Omavaraisemmasta elämästä kiinnostuneiden bloggaajien yhteispostaussarja, Suuntana omavaraisuus, alkaa tänä vuonna jo kolmannen kerran. Tarkalleen se alkoi jo viime kuussa, mutta yritän kiriä kelkkaan mukaan näin jälkijunassa.

Lukijoiden joukossa saattaa olla porukkaa, joille sarja on uusi tuttavuus. Pääpiirteittäin idea on tämä: Suuntana omavaraisuus -sarja on usean bloginkirjoittajan yhteinen projekti, jossa seurataan omavaraisuusasteensa kohottamisesta kiinnostuneiden ihmisten vuodenkiertoa jokaisen omista lähtökohdista käsin. Osallistujia ei ole rajattu tai valikoitu omavaraisuusasteen, tavoitteiden, asuinpaikan tai asumismuodon mukaan, vaan kirjoittajaporukkaan ovat tervetulleita kaikki, joita omavaraisuus kiinnostaa pienemmässä tai kokonaisvaltaisemmassa mittakaavassa. Yhteiskirjoitukset julkaistaan joka kuun ensimmäisenä maanantaina (paitsi minä nyt tällä kertaa, en ehtinyt. Siihenkään.) Julkaisuissa raameina toimivat ennalta yhdessä päätetyt teemat, mutta koska jokaisen rytmit, projektit ja tavoitteet ovat erilaisia, eivät annetut aiheet ole alkuunkaan kiveen hakattuja. Joka kuukausi tarinoita on siis varmasti luvassa laidasta laitaan.

Kaikki viime vuoden sarjan osat löytyvät tästä blogista Suuntana omavaraisuus -tunnisteen takaa. Kuukauden yhteisjulkaisuun osallistuvien linkit puolestaan löytyvät tämän postauksen lopusta.





Helmikuun yhteispostauksen teemana ovat esikasvatus ja puhdetyöt. Koska tammikuinen esittelykierros jäi välistä, ajattelin lykätä samaan syssyyn pienen intron ja samalla hiukan harhauttaa kaikkia (pääasiassa itseäni) siitä seikasta, etten ole ehtinyt uhraamaan vielä montaakaan ajatusta esikasvatuspuuhille.

Meidän perheemme kotitarvefarmi sijaitsee Tampereen maaseudulla Teiskossa. Asumme punaisessa, pienessä mummonmökissä, metsien ja soisten järvien keskellä, noin puolen hehtaarin kokoisella maatilkulla. Kasvuvyöhykekartalla sijoitumme III-vyöhykkeelle, joka on kuvauksen mukaan "suomalaista perusmaisemaa".

Muutimme Teiskoon pieneen tölliimme aika tarkalleen kolme vuotta sitten. Omat intohimoni ja puuhani täällä keskittyvät pääasiassa luontoon ja sen antimien keräilyyn, eläimiin ja niiden hoitoon, sekä kaikenlaiseen kokeilevaan kotitarveviljelyyn permakulttuurin ja luonnonmukaisuuden hengessä. Mieheni Antti ei ole innostunut viljelytouhuista, pusikoissa rämpimisestä tai eläintenhoitopuuhista, mutta kokee sitäkin suurempaa paloa rakentamiseen, remontointiin, nikkarointiin ja kaikenlaiseen käsillä tekemiseen. Tällainen työnjako toimii meillä loistavasti, eikä molemmille mieluisa tekeminenkään lopu tässä paikassa ihan heti kesken. Vanhan hirsitöllimme kunnostamisesta löytyy lisää tekstejä Vanha talo & Remontti -tunnisteen takaa.






Perheeseemme kuuluvat lisäksi 4- ja 1,5-vuotiaat tyttäremme Venla ja Eevi, sekä liuta eläimiä. Meillä on pieni maatiaislammaskatras, sekalainen sakki kanoja, neljä kania, kaksi koiraa, viisi kissaa ja hevonen, joka asustaa viereisen talon pihassa olevalla kotitallilla naapurin tamman seuramiehenä. Eläimet ovat meillä ensisijaisesti lemmikin virkaa toimittamassa, mutta kanat huolehtivat samalla myös munaomavaraisuudestamme. Lampaista ja angorakaneista saamme villaa.

Olen perustanut mikrokokoisen tilamme yhteyteen pienen oman yrityksen, jonka kautta valmistan ja myyn pääasiassa lampaiden ja kanien villoista tehtyjä käsityötuotteita, mutta myös oman puutarhan ja luonnon antimista valmistettuja yrttituotteita pienissä määrin ja sesonkien mukaan. Leipätyönäni hoidan kotitoimistoasioita mieheni yrityksessä, ja lisäksi touhuan tallityöntekijänä läheisellä hevostallilla.

Omavaraisuushaaveitamme kuvailisin ehkä osuvimmin maltilliksi, mutta pidemmällä tähtäimellä kuitenkin melko kunnianhimoisiksi. Toisin sanoen, pyrimme edistämään riippumattomuuttamme elämän eri osa-alueilla niin pitkälle, kuin rahkeet riittävät, mutta vailla sen suurempia paineita tai stressiä. Ajatus omavaraisemmasta elämästä on ikään kuin saumaton osa elämäntapaamme.





Kotitarveviljelijän kausi alkaa jo sydäntalvella, sillä monet puutarhan hyötykasvit vaativat pitkää esikasvatusta sisätiloissa. Yleensä olen ollut näin helmikuussa jo täpinää täynnä kylvöjen ja siemenhankintojen suhteen, mutta tänä talvena tulevaan kevääseen virittäytyminen on ollut inasen tahmeaa. Talvi alkoi täällä Teiskossa vasta viime viikolla, ja senkin kanssa on ollut vähän kiikun kaakun, sulattavatko satunnaiset vesisateet tämän vähänkin lumen pois. Nyt parhaillaan päällä olevan muutaman päivän viileämmän jakson jälkeen on jälleen lupailtu kunnon plussakelejä, joten yritän saada talvikiintiöni täyteen näiden muutamien pakkaspäivien aikana ja tehdä inventaarion siemenvarastooni. Ehkä siten kelien taas lämmetessä kevään tulo alkaa kutkutella ja kylvöpuuhat jälleen kiinnostella.

Viime kesänä valmistunut kasvihuone auttaa tänä keväänä paljon myös kylvöpuuhien suunnittelussa. Koska töllimme on pieni ja kylvöpurkkien sijoittelu vuodesta toiseen yhtä tuskaa, helpottaa ajatus siitä, että tänä keväänä ainakin taimien karaisu onnistuu kasvihuoneen suojissa. Osan siemenistä pystyn myös kylvämään suoraan kasvihuoneeseen ja siirtämään avomaalle hallanvaaran mentyä ohi.

Esikasvatussuunnitelmissani ovat tänä vuonna pääosassa tomaatit, joita aion laittaa useampaa eri sorttia. Tomaattien ohella kylvän myös monivuotiset yrtit hyvissä ajoin. Loput kylvöt ja esikasvatukset suoritan kevään koittaessa suoraan kasvihuoneeseen ja avomaalle. Toivokaamme, ettei välistä jäänyt talvi päätä ilmestyä äkkiarvaamatta keskellä kesää.







Suurin osa talven puhdetöistäni liittyy tavalla tai toisella villaan ja sen käsittelyyn. Villan matka lampaan päältä työstökelpoiseksi materiaaliksi on monivaiheinen ja aikaavievä. Siksi se onkin puhdetyötä parhaimmillaan: roskien puhdistaminen ja myllyllä karstaaminen sujuvat mukavasti vaikka puuhellan lämmittämisen ohessa, ja usein katselen myös suosikkisarjojani läppärin ruudulta samalla, kun erottelen tapuleja tai pyöritän karstamyllyn kampea.

Karstattua villaa käytän niin kehruuseen kuin neulahuovutustöihinkin. Langan kehrääminen on niin ikään mukavaa puhdehommaa. Nojatuolissa lojuminen saa tuottavia ulottuvuuksia, kun samalla hurruttaa rukkia. Aika-ajoin kehrääminen voi olla myös rentouttavaa, sikäli mikäli puolitoistavuotias ei ole jatkuvasti tunkemassa pikku näppejään vinhasti pyörivän pyörän puolapuiden väliin, tai silloin kun vanha perintörukki suvaitsee olla oikkuilematta turhia.

Kausittain innostun myös neulomaan. Viimeksi innostuin kilisyttelemään puikkoja, kun saavuin Shetlannin-matkalta tuliaislankoineni ja tarvitsin uuden villamyssyn talvea varten. Samaan villitykseen neuloin myös villasukat kotikäyttöön ja toiset veljelleni joululahjaksi. Ehkä uusi neulontavillitys iskee jälleen, kunhan saan omia villoja valmiiksi langoiksi.






Muut helmikuun yhteiskirjoitukseen osallistuneet julkaisivat tekstinsä jo eilen aamulla, omista esikasvatussuunnitelmistaan ja puhdetöistään kertoen. Omavaraistelevan joukon kuulumisia pääset lukemaan näistä linkeistä:


Tsajut https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus-2020-osa-2/


Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2020/02/unelmana-omavaraisempi-elama-kylvot.html


Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2020/02/omavaraisuutta-vuonna-2020-osa-2.html


Jovela https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2020/


Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2020/02/esikasvatus-vai-valmiiit-taimet.html


Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2020/02/03/suuntana-omavaraisuus-puhdetoita-ja-kevaan-kylvojen-suunnittelua/


Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2020/02/omavaraisempaa-elamaa-2020-osa-2.html


Urban farming kaupunkiviljely https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2020/01/yhteiskirjoitussarja-kylvovalmistelut.html


Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2020/02/helmikuun-yhteispostaus-2020.html


Caramellia https://caramellia.fi/helmikuu-2020/


Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2020/02/muistojen-murusia.html


Korkeala https://www.korkeala.fi/suuntana-omavaraisuus-2020-kylvo,-esikasvatus-&-puhdetyot


Rakkautta ja maan antimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2020/02/suuntana-omavaraisuus-2020-puhteet-ja.html

Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2020/01/suuntana-omavaraisuus-2020-puhdehommia.html


Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=3757


Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=1109


Rouva Yrttinen https://rouvayrttisen.blogspot.com/2020/02/helmikuisia-hommia.html











Blogi on ollut talviunilla ennätyspitkän ajan ja ohi ovat menneet niin joulut kuin vuoden vaihtuminenkin. Ihmiset ovat reippaina kertoneet ja kirjoittaneet suuntaavansa uuden vuoden ja samalla vuosikymmenen kunniaksi kohti uusia haasteita.

Itselläni on sen verran tekemistä vielä vanhojenkin haasteiden kanssa,että ajattelin käyttää ne ensin loppuun. Kohti vanhoja haasteita ei ehkä kuulosta niin reippaalta, toiveikkaalta ja kunnianhimoiselta, mutta pitääpähän realismin syrjässä kiinni.



Vanessa Auringonkukka ja uuden vuoden haaste: kuinka laskeutua sulavasti kompostin laidalta



Kanat ovat nauttineet sydämiensä kyllyydestä, kun ulkoilukausi on jatkunut lähes katkeamattomana koko talven yli. Viime talvi oli pitkä, hyytävän kylmä ja luminen, eivätkä kotkottimet näyttäneet nokkiaan pihalla kunnolla kuukausiin. Nyt ne ovat meltonneet ulkona tohkeissaan aamusta iltaan.

Syksyllä parveemme liittyi neljä munintahybridikanaa, jotka esikoisemme Venla nimesi Vanessa Auringonkukaksi, Saara Tuhkimo Aurinkopilveksi ja Prinsessa Ruusuksi. Neljännen nimi jäi vielä hautumaan, kunnes minä ja isäni päätimme yhdistelmänimien hengessä kutsua kanaa numero neljä nimellä Kotkala-Hammaslärvänen. Nelikko muutti luoksemme eräältä luomumunatilalta, joka oli parvensa uudistamisen yhteydessä (munintakanaloissa parvi uudistetaan parin vuoden välein, sillä noin kaksivuotiaana hybridien munatehokkuus laskee) päätynyt koko 200-päisen parven teurastamisen sijasta etsimään uudet kodit niin monelle kanalle kuin mahdollista.

Prinsessa Ruusu ikävä kyllä menehtyi yllättäen jokin aika saapumisensa jälkeen. Kaikki muut kanat ovat kuitenkin pysyneet terveinä, jos ei oteta lukuun sitä, että teharinelikko oli saapuessaan rähjäisessä kunnossa ja Saara Tuhkimo Aurinkopilvellä sekä Kotkala-Hammaslärväsellä oli jalkapohjissaan isot ja kipeät anturapahkat.

Kanablogi Siltajoen Sirkus tarjosi kattavat ohjeet anturapahkan hoitoon, ja niiden avulla tohtorikirungi Harra avasi kylpyhuoneeseen pop up -leikkaussalin. Sitä ennen kävin hankkimassa tykötarpeita operointiin kotikylämme apteekista. Maalaisapteekin henkilökunnalla ei ilmekään värähtänyt, kun lompsin sisään kirurginveitsiä, lääkeruiskuja, sidetarpeita ja desinfiointimömmöjä sisältävän ostoslistani kanssa ja ilmoitin, että parin kanan jalat koivet kaipaavat pientä pedikyyriä. Toista se oli joskus vuosia sitten, kun kotimatkalla piipahdin hakemassa ruiskuja ja neuloja kaupungin apteekista kuohitun pässin antibioottipistoksiin. Olin kai vähän tukka takussa ja virttynyt villapaita ylläni (kuten aina), kun farmaseutti tiskin takana silmäili minut tuumailevana päästä varpaisiin ja tiedusteli sitten epäluuloinen häivähdys äänessään, että mihinkäs käyttöön. 




Alkutalvesta kanaporukkaamme liittyi vielä kaksi uutta tulokasta. Kanahaukka sai napattua meiltä syksyllä tyrnäväläiskana Nilkku-Hillevin, ja jäin kovasti kaipaamaan vahvistusta kutistuneeseen maatiaisjoukkoomme. Samalta kesäkanojen pitäjältä pölkylle oli päätymässä myös jättimäinen brahma-rotuinen rouva, mikäli uutta kotia ei ennen talven tuloa löytyisi. Tuumin, että ainahan se on parempi hommata kaksi kerralla. Ei ole niin orpo olo sitten uudella tulokkaalla selvitellä alakynnestä käsin paikkaansa parven nokkimisjärjestyksessä, kun on tuttu kaveri mukana ennestään.

Uusi maatiaiskanamme sai Prinsessa Ruusun muistoa kunnioittaen esikoisen toimesta nimen Prinsessa Ruusukaali. Nimivastaavalla meni kaiketi sekaisin prinsessasatu ja Tonttuakatemia-ohjelmasta tuttu rehtori Ruusukaali. Muhkeasta brahmakanasta tuli olemuksensa mukaisesti paksu-Bertta, tai tuttavallisemmin iso B. Nurkkiimme pyörimään jääneellä minikokoisella silkkikukolla, Rakastaja Nylkysellä, meni paksu-Bertasta aivan pasmat sekaisin. Se pöyhisteli ja teputti tärkeänä itseään kolme kertaa isomman kanan ympärillä sellaisin elkein, kuin ei olisi ikäkuuna päivänä nähnyt mitään yhtä hemaisevaa. Nykyisin Nylkynen tapastaa aina siellä missä iso Beekin, vahtien tomerana takapiruna elämänsä rakkauden edesottamuksia.


Iso B napsii maahan varisseita kauranjyviä, Rakastaja Nylkynen vahtii taustalla.



Leudon talven myötä olemme ottaneet kanojen kanssa varaslähdön puutarhahommiin. Kanat ovat pöyhinet uutterasti tulevan vihannestarhan maata ja pohja on kevääseen mennessä niin hyvin tasoitettu ja möyhitty, että aion siirtää sinne ainakin osan lavankauluksista. Kurpitsaa laitan kasvamaan suoraan pehkuun, ja perunalle ajattelin kokeilla isomman alan kateviljelyä. Jokusen lavankauluksen siirsin jo kasvihuoneen eteläseinustalle. Siihen perustan pienen yrttitarhan, jossa kesäruokien mausteet ovat kätevästi käden ulottuvilla aina kasvihuoneelta ruokatarpeita hakiessa.

Nyt kun kanaparvi on päässyt toden teolla fiilistelemään maanmuokkaushommia kasvimaalla, on aitausprojekti pakko aloittaa ainakin vanhan pellonpohjan osalta keväällä, kun maa sulaa. Vapaana laiduntavat kanat ovat puutarhatouhujen nousu ja tuho: ne ovat verrattoman hyvä apu maan muokkaamisessa, pöyhimisessä ja levittämisessä, mutta myös varsin tehokkaita viskelemään maahan kylvetyt siemet sekä istutetut taimet huituntuuttiin. Taikuri saattaa itsekin olla ihmeissään arpoessaan muutaman kuukauden päästä, onko kanojen valjastaminen puutarha-apulaisiksi ollut uhka vaiko mahdollisuus.





Eilen iltapäivästä alkanut lumisade jatkuu edelleen ja maa on pitkästä aikaa ohuen lumiharson alla. Pakko myöntää, että on tämä ihan kivaa vaihtelua ainaiseen kurakeliin. Eilen talkoilin naapurien kanssa syksyllä harvennetussa koivikossa risusavottaa. Että sikäli mikäli yläkerran makkarin remontti alkaa tympiä ja alamme kaivata vaihtelua arkeen, voimme aina painua oksasilppureinemme naapurin puolelle patoutumiamme purkamaan ja samalla monessa käänteessä käyttökelpoista oksahaketta hankkimaan.