Ihmisten ja eläinten tiineyskuulumisia

12.02
Tähän aikaan keväästä koen aina hankaluuksia löytää inspiraatiota valokuvaamiseen. Sulavan lumen alta paljastuvat niin kura, kakka kuin syksyllä kesken jääneet työt. Luonnon väripaletti pitää sisällään kurjaa likaisen valkoista, harmaata ja mustaa.

On kuitenkin ihanaa, että sieltä se kevät vihdoin tulee. Aurinko paistaa ja vettä sattaa, eikä takapihalla talsiessakaan jalka uppoa hankeen enää kuin puolta säärtä myöten. Vielä viikko sitten olin varma, ettei kesä tule ikinä, mutta nyt kelkkani alkaa hiljalleen kääntyä. Jostain sattui silmääni myös lohduttava lausahdus: älkää huoliko, kyllä se siitä taas viimeistään jouluksi sulaa.


Vauvan odotuksen kanssa räpistelen nyt toisen raskauskolmanneksen viimeistä viikkoa. Aiemmin harmia ja hankaluuksia aiheuttavat liitoskivut ovat onneksi hieman hellittäneet, ja nyt pystyn taas joten kuten touhuilemaan normaaleja askareitani. Karmeisiin iskiaskipuihin löytyi helpotus heti, kun satsasimme vihdoin ja viimein uuteen, hyvään sänkyyn. Tätä loistohankintaa tulen varmasti hehkuttamaan pian lisää vielä omassa postauksessaan.

Vaihdossa olen kuitenkin saanut jatkuvan väsymyksen, johon ei mikään määrä unta, lepäilyä tai kahvia tunnu tehoavan. Syy väsymykseen löytyi viimeviikkoisella neuvolakäynnillä hemoglobiinin mittauksessa. Alkuraskauden ensimmäisellä neuvolakäynnillä hemoglobiiniarvoni oli 157, ja nyt arvo oli 111. Hups. Alle 110 laskeva hemoglobiini luokitellaan jo raskausajan anemiaksi, joten liekö tuo ihme, että olo on ollut viimeaikoina vähän töttöröö. Esikoista odottaessa hempat pysyivät reippaasti 120:n paremmalla puolen loppuun saakka, joten arvojen lasku yllätti minut itsenikin. Sain nyt topakan komennon ryhtyä saman tien rautakuurille. Kuin kuuta nousevaa odottelen, että ensimmäiset nokkosen versot alkavat pilkistää maasta. Niitä popsien luulisi rauta- ja muidenkin arvojen lähtevän kunnolla nousuun.


Uhkaavasti näyttäisi siltä, etten ole ainoa tiineenä oleva meidän farmilla. Ansa-lampaamme on nimittäin alkanut ihan yllättäen ja pyytämättä oireilla, niin kuin nyt synnytykseen valmistautuva uuhi oireilee. Syksyllä laidunkauden jälkeen ehdin jo kertaalleen uumoilla Ansaa kantavaksi, sillä se oli muihin verrattuna valtavan pyöreä. Ansa myös ehti karitsoida viime vuoden kevättalvella uuhistamme ensimmäisenä ja eleli keväällä pässin kanssa vielä jonkin aikaa karitsojen vieroituksen jälkeen, joten siinä mielessä syyskaritsojen ilmaantuminen olisi voinut olla ihan mahdollistakin. Onneksi epäilykseni osoittautuivat kuitenkin vääriksi, ja kävi ilmi, että Ansa olikin vain ottanut laidunkesästä ja all you can eat -buffetista kaiken irti.

Nyt olen seuraillut Ansan lihomista kevään, vaikkakaan epäilykseni eivät yksistään sen pyöristymisestä vielä heränneet. Siinä vaiheessa, kun uuhen utareet alkoivat täyttyä maidosta ja hännänalunen turvota omituisesti, en edes minä puusilmä keksinyt enää pistää oireita vain hyvän syömisen piikkiin. Sinällään mielenkiintoinen hommahan tämä on, etteivät uuhet ole syksyllä olleet pässin kanssa; loppusyksystä kuohittu Sulevi meillä toki oli, mutta se ei tietenkään majaillut tyttöjen kanssa samassa aitauksessa ennen sukukalleuksien poistoa. Sulevin kastrointiajankohtaa ynnäillessäni muistin kuitenkin erään syksyllä sattuneen episodin, jolloin näin ikkunasta, kuinka pässi sai rymäytettyä itsensä uuhien lauta-aidan läpi. Huokailin tuolloin hiljaa mielessäni, että onneksi satuin näkemään koko hässäkän ikkunasta ja pääsin lähes saman tien raahaamaan tomerasti vastaan pistävän ja selvästi uuhiseurasta euforisoituneen teinipässin pois tyttöjen seasta. Nyt alkaa vaikuttaa siltä, etten sittenkään ehtinyt paikalle ihan niin vikkelästi, kuin luulin. 

No mutta, eipä tuo mitään. Sulevi ei pienen kokonsa ja muutenkin vähän hassun rakenteensa vuoksi ehkä olisi ollut ykkösvalintani siitospässiksi, mutta eiköhän se siitä vielä sutviudu parhain päin. Pidän teidät ajan tasalla, päästäänkö Kesärannassa pian ihmettelemään yllätyskaritsoita!





4 kommenttia on "Ihmisten ja eläinten tiineyskuulumisia"
  1. teinipässi on ollut nopea liikkeissään:)

    VastaaPoista
  2. Voin vaan kuvitella Sulevin nauraneensa partaansa että " emäntä luuli etten mä ehtisi :D "

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :D Vielä ihan kirjaimellisesti tuolloin huokaisin helpotuksesta kun pässiä uuhien seasta raahasin ja mietin, että onneksi pääsin heti hätiin. Eivät ole tosiaan puppua puhuneet suomenlampaiden tehokkuudesta näissä hommissa!

      Poista