessa taloudessa.

Nyt pappa on kuollut, mumma muuttanut kaupunkiin ja mökki myyty. Monet mieleenpainuvimmista lapsuusmuistoistani sijoittuvat kuitenkin tuonne Iso-Äiniön metsikköön. Nykyään minulla ja mummalla riittää paljon jutunjuurta elämäntavasta, joka oli hänelle vuosikymmenten ajan arkipäivää, ja josta näin jälkikäteen huomaan itsekin omaksuneeni yhtä sun toista.

Iso-Äiniön mökillä mumma leipoi leivät aina itse tuvan suuressa leivinuunissa. Muistan noista ajoista sen, että talvipakkasilla minä ja pari vuotta vanhempi serkkuni kipusimme uuninpankolle tekemäämme peittopesään loikoilemaan metsästä nappaamamme villikissan Mirrin kanssa, kun mumma paistoi leipiään ja uuni hohkasi lämpöä. Nyt kesällä nähdessämme mumma kertoi, että hänellä oli vanha taikinajuuri, johon hän tapasi aina leipänsä leipoa. Sittemmin hän oli hävittänyt juuren, kun pappa sairastui ja leivän hankkiminen kaupan hyllyltä alkoi tuntua ainaista leipomista paremmalta ratkaisulta.

Siinä samalla harmitellessani vanhan ja arvokkaan taikinajuuren hävitystä muistin vanhan taikinatiinun, jonka löysin jokin aika sitten töllimme vintiltä. Tiinu oli yhä pesemätön, ja sen reunoilla ja vanhoissa kapustoissa oli lastuiksi kuivunutta vanhaa taikinaa. Ajattelin, että mumma jos joku tietää, voisiko tuosta vuosikymmenet vintillä lojuneesta muinaisjäännöksestä herätellä vielä uuden taikinajuuren.

Mumma tuumasi, että ilman muuta. Taikinalastuja raaputetaan irti, liuotetaan lämpimään veteen ja ruokitaan pienellä määrällä jauhoa. Jos juuri elää, alkaa seos vuorokauden kuluessa kuplia ja kohota. Vanhat taikinajuuret voivat säilyä toimintakykyisinä tiinun reunoilla vuosikymmeniä.




Eräs jonkin matkan päässä asuvista naapureistamme on varttunut tällä kylällä ja mökkeilee edelleen vanhassa kotitalossaan vaimonsa kanssa. Hänellä on jo sen verran ikää, että hän muistaa lapsuudestaan edelleen töllimme ja sitä hallinneen päätalon omistajat. Hän on kertonut, että töllimme rakennettiin aiemmin päätaloa asuttaneen vanhan Kukkolan pariskunnan mökiksi, kun sukupolven vaihdoksen myötä tilan isännän puikkoihin hypännyt vävypoika Kalle nai Kukkolan tyttären ja muutti tämän kanssa päätaloon. Kun uusi isäntä päätti myöhemmin lohkoa ja myydä maat ja päätalon, jäi tämä Kesärannaksi nimetty mökki Kallen pojan asuintaloksi, ja Kukkolan tilan irtaimistoa siirrettiin tänne talteen uusien asukkaiden tieltä.

Niitä peruja ovat varmasti myös iänkaiken vanha tiinu. Ja sen sisältämät taikinakököt.

Nii että mitä meinaat tehdä, kysyi Antti kun kerroin, että aion raapata tuota sata vuotta vanhaa taikinaa irti vintillä pölyttyneestä tiinusta ja koittaa elvyttää siitä itselleni taikinajuuren. Selitin löydöksestäni riemuissani kuin olisin löytänyt taloomme jemmatun kulta-aarteen. Antti tuntui pohtivan lähinnä sata vuotta vanhaa leivänkänttyä ja potentiaalista ruokamyrkytystä. Tiinu oli kumminkin hyvin suljettuna vintillä, taikina näytti siistiltä eikä missään näkynyt hiiren mentävää koloa. Se riitti minulle.




Raaputin kuivunutta taikinasipsiä noin kämmenellisen irti tiinusta ja kapustoista purkkiin ja lisäsin päälle kädenlämpöistä vettä. Kun taikina oli liuennut, annoin sille mumman ohjeen mukaan noin saman tilavuusmäärän vettä ja ruisjauhoa, kunnes taikina oli paksua ja vellimäistä.

Suljin purkin kannen ja laitoin purnukan lämpimän vesihauteen kanssa tekeytymään. Tovi sitten tilannetta kurkatessani huomasin, että purkissa kuplii! Juuri saa muhia kokonaisuudessaan vuorokauden, siihen mennessä sen pitäisi olla kohonnut ja kupliva, mikäli vanha juuri ottaa vielä toimiakseen. Meni syteen tai saveen, kerron myöhemmin, kuinka uuden vanhan lemmikkini kanssa käy!

Parhaassa tapauksessa pääsen pian leipomaan Kukkolan tilan vanhasta leipäjuuresta, ja jostain syystä olen jo ajatuksestakin aivan täpinöissäni. Jos projekti onnistuu, puuttuu minulta enää leivinuuni ja talvipakkasilta suojaava pesä uuninpankolla. Entisiä villikissoja meillä sentään on omasta takaa.






Tällä videolla näkyi olevan vielä ohjeet vanhan taikinajuuren elvytykseen:




Jos teillä kokeneemmilla taikinajuurileipureilta löytyy tietoa tai niksejä, olisin kiitollinen leivontavinkeistä ja juuren hoivaamisesta. Myös oman uuden juuren tekemiseen liittyvät niksit kiinnostavat. Sellainen on nimittäin ehkä tässä innostumisen ikeessä pakko väsätä itse, jos homma ei  Kukkolan muorin juuren kanssa nyt otakaan onnistuakseen.

Kuplivaa viikkoa kaikille!
14 kommenttia on "Kukkolan emännän taikinatiinun arvoitus"
  1. Ni mutta olihan mielenkiintoinen juttu! Toivotaan onnea ja menestystä juurellesi!

    Kaverillani on heidän suvun taikinajuuri tuollain tiinussa säilytyksessä. Samassa tiinussa he leipovat edelleen ruisleipää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Ihan vielä en ole vakuuttunut, että tuo pieni kuplinta olisi sittenkään tarpeeksi. Vanha tiinu täytynee kanssa ottaa käyttöön, jos/kun tuo juuri tuosta innostuu porskuttamaan.

      Poista
  2. Ei ihme, että olet täpinöissäsi, vähemmästäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, elämme jännittäviä aikoja! Toivottavasti tuo nyt tuosta lähtee.

      Poista
  3. Wau! Mun niksi on semmoinen, että jos haluaa miedomman makuista vaaleaa leipää (niin kuin minä) voi juuren käynnistää myös 1:3:3. Eli yksi osa juurta ja 3 vettä sekä jauhoa. Mutta anna uusvanhan juuresi ensiksi voimistua. Tällä tavalla tulee semmosta aivan ihanaa kuohkeaa ja vai aavistuksen hapanta vaaleaa leipää. Nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, juuri tuollaisesta miedosta vaaleasta leivästä meillä varmasti tykkäisivät kaikki syöjät (jotka uskaltautuvat maistamaan :D )! Mulle on tämä koko hapanjuurisanasto vielä ihan hepreaa, joten... miten tarkalleen annan juuren voimistua? :'D

      Poista
    2. Sori, nyt vasta palaan tänne kun tuo uudempi postaus toi asian mieleen. Voimistumisella tarkoitetaan vain, että kun juuri on ollut jääkaapissa levossa tai sun tapauksessa vuosikymmeniä siellä vintillä niin se saattaa tulla vähän laiskaksi ja ensimmäisellä jauhon ja veden lisäyksellä kuplii laiskasti. Niin silloin voi olla tarpeen ruokkia se vielä toisen tai kolmannenkin kerran vedellä ja jauholla, että kuplii kunnolla. Minun juuri on pysynyt yllättävän vahvana ja alkaa kuplimaan mukavasti ihan vaan yhdellä käynnistyksellä eli 1 osa juurta jääkaapista ja 3 osaa vettä ja 3 osaa jauhoa.

      Mä kuulin muuten kurssilla sellaisen mielenkiintoisen jutun, että 1900 luvun taitteessa/alussa kun suomalaisia muutti paljon Amerikkaan paremman elämän toivossa, kuljettivat emännät juurensa vieraalle mantereelle kangasnenäliinoissa. Juurta levitettiin nenäliinalle ja annettiin kuivua ja näin saatiin arvokas aines pienenä nyttynä mukaan uuteen maailmaan. Olispa aika hauska ajatus jos joku vieläkin leipoisi siellä suomalaisella juurella. Ken tietää! :D

      Poista
    3. Aivan juu! Toisella ruokinnalla tuo lähtikin kuplimaan jo paljon paremmin, ja kun vielä kolmantena ruokin ja laitoin vielä aurinkoon ikkunalaudalle niin siitä se sitten vallan riemastui :) Nyt onkin sitten riittänyt ihan kerta viikkoon ruokinta ja heti kyllä lähtee oikein urakalla kuplimaan.

      Oi, olispa tosissaan hienoa, jos Ameriikoistakin löytyisi vielä suomalaisia hapanjuuria!

      Poista
  4. Vau! Hienoa, että kysyit mummalta, ettetkä vaan mennyt ja pesaissut tiinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta! Onneksi satuin muutamia kuukausia sitten lukemaan artikkelin vanhoista tiinuista löydetyistä taikinajuurista, koskikohan artikkeli jotain tutkimusta, en enää muista. Sitä ennen en olisi todellakaan tiennyt, että juuri voi tuolla lailla kuivuneena säilyä ja olisin varmaan vain pärrännyt, että eikö nyt edes astiaa voi pestä ennen kuin sen laittaa säilytykseen :D... Mutta onneksi sattui silmään tuo artikkeli niin hoksasin ottaa puheeksi, kun mumma alkoi muistella leivinuuniaikojaan.

      Poista
  5. Voi että minkä aarteen olet löytänyt, uskon että se kyllä ihan varmasti sieltä eloon herää! Minä löysin kanssa meidän mailla olevan autiotuvan hirsiaitasta vanhan riimun, missä oli juuri. Mutta siinä ei ollut kantta ja oli vuosikymmenet ollut siellä niin ei rohkeus riittänyt sitä sieltä rapsutella, vaikka oishan se ollut paljon mielenkiintoisempi historia juurelle kuin nykyisellä juurellani on. Sen on tätini tuonut emäntökoulusta aikanaan, onhan silläkin jo ikää. Jos olet Facebookissa niin liity hapanjuurileipurit ryhmään ja saat kyllä hurjasti vinkkiä leipomiseen!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin lähti vanha juuri käyntiin ja olen tuosta aivan täpinöissäni :D Hapanjuurileipurit-ryhmästä mulle joku vinkkasikin ja kävin heti liittymässä, aihe on tosiaankin aika koukuttava ja äärimmäisen mielenkiintoinen. Aivan ihana on myös tuo emäntäkoulusta peräisin oleva taikinajuuri, aarre sekin ja hienoa, että päätyi sinulle, niin saa jatkaa eloaan sun käytössäsi!

      Poista
  6. Tää oli kyllä ihan huippu! Oli pakko lukea kahdesti sillä pölyisen jossain lojuneen taikinan elvyttäminen kuulosti aika kyseenalaiselta. Mutta se olikin vain pölyinen taikinatiinu ja ihan kunnossa oleva taikinajuuren jämä :D ihan vitsin arvokas löytö (onnittelut!) , varsinkin jos lähtee toimimaan. Pidetään siis peukut pystyssä ja seuraan kyllä mitä käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu, pölyyntynyt löytötaikina voisi olla jo parempi jättää rauhaan :D Ja kyllähän tuo lähti, niin kuin olisi edellisviikolla vasta ollut käytössä! Täytyy siitä kirjoittaa joskus pieni raportti, kun vaan tulee tuntuma tutuksi tuohon hapanjuurileivontaan :)

      Poista