Vielä kerran: Heinäteline lampaille

10.9.19



Kun meille jälleen tänä kesänä lampaiden ollessa laitumilla koitti aika tehdä suursiivous lampolassa ja niiden talvitarhassa, saimme kärrätä kuormatolkulla maahan röpösteltyä heinää katteeksi tulevaan vihannestarhaan. Katetta sinne toki tarvitaankin, eipä siis siinä mitään. Kyllä kuitenkin hieman hirvitti, kuinka monta isoa paalillista joudumme taas ensi talveksi ostamaan ekstraa, kun nuo hömpät lampaat tykkäävät levitellä ihan käypää heinää maahan. Maanparannusmateriaalia kun meillä syntyy kuivikkeista omastakin takaa, ja esimerkiksi oljen hankkiminen katteeksi maksaisi vain murto-osan hyvälaatuisen ja lehtevän heinän hinnasta.

Viime syksynä kirjoitinkin yrityksistämme väkästellä jokin nopea ratkaisu heinänsyöttöpulmaan. Nyt aion hetkeksi palata yltiöoptimistiseen kommenttiini, jonka vuosi sitten saatoin lausahtaa silloiseen heinähäkkyräämme asentamastamme verkosta: "jos se kestää vuohen, kestää se vaikka dinosauruksen. Saatika sitten muutaman hömelön lampaan." Terkkuja vaan tulevaisuudesta, vuoden takainen minä. Ei kestänyt.




Eräs kokenut lampurihenkilö totesi kerran Facebookin lammasryhmässä lampaan olevan siitä jännä otus, että ruokaa nähdessään se on valmis tallomaan vaikka jälkeläisensä liiskaksi, jos tuo mainittu jälkeläinen sattuu seisomaan emouuhen ja ruuan välissä. Voin kertoa myös omakohtaisesta kokemuksesta, että kauraämpärin näkökenttäänsä saanut lammas todellakin muuttuu lauhkeasta villapallerosta salamannopeasti hurjaksi ja häikäilemättömäksi villipedoksi. Heinä ei aiheuta onneksi ihan samaa efektiä, mutta suht kovaa valuuttaa se on sekin lampaiden kanssa touhutessa. Entisen heinähäkin kanssa ei mennyt aikaakaan, kun päkättimet olivat änkeneet itsensä väkipakolla läpi riistaverkosta, koska ilmeisesti juuri se häkissä olevan heinäkeon päällimmäinen korsi oli juuri se tavoiteltavin ja herkullisin. Hirvienkin aisoissa pitämiseen tarkoitettu aitaverkko ihan kirjaimellisesti katkeili silmissä, ja minä sain alituiseen olla sitomassa häkistä törröttäviä rautalangan pätkiä, jotteivat hullaantuneet lampaat puhkoisi niihin silmiään.

Kertalaakista päätimme hylätä ajatuksen toisen verkkokyhäelmän teosta. Heinien maahan heittely ei myöskään tulisi talvella kuuloonkaan, hukka olisi valtava ja lisäksi lampaat ovat herkkiä sairastumaan maaperästä tarttuvaan listeriaan. Talasbuan-vlogin fanina olin videoita katsellessa pistänyt merkille varsin näppärän näköisen heinätelineen, joka Mathiaksella ja Tovalla oli käytössä lampaillaan. Siihen mahtui reilusti heinää, jotta lampaat saisivat olla myös kylmimmillä ilmoilla vapaalla ruokinnalla. Katto piti telineessä olevan heinän kuivana, ja V-mallisesta telineestä lampaiden oli helppo syödä. Telineiden ympärillä oli kaukalot niin, että jos ja kun eläimet kiskoisivat heinää ulos, se ei tippuisi maahan, vaan variseekin kaukaloon. Muistin videolta Mathiaksen mainitsevan, että syöttöteline oli perinteistä, suomalaista mallia.

Aina, kun Antti loppukesän mittaan otti heinähäkin rakentamisen puheeksi, päällepäsmäröin, että pitää sit tehä siitä semmonen kun Talasbuanissa, se oli hyvä systeemi! Ja niin kuin aina käy, kun minä esittelen isännälle jotain briljanttia ideaa, jota hän itse ei ole saanut tai nähnyt, pyysi hän epäileväisenä nähtäväksi lisää havainnollistavaa kuvamateriaalia. Ja no, minä en tietenkään enää löytänyt sitä kyseistä videota.

Etsimiseen turhauduttuani kaivoin sisäisen myyntimies-Mynttiseni esiin ja aloin selvittää Antille yksityiskohtaisesti hyvän heinätelineen saloja. Tiheät ja vinot pinnat, katto, varisemiskaukalo, joku aukko, mistä heinää saa tuupattua sisään. Ihan selkee homma. Antti tuumaili hetken ja alkoi sitten sommitella lautoja oikeisiin kulmiin.





Onneksi meillä on yhteistä taivalta mittarissa jo sen verran, että mies saa sekavistakin selostuksistani kiinni tavalla, johon eivät muut pystyisi. Heinille kyhäytyi aikas hieno mökki, jossa on otettu huomioon lampaankestävyys ja myös se, etteivät päkäpäät onnistu jäämään telineeseen päästään tai muista ruumiinosistaan nalkkiin.

Heinähäkkyrä sijoiteltiin niin, että sen toinen, avoin pääty osuu ulos lammasaitauksesta. Niin sen saa täytettyä aitauksen ulkopuolelta. Kaukaloon varisseet heinät saa tarvittaessa kahmittua käsin takaisin telineeseen. Isäntä nikkaroi vielä pitkät kattolipat hökötykseen, koska oli harmissaan siitä, että syyssateiden tullen lammasressut kastuisivat muuten syödessään.

Koko mökkerö rakennettiin kierrätetyllä puutavaralla, joten heinätelineelle tuli lopulta hintaa vain koko hässäkän käyttöikää pidentävien kattohuopien verran. Ei siis paha ollenkaan, etenkään jos säästämme tällä pienellä rahallisella ja ajallisella investoinnilla tulevien talvien hukkaheinissä.



7 kommenttia on "Vielä kerran: Heinäteline lampaille"
  1. No nyt on hyvännäköinen heinämökkerö!

    Mä oon kanssa miettinyt jotain ratkaisua heinille. Meillä kun Hehku -lehmä on samassa laumassa lampaiden kanssa ja se on todellinen ahmatti. Se vetää kaikki heinät turpaansa, että välillä saa vahtia, jotta lampaat saisi edes jotain. Nythän meillä on elukat vielä yötä päivää ulkona ja saavat vielä olla pitkäänkin, jos kelit sallii. Talvella ne ovat sisällä omissä kämpissään yöt ja päivät tarhassa. Meillä kun ei ole pihatto mahdollisuutta. Tämä systeemi kyllä kieltämättä säästää heinää, kun heinät jaetaan 3-4 kertaa päivässä pienissä erissä. Ja lampaat saavat suurimman osan heinistään sisälle. Mutta meidän aikaahan se ei säästä. Olisi kiva, että elukoille voisi antaa enemmän heinää kerralla, niin ettei Hehku syö kaikkea ja ettei heinää pääsi tallomaan.
    No, asia on suunnittelun asteella. Ja tuleeko siihen koskaan ratkaisua, voi olla että ei!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pienissä erissä monesti päivässä syöttäminen on kyllä tosiaan se heinää säästävin konsti! Kun sapuskaa ei ole turvan edessä mielin määrin niin eläimet syövät ne epämieluisammatkin korret paljon tarkemmin :) Aikaa se ei kyllä tosiaankaan sitten säästä, ja meillä taas talven tullen on mahdottomuus jo lasten (ja omien hermojen) vuoksi hankala ruokkia neljästi päivässä, kun se tarkoittaisi myös kahden venkoilevan uhmapakkauksen kohdalla talvivarusteiden pukemis- ja riisumisrumbaa neljään otteeseen :D

      Poista
  2. Käyn aina lukemassa (välillä useampaankin kertaan) sun postaukset. Niin mielenkiintoista ja ihanaa asiaa ja elämäntapaa. Mä taidan olla wannabetyyppi, haaveilen ja ihailen, mutta varmaan ihan oikeasti ei tuu koskaan tapahtumaan. Mutta niin kiva on blogisi ja tarinointisi kaikesta tästä. Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannet kiitokset, kylläpä piristit päivää heti näin aamutuimaan <3 Haaveilusta ja ihailusta se meilläkin lähti, joten koskaan ei voi tietää!

      Poista
  3. Toimivan näköinen ja kuuloinen heinäteline, ilahdutti myös se, että on otettu huomioon lampaitten pysyminen kuivana syödessään. :) Ahneet lampaat. <3

    Törmäsin sellaiseen, että Porin Villa&Peite on alkanut valmistamaan tuotteita suomalaisesta lampaanvillasta (villat parilta nimetyltä tilalta jossain Kiikalassa). Oma suhteeni villaan on vegaaniaikojeni perua hieman kimurantti, mutta kun kerran kroppani vaatii jonkin verran lihaa ja eläintuotteita toimiakseni terveenä, olen myös antanut tilaa muutamille villaisille tuotteille viime vuosina. Kun ei suhtaudu elämään kertakäyttökultturina, olen todennut, että näinkin voin elää. Laitan linkin tähän:

    https://www.kemikaalicocktail.fi/2019/09/tyynyja-ja-peittoja-vihdoinkin-kotimaisesta-lampaanvillasta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, eihän noiden armaiden villapalleroiden nyt soisi sadesäällä kastuvan :D

      Joo, luinkin ihan samaa tuosta Porin Villa & Peitteen keissistä, ihan älyttömän mahtavaa <3

      Ja tiedän tunteen, eläinperäisten tuotteiden käyttö onkin nykypäivänä sellainen juttu, jota ei pitäisi kenenkään purematta niellä. Mulla on ihan sama juttu, aikoinaan liha palautui terveyssyistä takaisin ruokavaliooni. En koe kuitenkaan siinä tai muussakaan eläinperäisten tuotteiden käytössä omantunnontuskia, koska meillä on kuitenkin iso valta vaikuttaa siihen, mistä ja minkälaisista oloista ruoka ja muut käyttämämme tuotteet tulevat :) Kun kuluttaa kohtuudella, saa rahalle vastinetta ehkä pienemmän määrän, mutta laadukkaampaa. Itse maksan esimerkiksi villalankakerästä ilomielin reilumman hinnan, kun pystyn jäljittämään sen alkuperän ja tiedän saavani sellaista lankaa, jonka sisältämän villan antaneista eläimistä pidetään hyvä huoli ja pystyn halutessani jäljittämään tilan ja sen alkuperän aina lampaan nimeä myöten.

      Poista