Heinähäkki (ja miten sitä ei ainakaan kannata tehdä)

20.39



Nyt, kun lampaat ovat palanneet kesälaitumiltaan, on taas se aika vuodesta, kun joudumme jahkailemaan, miten saisimme pidettyä koko katraan heinänsyrjässä kiinni talven yli. Vaikka pyrimmekin aina tilaisuuden tullen tekemään eläimille purtavaa itse ja nuukailemaan, kun tilaisuus tulee, joudumme väistämättä turvautumaan ostoheinään näin syksyn tullen.

Takana on nyt kaksi varsin huonoa heinävuotta: ensin oli kesä jona satoi ja satoi, sitten tuli kesä, jona ei sitten yhtään. Tämän kesän jälkeen meillä oli erityisen kova huoli, onnistuisimmeko löytämään elikoille pöperöä pöytään niin, että selviäisimme talven yli. Olen ahdistellut hyvän tovin lähitienoiden heinänviljelijöitä, mutta koska täällä päin joka toisessa talossa on joko hevosia tai karjaa omastakin takaa, ovat kaikki järjestäen vastanneet eioota epätoivoisiin kyselyihini. Puskaradion petettyä olen ryhtynyt väijymään heinänmyyjiä erinäisillä myyntipalstoilla. Se kannatti. Viikonloppuna noudamme varastot pullolleen luomulaatuista heinää ja vieläpä ihan sopuhintaan, Antin hyökättyä oikopäätä lankoja pitkin uunituoreen myynti-ilmoituksen julkaisseen, pahaa-aavistamattoman farmarin kimppuun. Kävipä vielä niin hyvä tuuri, että heinien viljelijä sattui olemaan lampuri itsekin. Heinä on siis juuri lampaiden makuun sopivaa, mikä omalta osaltaan vähentää hävikkiä: lampaat ovat varsin nirsoja mitä heinään tulee, ja kovin kortinen heinä jää niiltä usein syömättä. Nyt pikku villapyllymme saavat rouskutella arvolleen sopivasti priimalaatuista heinää ja jatkaa pilalle lellittyä eloansa huonosta heinävuodesta mitään tietämättä.





Koska vallitseva heinätilanne on kuitenkin mitä on, tulee sen kanssa olla tänä talvena äärimmäisen säästäväinen. Yksi lammas syö noin kahdesta kolmeen kiloon heinää päivässä, ja koska lampaamme asuvat pihatossa, on heinän menekki syytä laskea yläkanttiin. Lammas on siitä metka eläin, että se pystyy kovassakin pakkasessa pitämään itsensä lämpimänä märehtimällä, jolloin sen ruuansulatus toimii ikäänkuin sisäisenä lämpöpatterina. Tämä luonnollisesti edellyttää sitä, että eläimellä on oltava jatkuvalla syötöllä jotain, mitä märehtiä.

Meillä heinää on tupannut menemään hukkaan männä talvina siksi, että olemme viskoneet eläimille syötävät maahan. Valikoivina eläiminä villa-aivot kaapivat tarjolla olevat heinät ensin leväälleen maahan ja kaivelevat seasta ne parhaiten maistuvat palat. Loput pissataan, kakataan ja tallotaan niin, ettei niihin suostu koskemaan enää vanha Erkkikään. No, saanpahan hyvää puutarhakatetta, ei siinä, mutta etenkin huonoina heinävuosina tällainen hyvän korsirehun kärräys kasvimaan katteeksi pistää mietityttämään.

Niinpä päätin ottaa sitä surullisenkuuluisaa härkää sarvista kiinni ja rakentaa lampaille heinähäkin, jossa lampaille voisi pitää heinää jatkuvasti tarjolla ilman, että ne pääsisivät sitä levittelemään ja tahrimaan.





No, siinähän sitten kävi kuten arvata saattoi. Nikkarointiprojektini eteni niin, että etsin pihaltamme lojumasta sopivan kokoisen kuormalavan. Kuormalavan kulmiin pystyttäisin pylväät pystyyn, ja niitä myöten pingottaisin verkkoa. Verkon sisään heitettäisiin heinät, ja lampaat saisivat närpsiä sitä verkkaisesti verkon läpi. Tähän tapaan.

Kun olin roudannut kuormalavan ensin keskelle pihaa, alkoi itkuhälyttimestä kuulua päiväuniltaan heräilleen vauvan yninä. Jätin lavan niille teloilleen leppymään muutamaksi päiväksi. Kun pikkupätkä taas eräänä päivänä päättikin nauttia pienet päivänokoset (ei siis ole meillä tosiaankaan itsestäänselvyys, että vauva torkahtaisi joka päivä kunnon päikkäreille), koin hetkeni tulleen.

Siinä erinäisiä puutavarakasoja pöyhiessäni saapui kaikkien rakennusprojektieni turmio, tuttavallisemmin meidän isäntä, kyselemään listoitusprojektinsa lomasta tupakkataukoa pitäessään, että mitä olin tällä kertaa mahtanut keksiä. Maalailtuani hänelle tovin verbaalisesti aukotonta visiotani hyvästä ruokintasysteemistä, kohotteli hän kulmiaan ja tuumasi ykskantaan, että annanny mää katon sulle tuolta siihen sopivat puut. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, oli Antti jo ehtinyt sirkkelöidä valkkaamani kakkoskakkosen neljään eri osaan minun sähistessäni vieressä, että eikö sulla ny ollu joku hommakin kesken, meekkö nyt vaikka jatkaan sitä ja anna mun hoitaa tää.

Nappasin puunpätkät kainalooni ja painuin sommittelemaan niitä kuormalavan kulmiin hyväksi katsomiini kohtiin. Antti koikkelehti vaivihkaa perässäni kuin pahempikin hiippari. En ollut huomaavinani salavan taakse passiin jäänyttä isäntää, vaan jatkoin lallatellen projektini parissa pähkäilyä. Isännän kaula alkoi venyä puun takana strutsimaisiin sfääreihin ja kasvoilta paistoi minulle vuosien varrella ihan liian tutuksi tullut ilme, joka kertoi, että tosta ei tuu kyllä lasta eikä p*skaa. Tuumattuani, että tuo kaulan venyttely alkoi jo näyttää kivuliaalta, päätin puuttua tilanteeseen ja noteerata salavassa vaanivan stalkkerini kysymällä lainaksi vasaraa.

Siitä se sitten lähti. Annoin pikkusormen.
Et sää nymmillää vasaralla niitä kunnolla siihen saa, kyllä siihen ruuveja tai naulapyssyn tarttee. Annas ny kummää katon sitä vähä.




En ehtinyt vieläkään sanoa sitä perhanan kissaa, ennen kuin isäntä oli napannut syleilystäni kakkoskakkosen pätkät. Hän ryhtyi asettelemaan niitä kuormalavoihin pää kenkallaan, minun mylviessäni vieressä, että eeeei nooooin. Näytin hänelle miten ne piti laittaa. Ei kuulemma toimi, tarvitaan tukipuita. Aha. Hetken päästä sirkkeli soi taas. Siinä vaiheessa alkoikin jo itkuhälytin taas huutaa. Lopun ajan seurailin keittiön ikkunasta vauva olallani hytkyen, kuinka heinähäkkiprojektini eteni ilman minua siinä silmäin eessä naulapyssyn jyskytyksen säestämänä.

Illalla pohdimme, minkälainen verkko häkkiin olisi hyvä laittaa. Meillä on metritolkulla ylimääräistä kanaverkkoa, joka on jäänyt maakellariimme muhimaan vanhojen asukkaiden jäämistöistä. Sillä päätettiin edetä.




Kun verkko oli saatu paikoilleen, oli häkin aika päätyä paikoilleen lammasaitaukseen. Iltasella kävin tuuppaamassa häkkyrän täyteen heiniä ja mielissäni seurailin, kuinka siististi lampaat siitä söivät. Heinä ei levinnyt ympäriinsä, ja lampaiden villatkin pysyivät heinistä puhtaina, kun ne eivät pöyhineet korsia sinne tänne. Ai ettien että!

Aamuheiniä viedessäni verkon itälaidassa ammotti kuitenkin lampaan mentävä aukko. Villa-aivot olivat arvatenkin turhautuneet heinän närpsimiseen ja puskeneet itsensä verkosta läpi päästäkseen syömään parhaat palat hökötyksen sisältä.

Seuraavana aamuna myös verkon toinen laita ammotti. Iltapäivään mennessä muutama verkonriekale liehui siinä enää ihan vain näön vuoksi.
Tulimme yhdessä siihen tulokseen, että olisi pitänyt heti alun alkaenkin pelata varman päälle. Isäntä repi vanhat verkon riekaleet irti ja asensi tilalle verkonjämää, joka oli jäänyt yli vuohen aitauksen pystytyksestä. Häkkyrä näytti entistä ehommalta ja totesimme tyytyväisinä, että jos se kestää vuohen, kestää se vaikka dinosauruksen. Saatika sitten muutaman hömelön lampaan.

Uusi verkko on paljon entistä harvempaa, mutta toimii tuossa tarkoituksessa jopa ehkä tiheäsilmäisempää kanaverkkoa paremmin. Jonkin verran heinää on kertynyt myös häkkyrän ulkopuolelle, mutta hävikki on silti moninkertaisesti entistä pienempää. Täysin tuota korsien karistelua saa tuskin millään poppaskonsteilla loppumaan, joten olen tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen!







9 kommenttia on "Heinähäkki (ja miten sitä ei ainakaan kannata tehdä)"
  1. Kyllä nyt kelpaa häkistä syödä :) Heinää menee tosiaan hukkaan paljon jos vapaasti heittelee maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on :) Silloin kun meillä oli vielä hevosia ja lampaat puputtivat heiniään niiden kanssa samassa aitauksessa, ehti jo tottumaan siihen että hummat mutustelivat sitten ne lampailta jääneet korret ahmatteina suihinsa. Ei sitä silloin huomannutkaan, kuinka kovia röpöstelijöitä nuo villapallot ovatkaan!

      Poista
  2. Jeeeeeee lammasjuttuja!

    Mut joo, teidän rakentelu kuulostaa täysin samalta kuin meilläkin. Itselläni on selkeä visio jota lähden tekemään, hetken päästä mies tulee seläntaakse kuikuilemaan "eeeei tuo tommosena tuu toimimaa, anna ku mää näytän!" ja sen jälkeen tekeekin kaiken itse. Plus jo pelkkä projektien aloitus! Itte oon heti idean saatuani menossa sitä tekemään sen kummemmin suunnittelematta, kun taas toinen haluaa ensin tehdä piirrokset ja tarkat suunnitelmat. Ja sitku hää olis valmis lopulta aloittamaan, on meikäläinen joko a) aloittanut jo ominpäin ja naulannut itseni kiinni johonkin (käynyt muutaman kerran) tai b) aloittanut mökötyksen "tee nyt sitte itte kerta osaat nii hyvi, en olis mitään halunnu tehäkkää!". En edelleenkään ihmettele miks meillä on kaikki projektit enemmän tai vähemmän kesken :D

    Hyvä vinkki tuo heinähäkki! Yksi noista meidän e.m projekteista on tuo lampolan rakentaminen ja heinähäkki on ollut yksi kysymysmerkki. Meillä sattuu olemaan vintillä pari vanhaa pinnasänkyä joista ajattelin jonkilista häkkiä rakentaa, mutta tuo vaikuttaisi paljon toimivammalta vaihtoehdolta.

    Tuo huono heinäsato on tällä hetkellä isoin este meidän harrastelampurin uran aloittamiselle. Oltaisiin nimittäin saamassa pieni 5 affeuuhen porukka läheiseltä lampurilta, mutta vielä ei uskalla lyödä kauppoja lukkoon kun heinien saannista ei ole varmuutta. Kaikki lähialueen viljelijät sanovat eioota, tai sitten on vaan säilöä joka ei nyt noin pienelle porukalle käy mitenkään. Meillä on myös ongelmana ettei voida ottaa koko talven heiniä kerralla kun ei ole tarpeeksi tilaa säilöä niitä, ainakaan mitenkään järkevästi :(
    Itä-Suomessa heinää kuulema olisi paljonkin, mutta kustannukset nousee sitten jo melkoisesti kun pitäisi lähteä toiselle puolelle Suomea hakemaan yksi kuorma kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, meillä on prikulleen sama juttu! :D Sillä aikaa kun isäntä piirtelee tarkkaa suunnitelmaa paperille, olen minä jo kerennyt naulata kokoon vaikka minkälaisen sojottavan lautahässäkän, jonka isäntä sitten tulee ja purkaa ja aloittaa koko touhun alusta. Olemme moneen kertaan todenneet, ettei meidän parane olla samalla puolen tonttia ollenkaan silloin kun jompikumpi jotain rakentelee, siitä tulee vaan sanaharkka eikä mikään asia etene.

      Mä mietiskelin myös tuollaista pinnasänkyhommaa, mutta totesin, ettei se ole tarpeeksi korkea ja saisin olla jatkuvasti nostelemassa affeja pois sieltä pinniksestä, ne kun on niin kamalia hyppimään ja kiipeilemään :D Etenkin tuo meidän Unni, se saa tungettua itsensä sellaisiin paikkoihin jumiin ettei pyhä tosikaan...

      Voi kun kuulostaa mahtavalta, että ootte saaneet lammashaaveen etenemään <3 Tuo heinähomma on kyllä kinkkinen, vietin muutaman unettoman yön heiniä murehtiessa itsekin. Meilläkään ei ole varastointitilaa, mutta ostimme esikuivattua muovitetuissa pyöröpaaleissa. Niitä voi onneksi säilöä ihan ulkosallakin, ja tulevat usein kilohinnaltaan paljon pikkupaaleja edullisemmaksi :) Kannattaa väijyä tori.fissä sun muilla myyntipalstoilla vaan lähes maanisesti, hyvinkin voi olla että siellä joku paikallinen maajussi sattuu ilmoittelemaan heinistä mutta menevät vaan nopeasti. Toivottavasti heinäpulmanne ratkeaa ja pääsette pian ryhtymään lampureiksi :D

      Poista
    2. Sama juttu meillä, parempi aina tehdä kaikki hommat silloin kun toinen on töissä. Mies kyllä kammoaa meitin vapaapäiviä/lomia, koskaan kun ei voi tietää mitä on kotona vastassa kun hän palailee töistä... Milloin on kaikki huonekalut vaihtaneet järjestystä, seinät väriä tai ulkosaunan seinät lähteneet purkuun. Eipähän käy elämä tylsäksi!

      Ja kiitos tsempeistä! Toria ja naamakirjan ryhmiä tulee selailtua pitkin päivää mutta kaikki myyntiin tulevat heinät kyllä tosiaan katoavat niin pirun nopeasti. Ollaan etsitty sekä pienpaaleja että pyöröjä, noiden muovipyöröjen säilytys kun olisi kyllä paljon helpompaa. Nyt löytyi yksi myyjä toiselta puolelta Pirkanmaata mutta hinta vähän kirpaisee ja melkoisesti tulee siltikin kilometrejä hakureissuille. Pidetään kumminkin vielä toivoa yllä! Ja onneksi pääsee aina tänne katselemaan teidän lampaiden kuvia akuutin lammaskuumeen iskiessä! :)

      Poista
  3. Meillä on nyt niin hyvä säkä ollut, että elukat on neljättä kuukautta olleet yötä päivää laitumella ja siellä on riittänyt syötävää. Vajaan viikon olen aamuin illoin heittänyt parisiivua kahdelle lampaalle ja yhdelle lehmälle lisäruokinnaksi.
    Normaalisti tarhaoloihin elukat ruokitaan kolme kertaa päivässä. Aamulla ja iltapäivällä tarhaan ja illalla sisälle . Tarkkaillaan koko ajan heinän menekkiä. Jos sitä alkaa jäämään maahan , heinäannoksia pienennetään. Muutenkin pitää vähän tarkkailla, kun tuo lehmä on niin ahne! Toisaalta hyvä, kun syö sitten kaikki lampailta jääneet korret. 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olisi kyllä huippua kun vielä voisi pitää laitumella :) Ehkä se meilläkin vielä joskus onnistuu pitkälle syksyyn, jos onnistun löytämään koko katraalle oikein isot laitumet jostain...

      Meillä lampaat on niin kamalan ronkeleita, että huutavat kyllä kitarisat oikosenaan lisää syötävää vaikka vanhaakin olisi vielä jäljellä, jos ei ole mieleistä :D Tuolla häkillä on kyllä sekin ongelma helpottanut, kun eivät saa leviteltyä niitä vähemmän mieluisia eväitä minne sattuu... Meilläkin hevoset hoitivat aikoinaan tuon jämäheinien nakerruksen maasta :)

      Poista
  4. Voi miten hauska postaus! Lampaat ne eivät ihan mihin tahansa tyydykään ;).
    Mahtavaa, että hyvää heinää löytyi ja kuten sanoit, ettei näiden pilalle hemmoteltujen tapausten tarvitse tietää huonosta heidävuodesta mitään, heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos viihdytti :) Juu eivät tosiaan, jostain aina toisinaan kuulee että lampaille voi syöttää mitä vaan, mutta höpönlopön sanon minä... :D

      Niinpä, se on kyllä iso onni ja helpotus että nämä asiat ratkesi. Olisi ollut ihan hirveä paikka joutua jossain vaiheessa talvea toteamaan, ettei elikoille yksinkertaisesti riitä purtavaa. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin!

      Poista