Suuntana omavaraisuus -sarjasta tuttu kirjoittajaköörimme sai kutsun lähteä mukaan kirjoittamaan kotivarasta. Tsajut-blogin Satu ja Omavarainen.fi -sivua pyörittävä Jovelan Johanna ideoivat yhdessä yhteispostauksen, johon kutsuttiin mukaan blogikirjoittajia myös muista genreistä. Tämä on erityisen mainio juttu siksi, että kotivara ei suinkaan koske vain omavaraistelijoita, kotitarveviljelijöitä, maalla asujia tai varautujahenkisiä. Ihan jokaisen kotitalouden tulisi varautua "pahan päivän varalle", sillä poikkeustilanne voi yllättää ihan kenet tahansa.

No, muut ehtivät julkaista postauksensa jo sunnuntaina, mutta tässä osoitteessa kohdattiin niin aikataulullisia, teknisiä kuin luoviakin ongelmia, joten hiihtelen remmissä peränpitäjänä. Mutta täältä tullaan!

Muiden sarjaan osallistujien postauksia tuiki tärkeästä aiheesta pääset lukemaan tämän tekstin lopusta löytyvistä linkeistä.





Olemme keskustelleet kotivaran tärkeydestä useaan otteeseen täällä kotopuolessa komeamman puoliskoni kanssa. Antti piti etenkin alkuun puheitani pahan päivän varaston pitämisestä maailmanlopun odotuksen meininkinä. Eikö nyt muka ole aika epätodennäköistä, etteikö esimerkiksi ruokakauppaan pääsisi tarvittaessa, jos murkinaa ei löydy komerosta tai vaikka vedentulo lakkaa, ja vettä täytyy hankkia muualta? Vaan sehän se juuri on yllättävissä poikkeustilanteissa: ne ovat yllättäviä.

Kotivarasta on olemassa myös ihan virallinen suositus. Sen mukaan jokaisesta kotitaloudesta tulisi löytyä välttämättömiä arkitarpeita vähintään 72 tunnin, mieluiten viikon tarpeisiin. Kotivaran viranomaissuosituksista voi lukea lisää vaikkapa Spek:n sivuilta.


Mieleeni muistuu useitakin erilaisia skenaarioita, joissa kotivara on tullut tarpeeseen. Etenkin pikkulasten ja eläinlauman kanssa maalla eläessä pahan päivän jemma välttämättömyyksistä tuo mielenrauhaa silloin, kun lumimyrsky tukkii tiet, vesiputket jäätyvät tai sähköt katkeavat pidemmäksi aikaa. Aikuinen varmasti pärjää vähän pidemmänkin tovin jos poikkeustilanne yllättää, mutta vaippaikäiselle naperolle tai lampaille onkin sitten hiukan hankalampi juttu selittää, että ruokaa ei ole tai vettä ei tule.

Konkreettisin muistoni hyvin varustellun kotivaran tärkeydestä ajoittuu kahdentoista vuoden päähän, aikaan, jolloin asuin perheeni kanssa Nokialla. Marraskuussa 2007 huoltomies avasi paikallisella jätevesilaitoksella laittomasti rakennetun yhdysputken venttiilin. Sen seurauksena 450 000 litraa jätevettä pääsi virtaamaan kaupungin vesijohtoverkkoon. Koska yhdysputki oli laiton, viranomaiset yrittivät pimittää tapahtunutta ja tiedottivat vesiverkkoon päässeen teknistä vettä, ja kehoittivat veden käyttäjiä keittämään hanaveden ennen juomista "varotoimenpiteenä". No mutta, kakkahan on kakkaa, vaikka voissa paistaisi.

8500 ihmistä ehti sairastua, ennen kuin asian todellinen laita oli pakko paljastaa. Juomavesi oli kyllästetty bakteereilla, viruksilla ja erilaisilla alkueläimillä. Terveyskeskus, koulut, päiväkodit, työpaikat, ruokakaupat ja kotitaloudet olivat kaaoksen vallassa. Juomavesi ja kaikki vettä pitävät astiat katosivat kauppojen hyllyiltä alta aikayksikön. Hygieniaa oli haastavaa ylläpitää, sillä saastuneella vedellä ei saanut edes huuhdella vessanpönttöä.

Me asuimme onneksi hieman syrjemmällä, ja käyttövetemme tuli eri vesilaitokselta kuin suurimmalle osalle kaupunkia. Perheeni säästyi siis vakavilta sairastumisilta, mutta koska meidänkin vesiputkemme yhdistyi jossain kohtaa kaupungin vesijohtoon, ei vettä tullut mahdollisten virtausten kulkusuuntien muutosten vuoksi käyttää. Jonotimme tuhansien muiden kaupunkilaisten kanssa pakkasessa ämpäreinemme armeijan vedenjakopisteellä. Jätehuoltokin oli helisemässä, kun muutaman kymmenen tuhannen asukkaan kaupunki aterioi kolmen kuukauden ajan pelkistä kertakäyttölautasista. Joista myös taisteltiin markettien hyllyjen väleissä.





Omassa kotivarassamme olisi kieltämättä viilaamista, sillä haaveilen ruokakomerosta, josta löytyisi siistissä ja selkeässä järjestyksessä pieni ruokavarasto, jota käytettäisi ja täytettäisi jatkuvasti tarpeen mukaan.

Ruokakomeron isäntä nikkaroi köökkimme nurkkaan alkuvuodesta, ja sen sekalaisista syövereistä varmasti löytyisi ruokatarpeita kolmen vuorokauden tarpeisiin, jos oikein tonkisi. Emme halua haalia nurkkiin pölyttymään mitään turhaa vain kaiken varalta, joten kuivakomeron sisällöstä löytyy sellaisia ruokia, joita muutenkin aktiivisesti käytämme ja täydennämme tarpeen tullessa: puurohiutaleita, hilloja, kuivattuja yrttejä ja sieniä, mausteita, riisiä, pastaa, jauhoja, suolaa, sokeria, hunajaa, tomaattimurskaa, kahvia... Lisäksi pidämme huolen, että skafferin syövereistä löytyy aina kissan- ja koiran kuivaruokaa.

Komeron ohella yritämme pitää jääkaapissa aina jonkinnäköistä varmuusvaraa. Lisäksi nyt yhdeksänpäinen kanalaumamme pyöräyttää näin pimeämpäänkin vuodenaikaan yleensä muutaman munan päivässä. Kananmunat ovat kaikin puolin mahtavia kotivaran täydentäjiä, sillä ne ovat terveellisiä ja täyttäviä, säilyvät huoneenlämmössä eikä niiden kokkaamiseen tarvitse vettä.

Vaan eipä olisi pahitteeksi säilöä komeroon myös muutamaa pullollista vettä ja paria vesikanisteria, sillä jos vettä ei ykskaks yllättäen olekaan saatavilla, tulee yleensä hätä käteen. Ilman sitä esimerkiksi kunnon ruuan valmistus vaatii jo aikamoista luovuutta.





Riittävä polttopuuvarasto on kotimme tuki ja turva. Lämmitämme töllimme muutoinkin puulämmityksellä, joten pidempikään sähkökatkos ei hetkauta siltä osin olojamme suuntaan tai toiseen. Puuliedellä ruuanlaitto sujuu silloinkin, jos sähköhella on poissa pelistä.

Polttopuiden avulla saamme tarvittaessa lämmitettyä myös saunan, sekä vettä saunan padassa. Kun muutimme tänne töllille noin kolme vuotta sitten, elimme ensimmäisen talven, kevään ja osan kesääkin ilman lämmintä vettä, sekä sisäsuihkua ja -vessaa. Vaikka en erityisemmin kaipaakaan nyrkkipyykkituokioita saunalla vilkkaan vaippaikäisen kanssa, on silti hyvä tietää, että arki sujuu tarvittaessa niinkin. Saunan padassa luonnistuu myös eläinten juomavesien lämmitys, ja huussi pelaa säästä riippumatta, vaikka vesiklosettiin tulisikin käyttökatkos.

Peseytymisvedet sekä eläinten juomavedet saamme nostettua tosipaikan tullen viereisestä kotijärvestä. Järvi on myös pelastanut kotitarveviljelmämme kahtena peräkkäisenä kuivana kesänä.





Kotieläimille pidämme rehua ja heinää varastoituna niin, ettei niiden pärjäämisestä pääse koitumaan ylimääräistä päänvaivaa mahdollisen poikkeavan tilanteen yllättäessä. Maatiaisrotuiset lampaamme elelevät talviajan kylmäpihatossa, jossa niillä on lämmittävä kestopehkukuivitus. Vaan eipä suomalainen maatiaislammas pakkasillakaan palelemaan pääse, sillä jo kaksi viikkoa kerinnästä lammas kasvattaa itselleen superlämpimän villakerroksen. Kun kelit käyvät oikeasti kylmiksi, lammas lisää syömistään ja lämmittää märehdinnällään ruumiinlämpöään. Kuohkea, tiheä villa estää lämmön haihtumisen harakoille. Tällainen luonnon muovaama "keskuslämmitys" olisi ihan kiva meille ihmisillekin! Ainakin polttopuuta säästyisi kuutiotolkulla.


Päivittäisten perustarpeiden, kuten ruuan, lämmön ja veden, lisäksi kotivarasta olisi aina hyvä löytyä ainakin kynttilöitä ja tulentekovälineitä, tasku- tai otsalamppuja, paristokäyttöinen radio sekä tarvittavat lääkkeet ja varavirtalähde puhelinten latausta varten.



Lisää tietoa kotivarasta sekä muiden bloggaajien ajatuksia aiheeseen liittyen pääset lukemaan täältä:

Tsajut
Sarin puutarhat
Metsäläisten elämää
Puutarhahetki
Saaranlautasella
Omavarainen.fi
Oma tupa, tontti ja lupa
Trio MiuMau ja herra Nilsson
Harmaa torppa
Kohti laadukkaampaa elämää
Sorakukka
Rakkautta ja maan antimia
Helecleaner
Ihme ituhippi
Vauhtihirmun elämää
Ihana maatuska
It's so mysigt!
Korkeala
Airot ulapalla
Morgenstjerna



Näin marraskuussa Suuntana omavaraisuus -sarjassa otetaan katsaus kuluneeseen kauteen. Tämän vuoden aiemmat sarjan blogitekstit löydät täältä: Suuntana omavaraisuus

Uusille lukijoille infoksi, Suuntana omavaraisuus on kuukausittainen yhteispostaussarja, jossa joukkio omavaraisuusasteensa kohottamisesta kiinnostuneita bloggaajia julkaisee joka kuun ensimmäisenä maanantaina mielensä mukaisen raportin omien omavaraisuusprojektiensa tiimoilta. Kuulumisten lisäksi pohdimme omia edesottamuksiamme etukäteen yhteistuumin päätettyjen teemojen pohjalta. Ja marraskuun teemahan on siis Katsaus kuluneeseen kauteen & talven suunnitelmat.

Muiden tämän kuun kimppakirjoitukseen osallistujien tekstit löytyvät tämän postauksen lopusta.


Ensilumi on meidän osaltamme toistaiseksi tässä.


 Lokakuu kului meillä pääasiassa talven tuloon valmistautumisen merkeissä. Minä olen kerinyt lampaita ja käsitellyt villoja, siivonnut eläinsuojia, perannut lavatarhaa ja kasvihuonetta sekä pinonnut lantaa ja lehtiä tulevalle vihannesmaalle. Polttopuut odottelevat valmiina vajassa lämmityskauden riemuja. Antti on keskittynyt pienempiin, talvista arkea helpottavien ratkaisujen nikkarointiin. Hän on nakutellut muun muassa katetun kanojen ulkoilutarhan ja lumenpitävän heinäsuojan, joka vähentää maahan varisevaa heinähävikkiä, eikä meidän tarvitse säätää enää epämääräisten tuulessa lepattavien pressusuojausten kanssa pitääksemme eläinten eväät turvassa sateelta ja lumelta. Niin kanala-lampola kuin heinäkatoskin ovat saaneet päälleen kattohuovat, ja loppukesästä maalattu tallikin sai uudet sievät nurkka- ja ikkunalaudoitukset.

Yhteisten arkivapaiden sattuessa viime viikolle päätimme lennosta hoitaa myös tälle vuodelle aiotun marjapuskien siirron. Pensaiden (tai ehkä näiden vuosikymmeniä keskellä pihaamme tönöttäneiden herukoiden kohdalla voimme puhua ihan vaan pusikosta) siirto kävi kätevästi Avantin voimin. Saimme nostettua eläväisimmät puskat siististi paikoiltaan koneella, ja taivaan kiitos säästyimme myös istutuskuoppien kaivamiselta kivikovaan savimaahan masiinan kauhan avulla. Ne pensaat, jotka törröttivät kitukasvuisina tehden vuodesta toiseen parhaassa tapauksessa noin kolme marjaa, kuovimme suosiolla tunkiolle. Antti ohjasti Avantia, minä talikoin kuoppiin multaa ja kaninkakkaa. Koko toimitus tehtiin niin flow-tilassa, ettemme edes hoksanneet lukea oikeaoppisia istutusohjeita. Näin jälkikäteen en ainakaan uskalla niitä lukea, jotten vahingossakaan tulisi palanneeksi kaikkiin tekemiimme erheisiin. Olkoon puskat tältä erää, ehkä sitten ensi keväänä ryhdyn varovasti vilkuilemaan niiden uuden sijainnin suuntaan elonmerkkien toivossa.

Uumoilin viime postauksessa myös, että Nana-lampaamme saattaisi olla yllättäen tiineenä, vaikka odottelinkin karitsoja vasta ensi keväälle. Karitsoja ei ole kuulunut, ja viime viikko on kulunut lampolassa rampatessa, kun olen koittanut tarkkailla mahdollisen alkavan synnytyksen merkkejä. Pakkaa sekoittaa entisestään se, että uuhi on alkanut tuottaa maitoa. Tiineys olisi kuitenkin jo reippaasti yliajalla. Outoa, kertakaikkiaan. Mahdollista olisi tietysti, että uuhi on tiinehtynyt heti laitumilta palattuaan elokuussa, mutta ymmärrykseni mukaan maidon ei siinä tapauksessa pitäisi vielä laskea... Ota näistä sitten selvää.


Tästä marjapuskat lähtivät...

... ja tänne ne päätyivät.


Tämä vuosi on opettanut, että olisi ilman muuta viisasta tehdä tulevan vuoden suunnitelmat jo nyt syksyllä, kun kaikki onnistumiset ja mönkään menneet tai sikseen jääneet asiat ovat vielä tuoreessa muistissa. Keväällä sitä niin helposti höyrähtää pian koittavasta mahdollisuudesta saada asioita aikaan, että ylilyöntejä tulee tehtyä. Silloin tuntuu, että koko pitkä kevät- ja kesäaika on vasta edessä, ihan hyvin ehtii vaikka mitä.

Todellisuudessa arki näyttää ne todelliseen tarpeeseen tulevat tehtävät vasta siinä tekemisen lomassa. Ne kiilaavat aina ohi työlistalla tuo-olisi-kiva-saada-kuntoon -tyyppisistä missioista, vaikka niitä olisi kuinka etukäteen paperille kirjaillut ja huolella suunnitellut.

Esimerkiksi tallin kunnostaminen ja kunnollinen heinäsuoja (sekä yläkerran remontointi) olivat sellaisia akuutin tarpeen töitä, jotka veivät aikamme ja tarmomme syksylle aiotulta iänikuiselta maakellariprojektilta. Ehdin kasvattaa pienen stressin kellariasiasta, kunnes otin järjen käteen. Mitä teemme tähän hätään maakellarilla, kun satoakaan ei tullut sen vertaa, että sitä tarvitsisi saada säilöttyä kellariin saakka? Pakastin, kuivuri ja ruokakomero riittävät vielä tälle talvelle mainiosti pitämään tallessa tämän kesän sadon. Ensi syksynä voi olla jo toinen juttu. Luotan siihen, että silloinkin tarve näyttää, mitä operoidaan ja mikä jää roikkumaan työlistalle hamaan tappiin asti.




Kanatarhalle tuli tarve, kun valtavan kokoinen naaraskanahaukka alkoi jälleen syksyllä vierailla tiluksillamme.




Tämä kausi pisti minut pohtimaan myös eläinten pitoa omavaraisuuden näkökulmasta uudella lailla. Syksyllä luovuimme kokonaan vuohien pitämisestä. Kuttumme Moona ja Jallu muuttivat tuttuni luokse muutaman minuutin ajomatkan päähän isompaan vuohilaumaan. En uskaltanut laittaa niitä lypsyyn, koska tähän hätään en ehtisi lypsää niitä säännöllisesti. Niiden pito vaati valtavasti lisätyötä, ja näin ostoheinätaloudessa myös ison siivun ylimääräistä rahanmenoa. Kaiken kukkuraksi isäntä ei tykkää vuohista tippaakaan. Kun kutuille löytyi läheltä loistava koti, oli päätös helppo tehdä. Juustojen valmistuksen opettelu itse kiehtoo edelleen, mutta tässä raha- ja elämäntilanteessa meille on kaikin puolin järkevämpää käydä ostamassa läheiseltä pihattonavetalta tinkimaitoa, mikäli aikaa joskus liikenee kotitarvejuustotehtaan pystyttämiselle.


Iänikuinen kellari jatkaa hiljaista romahdustaan, parempia aikoja odotellen.


Vanha tallinräyskä näyttää paljon hyvävointisemmalta uudessa maalissa. Nurkkalaudat ja ikkunanpielet odottavat maalausta ensi kevääseen.

Toistan itseäni, sillä näin totesin jo viime syksynä kuluneen kesäkauden edesottamuksiamme muistellessani: en koe, että olisimme epäonnistuneet niinkään missään, onnistuimme vaan eri tavalla, kuin mitä olimme alunperin suunnitelleet. Saimme taakse jääneen kevään, kesän ja syksyn mittaan ihan valtavasti aikaan. Paljon pieniä juttuja, jotka eivät välttämättä pistä silmään, mutta merkitsevät paljon. Sen ohella valmiiksi tai ainakin hyvään vauhtiin saimme myös muutaman isomman homman pois roikkumasta.

Jotkin työt, kuten lavankaulustarhan siirtäminen tai tontin aitaamisen aloittaminen, siirtyivät suosiolla kevääseen. Niitä on hyvä hioa ja suunnitella tässä koko pitkä talvi.



Mitä muut omavaraisuusbloggaajat tuumailevat kuluneesta kaudesta ja millä mallilla mahtavat heidän syyspuhteensa olla? Sarja jää tauolle loppuvuodeksi, mutta palaa jälleen baanalle ensi vuonna, suunnitelmien mukaan jo tammikuussa!

Harmaa torppa
Puutarhahetki
Sarin puutarhat
Palokankaan pientila
Metsäläisten elämää
Torpan tyttö
Sorakukka
Tsajut
Rakkautta ja maan antimia
Caramellia
Kohti laadukkaampaa elämää
Korkeala
Alussa oli Vehkosuo
Pienenpieni farmi
Laura eli Javis
Omavarainen.fi