Vuohi ja kuinka sellaisen kanssa selviydytään

18.56



Vuohet eivät nauti maailman helpoimman kotieläimen mainetta, ja siinä on kaiketi perää. Vuohi on nimittäin äärettömän älykäs, utelias ja ketterä eläin, ja näiden kolmen ominaisuuden yhtälö vaatii omistajalta väkisinkin lehmän hermoja, iloista seikkailumieltä, luovaa ongelmanratkaisukykyä ja roppakaupalla huumorintajua. Mitä mustempaa, sen parempaa.

Sinällään vuohien pitäminen lemmikkinä tai vaikka kotitarvelypsikkeinä ei ole mikään ameriikan temppu, perusasioilla pääsee jo pitkälle. Vuohi on oikeasti aika kiva ja lupsakka otus: seurallinen, leikkisä, kaunis katsella ja lypsyssä ollessaan myös hyvin hyödyllinen. Lyhyen empiirisen tutkimukseni perusteella väitän, että vuohen hoidon haastavuus on pitkälti persoonasta kiinni. Siis hoidettavan, ei hoitajan. Vaikka kai jälkimmäiselläkin toki oma vaikutuksensa hommien sujuvuuteen on.

Listailin muutamia perusjuttuja, joiden avulla meidän huushollissamme vuohenpito sujuu kuin vettä vaan! (Jos Antti joskus lukisi näitä blogitekstejäni, tässä kohtaa hän pyörittelisi silmiään ja tuhahtaisi.)




1. Aitaaminen

Jos asut kaukana naapureista ja sinulla ei ole minkäänlaisia puutarhakasveja vaalittavanasi, on hermoja, rahoja ja aitausmateriaaleja säästävin ratkaisu antaa vuohien viipottaa vapaana pihamaalla. On hyvin todennäköistä, että ne tekevät sen joka tapauksessa, suostumuksellasi tai ilman, sillä vuohen veroista aitauksista ulos murtautujaa tuskin löytyy toista. Jos kuitenkin haluat kasvattaa jotakin myös itsellesi syötäväksi tai silmäniloksi pihallasi, ei karsinoiden ja aitausten rakennuksessa kannata sortua minkäänlaiseen aliarviointiin. Vuohet ovat olympiatasoisia korkeushyppääjiä, ja sen lisäksi ne kiipeävät varsin vaivattomasti pystysuoraakin seinämää. Kaikenlaiset salvat, solmut, hakaset ja lukot ovat useimmille vuohille lähinnä mukavaa ajanvietettä ja hauskoja älypelejä, joten myös omistaja saa pistää hoksottimensa kovaan käyttöön vuohenpitäviä porttiensulkumekanismeja pähkäillessään.

Meillä vuohikarsinoiden seinistä on tehty noin 170 senttimetriä korkeat, ja noista ei ole Rebekka päässyt aitomaan yli yrittämälläkään. Antti asensi karsinaan vasta uudet salvat ja koomisen ketjulukon, sillä Rebekka onnistui karsinan sisäpuolelta vääntämään vanhan, heppoisemman salvan mutkalle ja siististi avaamaan turvalukoiksi umpisolmulla sidotut paalinarut, mellastaen sen jälkeen kaikki isot rehusaavit kumolleen ja levitellen sisällöt pitkin lattiaa. Huvittuneena katselin uusia oven lukituksia, mutta isäntä totesi lakonisen synkkämielisesti murahtaen, ettei edes usko niiden olevan yhtään liioiteltuja.

Kuttulan ulkoilutarha on tehty tukevista pylväistä ja riistaverkosta, ja aidan korkeus on noin 160-170 senttimetrin luokkaa. Niihin aitauksen kohtiin, joihin emme saaneet pingotettua verkkoa aivan maata pitkin, laitoimme helmalaudat, sillä kuttu kömpi noista kohdista tämän tästä aidan ali vapauteen ja löytyi tämän tästä mutustelemasta kukkaistutuksia rappusilta tai kirmaamasta jonkun satunnaisen sauvakävelijän perässä. Onhan koko hökötys hieman keskitysleirimäinen viritelmä keskellä pihaa, mutta ainakin aita tuntuu olevan tarpeeksi korkea, jottei vuohi hypi siitä yli. Mutta jos verkko on suunniteltu kestämään ison riistaeläimen, esimerkiksi hirven, niin luulisi sen nyt vuohenkin pitävän siellä missä pitää. Nimenomaan luulisi...





2. Ruokinta

Vuohista tuputetaan kaikkialla sellaista kuvaa, että ne syövät mitä vaan narulla kuivuvista pyykeistä heinäpaalien päällysmuoveihin. Muistan kyllä nähneeni kerran vuohen pupeltamassa pahvilaatikkoa, mutta silti väitän, että loppujen lopuksi vuohet ovat aika ronkeleita ruokansa suhteen. Ainakin sen syötäväksi tarkoitetun ruuan!

Jonkinlainen heinäkaukalo tai -häkki on vuohien kanssa erittäin suositeltava systeemi, sillä monille vuohille tuntuu olevan ylivoimaista syödä vähänkään tallattua, tai oikeastaan ylipäätään maahan osunutta heinää. Lisäksi ne ovat kovia valkkailemaan heinän seasta vain parhaat palat, joten hävikkiä tulee helposti. Ruohonleikkuriksi vuohista ei ole, sillä niille maistuvat paremmin puiden ja pensaiden lehdet, oksat, versot ja sen sellaiset (verraten vaikkapa lampaisiin, jotka ovat ruohonsyöjiä). Puutarhassa istutukset ovat siis usein vuohien ruokalistalla, siinä missä leikkuutaan odotteleva nurmikko saa odotella ihan rauhassa, mikäli se vuohesta on kiinni.

Vuohi on karujen, kallioisten seutujen sitkeä eläin, ja tottunut tulemaan toimeen varsin simppelillä ruokavaliolla. Jouten olevaa lemmikkivuohta tulee herkästi ruokittua liikaa väkirehuilla, ja liikakiloja kertyy helposti. Myös pötsivaivat saattavat kiusata liikaa väkirehuja syövää mäkätintä. Vuohen ruokinnan pohjana kannattaakin pitää hyvälaatuista heinää (jota voi olla tarjolla vapaasti, se on hyväksi märehtijän ruuansulatuksen toimintaa ajatellen), raikasta vettä ja kivennäistä. Vuohille sopii hyvin maatalouskaupoista saatava lammaskivennäinen. Meillä Rebekka saa maistiaisina lisäksi kasvisten rääppeitä keittiöstä, sekä vähän kauraa, jolla sen saa helposti houkuteltua ulkotarhasta sisään iltaisin.

Toisinaan lisään iltakaurojen ja vihannestenjämien sekaan hieman ruokasoodaa, sillä se tasapainottaa pötsin happamuutta. Joidenkin olen kuullut pitävän ruokasoodaa ihan vapaasti saatavilla, itse en ole tälle nähnyt tarvetta. Lusikallinen rehun seassa silloin tällöin on ainakin meillä riittänyt oikein hyvin!



3. Seura

Vuohi on seurallinen laumaeläin, ja sen vuoksi sillä olisi aina suositeltavaa olla lajitoveri, mielellään useampi. Tässä asiassa minulla on oma lehmä vuohi ojassa, sillä kuttumme on tällä hetkellä ainoa lajinsa edustaja ranchillamme. Lampaista ei juuri ole sille seuraa, paitsi affeista joten kuten, sillä ne tuntuvat olevan paljon suomenlammasta vuohimaisempia ja ovat selkeästi löytäneet Rebekan kanssa jonkinlaisen sielujen sympatian. Lampaat eivät kuitenkaan missään nimessä korvaa lajitoverin seuraa, joten nyt minulla onkin ratkaisu pohdinnassa Rebekan toverintarpeen täyttämiseksi. Riesa-pukin kanssa homma ei oikein toiminut, eikä Rebekka koskaan synnyttänytkään kiliä seurakseen, vaikka kovasti toivoimme, että Riesasta olisi jäänyt jälkeen edes sellainen ilo.

Mutta siis, jos olet aikeissa ryhtyä vuohitilalliseksi, hanki saman tien kaksi. Tai kolme. More the merrier.




4. Muu hoito

Muun hoidon osalta vuohi on varsin yksinkertainen huollettava. Tilat tulee pitää puhtaina, sisäloistilannetta on seurattava ja tarvittaessa lääkittävä jiiennee, nämä nyt ovat aika selviä juttuja. Useimmat vuohet myös tykkäävät harjauksesta, ja sukimista kannattaakin harrastaa etenki karvanvaihdon aikaan, miksei muutenkin.

Tärkeä juttu vuohen hoidossa on muistaa tehdä sorkkien leikkuu säännöllisesti. Sorkkien kasvuvauhti on hyvin yksilöllistä, joidenkin vuohien kanssa kaksi kertaa vuodessa riittää, joillakin kasvutahti on tiuhempi ja näin ollen myös trimmissä pitää käydä useammin. Kun homman oppii, sen saa tehtyä helposti itse. Sorkat kannattaa pitää kunnossa, sillä ylikasvaneisiin sorkkiin kertyy helposti kaikenlaista töhnää, joka voi aiheuttaa sorkassa esimerkiksi tulehduksen. Lisäksi ylikasvanut sorkka saa jalan helposti virheasentoon, ja aiheuttaa varmasti myös epämukavaa oloa vuohelle.

Olen kokeillut kaikenlaisia härveleitä sorkkien leikkuuseen, mutta nyt olen todennut, ettei ole Fiskarsin kalasaksien voittanutta (Fiskarsin on kohta syytä ryhtyä maksamaan tännepäin jonkinlaista palkkaa tästä ilmaisesta mainostamisesta, kun hehkutan täällä heidän tuotteitaan aina lampaiden ja kanien keritsemisistä vuohien sorkanleikkuuseen...). Samaisten saksien nimeen vannovat myös monet muut lampurit ja vuohurit (ei ole sana, tiedän), joten suosittelen kyseisiä saksia lämpimästi.



5. Lypsyhommat

Yleinen syy hankkia vuohi(a) on se, että niistä saa herkullista ja moneen tarkoitukseen taipuvaa maitoa.Vuohia on ennen vanhaan sanottu "köyhän miehen lehmiksi". Kun ne ovat poikineet, voi maitoa tulla jopa useamman vuoden synnytyksen jälkeen. Vuohen ei siis tarvitse poikia alvariinsa, jotta sitä voisi lypsää. Tai ei välttämättä ollenkaan: esimerkiksi suomenvuohilla on jokseenkin yleistä, että kutut ovat ns. neitsytlypsäjiä - siis tuottavat maitoa, vaikkeivat olisi koskaan olleetkaan tiineinä tai kilistelleet. Usein neitsytlypsäjänkin maidontuotanto kuitenkin lisääntyy poikimisen jälkeen, ja kilejään imettänyt kuttu hyväksyy yleensä helpommin myös ihmisen lypsy-yritykset. Meillä esimerkiksi Rebekka ei ole koskaan poikinut, ja sussiunaa millaista taistelua sitä on yrittää lypsää! Toivon, että joskus kilistelyn myötä Reppulin sietokyky lypsämistä kohtaan hiukan kasvaa. Nykyään siitä lypsetty maito menee suorinta tietä kissojen ja koirien herkuksi, sillä en ole kertaakaan onnistunut lypsämään sitä hemmetin vuohta niin, etteikö sen sorkka olisi vähintäänkin käväissyt lypsyastiassa.

Vuohenmaitoon yhdistetään usein ajatus "vuohimaisesta" mausta, mutta itse asiassa maidon makuun vaikuttavat muun muassa vuohen ruokavalio sekä esimerkiksi se, elääkö pukki samoissa tiloissa lypsettävien kuttujen kanssa (joku hormonijuttu, kenties?). Tai näin olen kuullut, että muun muassa kovin valkuaispitoinen ruokavalio lisäisi maidon vuohimaisen pikanttia makuvivahdetta. Lypsikin ruokavalio on siis hyvä pitää sopivan simppelinä, huolehtien kuitenkin siitä, että maitoa tuottava eläin saa kaikki tarvittavat ravintoaineet.





Tänään Maatiaisen jäsenlehti kolahti postilaatikkoon, ja siellä sattuikin olemaan juuri sopivasti artikkeli suomenvuohista. Artikkelissa mainittiin tänä vuonna ilmestynyt Mia Grönstrandin kirjoittama vuohikirja Vuohi - rapsuta ja rakastu. Jos siis vuohet kiinnostavat, siinäpä lukuvinkkiä! Itse aion ainakin hankkia kirjan hyppysiini, artikkelin perusteella se vaikutti oikein mielenkiintoiselta opukselta.


Mukavaa perjantaita ja hyvää viikonloppua!
4 kommenttia on "Vuohi ja kuinka sellaisen kanssa selviydytään"
  1. Ihana tietopaketti <3 toivottavasti Rebekka saa ystäviä kauniiseen rantamaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit <3 Eiköhän Rebekalle pian seuraa järjesty, niin ei tarvitse meidän Reppulin enää yksin möllötellä :)

      Poista
  2. Kiitos tästä! Itse olen pohtaillut että vuohia vai lampaita vai kenties molempia?

    Ai että repesin
    "Kirmaamasta jonkun satunnaisen sauvakävelijän perässä." :DDD
    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Meillä kun on noita molempia, niin sanoisin, että siinäpä on kaksi niin erilaista eläinlajia, että valinta riippuu pitkälti siitä, minkälaista kotieläintä kaipailet! Lammas on siinä mielessä sata kertaa helpompi, että niille on vuohiin verrattuna lasten leikkiä järjestää aitaukset, karsinat ynnä muut systeemit. Lisäksi ne ovat olemukseltaan aika leppoisia, harvoin järjestävät mitään suuren suurta hämminkiä. Jos taas säpinästä tykkää, niin vuohia, ehdottomasti :D Niiden kanssa ei koskaan tiedä mitä odottaa, toisista se voi olla hyvä ja toisista huono asia. Jos eläintensä kanssa tykkää touhuta mielin määrin muutakin kuin rapsuttelua, vuohi on siihen omiaan. Lampaista saa villaa, vuohista maitoa. Jos ottaa molempia, saattaa joutua varautumaan siihen, että vuohet kiusaavat lampaita 6-0 joutuessaan samaan aitaukseen (tämä riippuu yksilöistä, mutta hyvin paljon mahdollista että näin käy), joten erilliset tilat/aitaukset kannattaa tällöin varautua järjestämään.

      Niin, ja vuohilla tosiaan on tuo alttius jahdata sauvakävelijöitä sun muita pahaa-aavistamattomia ohikulkijoita ;D Meillä tämä on tapahtunut ihan ystävällisessä hengessä, mutta on se silti tainnut hieman ihmisiä hämmentää, kun tuollainen sarvipääotus lähtee muina tuttuina stalkkaamaan kesken päiväkävelyn :D

      Poista