Vuoden 2018 esikylvöt hässäkällä höystettynä - VIDEO

10.21

Siinä missä monilla esikasvatusrumba tuntuu alkavan jo vuodenvaihteen jälkeen, havahdun itse aina tarttumaan toimeen vasta näin mattimyöhäisenä. Tilanpuute pienessä töllissämme toki vaikuttaa siihen, ettei minulla ole mahdollisuutta kasvatella taimia kovin suuriksi sisätiloissa. Mutta toistaiseksi on hyvin pärjätty näinkin! Tulevaisuudessa tontillemme toivottavasti ilmestyy jostain kasvihuone, jossa pystyn jatkamaan taimikasvatuksia hiukan suuruudenhullummalla meiningillä.

Tällä viikolla laitoimme esikasvatuspurkkeihin itämään muutamia esikasvatettavia kukkia ja vihanneksia. Samalla päätin elvyttää täysin heitteille jäänyttä videoblogia. Uusimmassa videopostauksessa siis Kesärannan puutarhan esikylvöjä vuosimallia 2018, ahkerien apulaisten avustuksella ja meidän perheelle tyypillisellä pikku hässäkällä höystettynä!



En ole liiemmin huomannut edes mainostaa blogin omaa Youtube-kanavaa, vaikka sellainenkin on olemassa. Kanavalle olisi tarkoitus ryhtyä päivittämään nyt hiukan enemmän materiaalia, joten klikkaile ihmeessä itsesi kanavan tilaajaksi!
8 kommenttia on "Vuoden 2018 esikylvöt hässäkällä höystettynä - VIDEO"
  1. jeps, vastaavasti on itsekin tullut siemeniä tilattua:)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kolmella muulla on aina ihan omat menot, mutta Huu on takuuvarmasti aina hääräämässä siellä missä yritän saada jotain aikaiseksi :D Ja todellakin on ihana <3

      Poista
  3. Kiitos videosta; oli hauska katsella - ja niin tuttuja tunteita tuli sieltä aistittua 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit! Ja mukava kuulla, että sieltä löytyy vertaistukea :D

      Poista
  4. Ihana video ja touhukkaat apurit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! :) Noiden apurien kanssa kyllä sattuu ja tapahtuu!

      Poista