Touhukkaan viikon päätteeksi saimme laskea eilen puolet lammaskatraasta, Nuunun, Nanan, Ansan sekä karitsat, Liutun maalaistalon kauniille tiluksille laiduntamaan. Saateltuamme päkättimet kesälaitumille päätimme Antin kanssa, että nyt voisi olla hyvä aika raivata pihasaunaa talviteloilta ja lämmittää kunnon löylyt ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn.

Saunan lämmetessä lähdin tontin reunaan viikattamaan vihreää iltapalaa vielä kotiin jääneille lampaille, Rebekka-kutulle ja kaneille. Puna-ailakit ja metsäkurjenpolvet hehkuivat upeissa väreissä illan valossa. Mielikseni pistin merkille, että kukkameri ylettyi laajemmalle, kuin viime vuonna. Pihallamme ja sen ympäristössä kasvaa upea lajikirjo villejä, kotoperäisiä niittykukkia, ja veikkaan, että ne ovat kukkineet täällä aikoinaan lähes koko tontin mitalta ennen kuin viheliäinen puutarhakarkulainen, jättipalsami, on tullut ja valloittanut niiltä aimo siivun elintilaa.






Hevoset mylläsivät viime kesän sateiden jäljiltä vettyneen savitarhan pohjan syksyllä aivan karmeaan kuntoon. Vanha tarhanpohja on nyt jässähtänyt muhkuraiseksi ja paljaaksi savikoksi, jossa ei myllääntymisen myötä tunnu kasvavan mitään. Paitsi sitä pirun jättipalsamia. Se puskee edelleen sitkeästi esiin rutikuivasta savesta kuin nauttien täysin palkein siitä, että loputkin heinät ovat hävinneet sen ympäriltä häiritsemästä. 

Ihana Klasu-kissa naapurikylältä poikkesi seurakseni pinkkiä ja lilaa kukkaloistoa ihastelemaan ja viereiseltä savikentältä pilkistäviä palsamin taimia päivittelemään. Kovin kauaksi aikaa emme kuitenkaan jääneet siihen ihmettelemään, sillä hyttyset pörräsivät kimpussamme niin sankkana parvena, että olin pian naamaa myöten paukamilla niiden pistoista. 

Pyörähdettyämme vielä pikaisesti rannassa päätti Klasu lähteä jatkamaan kesäretkeään. Minä otin lopputilin miljoonan itikan seisovana pöytänä toimimisesta ja karkasin turvaan saunan lauteille. Siellä löylyn lämmössä laadin sotasuunnitelmaa, jolla saisin hävitettyä kiusallisen tehokkaasti leviävän jättipalsamin tontiltamme ja avitettua sinne kuuluvia niittykasveja valtaamaan vanhan pellonpohjan takaisin valtakunnakseen.



Onko siellä muita, jotka ovat muuttaneet isompia tai pienempiä alueita pihaltaan kukkaniityiksi? Kuinka olette lähteneet niittyhanketta toteuttamaan, ja kuinka se on onnistunut? Kaikki vinkit, neuvot, kokemukset ja ajatukset ovat oikein tervetulleita!






Muutamat viime päivät olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan ja tarmon puutarhassa hääräilyyn. Aputyttö on ollut menossa tiiviisti mukana, ja jopa ollut hetkittäin oikeasti avuksi: esimerkiksi kasvilavojen täyttöön Venla on osallistunut innoissaan pikku lapioineen ja kantanut vanhaa hevonkakkaa tallin edustalta lavan pohjalle lannoitteeksi. Lisäksi pikkumuidu on pitänyt huolen siitä, että äiti malttaa hilata itsensä hetkittäin helteestä varjoon mehulle ja kiipeilytouhuja vahtimaan. Pikku marakatti kun kiipeäisi varmasti salavan latvuksiin saakka, ellen kyttäisi vieressä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun A) marakatti unohtaa välillä pitää kiinni tikkaista kiivetessään ja B) minä en enää mahoineni kapua pelastamaan puusta ketään, mikäli pieni kiipeilijä onnistuu sinne jäämään jumiin.





Istutin toiseen löytämääni lavankaulukseen keväällä hetken mielijohteesta esikasvatetut, kokeelliset tomaatintaimet, ja niiden seuraksi kylvin basilikaa. Minulla on basilikasta vain mönkään menneitä kokemuksia, sillä yrtti tuntuu olevan superherkkä paleltumaan, ja minä taas olen malttamaton panttaamaan kasveja sisällä. Se on kuitenkin hyvä kumppanuuskasvi tomaatille, ja kun sain Maijun lähettämässä lahjapakkauksessa myös pussillisen basilikan siemeniä, päätin antaa sille mahdollisuuden. Kasvilava on sijoiteltu pihan aurinkoisimpaan ja lämpöisimpään paikkaan, ja toivon, että sen pohjalle pinottu lanta vielä palaessaan tuottaisi kasveille lisälämpöä. Lavan saa myös tarvittaessa suojattua vanhoin ikkunalasein mikäli tuntuu, että viileys meinaa uhitella (toistaiseksi ei ole ollut siitä pelkoa). Tomaattitestailuni ovat lähes aina kaatuneet jonkinlaiseen tuholaishyökkäykseen, joten istutin tomaatti-basilika -penkkiin myös muutaman Minifarmi-messuilta hankkimani samettikukan. Samettikukka on kuulemma tehokas, luonnollinen tuholaiskarkotin, ja sitä kannattaakin istutella puutarhaan sinne tänne hyötykasvien lomaan. Tämä kesä on ensimmäinen, kun itse testaan kukan tuholaistorjuntatehoja käytännössä - saapi nähdä, kuinka käy!

Samettikukkia istutin myös kohopenkkeihin niin ikään messulöytöinä mukaan tarttuneiden monivuotisten yrttien lomaan. Penkkeihin päätyi oreganoa, kahta erilaista salviaa, timjamia, rosmariinia, laventelia ja piparminttua. Sain muutama vuosi sitten anopin ihastuttavalta kasvimaalta pikkuisen vihermintun taimen, jonka istutin edellisen talomme kasvimaalle. Kolmen siellä asumamme vuoden aikana minttu ehti levitä pitkin pihaa, ja muuttaessamme tänne Kesärantaan, kaivoin hiukan sen juurakkoa mukaan ja tuuppasin täällä multiin. Nyt se kasvaa iloisesti pitkin pihaa ja on koko perheen kovassa käytössä. Poluille levitessään se on myös siitä ihana, että tallattuna se levittää ihanaa tuoksua kulkijan vanavedessä. Innolla odotan ja seurailen, meinaako piparminttu ryhtyä leviämään yhtä ahkerasti serkkunsa tavoin. En pistäisi pahakseni.

Yrttösten seuraksi kylvin kohopenkkeihin paljon erilaisia kukkia, jotka ovat joko monivuotisia tai itsestään kylväytyviä, ja joista lähes kaikki toimittavat silmänilon ja puutarhan kaunistuksen lisäksi jonkinlaista hyötykasvin virkaa. Kylvin sinne tänne muun muassa helokkia, rohtosalkoruusua, rohtopunahattua, kehäkukkaa ja malvaa. Nyt siemenet saavat käydä kilpajuoksua ajan kanssa ja ehtivät toivottavasti kasvaa jonkin verran, ennen kuin kanojen ulkonapitokielto päätyy. Muuten niille ehtii vielä koittaa kovat ajat.


Olemme hiljalleen siivoilleet vajan edustalta remonttisälää. Vanhat ikkunat toimittavat pikakasvihuoneen virkaa sisällä jo nuukahtamaan alkaneille kesä- ja talvikurpitsan taimille.


Saimme aputytön kanssa kaivettua myös penkkejä aiemmassa postauksessa mainitsemilleni pioneille. Vaikken ymmärräkään puutarhan koristekasveista tuon taivaallista, on pioni minulle tärkeä kukka, ja haluankin niitä ehdottomasti pihaamme kaunistamaan. Jo lapsuudestani muistan kotipihan upeat pionipuskat, jotka isomummu oli sinne aikoinaan istuttanut. Kalliorinnan pionit olivat hehkuvan purppuranpunaisia, joten samaa sävyä oli saatava myös tänne Kesärantaan. Antin silmää miellyttivät valkoiset pionit, joten ostin myös yhden taimen, jonka olisi määrä kukkia suurin ja muhkein, valkoisin kukinnoin.

Nyhdin rikkaruohojen juuret huolella pois pionin istutuspaikasta ja kaivoin sille pienen ja suht syvän penkin. Luin, että pioni viihtyy vettä läpäisevässä maassa, joten koitin parhaani mukaan kuokkia pois sinistä ja tiivistä savea kuopan pohjalta, ja korvata sitä soralla, kuohkealla mullalla ja ripauksella palanutta lantaa. Kaivoin taimen multapaakusta kasvin kasvupisteen varovasti esiin ja istutin niin, että kasvupiste jäi mullan yläpuolelle. Lopuksi nyysin vielä lapiollisen karkeaa hiekkaa, jolla Antti oli tasoittanut talon vierustoja, ja kasasin hiekan kasvupisteen ympärille. Kastelin huolella ja avot - siinä se olla möllötti, pihamme ensimmäinen pioni! Yhä vielä se kukkuu penkissään ihan terhakan näköisenä, eli ihan totaalisesti metsään ei istutus varmaankaan mennyt.


Siinä kököttää Kesärannan ensimmäinen pioni!





Voe mahoton, kun kirjoitettavaa riittäisi, aikaa taas ei. Tällaiset toukokuiset säät ovat vaan liian upeita sisällä kökkimiseen, ja puutarhassa hääriminen vetää puoleensa, vaikkei kuntokaan oikein enää kestäisi. Liitoskivut ovat yltyneet ja päivän pihalla touhuaminen kostautuu iltaisella kävelykyvyn menetyksellä. Houkutusta puuhasteluun ei ainakaan vähennä se, että toivoin 5-vuotishääpäivälahjaksi Antilta isoa multakekoa pihaan. Meidän ihana isäntä se otti vinkistä vaarin ja tilasi kymmenen kuutiota puutarhamultaa köökin ikkunan alle tönöttämään. Hääpäivä toki on vasta heinäkuun puolella, mutta lahjominen oli käytännöllisempää toteuttaa näin ennakkoon. Sitä paitsi saattaa olla, että varsinaista hääpäivää juhlimme sitten synnärillä: laskettu aika kun sattuu olemaan päivän hääpäiväämme myöhemmin.


Multakuorman saavuttua olen saanut urakoitua kolme ensimmäistä kohopenkkiä kylvö- ja istutuskuntoon. Koska nämä kolme penkkiä ympäröivät tulevaa pientä patiota, halusin istuttaa niihin sellaisia monivuotisia rohto- ja ravintokäyttöön taipuvia yrttejä, joita saa patiolla kokkaillessa kätevästi napsittua myös ruokien mausteeksi. Kasvivalintoja suunnitellessa pidin silmällä myös sitä, että yrttöset toimisivat myös hyväntuoksuisina, luonnollisina itikkakarkotteina siinä grillailu- ja chillailupaikan ympärillä. Palaan näihin kuitenkin pian vielä perusteellisemmin omassa postauksessaan.

Päätimme yhdistää taimienhakureissun perheen yhteiseen puuhapäivään, ja suuntasimme tutun ja turvallisen lähitaimiston sijasta Uudessakaupungissa järjestetyille Minifarmi 2018 -messuille.




Messut olivat juuri sopivan kokoiset näin pömppömahan ja taaperonkin kanssa kierrettäväksi, eikä väkeäkään ollut ryysikseksi asti. Messualueella oli näytillä erilaisia maatilan eläimiä jättimäisestä sonnista alpakoihin ja vuohikileistä possuihin. Venlan mieleen oli eläinten lisäksi myös farmialueella esiintynyt Ryhmä Hau, Antti taisi innostua eniten hellyydenkipeästä aasista.

Messuilta löytyi myös iso myyntialue, jossa erilaiset pienet ja isommat puutarha-alan yritykset kauppasivat tuotteitaan. Erilaisia hyötykasvien ja kukkien taimia oli tarjolla varsin kattava määrä. Päädyin tekemään yrttihankintani erään luomutaimia kasvattavan tilan myyntipöydästä, ja niiden lisäksi ostin muutaman pionin taimen puutarhaperennamyyjältä. Koska mitäpä olisi vanhan talon pihapiiri ilman ihania pioneja?



Näiden pikaisten messukuulumisien myötä halusin toivotella kaikille lämmintä ja letkeää alkavaa viikkoa! Palaillaan taas pian asiaan puutarhajuttujen merkeissä.




Meitä hellineiden helteiden myötä elämä on muuttanut neljän seinän sisältä ulos aurinkoon. Antti on asentanut tölliin rännejä ja saanut todella paljon aikaiseksi keskikaljan aurinkoenergian voimalla. Minuun auringolla on ollut vähän päinvastainen vaikutus: olen laahustanut verkkaisesti pitkin pihaa heittäen silloin tällöin talikollisen lantaa johonkin penkkiin tai tökäten jonkun satunnaisen kesäkukan multiin, mikäli sellainen on ohi kulkiessani sattunut silmään. Iltaisin olen hämmästellyt, kuinka ruskettunut taapero päivän päätyttyä onkaan. Kun päivetys on sitten valunut iltapesuveden mukana viemäriin, olen todennut sen olevan sittenkin peräisin koko päivän kestäneestä pihalla möyrimisestä ja hiekkakakkutalkoista.

Koska näin raskauden loppusuoralla pyristellessä olo ei enää ole järin sorja, nopea ja ketterä, olen antanut itselleni luvan höllätä hiukan menoa helteiden kunniaksi. Olen ottanut ilon irti luvallisesta lusmuilusta ja lukenut. Pitkästä aikaa. Kun muuten ei mukamas ikinä aika moiseen luksukseen riitä.


Jokin aika sitten sain blogiin viestiä ihanalta Maijulta, että hän oli kirpparikierroksella löytänyt jonkin pienen jutun, josta hänellä oli tullut minä mieleen. Sain kehotuksen tarkkailla postiani, sieltä olisi ylläri tulossa.

On niin ihanaa ja jotenkin hassua, että joku tuolla lailla minua muistaa ja ajattelee. Olemme toki Maijun kanssa jo reilu parin vuoden ajan seuranneet toistemme blogeja, mutta koskaan emme ole toisiamme tavanneet. Se tekee muistamisesta vielä jotenkin spesiaalimpaa. Että tuolla joku ihminen, jota en koskaan ole tavannut, minua ajattelee ja haluaa ilahduttaa!

Postin kulku täällä meillä päin ei ole nopeudestaan tunnettu, mutta perjantaina postilaatikossa minua odotti paketti. Avasin paketin malttamattomana jo postilootalla, ja sieltä paljastui kirja! Jo kirjan nimeä ja kannen kaunista kuvitusta silmäillessäni hymyilin kuin hangon keksi, kun näin, minkä aarteen sainkaan hyppysiini sieltä laskujen ja mainosten seasta. Päästyäni kotiin ja luettuani johdannon hihkuin Antille, että täähän on ihan kuin joku kirjoitustaitoinen olisi pukenut sanoiksi ison siivun omaa elämänfilosofiaani!


>>Mielestäni ilmaston lämpeneminen, terveellinen elämä,
ympäristötietoisuus, luonnon kunnioitus
ja sen tarjoamien antimien hyödyntäminen kuuluvat kuitenkin yhteen.
En puhu sen puolesta, että meidän tulisi
kääntää selkämme tieteelle ja kannattaa tieteellisesti todistamattomia
luonnonlääketieteen parannuskeinoja.
En myöskään oleta, että me kaikki voisimme elää 
omavaraisesti. Mielestäni meidän tulisi kuitenkin 
kiinnittää enemmän huomiota siihen, miten ravintomme kasvatetaan,
mistä se tulee, mitä lääkkeemme sisältävät ja
miten siivouksessa käytettävät kemikaalit vaikuttavat
terveyteemme ja ympäristöömme.>>

- Vanhat konstit kodinhoitoon, (Strutt, Christina, 2009)



Vanhat konstit kodinhoitoon on helppolukuinen ja inspiroiva pakkaus erilaisia niksejä, joita noudattamalla ihan jokainen pystyy muuttamaan elämäänsä ekologisempaan, säästäväisempään, tiedostavampaan ja terveellisempään suuntaan. Kirjan kirjoittaja jakaa kirjassa käytännönläheisiä vinkkejä, jotka on itse luonnonmukaisessa ja osin omavaraisessa arjessaan toimivaksi havainnut. Kirjasta löytyy selkeät ohjeet muun muassa kompostin kokoamiseen, vaatteiden kunnostamiseen ja paikkaamiseen, lääkeyrttien hyödyntämiseen, hilloamiseen ja ruokakomeron varustamiseen. Ihan erityisesti minua ilahduttivat monipuoliset ohjeet myrkyttömien kodin puhdistusaineiden valmistukseen ja lista ekologisen kodin siivouskomeron sisältämistä tarvikkeista. Tujuja kemikaaleja meillä ei käytetä kodin puhdistuksessa nykyäänkään, mutta siivousarsenaalini on jotenkin aina ollut levällään kuin jokisen eväät. Kirjasta sain heti inspiraation koota simppelin pikkuisen siivouskomeron, jossa ympäristöystävälliset, edulliset ja tehokkaat kodinpuhdistustarvikkeet ovat aina käden ulottuvilla.

Kirjasta löytyy myös laaja luku keittiöpuutarhalle ja sen sadon säilömiselle. Sitä lukiessa oli kiva huomata, että vaikka kirjoittajalla itsellään onkin suuri ja upea ryytimaa omalla pihallaan, hänen ohjeensa ovat helposti sovellettavissa myös kaupunkioloihin. Hän liputtaa muun muassa vuokrapalstojen puolesta, ja monia kirjan viljelyvinkkejä (kuten tietysti muidenkin lukujen ohjeita) voi soveltaa vaikka kaupunkikodin parvekepuutarhassa.


>> Jotkin seuralaiskasvit eivät pelkästään
karkota tiettyjä tuholaisia, vaan myös houkuttelevat
paikalle sellaisia hyönteisiä, jotka
käyttävät niitä ravinnokseen. Istuttamalla tiettyjä
kasveja houkuttelet paikalle perhosia, kukkakärpäsiä
ja mehiläisiä. Lisäksi nämä kasvit tekevät puutarhastasi
kauniimman. Kun houkuttelet paikalle tiettyjä hyönteisiä, 
torjut samalla vahingollisia lajeja. >>


>> Asutpa suuren tai pienen kaupungin keskustassa, 
esikaupunkialueella tai maalla, saatavilla pitäisi aina olla
kotimaisia ruokatarvikkeita. Niitä joutuu ehkä etsimään
hiukan tai jopa kysymään niiden perään.
Ei ole suuri kärsimys odottaa kotimaisen mansikkasadon
kypsymistä. On kysyttävä itseltä, onko toiselta puolen lennätetty
mansikkatuokkonen todella välttämätön ylellisyys. >>



Maijun lahja ei olisi voinut osua otollisempaan saumaan, sillä olen huomannut orastavan pesänrakennusvietin nostavan päätään. Järjestelmällisyys ei kuulu varsinaisesti vahvuuksiini, ja Vanhat konstit kodinhoitoon tarjosikin paitsi roppakaupalla inspiraatiota, niin myös selkeytti ajatuksia, miten ryhtyä raivaamaan nurkkia ja luomaan järjestystä kotiin ilman kaoottista höntyilyä joka suuntaan.

Täältä lätkähti iso ja punainen HYVÄKSYTTY -leima Christina Struttin mainiolle opukselle, suosittelen lämpimästi hankkimaan kirjan myös omaan hyllyyn! Tiedän jo nyt, että oma kappaleeni tulee olemaan ahkerassa käytössä arjen niksihakemistona, ja on tuota pikaa hiirenkorville selattu.
Kiitos tuhannesti Maiju, et tiedäkään, kuinka tohkeissani lahjastasi olenkaan!
Viime marraskuussa kirjoitin, kuinka jouduimme pääsimme aloittamaan töllin salaojien kaivuupuuhat. Löydät kirjoituksen täältä: Salaojia ja savivelliä.

Saimme tuolloin talon päädyt ja paraatipuolen montut nippa nappa peitettyä ennen talvea, mutta takapihan pitkä seinusta jäi talven tulon vuoksi odottamaan suotuisampia säitä. Maa jäätyi, lunta satoi ja minikaivuri upota hulahti märkään, hyhmäiseen savivelliin.

Nyt maan kuivuttua Antti on ryhtynyt jälleen tuon keskeneräisen homman äärelle. Vaikka salaojat itsessään ovat ihan viime silausta vaille valmiit, ei projekti suinkaan ole sillä taputeltu: sadevesien ohjaus kun on ollut töllissämme olematon, tai oikeastaan, kaikki vedet ohjautuvat sitä kohti. Lisäksi sokkeli oli painunut paikoin kokonaan maan alle piiloon. Tai näin ainakin luulimme.


Eipä se sokkeli ollut itsestään aikojen saatossa sinne maahan painunutkaan, kuten aluksi oletimme. Maata oli ihan tarkoituksella, jostain käsittämättömästä syystä, kasattu useamman kymmenen sentin kerros sokkelin ympärille. Maakerroksen alle oli levitelty suodatinkangasta sekä muovikaistale, joka viimeisteli sen, että vesi jäi varmasti lillumaan sokkelin viereen ja pääsi siitä valumaan myös rossipohjaan. Hetki hetkeltä ihmettelen yhä vähemmän, miksi talon alapohja muistutti alkujaan lähinnä mutakylpylää ja miksi rakenteet olivat läpilahoja...

Osin säästöbetonista rakennettu sokkeli on halkeillut melko pahasti, ja ympäriltä kaivetun maan alta paljastui, että se on joistakin kohtaa notkahdellut halkeilun vuoksi kunnolla. Ympärille kasattu ja siinä vuosikymmenet routinut maa ei ole varmastikaan auttanut asiaa. Kirsikkana kakun päälle maata kivijalan ympärille lapatessa oli sen alle myös haudattu kaikenlaista sälää aina vanhoista lakanoista hiusdonitseihin ja styrox-levyihin. Eipä ole ihme sekään, että töllissä on vähän kaikki muukin notkollaan.



Jotain positiivistakin sentään: Antti lapioi ylimääräistä maata sokkelin ympäriltä minkä kerkesi, ja yht'äkkiä meillä olikin hyppysissämme hirveä kasa hiekkaa. Ylimääräinen maa-aines löysi heti paikkansa täytemaana, jolla saatiin korjailtua valumavesien kallistuksia pois päin talosta.


Keittiön puoleinen pääty "esiin kaivettuna".

Sitä mukaa kun maata saatiin lapioitua sokkelin ympäriltä, levitettiin tilalle suodatinkangasta ja sen päälle kauhottiin soraa. Rännejä ja syöksyputkia projekti tölli vielä huutaisi, sekä maan kuorimista matalammaksi sieltä täältä, jotta vesi lähtee valumaan oikeaan suuntaan. Sitten aletaan olla tässäkin voiton puolella!

Töllin paraatipuolella maata täytyy kuoria konevoimin, jotta sadevesien valuminen saadaan ohjattua kunnolla talosta pois päin.


Myssypäinen työnvalvoja hääräsi tietysti touhussa mukana

Välillä isin täytyi puhallella "nokkoisen puremia"...

... Sekä tietty käydä katsomassa, mistä ne "puremat" tulivat.

Takaisin sorvin ääreen.

 Aloitimme töllin kunnostamisen noin puolitoista vuotta sitten. Tuona aikana on mietityttänyt useampaan otteeseen, mitä monilla rakennusratkaisuilla on oikein mahdettu ajaa takaa. Mikä on ollut silloisen remontti-reiskan kantava ajatus, kun rossipohja on täytetty savella, kissanluukut jätetty tekemättä tai sokkeli peitelty maan alle? Noin niin kuin esimerkkinä. Tuskinpa saamme koskaan tietää, mutta toivotaan, että noita silloin varmasti hyvältä vaikuttaneita ideoita korjailemalla saisimme tämän pikkuisen töllimme seisomaan vankkana paikallaan vielä ainakin toiset sata vuotta!


Minkälaisiin omituisiin remonttiratkaisuihin olette vanhojen talojenne kanssa törmänneet? Vertaistukea kaivataan!

Aurinkoista perjantaita ja lämpöisen leppoisaa viikonloppua meidän porukalta! Lauantai sähelletään täällä vielä pihatöiden kimpussa ja lapion varressa, mutta sunnuntaiselle äitienpäivälle olemme kaavailleet pientä lomaa ja jotain vähän eri tyyppistä tekemistä (kuten grillipippaloita äitini luona ja hämeenmustien kanojen siitosmunien hakua hautomakoneeseen! Siitä sitten pian lisää.)





Kirjoitellessani viime viikolla villivihanneksista sain riemukseni huomata, että aihe selvästi kiinnostaa muitakin! Sain jokusia pyyntöjä kirjoittaa enemmänkin villiyrttien käytännön hyödyntämisestä. Näin hortasesonkina villiyrtit näkyvät, tuoksuvat ja maistuvat köökissämme lähes päivittäin, joten miksenpä voisi täällä blogissakin kertoilla, mitkä reseptit ovat meillä kovassa käytössä.

Kieltämättä hymähtelen täällä itsekseni ajatukselle, että ryhdyn jakamaan reseptejä blogissani. Tykkään kyllä tehdä ruokaa onnistun saamaan siitä jopa ihan hyvää, mutta kokkaillessani tuppaan soveltamaan oikein lavealla telalla reseptejä ja kun keksin niitä omasta päästäni, lipsuu homma aikalailla mutu-tuntuman puolelle. Jos siis ryhdytte näitä ohjeitani omassa keittiössänne soveltamaan, niin testailkaa, maistelkaa ja tunnustelkaa niin, että pöperöiden määrät ja mittasuhteet kolahtavat omiin makuhermoihinne!

Kesärannan köökin apukokki teki taustalla oman kertomansa mukaan keksipestoa - resepti on mitä ilmeisimmin tiukasti vartioitu salaisuus, sillä sitä tiedustellessani vastaukseksi sain vain epämääräistä kiertelyä ja salamyhkäisen virnistyksen.

Eilisen päivän menyyssämme seisoi pätkän ylivoimaista ruokasuosikkia, pestopastaa. Iänikuisen purkkipeston sijasta päätin tehdä peston tällä kertaa itse villivihanneksia hyödyntäen. Lähdin pienen apulaiseni kanssa ulos aineksia keräämään. Raaka-ainekulhoomme löytyi vuohenputkea, nokkosia, maitohorsman versoja, voikukan lehtiä ja poimulehtiä.

Villiyrttejä ulkoa kerätessä ei ole pahitteeksi huuhtaista niitä ennen käyttöä. Näin myös mahdolliset pikku ötökät huuhtoutuvat kuormasta pois (vaikka hei, eikös ötököitä povata tulevaisuuden proteiiniksi, joten jos vain olet sillä tuulella niin anna mennä sekaan vaan). Sen lisäksi opin viimekesäisessä poimijakorttikoulutuksessa, että kasvit on aina ennen syömistä (tai muuta jatkokäsittelyä) hyvä levittää vaikkapa pöydälle ja käydä läpi, ettei kuormaan ole vahingossakaan eksynyt vääriä lajeja. Tämä on ihan erityissuositeltavaa silloin, kun poimija-apulaisena on toiminut 2-vuotias. Ihan samaan tapaan kuin sienten kanssa, myös hortaa hyödyntävän on hyvä varmistua siitä, että syötäväksi päätyvä kasvi on oikeasti sitä, mitä pitää.



Villivihannespesto:

-Muutama desilitra villiyrttejä (esim. nokkosta, voikukkaa, vuohenputkea)
-Maun mukaan valkosipulin kynsiä (itse laitoin neljä, meillä tykätään)
-Kourallinen basilikan lehtiä
-Ronski kourallinen cashew-pähkinää (myös esim. pinjansiemenet käy)
-Öljyä silleen sopivasti (lisäile hiljalleen, jotta koostumuksesta tulee mieluisa)
-Noin teelusikallinen suolaa

Ainekset tuupataan keskenään tehosekoittimeen ja hurrutellaan tasaiseksi. Sekoituksen ohella kastiketta kannattaa maistella ja tarpeen tullen lisätä öljyä, jotta koostumuksesta tulee sopivan 'tahnamainen'. Myös suolan määrää kannattaa makustella ja säädellä omaan makuun sopivaksi.

Valmis pesto käytetään normaalin peston tapaan.



Omaan makuuni villikasvit ovat käytössä parhaimmillaan mahdollisimman yksinkertaisina. Aina ei ehdi, jaksa tai pysty kyykkimään pitkiä aikoja keruuhommissa. Siinä kohtaa voikukka tulee hätiin. Näin hortoilukautena suosikkiaamupalani arkiaamuisin on voileipä, jonka päälle kerään muutaman voikukan lehden samalla, kun pyörähdän heittämässä lampaille aamuheinät. Voikukka ei ehkä nauti suurinta suosiota etenkään puutarhuri-ihmisten keskuudessa, ja sen makukin mielletään usein kitkeräksi ja epämiellyttäväksi.

Kuitenkin, nuorissa, pyöreämmän mallisissa ja mahdollisimman tasareunaisissa voikukan lehdissä maku ei ole ollenkaan kitkerä. Päin vastoin, se on hyvin salaattimainen, mutta maukkaammalla ja pirteämmällä twistillä. Viljeltyyn salaattiin nähden voikukka sisältää myös reilusti vähemmän nitraattia. Ja alanko paasata sen terveysvaikutuksista? Voikukan tehoaineet puhdistavat verta, maksaa ja munuaisia. Elimistöä puhdistavien ominaisuuksiensa vuoksi se myös kirkastaa ihoa ja poistaa turvotusta. Myös ruuansulatuksen tehostamisessa ja sapenerityksen lisäämisessä sen vaikutus on suotuisa. Voikukka sisältää runsaasti mm. betakaroteenia, B-, C-, ja K-vitamiineja, kuin myös kaliumia, rautaa ja magnesiumia. Ja mikä hienointa, sen hyvää tekevistä vaikutuksista hyötyäkseen ei päivittäisen syöntimäärän tarvitse olla iso! Jo muutama lehti päivässä riittää "terapeuttiseksi" annokseksi, ohjeistettiin viimekesäisellä hortakurssilla.

Jos siis ajatus rikkaruohojen poimimisesta puskissa tökkii eikä motivaatio riitä ruveta loihtimaan sen suurempia makuelämyksiä hortan parissa kokkaillen, niin voikukasta on helppo lähteä liikkeelle. Pikainen pyörähdys ulos, muutama voikukan lehti kouraan, nopea huuhtaisu, lehdet leivän päälle ja ääntä kohti. Suosittelen lämpimästi!

Ja vinkki vinkkinen: nyt kun kesä taas tulee grillibileineen, ylioppilasjuhlineen, häineen ja juhannuksineen, kannattaa voikukan lehtiä popsia ahkeraan. Juhlimisesta huolimatta pöhötys ei vaivaa ja maksakin kiittää ;)