Kompostivinkkejä ja ihan kaikkea muuta mahdollista

14.2.19

Esikoinen toi päiväkodista tuliaisiksi noroviruksen, joka lakosi koko perheen sairastamaan. Lapset ovat onneksi jo täysin tervehtyneet, ja pikkuhiljaa minä ja isäntäkin alamme palata takaisin elävien kirjoihin.No, ainakin voimme lohduttautua sillä, että nyt on koko bändi sairastanut tuon kavalan kulkutaudin pois kuleksimasta, eikä toivottavasti tarvitse ihan heti uudestaan.

Noroepidemian lisäksi ilmassa on ollut muitakin lähestyvän kevään merkkejä. Välillä on sataa loikottanut vettä ja räntää siihen malliin, että lumikinokset tuntuivat humahtavan kertalaakista monta senttiä alaspäin.






Huomenna 15.2. on Sipin päivä. Ennen vanhaan Suomessa erilliset karjasuojat olivat vain todella harvojen varakkaiden ihmisten luksusta, ja tavan kansa otti kotieläimet talveksi sisään tupaan. Tunnelma oli varmasti tiivis, kun samaan pieneen savupirttiin änkivät kaikki aina sukulaisia, palvelusväkeä ja elikoita myöten. Renki kuorsasi, isäntä piereskeli, piika pölli jatkuvasti peiton kieriskellessään ja anoppi nukkui levottomasti ja puhui unissaan. Lapsia vaivasi keripukki ja syöpäläiset mönkivät lattialle levitettyjen makuuolkien seassa. Talvivaraksi kerätyillä kerpuilla kituuttavat laihat eläimet sontivat parteensa, mutta ainakin tuvan nurkassa märehtivä hieho ja pari lammasta lämmittivät muuten viluista ja ikkunatonta pirttiä. 

Ah, vanhoja hyviä aikoja.

Mutta, Sipin päivästä. Sipinä tuvassa käyskentelevät kanat ja siat hätyytettiin perinteisesti ulos hangelle, ja ne saivat ryhtyä etsimään ruokansa osin ulkosalta. Tuvan väki oli onnessaan, kun ahtaaseen ja tunkkaiseen taloon saatiin lisää tilaa. Mutta sitten tuli Evira (joka onkin jo nykyisin nimeltään ytimekkäästi Ruokavirasto) ja määräsi kanat ulkonapitokieltoon maaliskuun alusta alkaen. Tunkiolta ruokaa tonkivista sioista samainen laitos tuumasi että ei käy, sioille täytyy rakentaa kaksinkertainen aita jonka ulomman verkon on oltava vähintään 160 senttimetriä korkea, vähintään 40 senttiä maan alle upotettu ja sähköistetty. Isäntä kurkisti turkiskukkaroonsa ja tuumasi, että nyt ei kyllä pysty investoimaan kalliiseen sika-aitaan, kaikki rahat on jo budjetoitu uuteen kuormajuhtaan  ja vanhimman tyttären myötäjäisiin. Että siihen loppui sitten sekin lysti.







Sipin päivästä on myös ennustettu tulevaa kevättä. Päivälle sattunut suojasää enteili varhaista ja lämmintä kevään tuloa. Sääennusteen lupailemaa viiden asteen plussaa odotellessa on helppoa uskoa, että enteet pitävät paikkansa. Aurinkokin tuntuu yhtäkkiä kivunneen korkeammalle. Valo ei ole enää kalvakan hämyistä ja sinnittelevää, vaan erilaista, lämmintä ja virkistävää.

Valon puuttumisen vaikutusta mielialaan ei edes kunnolla ymmärrä ennen kuin tajuaa, ettei aamu seitsemältä olekaan enää säkkipimeää ja ulos mennessä näkee jo eteensä ilman otsalamppua. Oma kuuppani on ainakin virittäytynyt jo täysin kevätmoodiin. Mahataudin jälkimainingeissa olen vahdannut Youtubea ja pitänyt Charles Dowding-maratoneja. Hänen Youtube-kanavansa löytymisen myötä olen joutunut lisäämään tulevan kevään projektilistalle myös uuden, entistä ehomman kompostisysteemin nikkaroinnin. Samalla olen purnannut isännälle, ett miksi oi miksi löysin Charlesin elämääni vasta nyt. Mutta onneksi sentään nyt, eikä esimerkiksi vasta ensiviikolla. Tänään tai viimeistään huomenna aloitan nimittäin esikylvöt, ja nyt pääsen heti kättelyssä kokeilemaan Dowdingin kehumaa multisowing-tekniikkaa.

Puutarha-ajatusten vallatessa aivokapasiteettiani kiihtyvällä tahdilla, olen pohdiskellut myös tämän oman hyötypuutarhamme eteenpäin kyhäämistä ja omavaraisuuttamme sen suhteen. Myönnän usein sortuvani ajattelemaan, että tämä puolen hehtaarin tonttimme on meille aivan liian pieni. Todellisuudessa pystymme kuitenkin ammentamaan tältä eläinten kansoittamalta ja metsän ympäröimältä kotitilkultamme valtavasti tarpeita kotitarveviljelmän perustamiseen ilman, että meidän tarvitsisi turvautua ostohyödykkeisiin.




Farmiapulainen tylsistymässä kuoliaaksi sillä välin, kun äiti ei malta lopettaa varisseiden heinien ja lampaanpapanoiden haravointia kompostin täytteeksi.

Tänne Kesärantaan muutettuamme lähdin perustamaan kotitarveviljelyksiämme ja puutarhaamme sillä ajatuksella, että turvautuisin omalta pihalta saatavilla oleviin, luonnollisiin materiaaleihin niin pitkälle kuin mahdollista. Olen yrittänyt parhaani mukaan pistää hyötykäyttöön niin eläinten palaneet pehkut, maahan varisseet hukkaheinän korret kuin ruuanlaitossa syntyvät biojätteet ja puutarhan haravoinnista syntyneet lehtisilputkin. Ison eläinlauman pito tai edes puolihehtaarinen tontti ei kuitenkaan ole mikään ehdoton edellytys sille, että puutarhaa voisi ryhtyä rakentamaan omavaraisemmin, luonnonmukaisemmin ja ehkäpä vielä rahaakin säästäen.

Vaikkei meillä ole enää hevosia, olen rakkaudella vaalinut ja huolella jemmannut niiltä jäänyttä kakkaa. (Nyt toivon, ettei kukaan blogiin ensimmäistä kertaa eksynyt lue ensimmäisenä tuota äskeistä lausetta, sillä se saattaa kuulostaa hieman oudolta.) Pian kaksi vuotta omassa rauhassaan kompostoitunut hevosenlanta näytti nimittäin jo syksyllä niin herkullisen kuohkealta mullalta, että nyt en malta odottaa sitä hetkeä, kun pääsen kaivamaan sitä lumen alta ja istuttamaan siihen ensimmäiset taimet. 

Monille karjatilallisille ja vaikkapa hevostallin pitäjille eläinten sonta on sellainen välttämätön paha, jota tulee kilokaupalla päivittäin, jopa riesaksi asti. Tee-se-itse -henkiselle puutarhurille tämä on kuitenkin suoranainen onnenpotku, sillä eläinten lanta saa kompostissa taikoja aikaan. Vaikkei omalla tontilla olisikaan mahdollisuuksia pitää hevosia tai karjaa, ilahtuu paikallinen hevostallin pitäjä luultavasti ikihyviksi, mikäli tarjoudut hakemaan kuormallisen kakkaa heidän lantalastaan kompostiasi rikastuttamaan. Sen sijaan siis, että hakisit Honkkarista kallista kompostiherätettä tai ostaisit lantaa paikallisesta puutarhamyymälästä (joskus saimme makoisat naurut ystäväni kanssa, kun huomasimme eräällä taimistolla myytävän sitä itseään pieneen pussiin pakattuna kahden euron kappalehintaan), suosittelen suuntaamaan vaikkapa lähimmälle hevostallille. Kaupan päälle saat myös tuoksutella hevosia ja pääset hyvässä lykyssä nauttimaan annoksen pehmoista turpaterapiaa.




Kun itse innostuin oman ruuan viljelystä ja aloin haaveilla omavaraisemmasta elämäntavasta, asuimme vielä rauhallisella omakotialueella pikkukaupungin liepeillä. Olimme tuolloin kahden vaiheilla, ostammeko silloisen asumuksemme omaksemme, vai lähdemmekö haapparoimaan kunnolla kohti unelmiamme muuttamalla syvemmälle pöpelikköön. Kakkosvaihtoehto voitti, mutta monesti olen miettinyt, miten olisin lähtenyt rakentamaan omatoimista elämäntyyliämme tuolla pienemmällä tontilla ja maltillisemmassa mittakaavassa.

Ajatusleikissäni olen päätynyt siihen tulokseen, että perustaisin eräänlaisen mikrofarmin. Tuolla mikromaatilallani pitäisin pientä kanaparvea ja kasvattaisin kaneja. Vuosien varrella olen elellyt jos jonkinnäköisten eläinten kanssa ja huomannut, että näistä kahdesta kotieläinlajista saa paljon sekä hyötyä ja iloa.

Kanojen pito on yleistynyt viime vuosina taajama-alueita myöten, ja kotitarvekanalan tunnettuja plussia ovat tietysti munat. Itse tekevä puutarhuri voi kuitenkin hyötyä suuresti myös siitä toisesta kanojen peräpäästä tulevasta tuotteesta kompostoimalla. Kanoilla tulee muiden lintujen tapaan sekä kakka että virtsa samassa jöötissä. Se siis palaa varsin tehokkaasti, ja on siksi varsin omiaan toimivaan puutarhakompostiin, ja koska se on esimerkiksi hevosenlantaa reilusti väkevämpää, myös tarvittavat määrät ovat huomattavasti pienempiä.

Niin ikään kanit ovat kakkimisensa vuoksi puutarhurin hyviä kavereita. Kanien papanat ovat hyvin typpipitoisia ja sen vuoksi erinomaisia lannoitukseen. Niiden lisähienous piilee siinä, että ne palavat varsin hitaasti. Kanin papanoita voikin lisätä puutarhan kasvualustaan ihan sellaisenaan, ja silloin ne hajoavat hitaasti vapauttaen ravinteita hiljalleen ja tasaisesti kasvien käyttöön. Niitä voi myös lisätä sellaisenaan vaikka kasteluveteen.

Kani on kotieläimenä suht edullinen pitää, ja rodusta riippuen (!!!) se ei välttämättä tarvitse edes erillistä talviasumusta, vaan pärjää säänsuojalla varustetussa ulkotarhassa vuoden ympäri. Kokoonsa nähden kani tuottaa valtaisan määrän papanaa, ja itse lannoitin esimerkiksi kaksi ihan kivan kokoista perunatilkkuani kahdelta kanilta talven aikana ilmestyneiden papanoiden voimin. Kanien pidolla voi lannoitetuotannon ohella edistää muutenkin omavaraisuuttaan: niitä voi kasvattaa lihoiksi, tai jos olet kasvissyöjä tai lihakanien pito ei muuten vain ole sinun juttusi, voit pitää esimerkiksi lupsakoita angorakaneja ja saada niistä hyötykäyttöön omaa, kotikasvatettua angoravillaa!





Viime keväänä minulle jäi talvivillojen kerinnöistä käteen paljon kehruuseen kelpaamatonta hukkavillaa. Vanhat konstit kodinhoitoon -kirjasta luin englantilaisesta maanviljelijäpariskunnasta, joka oli menestyksekkäästi onnistunut tuottamaan kuohkeaa, turvemaista puutarhamultaa kompostoimalla lampaanvillaa. Siitä sain ajatuksen kokeilla hukkavillojen käyttöä aluskatteena lavankauluskasvimaallani. Samaan tapaan käytin villaa myös yhdessä ryytitarhan kohopenkissä.

Loppukesällä raportoinkin, kuinka villoilla katetut penkit tuntuivat pitävän kuivana kesänä kosteutta huomattavasti muilla tavoin katettuja penkkejä paremmin. Näin maallikon fysiikalla pohdin tämän johtuvan siitä, että villa pystyy imemään itseensä hirmuisia määriä vettä. Nyt kun asiaa aloin pähkäillä, niin siihenköhän perustuu myös se urbaanilegenda, etteivät lampaat pysty uimaan, koska niillä ei ole sulkijalihasta ja sen vuoksi ne vain täyttyvät vedellä, kunnes uppoavat? Vaikka todellisuudessa keritsemättömän lampaan villa vain kyllästyy vedellä ja sen paino vetää lampaan pohjaan... Voiko tässä yhteydessä sitä paitsi ensinkään puhua urbaanilegendasta? Oletko muka koskaan tavannut urbaania (ja vieläpä uivaa) lammasta? Agraarilegenda?

Kröhöm. Olin sanomassa, että villa pidättää itseensä paljon kosteutta, ollen kuitenkin samalla hengittävää ja läpäisevää. Orgaanisena aineksena se myös maatuu ja vapauttaa ravinteita maaperään. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät siitä ihan loistavan materiaalin hyödynnettäväksi puutarhassa.

Niin hullua kuin se onkin, valtaosa suomalaisten lammastilojen villoista päätyy hävitettäväksi. Monilta lammastiloilta olisi siis varmasti mahdollista saada kysymällä katevillaa myös omaan puutarhaan, mikäli omalta pihalta ei lampaita löydy. Vaikka lammastila hyödyntäisikin lampaistaan saadut villat, lajittelussa jää aina yli hukkavillaa, joka soveltuu edelleen mainiosti puutarhakäyttöön.
Jos paikallista lampolaa ei ole tai et ole moisen olemassaolosta tietoinen, toimii Facebookissa Villamarkkinat-niminen ryhmä, jossa ihmiset ilmoittelevat tämän tästä lahjoitettavista tai edulliseen hintaan myytävistä raakavilloista. Pian koittaa taas se aika kun lampurit ryhtyvät kevätkerintöihin, jolloin myös katteiksi käyvää huonompaa villaa tulee taas tyrkylle.





Näiden puutarhamaanisten ja kompostinkatkuisten ajatusten myötä meidän farmin väki haluaa toivotella teille kaikille oikein hyvää ystävänpäivää, huomista Sipin päivää ja jo ihan nurkan takana väijyvää viikonloppua! Älkää unohtako pestä käsiä ahkerasti, jotta vältytte vatsataudeilta.


8 kommenttia on "Kompostivinkkejä ja ihan kaikkea muuta mahdollista"
  1. Hih, mikä postaus taas! Nauratti moneen otteeseen. Mä olen myös päättänyt kokeilla multisowingia, koska a) saan hyödynnettyä pienen tilan tehokkaasti ja b) siinä saa hyvin aikaista satoa harvennettavista vihanneksista. Mutta mutta, Charlesin kasvuolot on paljon leppeämmät kun meillä niin oletko tehnyt suunnitelmaa mitä laitat itämään ja millon? Retiisit nyt ainakin on ensimmäisten joukossa, mutta mitä muita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ajattelin testailla monivuotisten yrttien ja rohdoskasvien kanssa, kuinka tuo onnistuisi. Täytyy sitten harventaa ja koulia jos tuntuu, etteivät tykkää. Tämä on ihan omaa mutuilua ja järjenjuoksua, mutta koitan pyrkiä siihen, että näin useamman kasvin "pensaissa" saisin aikaiseksi vähän tiheämpää kasvustoa, jolloin kanat eivät pääsisi niin herkästi tekemään tuhojaan kasvien lomassa :D En ollenkaan tiedä miten toimii, mutta testaillaan, testaillaan.

      Poista
  2. Olen juuri saanut ystävältäni Marjo-lampurilta poistovillaa ja teen kirjoitusta sen käytöstä. Hauskaa huomata, että samoja ajatuksia on myös muilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, joo, täytyykin käydä lukemassa! Hauska lukea muidenkin ajatuksia aiheesta. Etenkin näin keväällä tehdyissä kerinnöissä tuota hukkavillaa tulee väkisinkin aika tavalla, kun lampaat tuppaavat roskastumaan ja tuhriintumaan viettäessään enemmän aikaa sisällä. Puutarha on oikein oiva paikka etsiä hyödyllisiä käyttökohteita hukkavilloille.

      Poista
  3. Kevät, lempparivuodenaikani! Se tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää, niin tulee! Jotenkin tänä vuonna odotan kevättä vielä kymmenen kertaa enemmän kuin yleensä. Tuota valoa on ollut niin ikävä.

      Poista
  4. Kiva postaus ja aivan ihania eläimiä kuvissa. Minua vallan viehättävät nuo vuohet :)

    VastaaPoista