maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kevätkauden avaus kotimetsässä

"Joko mennään?"

Pääsimme Lilin kanssa lauantaina ensimmäistä kertaa metsään sitten lumien sulamisen. Viime metsävisiitillämme, ei niin kovin kauan sitten, lumi ylsi vielä reippaasti polven yli eikä polun alkupäästä ollut etenkään raskausmahan kanssa asiaa poiketa syvemmälle pöpelikköön.
Yritin hengittää jokaisen soluni täyteen ihanaa, keväistä metsää ja nautiskelin myhäillen ajatuksesta, että metsä olisi taas useiden kuukausien ajan lumivaipastaan vapaana ja avoinna isommille ja pienemmille seikkailuille.



Metsä näytti uskomattoman kauniilta laskevan auringon valossa. Kotijärveltä kantautui korkealle kallion laelle laulujoutsenten iltahuuto. Palokärkien kevätrummutus kaikui kuuluvasti ja korppipari kierteli taivaalla yläpuolellamme.

Korpit ovatkin olleet viime aikoina epätavallisen tuttavallisia. Lähes aina ulkona puuhaillessani korppi tai kaksi ilmestyy kaartelemaan ja raakkumaan pihamme ylle. Tässä muutama päivä sitten yllätin suuren, hiilenmustan korpin aivan talomme ulkorappusten edestä. Pihaan kaartaessani se lehahti laiskasti lentoon ja jäi vielä hetkeksi talomme viereiseen koivikkoon ihmettelemään kulkuani, ennen kuin jatkoi omaansa. Tuollaisissa kohtaamisissa on aina jotain hämmentävän kaunista, maagistakin. Korppi on aina ollut minulle hyvin merkityksellinen lintu ja olen varsin otettu ja onnellinen siitä, että saan ihailla noita upeita ja älykkäitä olentoja lähietäisyydeltä lähes päivittäin.




Lilistä on näin raskauteni edetessä kuoriutunut mitä mainioin seuralainen metsäseikkailuille. Onhan se toki ollut sitä ennenkin, mutta nyt, kun oma liikehdintä ei ole enää mitään järin vikkelää ja välillä jyrkkä nousu kallioille vaatii pieniä taukoja, tuntuu koirakin hidastaneen tahtiaan, jotta pysyn perässä. Ennen pää viidentenä jalkana kaahottanut Lili onkin nykyään seurassani verkkainen tallustaja, joka mielellään heittäytyy huitsalleen johonkin suopursupöheikköön, mikäli mamman tahti hiipuu ja puuskutus kovenee.




On huimaavan hienoa, että luonnontilainen, villi metsä alkaa vain parin sadan metrin päästä kotioveltamme. Korkealla kalliolla viihtyvät puulajit kasvavat siellä iloisesti sekaisin ja siellä täällä voi nähdä käkkäräisiä mäntyjä ja luonnollisesti kaatuneita puunrunkoja. Kasvillisuus on monimuotoista ja todella kiehtovaa, varsinkin tällaiselle "hoidetuissa" talousmetsissä samoilemaan tottuneelle. Eläimiä metsässä näkee harvoin, mutta niiden jälkiä sitäkin useammin: nytkin tuhannet erilaisten sorkkien ja tassujen jäljet näkyivät painaumina sammalen ja jäkälän päällystämillä kallioilla, ja siellä täällä näkyi teerien kakkakasoja puumerkiksi käynnistä jätettynä. On vinkeä tunne, kun metsässä liikkuessaan ei ehkä näe ristin sielua, vaan siltikin sen saattaa jatkuvasti tuntea, että joku tietää sinun olevan siellä ja tarkkailee menoasi.







Tämän metsäisen kuvatulvan myötä meidän sakki haluaa toivottaa kaikille teille lukijoille hilpeää, hauskaa ja leppoisaa vappua! 

4 kommenttia:

  1. Oletko lukenut tai vielä parempaa kuunnellut Jukka Parkkisen Korppi kirjoja. Äänilevyinä aivan ihania syksyn tummiin takkailtoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut/kuunnellut, ihan uusi tuttavuus! Suuret kiitokset vinkistä!

      Poista
  2. Ihania metsäkuvia ja hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos Hilu! Vetisessä säässä sujui vappu, mutta kivaa oli silti! :)

      Poista